10.2.2013

synnytyskertomus

No niin. Vauva nukkua tuhisee tuossa vieressä, ja äidinkin tietysti olisi viisasta ottaa torkut, mutta jos nyt tässä ainakin aloittelisin synnytyksestä kertomista, kun se on vielä tuoreessa muistissa.

Meillähän oli sitä vatsatautia viikolla. Perjantaina kävi ilmi, että oli mun vuoro saada tauti. Meni ihan samalla kaavalla kuin Miehelläkin, tuli tosi huono olo ja ei voinut syödä mitään, sitten nousi ihan reippaasti kuumettakin. Eihän siinä, Mies hoiti lapset ja laittoi nukkumaan, mä otin illalla panadolia, kun ajattelin, että kovin korkea kuume ei ehkä ole vauvalle hyväksi. Juttelin illalla äidin kanssa puhelimessa, et toivottavasti ei nyt ainakaan joutuis kipeänä synnyttämään...

Yöllä heräsin puoli kahden maissa siihen, että olen hikoillut ihan kamalasti kun kuume on laskenut. Unenpöpperössä mietin, et kylläpä mä tosiaan olen hikoillut, kun pikkuhousutkin on ihan märät (tää on ehkä vähän noloa), kunnes tuli mieleen, et mitäs jos se onkin lapsivettä... Nousin ylös ja sit hulahti. Lapsivettä tuli ihan kunnon lorinalla. Mies katsoi jotain elokuvaa (voi voi, kun ei ollu menny ajoissa nukkumaan...) ja menin sanomaan sille, et soittaa vanhemmilleen, et tulevat meille. Yhtään supistusta ei ollu, joten ajattelin, et voidaan odotella kotona mummi ja ukki lapsenvahdeiksi. Vaihdoin päivävaatteet päälle ja menin takas sänkyyn. Mietin, et jos oon ihan rauhassa pötkölläni, niin ainakaan en yhtään edistä synnytystä.

Mies sai onneksi vanhempansa kiinni ja ne lähti heti meille päin. Mies kävi siinä odotellessa putsailemassa auton ja kolaamassa pihan. Mulla tuli eka supistus 2.18 ja siitä sit 8 minuutin välein suunnilleen. Ne ei ollu mitenkään erityisen kipeitä, mut ihan kunnon supistuksia kumminkin. Miehen vanhemmat tuli ja päästiin lähtemään kohti sairaalaa suunnilleen varttia vaille kolme. Autossa supisteli n. 5 min välein, mut aika epäsäännöllisesti. Samalla lailla kuin aiemmissakin synnytyksissä, mulla joka toinen supistus oli selkeästi heikompi kuin toinen. 

Sairaalassa oltiin vähän ennen puoli neljää. Kätilöllä ei tuntunut olevan mikään kiire, se laittoi mut supistuskäyrälle johonkin tarkkailupetiin, jossa oltiin varmaan puolisen tuntia. Supistukset oli kuulemma vielä aika epäsäännöllisiä, mutta ne tuli jo tosi kipeiksi ja alkoi oksettaa. Sit kätilö tuli sanomaan, et tsekkaa kohdunsuun, joka oli n 7cm auki. Olin jo niin kipeä, et olin ihan valmis ottamaan vastaan kaikki mahdolliset puudutteet, mitä ikinä on keksitty. Kätilö käski vaihtaa vaatteet nopeasti, että ehditään saliin asti :)

Päästiin siitä sit synnytyssaliin ja sain heti saman tien paraservikaalipuudutuksen (onpahan nyt koettu sekin, aiemmin oon saanu Isosiskon synnytyksessä epiduraalin ja pudenduksen, jotka molemmat auttoi ja Pipanaisen synnytyksessä spinaalin ja pudenduksen, joista ei ollu kummastakaan mitään hyötyä) ja kätilö neuvoi ilokaasun (sitä olin kokeillu Isosiskon synnytyksessä, mut silloin tuli vaan huono olo). Puudutus auttoi saman tien, supistukset tuntui enempi takapuolessa eikä ollu kauhean kipeitä ja siinä samalla oksettava olokin meni ohi. 

