30.6.2015

Kesäkuun kirjat

Sari Katajala-Peltomaa & Ville Vuolanto: Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla
Varsin kiinnostava teos, jossa tosiaan kuvattiin, millaista oli lapsuus ja lasten arki antiikissa ja keskiajalla. Tykkäsin.



Helen Keller: Elämäni tarina
Helen Kellerin omaelämäkerta, tosin muistaakseni Helen Keller oli kirjoittanut tän tosi nuorena, ja iso osa saavutuksista oli vielä saavuttamatta. Oli kyllä ihan kiinnostava, mutta ei mikään kirjallinen mestariteos. Ja tietysti olisi ollut kiinnostava lukea pidemmältikin kuin elämän ekat reilu parikymmentä vuotta. Mutta onhan Helen Kellerin elämä aika erikoinen, ja nainen itse pystyi ihan uskomattomiin saavutuksiin, että jos jostain tän käteenne saatte, niin lukekaa toki!



Riikka Pulkkinen: Raja
Tämä oli meillä lukupiirikirjana. En oikein tiedä, tykkäsinkö vai en. Vähän ehkä sekä että. Mä olen muuten huomannut, että luen pääasiassa käännettyä kaunokirjallisuutta, ja jostain syystä suomalainen kaunokirjallisuus tuntuu usein jotenkin vieraalta. Ihan kuin käännetty teksti soljuisi paremmin. Kumma, koska kuvittelisi, että se olisi toisin päin, että käännetty teksti tuntuisi tönkömmältä kuin suoraan suomeksi kirjoitettu. Tässäkin huomasin monessa kohdassa ajattelevani, että tän lauseen voisi muotoilla paremminkin. Mutta ei tää nyt huono kirja ollut missään nimessä.



Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin
Kesti hetken, ennen kuin kirja imaisi mukaansa, mutta sitten se imaisikin varsin tiukasti. Arvasin kyllä hyvissä ajoin, mitä salaisuutta kohti kirjassa mennään, mutta ei se haitannut. Tästä kirjasta tykkäsin tosi paljon. Lisäpisteitä siitä, että kirjan suomalainen henkilö oli melko uskottavasti suomalainen (tiedättekö, kun yleensä ulkomaisissa kirjoissa suomalainen on joku Sven Svensson, joka on niin epä-suomalainen, että päätä särkee).




Maeve Binchy: Illallistarinoita
Maeve Binchyn kirjat on sellaisia leppoisia hyvän mielen kirjoja, joissa hyviksille käy hyvin ja paha saa palkkansa, eikä siinä matkan varrellakaan ole kovin tiukkoja tilanteita tai mitään raakoja kuvauksia tms. Niin tämäkin. Tämä oli yksi mun kirjahyllystä poistetuista kirjoista, ja nyt se päätyy seuraavaksi mun äidille ja sieltä mökkikirjastoon. Oikein sopivaa luettavaa mökille, kun ei tarvi aivojaan vaivata, ei herätä levottomia mielikuvia pimeällä, eikä muutenkaan jää mieleen pyörimään. Mukava kirja silti.



Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Ihan mukavasti kirjoitettua perus-hömppää, suosittelisin kaikille chick litin ystäville.




Kate Morton: Hylätty puutarha
Tässä toinen kirja, josta en oikein tiedä, pidinkö vai en. Tai pidin kyllä, tarina oli kiehtova (joskin taas kerran arvasin jo hyvissä ajoin tapahtumien kulun), mutta vähän häiritsi, kun rinnakkain kuljetettiin montaa tarinaa, vähemmällä olisi saanut päätarinasta mukaansatempaavamman. Puoliväliin luin kirjan yhdessä hujauksessa, mutta sitten kun arvasin päätarinan lopun (mä olen varmaan lukenut liikaa, kun arvaan aina kaikki salaisuudet), niin alkoi ärsyttää, että eikö siihen loppuun päästä millään. Mutta oli tämä silti hyvä kirja, kannattaa lukea!

28.6.2015

Kiva kesäviikko :)

Olipa mukava päivä taas. Mukavia päiviä on kyllä nyt ollutkin (no, muutama vähemmän mukava ilta ja hankalia aikuisten asioita siinä välissä) tällä viikolla monta. 

Tiistaina oli mukava leikkipuistopäivä.
 
Keskiviikkona oli mukava päivä kun käytiin kummipojan synttäreitä juhlistamassa. Olispa ihana, jos sais kaikki rakkaat ystävät lähelle asumaan, niin voisi nähdä useammin!

Torstaina oli kiva tavallinen kotonapuuhailupäivä.

Perjantaina oli mukava päivä, käytiin ostamassa pari alevaatetta lapsille (ja mä itselleni, tehoshoppailin puolessa tunnissa kahdet rintsikat ja neuletakin).

Eilen oli mukava päivä. Tuossa kylällä oli paikallisen S-marketin järkkäämä kyläkauppapäivä, jonka tiimoilta kaupan liepeillä oli muutamia myyntikojuja, paloauto esittelyssä, seurakunnan järkkäämänä kaikenlaista puuhaa, ja hevosajelua halukkaille. Käytiin koko perheen voimin siellä, tytöt pääsi pienelle hevosajelulle (mikä oli tietysti niistä ihan hullun kivaa ja jännää) ja Poikasesta parasta taisi olla jalkapallon potkiskelu seurakunnan puuhapisteellä. Vähän kastuttiin kotiin päin kävellessä. Saatiin kotona siivoiltua ja muuta sellaista pientä.

Tänään tehtiin retki Linnanmäelle. Ollaan siellä jo kolmena kesänä käyty erinomaisen edullisella reissulla: omat eväät ja ilmaislaitteet, niillä mennään. Lapsille riittää vielä toistaiseksi oikein hyvin ilmaislaitteiden tarjonta (ne voit muuten tsekata täältä) ja rattaiden alakorissa kulkee näppärästi iso kassillinen evästä, niin ei tarvi tuskailla ylikalliiden ruokien kanssa. Oli tosi kiva päivä, varsinkin kun saatiin Miehen vanhemmat vielä mukaan. Oltiin paikalla heti Linnanmäen auetessa, ja ekan puolitoista tuntia sai vaan kävellä laitteesta toiseen, yhtään ei ollut jonoja. Poikanenkin uskaltautui (tai ei siltä kysytty, vietiin vaan, mutta ei se vastaankaan pannut) pariin kesyyn laitteeseen, ja oli sen mielestä "jännää, taas. Kivaa, taas. Jännää, taas. Kivaa, taas." :)

Sen ekan puolitoistatuntisen mä kuljin lasten (tai siis enimmäkseen tyttöjen) kanssa laitteesta toiseen (kun mahdun niihin paremmin kuin Mies), paitsi tietysti niihin laitteisiin en mennyt, mihin tytöt uskalsi mennä keskenään. Se riittikin mulle, joten oli kiva kun isovanhemmat saapui paikalle ja sen jälkeen tytöt valitsi mieluummin laiteseurakseen ukin ja mummin. 

