3.5.2019

Onnellista on

Mä olen viime kuukausina havahtunut siihen, että mun elämä on ihan hirveän hyvää ja onnellista. Joka päivä on niitä hetkiä, kun mä erikseen mietin, miten kiitollinen ja onnellinen olen tästä kaikesta. Näistä lapsista, miehestä, kodista, tästä mahdollisuudesta olla vielä hetki kotona... 

Lapset toki tappelee ihan samaan tahtiin kun aiemminkin ja koti ei ole taikaiskusta muuttunut siistiksi ja sieväksi. Bonarille on tullut liuta uusia hampaita ja jokainen hammas tuntuu tarkoittavat parin viikon rikkinäisiä öitä.Välillä väsyttää, hermot menee, rahat on tiukilla jne. Mutta kaiken sellaisen arjen ärsyttävyyden alla on ihanan onnellinen ja tyytyväinen pohjavire. Tässä on kuitenkin kaikki se, mitä mä elämältä haluan, noin niin kun isossa mittakaavassa. 

Olen tosi kiitollinen siitäkin, että on taas vaihteeksi tällainen syvän onnellisuuden kausi, koska on tässä matkan varrella ollut ihan riittävästi niitäkin kausia, kun ei ole oikein jaksanut olla yhtään mitään tai tuntea kiitollisuutta, tai no ainakaan kovin spontaania sellaista. 

Hirveän haikealta tuntuu kyllä ajatella elokuuta ja töihin paluuta. Poikasella on ensi viikolla eskariin tutustuminen ja Bonarin kanssa pitäisi alkaa naapurin perhepäivähoitajalla kyläillä hoitoon tutustumisen merkeissä. Työn teko sinänsä on kyllä kivaa ja kiinnostavaa, mutta harmittaa luopua tästä leppoisasta arjesta. "Leppoisa" pitäisi olla kyllä lainausmerkeissä, koska aika vauhdikasta tää kyllä on. Mutta kun ajattelen, että elokuussa pitää hoitaa tämä hektinen arki kotitöineen, harrastuskuskauksineen kaikkineen ja siihen sitten vielä oikeat työt päälle, niin en mä sitä erityisen innolla odota. Bonarin hoitoonmeno ei muuten hirveästi ahdista (koska menee ihanalle pph:lle ihan naapuriin), mutta onhan se toki pienelle raskasta sekin, ja mä saan sitten viettää paljon vähemmän aikaa mahtavan muksuni kanssa. 

Mutta sitä ennen aion nauttia täysillä jokaisesta kivasta päivästä kotiäitinä! (Ja vähemmän kivoina päivinä voikin sitten ajatella, että kohta tämä härdelli vaihtuu vähän toisenlaiseen härdelliin...)

5 kommenttia:

  1. Hei!

    Haluaisin vähän "vertaistukea". Eli meillä on kouluun syksyllä lähtevä kuopus, joka on nyt kuukauden verran osannut lukea kaikenlaisia lyhyitä sanoja (pullataikina, kukkamulta, leväuute). Ei kuitenkaan vielä lue kirjoja. Kirjoittaakin, mutta usein on jotain virheitä tekstissä, esim. "meilä ei ole maitoa olenkaan".

    Esikoinenkin oppi juuri eskarikeväänä lukemaan yksittäisiä sanoja ja kirjoittamaan niitä.

    Jostain syystä mulla on hirveä morkkis siitä, että lapset eivät ole oppineet tämän aikaisemmin lukemaan. Mä olen itse ollut ekaluokan nopeimpia lukijoita ja olen lukenut lapsille kohtalaisen paljon kirjoja, esim. kaikki Harry Potterit viime kesänä (kuopukselle ei niitä viimeisimpiä, rajuimpia kirjoja). En tajua, miksi meillä ei ole sellaista 3-vuotiasta ihmelasta, joka lukee jo silloin sujuvasti :D

    Saanko kysyä, että onko teillä lapset oppineet eri aikoihin ikään suhteutettuna lukemaan?

    Kiitos kun sain vuodattaa huoleni, ja ymmärrän kyllä, jos ei tähän halua yksityiskohtaisesti vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Anteeksi, on vastaaminen kestänyt. Mulla meni jotenkin tämä kommentti ihan ohi silmien.