Mutta kyllähän ne supistukset siitä kipeytyi aika pian aika tavalla. Ilokaasu oli hyödyllinen. Varmaan kaasun itsensäkin takia, mut eniten mun mielestä siksi, että se auttoi keskittymään kivun sijasta hengittämiseen. Mulla on ollu aina vähän se ongelma, et meen ihan kippuraan sen kivun kanssa ja unohdan hengittää. Nyt oli "pakko" hengittää rauhassa ja syvään, kun eihän sitä kaasua muuten sieltä letkusta tule.

Alkoi tuntua siltä, et vauva syntyy pikapuoleen. Kätilö sanoi, että kannattaa olla ihan rauhassa ja alkaa ponnistaa vasta kun on ihan pakko. Se olikin ehkä yksi parhaista neuvoista, mitä olen ikinä synnytyksissä saanut! Sitäpaitsi tiesin, miten ponnistaminen sattuu, niin ei tehny mieli alkaa siihen puuhaan mitenkään turhan ajoissa... Sit kun oli pakko ponnistaa, niin vauva tulikin melkein itsestään, kolmella työnnöllä. Sattui ihan hillittömästi, mut eihän se kauaa kestänyt. Ekaa kertaa myös tunsin, mihin suuntaan ponnistaa. Aiemmilla kerroilla on ollut jotenkin suunta hukassa :)

Poikahan sieltä tuli, klo 5.15. Me oikeastaan tiedettiin sukupuoli, mä satuin ultrassa silloin pari päivää sitten näkemään. En kylläkään kysynyt lääkäriltä, joten ihan varmoja ei oltu, mut kyllä se mun mielestä aika selvältä pojalta ultrassa näytti. Epeliä otti syntyminen vähän päähän, ainakin huudosta päätellen... Sain pikkuisen rinnan päälle lepäilemään sillä välin, kun odoteltiin istukkaa syntyväksi. Istukka tulikin ihan pian, kokonaisena jne. Mulle laitettiin yksi tikki, sekin kuulemma vähän varmuuden vuoksi. Mies ja kätilö meni mittailemaan vauvaa. Oli vähän ylläri, että se painoi noinkin paljon, kun just pari päivää aiemmin oli ultrassa arvioitu 2,9kg. Mitathan oli nyt siis 3440g, 50,5cm ja pää 35cm.

Täytyy sanoa, et oli mun synnytyksistä helpoin, en olis voinu paljon parempaa synnytystä toivoa. Ihana, että alkoi tolleen lapsivesien menolla rauhallisesti, et voitiin odotella Miehen porukat meille eikä tullu kiire sairaalaan tai tarvinnu lähteä viemään lapsia mihinkään ja Mies pääsi mukaan. Oli mukavan nopea (3h 45min), mut ei mitenkään liian nopea, ehdittiin ihan rauhassa sairaalaan ja onneksi ehdin saada sen puudutuksenkin (kyllä huomas supistuksista, että ne oli tehokkaita, koska ne myös todella sattui) ja muutenkin ehti jotenkin tajuta, mitä tapahtui. Ja ihanan nopea ponnistusvaihe, ettei tällä kertaa tarvinnut kauaa siinä hommassa tuhrata.

Et siis kyllähän synnytys aina sattuu ihan hirvittävästi ja sillä hetkellä ei vaan tajua, miksi on koko hommaan ryhtynyt, mutta siihen nähden, millaista synnyttäminen nyt ylipäätään on, niin tää oli mun mielestä aika helppo homma (ja siis mun aiemmatkaan synnytykset ei oo ollu vaikeita). Omassa olossakin huomaa sen. Vaikka nyt on ollu tää vatsatauti ja sen takia heikko ja hutera olo, niin muuten synnytyksestä toipuminen on ollu tosi nopeaa. Jälkisupistukset nyt kolmannen kohdalla tosin on aivan kamalia, mut onneksi täällä saa aika hyvät lääkkeet niihin!

2 kommenttia:

  1. Synnytyskertomuksia on aina yhtä ihana lukea! Tuo syntymän ihme on vain niin upeaa...

    VastaaPoista
  2. Sankaritar!! Iiik mulla lähestyy! Ajatukset seilaa kauhun ja mahtavuuden välillä.

    VastaaPoista