Viisi tuntia oltiin, ja pidempäänkin olisivat tytöt ainakin jaksaneet, mutta Poikanen skippasi päiväunet ja alkoi olla tosi väsynyt, ja muutenkin todettiin sitten, että parempi on lähteä pois kun kaikilla on vielä kivaa. Ja kotimatkassakin tietysti kestää aikansa. 

Mutta oli tosi onnistunut päivä. Kotona väsytettiin vielä lapset laittamalla kahluualtaaseen vettä, että saivat polskia.

23.6.2015

Leikkipuistopäivä

Tänään oli kiva päivä.

Sitä en olisi aamulla uskonut, viime yön unisaldo kun jäi sekä omasta syystä (en saanut unta, kun oli liikaa mietittävää) että Poikasen ansiosta (hän kukkui klo 24-03.30) pariin hassuun tuntiin (3.30-6.50). Tautisen paljon väsytti aamulla, tuntui etten pystyssä pysy ja olo oli karmea. Mutta kyllähän se siitä, kunhan käyntiin pääsi.

Olin luvannut lapsille, että mennään aamupäiväksi leikkipuistoon. Meiltä on tuohon kylän leikkipuiston reilu 2km, ja suunnitelma oli ottaa eväät mukaan, jotta voidaan olla leikkimässä ihan ajan kanssa (ja koska Pipanainen oli toivonut eväsretkeä leikkipuistoon). 

Yhdeksän aikoihin oltiin lähdössä. Rattaisiin oli pakattu Poikasen lisäksi eväät, hiekkaleluja, varavaippa ynnä muut, mitä nyt kannattaa lasten kanssa kuljettaa mukana (unohdin kyllä aurinkorasvan ja laastarit). Päästiin kotipihasta ehkä kymmenen metriä, kun huomasin, että rattaista on rengas puhki. Onneksi ei ehditty pidemmälle!

Eihän siinä, kamppeet ja lapset autoon. Harmitti, että jäi liikunta saamatta, mutta autolla kulkeminen helpotti kyllä meidän aikatauluja tän päivän osalta. Leikkipuistossa oli kivaa, oltiin alkuun yksikseen, mutta kyllä sinne tuli lopulta aika paljon porukkaa. Kaksi tuntia jaksettiin puuhailla (mikä on aika hyvin, tuo on aika pieni leikkipuisto kuitenkin) ja eväät maistui. Kyllä taas huomasi, että vähällä vaivalla ja olemattomalla rahallisella panostuksella (tässä tapauksessa eväät ja tilkka bensaa) saa tarjottua lapsille mukavia hetkiä. Oli kuulemma ihan tositosi kivaa käydä leikkipuistossa eväiden kanssa.

Kotona pistin Poikasen nukkumaan ja tiukkaa teki, etten olisi itsekin uuvahtanut. Hetken lueskelin kirjaa, kun tuntui, ettei mitään jaksa. Mutta mulla oli sovittu tapaaminen iltapäiväksi, joten yhden aikaan herättelin Poikasen (ehti nukkua tunnin) ja lähdettiin. Matkan varrella käytiin vaihtamassa neljä kahvipakettia kahteen makuupussiin, hyvä kauppa :)

Tytöt pääsi Pipanaisen kummitädin luo helmikoruja askartelemaan siksi aikaa kun mä Poikanen seuranani kävin tapaamisessa lähettisihteerihomman tiimoilta. Hetki ehdittiin mekin Pipanaisen kummitädin luona piipahtaa, kun pitikin lähteä kohti kotia (oli yksi ihminen tulossa katsomaan mulla myynnissä olevaa kantoliinaa. Ei tullut kauppoja). 

Iltapäivä meni kotipuuhissa, oltiin ulkona, pesin pyykkiä jne. Miehen tultua kotiin kävin yksikseni vähän kävelemässä.


21.6.2015

Mökillä.

Mökkijuhannus vietetty. Kotona taas.

Ihan mukavaa ja leppoisaa oli, isovanhemmat viihdyttivät lapsia, mä vietin suurimman osan ajastani sohvannurkassa naistenlehden ja virkkaustyön kanssa. Kylmä ja märkä oli ilma, hyttysiä riitti, ja mä nyt muutenkaan en ole ulkoilmaihmisiä. Tytöt pääsivät kyllä järvelle kalaan isin kanssa, ja lapset ulkoilivat muutenkin. Mä ulkoilin just tasan sen verran, mitä vaatii kävellä ulkohuussiin ja takaisin säännöllisin väliajoin. Ei kun kävelin mä kertaalleen Poikasen kanssa mökkitien päästä päähän :)

Mä olen huomannut jännittävän ilmiön. Aina kun mennään Miehen porukoiden mökille, mulle tapahtuu kolme asiaa:
1. Hirveä nälkä ja herkkujen himo iskee välittömästi. Kotona sentään pysyy joku tolkku, etten koko ajan uita hampaitani sokerissa, mutta mökillä ei ole kyllä mitään rajaa.
2. Musta tulee täysi plösö. Yhtikäs mitään hommia (siis tyyliin ruoanlaitto, tiskaus tms) ei huvita tehdä. Noloa myöntää, mutta tosi vähän mökillä osallistun mihinkään. Tai kyllä mä ruoanlaitossa autan, ja toki lasten kanssa on puuhaa vähän jokaiselle, mutta esim. tiskit jää melkein aina anopin harteille (voisko tässä esittää jonkun hyvän tekosyyn, kuten et anoppi on tosi lahjakas tiskaaja?).
3. Ajantaju ja ylipäätään kiinnostus aikaa kohtaan häviää jonnekin. Kotona meillä on päivittäinen rytmi, joka pysyy jokseenkin hyvin. Ei nyt mitenkään minuutilleen, mutta kyllä meillä esim. ruoka-ajat on aina suunnilleen samat, samoin nukkumaanmenot. Mutta mökillä päivärytmi häviää. Ruokaa syödään ihan ihmeellisiin aikoihin, lapset käy nukkumaan monta tuntia tavallista myöhemmin jne. Eipä siinä mitään, muutama päivä rytmittömyyttä tuskin on kenellekään haitaksi, vaikka kyllähän sen lapsista huomaa, että ovat helposti kiukkuisia, kun asiat ei tapahdu ajallaan. 

Samaa ilmiötä ei tapahdu, kun mennään mun isän ja sedän mökille. Varmaan tää on peruja lapsettomilta ajoilta, kun mökillä rentouduttiin totaalisesti ja elettiin ihan pellossa. (Meidän isän ja sedän mökkiä ei silloin vielä ollut, siellä oli vaan rantasauna, eikä tullut sinne Miehen kanssa mentyä)

Niin kivaa ja rentouttavaa kuin mitään tekemättömyys, löhöily, jatkuva mussutus ja kellon unohtaminen onkin, niin parin päivän jälkeen mulla on yleensä epämääräinen olo (koska herkut) ja päänsärky (liian myöhään valvominen, liian pitkään nukkuminen ja huonolla säällä myös liikaa sisällä oleilua), joten on ihan kiva tulla kotiin.

Mutta oli ihan kiva juhannus. Oli kiva saada vähän viettää aikaa Miehen kanssa kotona (sulatin muuten sen pakastimen perjantaina) kahdestaan ja oli kiva löhötä mökillä, vaikka säät ei suosineetkaan. Tästä taas uuteen viikkoon.

18.6.2015

Tänään meillä.

Juhannussuunnitelmat muuttuivat taas. Nyt päädyttiin lopulta siihen, että Mies vei lapset nyt illalla mummilaan, josta ne menee mummin ja ukin kanssa huomenna mökille. Me mennään sit Miehen kanssa huomisiltana perässä.

Mulle juhannus on ihan merkityksetön juhla, ja mulle on ihan yksi ja sama, missä ja miten sitä vietetään (vaikka jonain vuonna olis kyllä kiva verestää lapsuusmuistoja ja olla mun isovanhempien mökillä, sikäli kun siellä enää serkkuja ja tätejä ja enoja on juhannusta viettämässä. Näkis lapsetkin kerrankin juhannuskokon). Kun Mies saa päättää, se yleensä tarkoittaa sitä, että jos luvataan hyvää säätä, ollaan mökillä, jos taas luvataan huonoa säätä (useimpina juhannuksina näin on), mietitään ja säädetään ja pohditaan ja ollaan kumminkin mökillä. 

Mä en niin hirveästi mökillä hytisemistä ja hyttysiä rakasta, mutta meneehän tuo.

Mies lähti viiden maissa viemään lapsia mummilaan. Mä jäin kotiin leipomispuuhiin. Alun perin olin ajatellut sulattaa isomman pakastimen (pienen sulatin eilen), mutta olin niin väsynyt, etten jaksanut. Tein tuulemantorttua ja kakkutikkareita mökille vietäväksi, ja pihjalanmarjahyytelöä, kun pakastimesta löytyi sinne viime syksynä hyytelöä varten kerätyt pihlajanmarjat.

Maistoin hyytelöä ennen konjakin lisäämistä. Se maistui pihlajanmarjoilta. Nyt ymmärrän, miksi siihen laitetaan konjakkia :) Lopputulos oli kyllä hyvän makuinen, katsotaan huomenna, miten on hyytynyt (tein ohjeen mukaan hillosokerista, ja me ollaan hillosokerin kanssa aika vaihtelevasti väleissä). 

Tänään Isosisko täytti 7 vuotta. Syntymäpäivää ei sen ihmeemmin juhlistettu (paitsi välipalalla syötiin munkkeja ja karkkia), oltiinhan jo juhlittu useampaankin otteeseen etukäteen. Syntymäpäivänsä neiti käytti aamusta iltaan tehokkaasti pikkusiskonsa kanssa riitelyyn, kiukutteluun ja kitinään. Aamuyhdeksältä jo odotin, että milloin Mies pääsee töistä ja vie kiukkuiset ja kitisevät tytöt (ja siinä ohessa ihan mukavasti olevan Poikasen) mummilaan. Miehen työpäivä venyi, ja kyllä oli pitkät tunnit ennen kun kello tuli viisi. En tiedä, mikä niitä tänään nyt niin kiukutti, mutta rankkaa oli. Riidasta toiseen ja aina väliin kitinää, itkua ja kiukuttelua. 

Olin kyllä itsekin tosi väsynyt, joten oma pinna oli jo valmiiksi kireällä.

Sentään löytyi Pipanaisen pari viikkoa kadoksissa ollut prinsessalippis liinavaatekomeron perimmäisestä nurkasta. Että jotain hyvääkin tässä päivässä.

16.6.2015

Uuvuttaa

Juhlittiin viikonloppuna ylihuomisen päivänsankaria, 7 vuotta täyttävää Isosiskoa sukulais- ja kummijoukolla. Vähän mua jo etukäteen harmitti, kun juhlat osui just Miehen kotiinpaluuta seuraavaan viikonloppuun, mutta niin se nyt vaan meni. 

Lauantai meni yllättävän kivasti. Hulluna aherrettiin aamusta, vieraita oli pitkin päivää (meidän juhlat jotenkin menee aina siihen, että vieraat tulee milloin niitä itse huvittaa, jotkut parempaan ja jotkut huonompaan aikaan), leipomukset onnistui melkein (uuni on sökönä, joten sitä on hyvä syyttää kaikesta -paitsi ehkä siitä, että hyydytetty kakku ei ollut ihan nappisuoritus), kolmen kakkukierroksen jälkeen alkoi mulla olla jo niitä syöty tarpeeksi, Isosisko sai mieluisia lahjoja, kivaa oli. Lapsetkin jaksoivat ihan hyvin, vaikka olin etukäteen vähän jännittänyt, että mitähän siitäkin tulee. 

Yksi Isosiskon kummeista oli meillä koko viikonlopun kylässä, ja oli tosi kiva että oli. En kokenut, että siitä olisi tullut mitään ylimääräistä vaivaa tms, koska tämä ystävä on niin tuttu ja läheinen, että sen seurassa ei ole pakko olla seurallinen. :)

Lauantai-iltana valvoin ihan liian myöhään juttelemassa ystävän kanssa, vaikka olikin hyvä juttutuokio pitkästä aikaa, eikä kaduta. Mutta aamulla olin kyllä kuolemanväsynyt, ja melkoisessa koomassa meni koko sunnuntai. Onneksi sunnuntain vieraslistalla ei ollut kuin Miehen perhettä ja mun serkku, ja ne nyt on kaikki varmaan nähneet mut oudompanakin kuin väsymystokkuraisena. Lapsetkin olivat aika väsyneitä ja kiukkuisia, ei oltu kyllä millään lailla parhaimmillamme. Mutta saatiin juhlat juhlittua.

Käytiin sunnuntaina ajoissa nukkumaan, ekat nukahti jo seitsemän jälkeen ja minäkin viimeisenä ennen yhdeksään. Pipanainen nukkui reilun puoli vuorokautta, kunnes Poikanen herätti sen aamulla. Me muutkin saatiin oikein kunnon yöunet, mikä tuli kyllä tarpeeseen. Nyt olen eilen ja tänään huomannut omassa olossani sen, että Miehen reissujen aikana kertynyt uupumus (ei niinkään univaje, vaan sellainen henkinen väsymys) alkaa purkautua, ja oon ollut aika saamattomalla tuulella. Uloskaan en ole jaksanut Poikasen kanssa mennä. Sentään käytiin Isosiskon kanssa ostamassa vihdoin se kännykkä. 

Samoin musta tuntuu, että mun kaikki sosiaalisuuspaukut on pitkäksi aikaa käytetty. Yksinhuoltajakuukauden aikana meillä kävi paljon vieraita, ja itsekin kyläiltiin jonkun verran. Ihania vieraita oli, toivottuja ja odotettuja, ei siinä mitään. Mä tykkään kyllä kovasti kun on vieraita jne. Mutta kaipaan kovasti seuran vastapainoksi omissa oloissaan oleilua, ja nyt just tuntuu, että epäsosiaalinen minä vaatii aikaa. Sanoin jo anopillekin, että mä sit varmaan juhannuksena kökötän mökin nurkassa neuleen tai kirjan kanssa, enkä puhu kenellekään mitään. Mutta Mies oli sitä mieltä, että ei lähdetä juhannuksena minnekään, että saankin sitten olla epäsosiaalinen ihan kotioloissa.

11.6.2015

Yh-kuukauden loppu

Mies tulee tänään kotiin ja yksinhuoltajakuukausi päättyy.

Etukäteen mua jännitti, vaikka toisaalta olin myös vähän innoissani. Nyt kun neljä viikkoa on mennyt, voin todeta, että kivaa oli, hyvin meni, helpolla, mutta ihana on saada Mies takaisin.

Meillä on kuluneen neljän viikon aikana ollut paljon kivaa puuhaa, on käynyt vieraita ja ollaan itse kyläilty, juhliakin on ollut muutamat. Ollaan saatu olla terveinä. Näyttää myös lupaavasti siltä, että Poikasen jokaöiset kahden tunnin valvoskelusessiot on jäämässä historiaan, kovin monena yönä ei ole sen kanssa tarvinnut valvoa, ja nekin valvoskelut ovat johtuneen lähinnä nenäverenvuodoista (Poikasella tulee usein verta nenästä, ja varmaan nyt siitepölyn ansiosta on tullut vielä useammin). Olen siis saanut nukkua kohtalaisesti, ja jos vaan osaisin käydä ajoissa nukkumaan Miehen poissaollessa, olisin saanut nukkua jopa ihan hyvin. Anoppikin kävi meillä parina yönä, ja yhden yönhän lapset olivat mummilassa, joten univelkojakin on ollut mahdollisuus nukkua pois.

Arki sujuu näiden kanssa jo helposti, saan ruoat laitettua ja kaupassakäynnit hoituu jne, kun kukaan ei ole enää ihan pieni. Kaiken kaikkiaan on ollut aika leppoisaa meidän olo. Isiä on toki ikävöity, mutta se on ollut tavallista ikävää, eikä sellaista "tuu nyt kotiin kun mä en jaksa yksin täällä"-ikävää. 

Tiedän, että moni ystävä on meidän puolesta rukoillut, ja olen siitä kiitollinen. Ne rukoukset ovat kyllä kantaneet! Ja tietysti se on auttanut tosi paljon, että anoppi, äiti ja mun serkku ovat olleet kukin muutamana päivänä avuksi, eikä ole ihan kaikkea tarvinnut hoitaa yksin. 

Mulla on kiva olo siitä, että taas huomasin, etten tarvitse toista aikuista välittömään arkeen. En mä tietenkään haluaisi yksinhuoltajaksi ruveta, pidemmän päälle se olisi tosi rankkaa, paitsi henkisellä tasolla, myös ihan konkreettisesti. Kyllä mä olen kiitollinen, että meidän perheessä on toinenkin aikuinen, ja että meillä on hyvä ja toimiva parisuhde, eikä mun tarvitse olla vakituisesti yksin (ei vanhempana eikä muutenkaan). Mutta on voimauttavaa huomata, että kuukausi yksin lasten kanssa sujuu ihan näppärästi ja isommitta ongelmitta, ja meillä on jopa kivaa. 

Hyvät ihmiset, älkää tekään tyytykö pyytämään minimiä, kun teillä on lupa pyytää maksimia! Mikä ikinä onkaan elämässä haasteena tai vaikeutena, niin meidän ei tarvitse rukoilla Jumalalta, että selviydyttäis siitä jotenkin. Me saadaan rukoilla, että selvittäis hienosti ja vaikeus tai haaste voisi kääntyä mahtavaksi kokemukseksi. Mä olen tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että meidän haastava kuukausi osoittautui mukavaksi, touhukkaaksi ja helpoksi kuukaudeksi!

Tänään Mies tulee kotiin. Mä tiedän jo nyt, että mua ärsyttää, kun se riisuu koon 46 maiharinsa keskelle eteisen kynnystä ja jättää ne siihen. Sitten mua ärsyttää se, että sen vaatteita (sekä likaisia että puhtaita) lojuu siellä täällä. Ja sekin, että se ei tiskaa paistinpannua heti käytön jälkeen ja antaa kompostiastiaan kertyä kauhean kasan ennen kuin vie sen. Ja hoitaa lasten iltahommat ihan väärässä järjestyksessä.

Huomenna mä alan tottua siihen, että Mies on kotona, ja olen kiitollinen siitä, että se on taas täällä jakamassa arjen mun kanssa, eikä kanssakäyminen enää rajoitu lyhyisiin puheluihin ja satunnaisiin tekstiviesteihin. On se vaan kumminkin ihanaa, että se on olemassa!

10.6.2015

kiva keskiviikko

Tänään(kin) oli kiva päivä.

Isosiskolla oli kesäkerhossa urheilukilpailut, ja kaikki saivat ihan oikean mitalin. Isosisko oli tietysti siitä tohkeissaan ja mitali kaulassa melkein koko loppupäivän.

Käytiin pienempien kanssa leikkipuistossa. Ehdittiin olla ehkä vartti, kun Pipanaiselle tuli kamala pissahätä ja piti lähteä kotiin. Lupasin, että jos säät sallii, mennään ensi viikolla sinne eväiden kanssa.

Puuhailtiin pihalla ihan hyvän aikaa. Tai no, mä en kyllä jaksanut puuhailla, kunhan istuskelin ja katselin lasten puuhia (vähän vähäiseksi jäi viime yön unet).

Käytiin kirjastossa lasten kanssa. Mun oli tarkoitus lainata vaan lukupiirikirja, jotta tulisi noita omasta hyllystä poistettuja luettua. Lainasin lukupiirikirjan lisäksi itselleni 5 kirjaa (ja lapsille saman verran).

Keittelin ruoaksi mannapuuroa. Heitin yhden kattilan menemään, kun huomasin, että siitä on pinnoite lähtenyt irtoilemaan. 

Mannapuuroa oli ruoaksi siksi, että olin luvannut paistaa iltapalaksi lettuja. Nokkos-ruis-pinaattiletut tekivät hyvin kauppansa. "Ettu, yhää! Ettu, yhää TAAS!" (= Lettu hyvää, lettu hyvää taas) totesi Poikanen.

Anoppi tuli yökylään. Helpotti kovasti lettuhommaa (sain paistaa rauhassa ja anoppi vahti lasten syömingit) ja käytti lapset suihkussa, nyt meni niiden kanssa nukkumaan. Anoppi on mahtava!

Ompelin olkkarin räjähtäneisiin tuoleihin pikapikaa päälliset, koska niissä ei voi muuten istua. Olen lykännyt hommaa yli 2 viikkoa, kun ei ole tullut sopivaa tilaisuutta keskittyä siihen. Nyt päätin edes aloittaa, ja molempien päällisten ompeluun meni yhteensä ehkä puolisen tuntia. Toivottavasti toimisivat jonkin aikaa.

Kohta meen nukkumaan. Musta on kiva nukkua lasten kanssa lastenhuoneen lattialla, mutta kyllä on kuulkaa kiva päästä välillä ihan oikeaan sänkyyn yksin nukkumaan. Luksusta :)

Huomenna aamulla käyn tekemässä lähikaupungissa iiiiiison kauppareissun (viikonlopun ruoat ja kaikki, mitä Isosiskon pippaloihin tarvitaan, ynnä pari kattilaa yms). Sitten leivon hullun lailla, koska illalla on raamis, ja viikonlopun leivontojakin pitää vähän aloitella. (Kovasti vaikeuttaa leipomusten suunnittelua tuo risa uuni) Anoppi lupasi hoitaa Isosiskon kerhoon ennen kuin lähtee meiltä. Illalla tosiaan on raamis meillä ja jossain vaiheessa iltaa koittaa myös viikon odotetuin hetki: Mies tulee kotiin! Jee :)

9.6.2015

Lapsista

Isosisko osallistuu tällä viikolla seurakunnan kesäkerhoon. Kyseessä on viikon mittainen kerho, joka arkipäivä klo 10-14 ja 6-8-vuotiaille suunnattu. Kerholle on meiltä reilu kilometri, ehkä puolitoista matkaa ja matka on osa Isosiskon tulevasta koulumatkasta (2km), joten nyt on hyvä tilaisuus harjoitella yksin kulkemista.

Eilen toki saatettiin Isosisko kerhoon, kun oli eka kerta, ja haettiinkin (koska satoi, eikä lapsella ollut sateenvarjoa mukana). Tänäänkin saatettiin (kun unohdin näyttää Isosiskolle, miten kerhon pihaportin saa auki), mutta kotiin päin tyttö tuli itse ja minä Poikasen kanssa mentiin vastaan (Pipanainen jäi naapurin tytön kanssa leikkimään). 

Musta tuntuu hullulta, että mulla on niin iso lapsi, että sen voi antaa turvallisin mielin kulkea yksin. Täytyy myöntää, että mua vähän jännittää, vaikka tiedän, että Isosisko on kyllä rauhallinen kulkija, muistaa katsoa ennen kuin menee tien yli, ja reittikin on niin helppo, että varmasti osaa. Ollaan kyllä jo keväällä harjoiteltu, yhdessä kuljettu eskariin ja pois ja sitten harjoiteltu niin, että Isosisko on kävellyt omin päin eskarista kotiin ja mä oon tullut pienempien lasten kanssa perästä.

Se on niin iso. Ensi viikolla täyttää seitsemän. Puhelinliittymän tilasin pari päivää sitten (sellaisen, ettei pääse nettiin, koska mun mielestä se ei tarvi puhelinta muuta kuin siihen, että saa pidettyä koulupäivinä yhteyttä vanhempiin, ja joskus soiteltua mummoille, serkuille tai kavereille) ja synttärilahjapuhelin pitäisi käydä lähipäivinä ostamassa. Oma avain on teetetty ja sen käyttö on hallussa. Kovasti vannotin, että avain pitää sitten aina muistaa pitää repussa, ja sitä ei oteta pois muuta kuin oven avaamiseen ja laitetaan heti takaisin. 

Ja on se kasvanutkin sekä pituutta (ja muutenkin muuttunut ison tytön oloiseksi) että henkisesti. Meidän tuleva koululainen <3

Onneksi taloudessa on vielä pienikin lapsi. Poikasen puhe on viime aikoina kehittynyt hurjasti, nyt tulee jo kolmisanaisia lauseita, tosin puhe on tosi epäselvää (ts. minä ja tytöt ollaan sitä mieltä, että se puhuu ihan sujuvasti, muut ymmärtää sanan sieltä toisen täältä) ja sanoja ei vielä taivuta. Se on kyllä jännä, miten eri lailla puhe lapsilla kehittyy, Pipanainen taas puhui ihan sujuvasti jo alle kaksivuotiaana. Poikanen on siis nyt 2v4kk. 

Poikasella on aika paljon omia sanoja (varsinkin, kun sillä puuttuu paljon äänteitä ja yleensäkin sanoo sanoista vaan loppuosat). Esim. "mummo" on "ammu". Sama sana voi tarkoittaa montaakin asiaa, mm. koiralle ja kirjalle on sama "rrra". Ehkä huvittavin monikäyttösana on "appi", joka tarkoittaa sekä ksylitolipastillia että pippeliä. Noiden kahden tapauksessa kuitenkaan harvemmin tarvii arpoa, kummasta on kyse :D

Pikkupoika-Poikanen on myös kova hyvästelemään. Kaikille vilkutetaan ja sanotaan heipat, niin tutuille ja tuntemattomille ihmisille ja eläimille, kuin myös autoille, kaupalle jne. Ja nyt viimeisimpänä villityksenä, kun laitan sille vaipan (ei siis ole vielä oppinut kuivaksi), se huiskuttaa pippelilleen "hei-hei appi!" 

Pipanaisella ottaa koville, kun ei saa olla yhtä iso kuin Isosisko. Sen on vaikea ymmärtää, että Isosisko saa avaimen ja puhelimen ja saa harjoitella yksin kotona olemista, eikä hän saa. Tänään olikin suuri hetki, kun lähdin Poikasen kanssa Isosiskoa vastaan ja Pipanainen jäi naapurin tytön kanssa kotipihaan leikkimään "ihan yksin". Ja nyt ei tarvi kenenkään kauhistua, että neljävuotias jätettiin yksin kotiin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, olin kyllä sopinut naapurin tytön äidin kanssa, että hän on kotona ja tietää, että mä olen hetken poissa. Meillä on vierekkäisen pihat ja vähän molempien pihoilla taisi tytöt juosta. Eli ihan yhtä hyvän valvonnan alla lapsi oli kuin mun kotona ollessakin.

Toinen kova pala Pipanaiselle oli, kun mummo ja pappa lupasivat viedä Isosiskon ja samanikäisen serkkupojan pariksi yöksi Partaharjun suurleirille. Noista leireistä on mulla lapsuudesta ja nuoruudesta mukavat muistot, ja on tosi kiva, että Isosisko nyt pääsee isovanhempien ja serkun kanssa sinne. Isosiskoa tietysti jännittää kovasti, vaikka on innostunut. Pipanaiselle tuli iso harmi, kun ei pääse mukaan, mutta mä olin jo suunnitellut, että siinä vaiheessa olisi hyvä hetki mun tehdä Pipanaisen kanssa kahdestaan pieni lomamatka. Ajattelin, että mennään sen kanssa johonkin suhteellisen lähellä olevaan kaupunkiin, käydään leikkipuistossa ja ravintolassa syömässä, ehkä jossain kaupassa tai kirpparilla ja nukutaan hotellissa yö. Siinä on Pipanaiselle varmasti tarpeeksi seikkailua, ja on kiva tehdä jotain sen kanssa kahdestaan.

Samanlainen reissu on Isosiskonkin kanssa suunnitteilla, mutta sen toteuttaminen taitaa venyä syksyyn.

Meillä on ollut nyt kovin aikaisia aamuja, ja väsymys alkaa vaivata (olen huono menemään ajoissa nukkumaan, kun Mies on poissa). Enää kaksi yötä, niin saadaan isi kotiin! Tänään kävi lasten kavereita kylässä, ja mä leivoin munkkeja. Hyviä olivat.

7.6.2015

Juhlapäivä

Tänään oli erityinen päivä.

Rakas ystäväni siunattiin tänään lähetystyöntekijän tehtävään. Pääsin mukaan siunaamismessuun (mistä kiitos anopille!) ja sen jälkeiseen lähetysjuhlaan.

Oon kyllä ihan hirmu onnellinen ystävän puolesta, ja ylpeäkin siitä, että hänet on maailman tärkeimpään työhön kutsuttu ja että hän on kutsuun vastannut. Tietysti lähetystyöntekijät eivät ole mitään superihmisiä, vaan ihan tavallisia ihmisiä, mutta kyllähän se vaatii aika paljon rohkeutta Jumalan lähtökutsuun vastata myöntävästi. 

Oli ihana saada olla mukana siunaamismessussa ja juhlassa, haluan täydestä sydämestäni tukea rakasta ystävää tulevassa työssään kaikin tavoin, miten vain voin ja osaan. Samalla on pieni haikeus siitä, että tärkeä ja rakas ihminen on ensi vuoden alkupuolella (jos Luoja suo) muuttamassa kovin kauas, eikä voida enää juurikaan nähdä. Tämä ystävä on myös Pipanaiselle kovin rakas kummitäti, joten tietysti sekin tuntuu haikealta. Vaikka kyllä mä olen vähän suunnitellut, että reissaisin sitten jossain vaiheessa Pipanaisen kanssa kyläilemään :)

Ystävän lähetyskutsusta iloitsemisen rinnalla kulkee ilo myös siitä, että samalla mä koen, että olen löytänyt, ainakin toistaiseksi, oman paikkani lähetystyössä (sanon "toistaiseksi" siksi, että vaikka koskaan en ole tuntenut minkäänlaista paloa itse lähetystyöhön ja nyt juuri ei näytä siltä, että me oltais ikinä maailmassa lähtijöitä, niin sen verran kyllä tiedän, että ei pidä koskaan sanoa ei koskaan) kun ystävä pyysi mua puolisen vuotta sitten ryhtymään lähettisihteerikseen. Olin sitä jo aiemmin vähän rukoillut ja kokenut, että jos mut siihen kutsutaan, niin otan sen tehtävän ilolla vastaan.

Lähettisihteerin tehtävä on lähinnä pitää yllä listaa lähetin ystävärenkaaseen kuuluvista ihmisistä ja lähettää näille edelleen lähetiltä tulevat kirjeet. Nykyään tuo postitushomma on helpohkoa, koska suurin osa ihmisistä mieluusti ottaa ystäväkirjeet sähköpostiinsa. Mutta toki jonkun verran on perinteisesti postitettavia, että sellaista käytännön työtäkin on mulle luvassa, ja eka kirje ollaan jo saatukin maailmalle. 

Toki sitten tämän lisäksi tarpeen tullen teen muutakin, hoidan yhteydenpitoa mm. lähettäviin seurakuntiin tai lähettäjiltä lähettiin päin tms. Katsotaan, millaiseksi tämä tehtävä mun osalta muodostuu.

Eilenkin juhlittiin, kälyn valmistujaisia. Toisin kuin arvelin, lapset muuten nukkuivat kellon ympäri ja heräsivät eilen seitsemän jälkeen (toisin oli tänään, Poikanen oli jo kuudelta pystyssä). Juhlat oli kivat, herkut hyviä, söin liikaa, lapset nauttivat kälyn kavereiden tarjoamasta aikuishuomiosta ja mäkin tykkäsin kun kotiin tultua ei juuri muuta tarvinnut tehdä kuin laittaa lapset nukkumaan. 

Että sellainen viikonloppu meillä. Juhlaputki jatkuu ensi viikonloppuna, kun juhlitaan 7 vuotta täyttävää Isosiskoa. Mä tilasin justiinsa sille puhelinliittymän. Kyllä se on iso!

5.6.2015

Mummola ja jäätelö

Vietin lasten kanssa pari päivää mun vanhemmilla, kun äiti onnistui saamaan kaksi lomapäivää keskelle viikkoa. Olipa kivaa! Ei oltukaan pääsiäisen jälkeen ehditty siellä käydä, joten oli jo aikakin. 

Oli kiva jutella äidin kanssa kaikenlaista, syödä jonkun muun valmistamaa ruokaa, olla tekemättä kotitöitä (jotain ruokapöydän siivousta lukuunottamatta) ja ottaa vähän rennommin lastenhoidon kanssa. Lapsetkin tykkäsivät kovasti, kuten aina. 

Kaikenlaista tuli puuhailtua, käytiin mun mummoa moikkaamassa (sain siltä mun ukin itse takoman kynttilänjalan -ja unohdin mokoma sen tietysti mummolaan! Toivottavasti äiti muistaa sen joku kerta mulle hakea), kaupungilla, lapset leikkipuistossa mummon kanssa (sillä välin mä nukuin) ja tietysti leikittiin mummolassa.

Eilen oli Puolustusvoimain lippujuhlapäivä ja sen kunniaksi Mannerheimin salonkivaunuun pääsi sisälle tutustumaan (se on mahdollista siis vain kerran vuodessa, lippujuhlapäivänä). Lapset siitä eivät niin ymmärtäneet, mutta minä ja äiti ei oltu vielä yhtenäkään vuonna onnistuttu siellä käymään, joten nyt päätettiin käydä se ihmettelemässä. Että onpahan nyt sitten sekin nähty. Poikasen mielestä hienoa oli asemalla pysähtynyt IC-juna, jolle se kovasti vilkutteli ja huuteli "iippaa, nuna!"

Lapsille oli luvattu, että pääsevät jäätelölle. Kun sitten kaupungilla oltiin, niin käytiin Spice Icen jätskeillä. Olin hölmö ja otin itsellenikin (en juurikaan tykkää jäätelöstä, mutta kunnon suklaajäätelö kinuskikastikkeella on kyllä hyvää). Hyvää oli mutakakkujätski ja kinuskikastike, mutta kuten arvata saattaa, Poikasen mansikkapallosta jäi yli puolet syömättä, Isosiskon mutakakkujätskipallosta vajaa puolet ja Pipanaisen sateenkaarijätskistä noin puolet (ei ole kovia jätskinsyöjiä meidän muksut). Me sitten äitini kanssa urheasti syötiin lastenkin jätskit... 

Edellinen jätskiyliannostus mulle osui maanantaina. Tytöt pyysivät päästä kirpparille, ja lupasin, että voidaan ajella kaupunkiin, missä on iso kirppari. Pipanainen bongasi Citymarketin mainoksesta tarjousjätskejä ja kinusi niitä. Lupasin, että jos kirpparireissu ja ruokaostokset hoituu reippaasti, niin voidaan ostaa tarjousjätskit (toisin kuin tästä postauksesta voisi luulla, meillä syödään jäätelöä ehkä joka toinen kuukausi). Kivaa oli ja hyvin meni, joten lapset saivat valita itselleen euron jäätelöt. Jokainen valitsi Jättis-tuutin. Niitä sitten suurella hartaudella kotona jälkiruoaksi syötiin, mutta tietenkään kukaan ei jaksanut omaansa kokonaan. Onneksi mulla ei ollut itselläni jäätelöä, sillä söin sitten lasten pehmenneitä jätskinloppuja noin puolentoista jättiksen edestä. En tosiaan juurikaan tykkää jäätelöstä, ja puoliksi pehmenneestä vielä vähemmän, mutta en raskinut heittää niitä roskiinkaan. Olisi ehkä kannattanut, sen urakan jälkeen oli kyllä ällö olo.

No, nyt on tän kesän jätskit sitten syöty, ainakin mun osalta :)

Tänään tultiin aamupäivästä kotiin. Kotosalla puuhailtiin pihalla ja hommailtiin kaikenlaista pientä. Mä keräsin satoa takapihalta: nokkosia ja raparperia. Molemmat kasvaa paremmin kuin hyvin. Ihanaa, kun on oma piha, josta kerätä talveksi herkkuja! Lapset olivat niin väsyneitä reissun jälkeen, että viimeinenkin oli unessa jo 19.20. Saattaapi olla aikainen herätys edessä huomenna... Huomenna on sitten vuorossa pikainen reissu mummilaan, kun siellä juhlitaan kälyn valmistumista sairaanhoitajaksi. Kiva päivä siis tulossa huomennakin.

Ja enää viikko, niin saadaan isi kotiin!