      Meillä on lapset oppineet aika eri aikoihin lukemaan. Esikoinen oppi vasta ekaluokan syksynä. Toinen oppi siinä samalla esikoisen harjoitellessa, kun hän halusi samalla opetella. Oli silloin vajaa 5v. Kolmas oppi ihan salaa 4,5-vuotiaana. Kaikille lapsille ollaan luettu aika paljon. Esikoisen kanssa vähän yritettiin harjoitellakin, mutta ei ollut kiinnostusta, eikä se koulussakaan ihan sormia napsauttamalla se oppiminen tapahtunut. Toinen tosiaan harjoitteli lukemaan yhtä aikaa esikoisen kanssa, eli hän sai ihan harjoitusta siinä myös. Sitä en tiedä, miten tämä kolmas oppi lukemaan, koska hänen oppiessa lukemaan ei perheessä ollut yhtään lukemaan opettelevaa, eikä me taidettu tälle lapselle yhtään edes opettaa kirjaimia tai mitään. Oltiin vieläpä niin hölmöjä, ettei tajuttu, että se osaa lukea (mä luulin, että se vaan tunnistaa tuttuja sanoja) vaan mun äidin piti kertoa meille se :D :D

      5-vuotiaana hän luki lauseita ja lyhyitä tarinoita, vaikka toki virheitä sattui vaikeissa sanoissa. Nykyään lukee lasten kuvakirjoja (ei jaksa keskittyä varsinaisiin romaaneihin, mutta esim. Mauri Kunnaksen kirjat ja Tatut ja Patut on suosikkeja) ja sitten vähän vaikeampia, kuten aikuisten junatietokirjaa :D

      Mä en henkilökohtaisesti ajattele, että varhainen lukemaan oppiminen olisi mikään ihmeellinen meriitti tai asia, johon pitäisi pyrkiä. Enkä ajattele niin minkään muunkaan asian oppimisen kanssa, oli se sitten käveleminen, puhuminen, kuivaksi opettelu, laskeminen... Mä uskon, että jokainen lapsi oppii ne omalla ajallaan ja tärkeämpää on meidän vanhempien olla silleen hereillä, että vastataan siihen lapsen haluun oppia ja mahdollistetaan se. Siinä mielessä tässä lukemisasiassa koen, että tän kolmannen kohdalla "epäonnistuttiin" (vahva sana, mutta että ei onnistuttu niin hyvin), kun me tosiaan ei edes tajuttu, että se on kiinnostunut lukemisesta!

      Nykyään meillä kaikki kolme lukevaa lasta lukevat paljon ja mielellään. Se, että minkä ikäisenä ovat oppineet lukemaan, ei tunnu korreloivan sen kanssa, paljonko lukeminen muutamaa vuotta myöhemmin kiinnostaa. Kaikkia kiinnostaa, onneksi. Toivottavasti säilyykin niin.

      Niin ja se vielä, että välttämättä se varhainen lukemaan oppiminen ei edes ole mikään superhyvä juttu. Ensinnäkin, koska kun ne lapset sitten osaa lukea, niin nehän lukee kaiken. Myös kaiken sellaisen, mitä vanhempi ehkä toivoisi, että lapsi ei vielä lukisi... Kotona toki pystyy esim. sanomalehdet pitämään niin, ettei nyt ihan lapsen silmille hypi, mutta muualla ei. Hyvä esimerkki oli mun siskonpoika, joka oppi varhain lukemaan ja oli ihan paniikissa, kun kaupassa luki lööpistä "Cheek räjäytti stadionin!" ja "Putinin juna ei pysähdy!". Kun ei se käsityskyky ollut vielä sillä tasolla, että olisi ymmärtänyt kuvakieltä. Siinä mielessä olin huojentunut, kun esikoinen oppi vasta vähän myöhemmin.

      Toisekseen (näin mulle on pari alkuopettajaa kertonut) usein itsekseen varhain lukemaan oppineet lapset ovat oppineet lukemaan hahmottamalla sanat kokonaisina, ja esim. tavutuksen ja kaksoiskonsonanttien ym. oppiminen kirjoittamisessa voi olla sitten vähän hankalampaa kuin "perinteiseen" tapaa lukemaan oppineilla. Että ei se varhainen lukemaan oppiminen välttämättä pelkkä autuus ole.

      Mutta kukin aikanaan. Huoli pois!

      Vaikka ymmärrän kyllä, että vanhempana sitä kantaa huolta vaikka mistä asioista. Tsemppiä siihen!

      Poista
    2. Tosi paljon kiitoksia kannustavista sanoista ja omien kokemustesi rauhoittavista näkövinkkeleistä! Ilomielellä kohti koulutietä, toki vietetään nyt kesä ensin :)

      Poista
  2. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista