28.2.2015

Helmikuun luetut

Tässäpä helmikuussa luetuksi tulleet kirjat. Huomaa, että mulla on ollut etätenttikuukausi, kun olen lukenut tenttikirjan ohella paljon hömppäkirjoja. Luettujen kirjojen määrästä huomaa myös sen, että oli hiihtoloma (kun Mies oli kotona, luin esim. parina aamuna sängyssä, ja illallakin tavallista pidempään) ja että Poikasen nukuttamisista on tullut melkoista pelleilyä (luen samalla kun nukutan Poikasta). Tietysti senkin takia kirjojen lukumäärä on suuri, kun ne on olleet pääsääntöisesti niin kevyttä luettavaa.

Fredrik Backman: Mies joka rakasti järjestystä
Ostin tän ihan takakannen perusteella serkulleni synttärilahjaksi pari kuukautta sitten. Sitten samainen kirja osui silmiin kirjaston hyllyllä, ja ajattelin lukea se, niin tiedän, mitä tuli lahjaksi annettua. Aluksi mietin, että onkohan tämä joku ruotsalainen versio Mielensäpahoittajasta, ja kyllähän Ovessa ja mielensäpahoittajassa paljon samaa on, mutta kyllä tämä silti oli riittävän erilainen. Mulla kesti parin luvun verran ennen kuin aloin tykätä kirjasta (ja Ovesta), mutta lopulta tykkäsin. Juoni oli aika ennalta arvattava, mutta ei se haitannut. Ove oli symppis, kirja oli paikka paikoin hauska, herätti ajattelemaan (ja vähän ymmärtämäänkin) vanhuksia ympärillämme ja ihan kiva luettava. Ei klassikkoainesta tai maailmaa muuttava lukukokemus, mutta ihan kivaa ajanvietettä. Mä olen muuten usein leikitellyt ajatuksella, että jos kirjoittaisin kirjan (siis oikeasti en osaisi, mutta ajatusleikkinä), niin mistä se kertoisi, ja yhtenä potentiaalisena juonena on ollut ihminen, joka yrittää tehdä itsemurhan, mutta aina sille tulee joku este. Nyt mun ei tarvi, kun se on jo kirjoitettu! (Sori juonipaljastus!) :)

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan
Tätä suositeltiin joskus muinoin jossain naistenlehdessä  ja olin laittanut kirjan nimen kännykkän muistiinpanoihin. Nappasin sen siis kirjaston hyllystä, kun osui silmään. Kirja kertoo nelikymppisestä Katesta, joka huomaa olevansa työtön, rahaton, koditon, miehetön jne. ja päättää päästä rikkaisiin naimisiin. Ei ollut mitenkään kummoinen kirja. En tiedä, olenko mä jotenkin kasvanut chick litin ohi vai mitä, mutta tämäkin hömppäkirja oli musta suorastaan tylsä ja huonosti kirjoitettu. Mutta sanotaan niin, että ne, jotka kuuluu kyseisen tyylilajin ystäviin saattavat tästä ihan jopa pitääkin.

Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!
Viisi palvelutalon huonoon palveluun kyllästynyttä vanhusta päättävät hankkiutua vankilaan parempiin olosuhteisiin ja aloittavat rikolliset puuhat. Mitähän tästäkin nyt taas sanoisi. Ihan ok kirja, mutta jos vertaa muihin saman lajityypin edustajiin (esim. Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi tai Mämmi ltd., jotka on mun suosikit tällaisista absurdeista humoristisista tarinoista), niin jäi pahasti halpakopioksi. Onko tuolle kirjallisuuden lajille muuten jotain omaa nimeä?

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka
Vähän lisää höpökirjallisuutta. Ihan mukava, kevyt kirja. Toisin kuin Cecelia Ahernin viimeaikaisista kirjoista useimmat, tämä pysytteli ihan todellisen maailman rajoissa ja lainalaisuuksissa. Tykkään siitä, että Ahern antaa mielikuvituksen lentää, eikä välitä liikoja siitä, millainen maailma on oikeasti ja mitä voi tapahtua. Mutta oli tämäkin ihan mukava lukea.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 3  - Jäähyväiset nunnille 
Tykkäsin, kuten aiemmistakin osista. Jos jollekin tämä sarja on vieras, niin kyseessä on siis 50-luvulla Lontoossa kätilönä kotisynnytyksiä hoitaneen Jennifer Worthin muistelmat. Kiinnostavaa oli taas lukea sen ajan elämästä ja tapahtumista. Ainut asia, mikä mua vähän häiritsee noissa kirjoissa, on se, että ei ihan tiedä, mikä kaikki todella on totta ja mikä ei. Tai siis, oletan, että pääsääntöisesti ne on totta, tai niin ainakin se itse kirjoissa sanoo, mutta oletan myös, että joitain juttuja on ollut pakko muuttaa ihmisten yksityisyydensuojan jne takia (kuten se on muuttanut nunnajärjestön nimen). Mutta tykkäsin tosiaan tästäkin osasta, kuten olen tykännyt aiemmistakin. 

Riitta-Leena Metsäpelto & Taru Feldt (toim.): Meitä on moneksi
Tää oli mun tenttikirja reilun viikon takaiseen persoonallisuuspsykologian tenttiin. Itse kirjasta täytyy sanoa, että oli helppolukuinen, ja jos jotakuta ihmisen persoonallisuuden kehitys ja sen eri puolet kiinnostaa, niin tämä kannattaa kyllä lukea.

Alice Munro: Liian paljon onnea
Mun sisko on useaan otteeseen suositellut Alice Munron kirjoja, ja nyt kerrankin muistin nimen kirjastoreissulla. Liian paljon onnea oli kokoelma novelleja (jos olen oikein ymmärtänyt, niin Alice Munro on nimenomaan novellisti). Tyyli toi mulle mieleen Carol Shieldsin (joka on yksi mun lempparikirjailijoita). Tykkäsin kovasti! Nää oli sellaisia novelleja, että piti lukea yksi kerrallaan. Ne latistuu, jos lukee koko kirjan putkeen. Koskettavia ja oivaltavia tarinoita ihmisistä. Suosittelen ehdottomasti!

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias
Vai onko tän kirjan nimi oikeasti Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä? No oli miten oli, tykkäsin. Kirja koostuu novelleista, joissa pyöritellään äidin ja tyttären suhdetta melkoisen railakkaasti. Parin ekan novellin jälkeen olin vielä sitä mieltä, että aika tylsä, mutta jotenkin täysin absurdeihin (ja ei kuitenkaan absurdeihin, totuus on tarua ihmeellisempää jne) tarinoihin ihastui. Erityisesti pidin siitä, miten kirjan viimeinen novelli sitoi aiemmat tarinat yhteen. 

Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Täydellinen äiti ja kotirouva saa selville aviomiehensä karmean salaisuuden, ja sitten pitäisi päättää, miten tästä eteenpäin jatketaan. Jokseenkin ennalta-arvattava, ihan viihdyttävä, kertalukeminen riittää. Kohtalaisen mukavaa lueskeltavaa, mutta ei sellainen, mikä jäisi mieleen pyörimään, liikuttaisi erityisesti tai saisi ajattelemaan, vaikka aiheesta olisi ehkä voinut niin luulla. 

Pia Heikkilä: Koodinimi kajaali 
Vielä yksi hömppäkirja tälle kuulle. Puoleen väliin asti ajattelin, että en viitsi lukea loppuun asti, mutta luin kuitenkin, koska mulla ei ole tapana jättää kirjoja kesken (ja koska Poikasta nukuttaessa ei ole muutakaan tekemistä). Ainut kiinnostava asia tässä kirjassa oli, että se tapahtui Pakistanissa ja kirjassa sivuttiin mm. ihmiskauppaa ja terrorismia -aika harvinaista chick litissä!

Siinäpä ne. Laskinko oikein, että kymmenen kirjaa!? Onpa monta yhdelle kuukaudelle, vaikka olihan tuossa tosiaan monta tosi kevyttä ja lyhyttäkin kirjaa. Katsotaan, minkä verran ehtii maaliskuussa lukea, kun on taas tentti tulossa ja siihen paljon luettavaa. Nyt on lainassa vähän vakavahenkisempiä kirjoja, ei tän pläjäyksen jälkeen oikein toi hömppäosasto nappaa :)

27.2.2015

Terveisiä unimaailmasta.

Mä näen paljon unia. Mä myös muistan paljon unia. Olen aina muistanut, mutta viimeisten vajaan 7 vuoden aikana vielä aiempaakin enemmän, luultavasti siksi, että vähän väliä joudun heräämään kesken unen.

Toissayönä unissa mulle seuraa piti herra nimeltä Ernst Allan Mallanburstedt (miten voi olla, että muistin tuollaisen nimen aamulla!?). Ernst Allan Mallanburstedt tuntuu olevan toimelias kaveri. Ensin se sai mut houkuteltua ammattimaiseksi jäätelönmaistajaksi. Työ tosin sisälsi vain vähän jäätelön maistelua (mustikka-mansikka-valkosuklaajätskiä vähän maisteltiin), enemmän siinä sitten joutui kantamaan laatikoita, kastelemaan kukkia ja pesemään jääkaappeja. Ja kuuntelemaan työkavereiden riitoja, eivät olleet mitään sopuisaa porukkaa. Sitten meillä oli Ernst Allan Mallanburstedtin (kyllä, häntä kutsutaan aina koko nimellä) kanssa joku toinenkin projekti, mutta se ehti häipyä mielestä ennen aamua. Hämärästi muistelen, että se liittyi jotenkin koruihin. Sitten lähdettiin harjoittamaan hyväntekeväisyyttä. Tuttavaperheen lapsien piti päästä synttärijuhliin, eikä ollut ketään viemässä. Mä lupasin viedä ne lapset juhliin. Tuli tietysti mutkia matkaan, vanhemmat ei ollu kotona ja yritettiin tavoittaa niitä ja vaikka mitä, ja lopulta totesin, että juhlat on ollu ja menny. Lupasin viedä ne HopLopiin. Siinä vaiheessa niitä lapsia alkoi putkahdella lisää ja loppupeleissä siinä perheessä oli 15 lasta. Tosin kolme oli ihan vauvoja. Ernst Allan Mallanburstedt oli jossain vaiheessa ottanut hatkat, mutta onneksi Mies tuli hätiin. Yritettiin saada 12 lasta sullottua kahteen autoon (ja molemmat oli vielä sellaisia, missä ei edes ole takaovia). Hommaa vähän hankaloitti se, että ympärillä hyöri neljä täti-ihmistä, jotka olisivat halunneet kyytiin, jotta olisivat päässeet kahvilaan, ei kahville vaan teelle. Pidin niille puhuttelun. En tiedä, oltaisko saatu kaikki lapset autoon ja HopLopiin, koska Poikanen heräsi puoli tuntia ennen kellonsoittoa, eikä se musta kaiken sen unissaan hääräämisen jälkeen ollut huono asia ollenkaan.

Viime yönä olin ruokakaupassa. Ruokakaupan aulassa oli valtava määrä vaippapaketteja. Niitä oli vaikka minkä kokoisia. Päikkäreiden Heidi oli siellä niitä myymässä, mulle se kauppas norsun muotoisen vaippapaketin. Ruokakaupassa myytiin keittotuoksuja. Ne oli maustesirottimessa myytäviä tuoksuja, jolla saa esim. lihakeiton tuoksumaan kukkasilta. 

Aamulla mietin norsunmuotoisia vaippapaketteja ja keittotuoksuja, ja ajattelin, että oikeastaan en hämmästyisi yhtään, jos sellaisia myytäis oikeasti eikä vaan mun unissa.

20.2.2015

Tentitään etänä.

Mulla oli eilen persoonallisuuspsykologian etätentti. Se olikin suunnilleen ainut tän hiihtoloman suunnitelmista, joka ei ole peruuntunut. Isosisko on ollut kunnon kuumeessa maanantaista lähtien, joten ei olla käyty koko perheen retkellä Helsingissä, ei olla luisteltu, hiihdetty tai uitu, ei olla käyty tyttöjen kanssa kirpparikierroksella... Harmittaa, kun Mieskin oli järkännyt itselleen lomaviikon ja olis kerrankin ollut hyvin aikaa a) tsempata noissa lasten hiihtämään ja luistelemaan opettelemisissa (varsinkin Isosisko tarvis ihan ekstra-paljon harjoitusta kaikissa motorisissa jutuissa) ja b) tehdä kaikenlaista kivaa koko perheen voimin. Sairastaa olis voinut muulloinkin.

Mutta minkäs näille mahtaa. Etätentti kumminkin oli eilen, ja vaikka lopulta kävikin niin, että Mies oli lasten kanssa illan kotona, ja mä siis yhteen huoneeseen kirjoittamaan lukkiutuneena, niin sain yllättävän rauhassa kirjoittaa.

Lueskelin päivällä muistiinpanojani. Meillä oli aineistona tällä kertaa yksi kirja (suomeksi, harvinaista herkkua) ja 11 artikkelia (englanniksi). Mulla on tapana varsinkin englanninkielisiä tekstejä lukiessa, että kirjoitan joitain pääasioita muistiin. Löytyy sitten helpommin tenttitilanteessa ne tiedot (tällä kertaa oli niin kiire kirjoittaa, että en alkuperäisiä artikkeleita edes ehtinyt avata, vaan menin kirjan ja muistiinpanojen varassa). Kamera sattui olemaan käden ulottuvilla, ja nappasin muutaman valokuvan mun muistiinpanoista (joita siis oli tällä kertaa sivukaupalla).


Mulla on tapana kirjoittaa englanninkielisistä lähteistä muistiinpanot ihmeellisellä sekakielellä. Suorat lainaukset ja termit on yleensä englanniksi, samoin sellaiset ilmaukset jotka on lyhyempiä enkuksi, kätevämpiä niin tai hankalia suomentaa niin, että alkuperäinen merkitys varmasti säilyy. Suomeksi kirjoittelen väleihin sellaiset jutut, mitkä kirjoitan omin sanoin. Yllättävän helppo tuollaista sekakieltä on lukea kuitenkin :)


Hyvin huomaa, mitkä artikkelit on luettu väsyneenä tai vähemmän kiinnostuneena. Käsiala on mitä sattuu.


Välillä saatan kirjoittaa jonnekin reunaan jonkun oman mieleen tulleen ajatuksen, jonka haluan muistaa myöhemminkin.


Happy and mature! Siinäpä tavoitetta elämälle :)

Unohdin ottaa suklaata kaverikseni ja kesken tentin iski vessahätä, enkä viitsinyt mennä vessaan, ettei Poikanen hoksaa että mä olen kotona. Ajoittain taustalla raikasi karsea epävireinen renkutusten sarja, kun joku lapsista leikki lelukosketinsoittimella. Tentissä oli kolme kysymystä, ja mun mielestä kolme esseetä neljässä tunnissa on vähän liikaa. Varsinkin, kun etätentissä lähteet pitää olla oikein merkitty, ja kirjassakin pitää viitata toimitettuun artikkeliin, eikä koko kirjaan. Eli lähteitä tässä tentissä oli 29 kappaletta. Siinä menee jonkin verran aikaa jo siihen, kun tarkistelee, mistä artikkelista mikäkin tieto olikaan (yleensä kirjoitan lähdeluettelon jo etukäteen valmiiksi, mutta tällä kertaa en muistanut). Kauhealla kiireellä pitää vaan suoltaa tieto paperille, eikä pohdinnalle jää aikaa juuri ollenkaan, vaikka sitä kyllä kovasti tenttivastauksissa painotettiin. 

Ihan en päässyt samanlaiseen flow-tilaan tällä kertaa kuin yleensä, kiire tuli, ja harmitti, kun ei ehtinyt käsitellä kysymyksiä siinä laajuudessa kuin olisin halunnut. Mutta toisaalta tykkään etätenteistä just ton rajatun ajan takia, koska muuten mulla ensinnäkin kestää päästä alkuun ja toisekseen kestää päästä loppuun, kun viilailen ja viimeistelen esseetä iän kaiken. Ihan hyvin se mun mielestä meni kuitenkin.

18.2.2015

Herkkuputki

Hoh, miten paljon viime aikoina on herkuteltu. Ensin oli Runebergin päivä. Nipin napin ehdittiin tortut ja muut syödä, kun tuli Poikasen synttärijuhlinnan aika. Synttäriherkut saatiin onneksi jo maanantaina lopetettua, ja hyvä niin, sillä lauantaina mulle tuli ystäviä kylään.

Olin hyvissä ajoin leiponut pakastimeen pähkinäkakun. Sitten mulle tuli kuitenkin sellainen tunne, että haluaisin leipoa jotain muutakin. Tein raparperi-valkosuklaakakun. Sitten tein vielä omena-toscapiirakan. Teki mieli tehdä myös jonkinlainen suklaakakku, mutta sitten loppui onneksi aika. 

Meitä oli 6 syömässä, joten arvaatte varmasti, että kakkuja saatiin Miehen kanssa syödä vielä parina seuraavanakin päivänä. Tosin se ei haitannut, koska noin kaikki on ihan tolkuttoman hyviä!

Hämmentävästi mun puhelimesta löytyi kuva kakuista. En ole kyllä itse sitä ottanut, että kaipa olen tullut vahingossa tallentaneeksi kuvan WhatsApp-viestistä... 

Tällä viikolla ollaan vietetty hiihtolomaa. Ei tosin alkuperäisen suunnitelman mukaan lapsia hiihtämässä ja luistelemassa käyttäen, eikä Helsingissä retkeillen, vaan ihan kotona ja enimmäkseen sisätiloissa. Isosisko nimittäin tuli maanantaina kuumeeseen, ja onkin ollut melkoisen kipeänä siitä lähtien. Eilen oli tarkoitus tehdä laskiaispullia, mutta tekemättä jäi. Tänään lapsi sentään vähän jaksoi olla jo pystyssä, ja päätettiin tehdä ne pullat. Olin Pieni ihana-blogissa törmännyt tötterömallisiin laskiaispulliin, ja niitä oli pakko kokeilla. Täytyy sanoa, että tykkään enemmän kuin perinteisistä. Nämä oli kivoja tehdä (lapsetkin osas ihan tuosta vaan) ja helpompia syödä, kun ei laittanut tötteröä ihan täpötäyteen. Ei tarvi pelätä, että hattu liirailee pullan päältä pois :)


Tein pullat ihan samalla jauhopussin kyljestä löytyvällä reseptillä, mitä muutenkin käytän. Muutenkaan en jaksanut ohjetta edes vilkaista (ihan simppeli ideahan tuo sinänsä on), ja niinpä jäi tötteröt öljyämättä. Onneksi ne lähti ihan hyvin irti muutenkin. En jaksanut kermaa myöskään alkaa pursottelemaan, vaan lusikoin ensin hilloa pitkin tötteron sisustaa ja sitten vaan lusikalla kermaa perään. Herkullisia tuli, teen toistekin! Itse asiassa seuraavaksi aion kyllä kokeilla jotain suolaista versiota näistä. Joko sämpylä- tai voisarvitaikinasta. 

Tötteröt matkalla uuniin

Paistettuna, vielä sisusta vailla.

Nyt saa kyllä herkkujen syöminen joksikin aikaa riittää! Ehkä noin viikoksi, koska ensi viikon torstaina on raamis meillä, ehkä "joutuu" vähän jotain leivoskelemaan... Ehtisköhän kokeilla niitä suolaisia tötteröitä?

13.2.2015

Numero Neljä?

Havahduin tuossa jokunen aika sitten siihen tosiasiaan, että mä en ole raskaana. Kuopus on 2v ja uutta vauvaa ei ole tulossa. Ihan uusi tilanne :)

Vauva-ajatukset ovat pyörineet mielessä viime aikoina. Mies on sitä mieltä, että ei kaipaa enempää lapsia, mutta asiasta voidaan keskustella. Mä en oikein tiedä mitä mieltä mä olen, paitsi että haluan ehtiä olla vähän aikaa töissä ennen seuraavaa mahdollista äitiyslomaa. Toisaalta haluaisin neljännen, toisaalta kolmekin tuntuu hyvältä.

Mieleen on putkahdellut kaikenlaisia perusteluja puolesta ja vastaan. Osa enemmän, osa vähemmän järkeviä. Esimerkiksi
- Auto on täysi. Jos tulis lisää lapsia, pitäis ostaa isompi auto. Iso auto on vaikeampi parkkeerata. Kauheeta, miten mä osaisin peruuttaa jotain tosi isoa? Se on hankala pikkuteillä (ei ajella pikkuteillä edes kuukausittain) ja Helsingissä on hankala saada parkkiin (käyn Helsingissä autolla keskimäärin kerran kuussa)
+ Mä haluisin vielä kerran kokea sen, kun vauva potkii kohdussa. Ja synnytyksenkin. Ja imetyksen. 
- Talokin on täysi. Mistä me taiottais huone tai pari lisää? Ainahan sitä sanotaan, että on ennenkin asuttu ahtaasti jne, mutta kyllä varmasti Poikasta riepoo, jos joutuu teini-ikäisenä asumaan samassa huoneessa x vuotta nuoremman pikkusiskon (tai -veljen, mutta ehkä sisko on tässä tapauksessa Poikasesta huonompi vaihtoehto) kanssa. Meidän huoneet on vielä tosi pieniä. Autotallin vois rempata asuintiloiksi, mutta sit pitäis puhkaista ovi meidän makkariin. Mä tykkään meidän makkarista tällaisenaan.
+ Meillä on niin kiva terkkari, että sitä olis mukava tavata useamminkin!
- Jos ei tuu enempää lapsia ja oletetaan et nuorimmainenkin muuttaa kotoa pois viimeistään parikymppisenä, niin oon alta viidenkymmenen, kun lapset on pois kotoa. Sittenhän vois ehtiä vaikka vähän matkustella tai jotain.
+ Meidän perhe ei vaan tunnu musta vielä valmiilta.
- Yövalvomiset kyllä vähän pelottaa. Kaikki kolme lasta on ollu huonoja nukkujia, ja nyt tuntuu ihan mukavalta ajatella yli 6 vuoden melkein jatkuvien yövalvomisten jälkeen, että kunhan Poikanen oppii nukkumaan, niin sit mäkin saan nukkua, eikä tarvi ihan heti alkaa taas uuden vauvan kanssa valvoa. Muutenkin oma jaksaminen ja osaaminen pelottaa.
+ Olis kyllä kiva ajatus, et voisi jossain vaiheessa olla vielä pari vuotta kotiäitinä.
- Nyt jo tuntuu, ettei riitä yksilöllistä aikaa kullekin lapselle tarpeeksi. Onko mitään järkeä sitten kuvitellakaan vielä neljättä?
+ Olis kiva, jos satuttais saamaan toinen poika. Sit olis Poikasellakin veli. 
- Oon selvinnyt tähän asti ilman suonikohjuja ja peräpukamia, kävisikö vielä neljännessä raskaudessa yhtä hyvä tuuri?
+ Olis kiva, jos satuttais saamaan vielä yksi tyttö. Saisin pukea vielä yhden prinsessan. Meillä olis yksi tyttönimikin käyttämättä.
- Ylipäätään pelottaa, että voisiko kaikki mennä vielä neljännen kerran hyvin? Kolmen helpon raskauden, synnytyksen ja terveen lapsen jälkeen pelottaa, että neljännellä kerralla kaikki meniskin ihan pieleen.
+ MUT KUN MÄ HALUUN!

Joopa joo. Olen myös miettinyt sitä, että mikä lopulta on riittävä peruste neljännelle lapselle? Onko se, että mä haluan? Että musta tuntuu, että perhe ei ole vielä valmis? Jos Miehen mielestä on (vaikka se ei erityisesti neljättä vastusta, jos ei kannatakaan)? Eikös jo olemassaolevien lasten tarpeet pidä ottaa ensin huomioon? Riittääkö meistä kahdesta vanhemmasta neljälle lapselle ja osataanko me edes? Miksi mä haluan neljännen, mistä se haluaminen kumpuaa? Johtuuko se vaan siitä, että mua ärsyttää olla niin tavallinen, ärsyttää kun kolme lasta on melkein standardi? Onko se lapsuudenperheen peruja (olen nelilapsisen perheen esikoinen)? Mistä ylipäätään lasten haluaminen johtuu? Kumpi on itsekkäämpää, haluta neljäs lapsi vai haluta että neljättä ei tule?

Suoraan sanottuna mä melkein toivoisin, että tätä ratkaisua ei tarvis tehdä itse. Että joko huomaisin olevani raskaana ihan yllättäen, tai sitten ei vaan saatais enää yhtään vauvaa. Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu tällä hetkellä huonolta.

 Poikanen tekee suklaakinuskipiirakkaa 2-vuotissynttäreille. Kuva ei liity tähän tekstiin, vaan edelliseen. Mutta lahopää-väsynyt unohti laittaa sen siihen, joten se on nyt tässä :)

11.2.2015

2-vuotias Poikanen

Niin se meidän Poikanen toissapäivänä täytti 2 vuotta. Synnytystä oon tietysti muistellut, kuten lasten syntymäpäivinä tapana on. Tänä aamuna käytiin neuvolassa.

2-vuotias Poikanen
  • ei vielä juurikaan puhu. Oikeita sanoja on muutama ja jos eläinten äänet ym. merkitykselliset äänteet lasketaan, päästään juuri ja juuri kymmenen yli.
  • on mahtava pieni puuhastelija, jolla tekemistä riittää. Sekä luvallista tekemistä, että luvatonta....
  • valvoo usein öisin pari tuntia. Tai ei valvo, vaan hakee unta. Mutta äiti saa sit valvoa sen parituntisen.
  • on pitkä ikäisekseen (91cm), mutta hyvin hoikka (11kg). Vaatekoossa ollaan siirtymässä 98-senttisiin vaatteisiin, mutta uimahousut on edelleen kokoa 60cm
  • tykkää autoista. Ihan kauheasti.
  • puhua pälpättää kyllä omalla kielellään tosi paljon. Välillä turhautuu, kun ei ymmärretä.
  • autoleikkien lisäksi tykkää lukea kirjoja, tehdä palapelejä ja rakentaa legoilla.
  • auttaa mielellään äitiä pyykkikoneen täyttämisessä. Se ei ole niin justiinsa, täytetäänkö pyykkikone likaisella pyykillä vai puhtaalla pyykillä. Pääasia, että se täytetään ja vauhdilla!
  • auttaa mielellään myös muissa kotiaskareissa. Tiskikoneen tyhjentäminen sujuu vanhemmilta supernopeasti kun Poikanen on auttamassa. Siinä saa aikuinen pitää vauhtia kun Poikanen ojentelee laseja kaappiin laitettavaksi. Myös leipominen ja ruoanlaitto ovat kivoja kotipuuhia. Lisäksi Poikanen auttaisi mielellään kaikkia vessassa asioivia pyllyn pyyhkimisessä (kylppärin ovessa ei ole lukkoa), mutta harmikseen tätä apua ei oteta vastaan.
  • nukkuu päikkärit aamupäivisin.
  • suostuu istumaan syöttötuolissa vain varsinaisilla aterioilla. Aamu- ja iltapaloilla ja välipalalla pitää päästä jo tavalliseen tuoliin.
  • on ottanut unileluikseen kaksi koiraa, joita kovasti halii ja suukottaa
  • on kova poika suukottelemaan muutenkin. Suukottelurituaali menee niin, että ensin Poikanen antaa pusun oikealle poskelle, sitten kääntää mun päätä ja mutisee jotain omalla kielellään ja antaa pusun vasemmalle poskelle.
  • pyrkii ulkona karkailemaan. Haluaa lähteä kävelylle aina kun mahdollista ja kävelee vain kotoa poispäin. Paluumatka voi istua pulkassa tai rattaissa.
  • tykkää hassutella ja hupsutella, sekä tietysti riehua sängyllä.
  • pelkää pottaa
  • tietää, että suklaa on hyvää!