3.6.2015

Sekalaista tajunnanvirtaa

Lauantaina oli Isosiskon eskarin kevätjuhla (tai siis koko koulun kevätjuhla, meillä on eskari koululla). Mies hoiti sen, kun mulla oli pötkylät päässä (Isosiskolle toki perustelimme, että nyt on isin vuoro, kun äiti pääsi joulujuhlaan). Niin päättyi Isosiskon eskari. Vähän oli äidillä haikea olo, varsinkin kun loman koittaminen (joka on siis kyllä sinänsä kiva juttu) tarkoitti myös sitä, että totutunlainen arki päättyi.

Siihen loppui meidän "normaali arki" jota ollaan jo yli 2 vuotta vietetty: aamulla tytöt hoitoon, Poikasen kanssa kotiin ja aamukävelylle, Poikasen päiväunet, hetki kotityöaikaa, tyttöjen haku... Kesäloman jälkeen mä menen töihin, Pipanainen ja Poikanen päiväkotiin ja Isosisko kouluun. Eikä edessä ole enää "ei huvita mennä päiväkotiin joten pidetään lomapäivä"-päiviä, "lähdetäänpäs keskellä viikkoa reissuun"-matkoja tai "pidän nyt lapset varmuudeksi kotona kun ovat vähän nuhaisia"-päiviä. Sitten alkaa erilainen arki, ihan mukava varmasti sekin, mutta mua nyt aina nää muutokset vähän ahdistaa. 

Ja nyt ahdistaa sekin, että jos Poikanen jää meidän viimeiseksi lapseksi, niin mulla on sitten edessä töitä hamaan eläkeikään. Mä tykkään töistä. Ihan yleisesti ottaen tykkään käydä töissä, ja tykkään myös omasta ammatistani ja työpaikastani. Mutta musta on ollut tosi kiva myös olla välillä kotona, ja töissä käydessäkin oli kiva ajatella, että "sitten seuraavalla äitiyslomalla..." Täytyy myöntää, että ajatus melkein neljästäkymmenestä vuodesta (koska taatusti en pääse eläkkeelle alle seitsemänkymppisenä) yhtä kyytiä työelämässä on pikkuisen ahdistava. Ehkä ei pitäisi ajatella niin pitkälle, vaan lukuvuosi kerrallaan. Onneksi opettajilla on pitkät kesälomat (ainakin vielä toistaiseksi). 

Jos joku nyt ihmettelee, miksi mulla oli pötkylät päässä, niin mä kävin tosiaan mun serkun yo-juhlissa lasten kanssa lauantaina. Mun tukka on niin onnettoman ohut liru, että helpoin tapa saada siitä edes jonkinlainen kampaus on kihartaa tukka ja kasata siitä jonkinlainen nutturan tapainen. Tai tällä kertaa tein kyllä ranskanletin, jonka pään tungin letin alle piiloon, siis sellainen vähän nutturan näköinen ranskin. 

Mulla ja muksuilla meni yo-juhlareissulla 5 tuntia (matkoineen). Mitä teki Mies? Nukkui :) Ei ihan koko aikaa, mutta ainakin kolme tuntia veti päikkäreitä (ja juurikin siksi käskin sen jäädä kotiin, ei siitä olisi ollut juhlijaksi). Siitä huolimatta se meni illalla aikaisin lasten kanssa nukkumaan.

Juhlissa oli sellaista, kun nyt kolmen pienen lapsen kanssa ilman toista aikuista juhlissa on: puolen tunnin juhlinnan jälkeen Poikasen valkoinen paita oli jo veressä (kopsahti vähän serkkupojan pää Poikasen nenään), hullu häslinki lasten ja itsen syömisen tiimoilta, ja loppu aika vietettiinkin alakerran varastohuoneessa Poikasen leikkiessä pikkuautoilla. Vaihdoin pari sanaa siskoni kanssa, enpä juuri muuta. Mutta kiva silti, että mentiin. Lapset sanoivat, että oli tosi kivaa, ja oli mustakin se kiva katkos normaaliin arkeen. Ja tolkuttoman hyvät tarjoilut oli tätini taas saanut aikaan!

2.6.2015

Oi ihana kirjahylly.

Mies kävi viikonloppuna kotona. Lauantain vastaisena yönä tuli ja maanantain vastaisena yönä lähti. Ehti olla kotona vähän yli 50 tuntia. 

Mulle käy aina Miehen pidempien poissaolojen jälkeen niin, että se ärsyttää mua ihan kauheasti kotiin palattuaan. Vaikka sitä on kaivannut ja ikävöinyt, niin jotenkin saan parissa viikossa meidän arjen luistamaan niin, että kun Mies tulee kotiin ja sotkee rutiinit (siis tyyliin jättämällä kengät keskelle lattiaa tai hoitamalla lasten aamuhommat ihan väärin tai ihan vaan olemalla läsnä), niin mua ärsyttää ihan tosi paljon. Nyt kun tiedän, että mulle käy aina niin, niin osaan jo hillitä itseni. Mieskin on usein niin väsynyt reissujensa jälkeen, että ei ole ihan parhaalla tuulella.

Niin kävi nytkin. Oltiin molemmat kiukkuisia ja kireitä (toisillemme). Vasta sunnuntai-iltapäivänä alkoi tuntua, että tuon kanssa voi ihan mielellään asua saman katon alla jatkossakin. Ja sittenhän se jo lähtikin taas reissuun... 

Viikonloppu meni mun osalta siivous- ja sisustuspuuhissa. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, otin työn alle kirjahyllyjensiirtämisprojektin. Lauantai tosin meni pitkälle iltapäivään yo-juhlareissulla lasten kanssa, mutta iltapäivällä sitten siirrettiin Miehen kanssa piano, kaappi, sohva ja kolme kirjahyllyä. Koko illan järkkäilin olkkarin puolelle siirrettyjä kirjahyllyjä ja sainkin ne aika hyvään järjestykseen (koko illan siksi, että Mies meni lasten kanssa nukkumaan aikaisin). 

Sunnuntaina en sitten paljon muuta tehnytkään. Imuroin kahden muun kirjahyllyn kirjat, pesin hyllyt ja järjestin kamppeita hyllyihin ja kaappiin jne. Mutta sain valmiiksi kaiken, mitä aioinkin ja tykkään lopputuloksesta ihan tosi paljon! Mä en ole kovin ahkera sisustaja, mutta aina välillä on kiva vaihtaa järjestystä.

Miten iloiseksi sitä ihminen voikaan tulla siististä ja järjestyksessä olevasta kirjahyllystä!