8.2.2015

Hirveästi herkkuja.

Poikasen tauti ei kestänyt pitkään. Se oli yöllä ihan kunnon kuumeessa, mutta seuraavana aamuna oli jo kuudelta keittiössä vaatimassa aamupalaa. Vähän väsynyt ja vaisu oli päivällä (mistä syystä annoin sen mm. syödä lounaaksi jäähtynyttä muussia ja muromysliä -siis vuorolusikallisina), mutta muuten jo ihan terve.

Isosisko sairasti saman yhden yön tautin lauantain vastaisena yönä. Meillä oli nyt viikonloppuna Poikasen 2-vuotisjuhlat, ja osa vieraista jätti sitten flunssan pelossa juhlat väliin, mutta ihan kivat pirskeet saatiin silti. Eilen kävi Poikasen kummit, tänään sitten mun äiti ja mummo ja naapurit. Vähän tavanomaista vähemmän väkeä, mutta mitäpä tuosta. 

Pakko kehua omia leipomuksia, että aivan sairaan hyviä oli! Kuvat on surkeita, mutta kuvitelkaa ja kuolatkaa! :)


Kakkua, tietysti. Siskot halusivat pikkuveljelle autokakun ja mun rajallisilla taidoilla (ja yhtä rajallisella ajalla ja kiinnostuksella) lopputulos on tässä. Välissä mansikkainen täyte, päällä sokerimassaa ja karkkeja (kukkaketo ja sienimetsä), autot Mies muovaili.


 Karjalanpiirakoita ja munavoita. Itse tehty, tietysti.


Tomaatti-mozzarellapiirakkaa kokeilin ekaa kertaa, ei jäänyt todellakaan viimeiseksi. Oli älyttömän hyvää! Vähän muokkailin reseptiä.


Vihdoinkin löysin itse kehittelemälleni suklaakinuskipiirakalle täydellisen pohjan. Tää on ihan tautisen hyvää! (Ja tautisen kaloripitoista myös)

Joo, kaksi päivää on elelty noilla herkuilla. Toisin sanoen syöty ihan hullun paljon. Nyt meen nukkumaan :)

4.2.2015

Kivan päivän ilta.

Meillä oli aikamoinen viime yö. Tavallistakin aikamoisempi, meillähän edelleen Poikanen valvoo useimpina öinä pari tuntia (oli muuten mahtavaa, kun sillä oli tuossa parin viikon nukkumisjakso, eikä se valvonut, vaikka heräili tietysti. Oli jännää saada nukkua tarpeeksi ja jaksaa tehdä kaikenlaista), mieluiten aamuyöstä. Mutta viime yönä se ensin nukkui vartin pätkissä yli puolenyön. Varttia yli kaksitoista mä huomasin, että lapsi on kainaloitaan myöten pissassa, ja kun se nukkuu mun vieressä, niin tietysti myös äiti, lakana ja petari oli pissassa. Eipä siinä muuta kuin lakanaa vaihtamaan jne. Kun oltiin saatu sänky, äiti ja poika taas kuivaksi, lapsi oli tietysti operaatiosta niin piristynyt, että sai unen päästä kiinni vasta puoli kolmelta. Puoli kuudelta se sitten heräsi, nukahti kyllä uudestaan, mutta kitisi unissaan niin etten mä saanut unta. Ja johan siinä alkoi seitsemän aikoihin olla jo aika herätäkin. Että kolmen tunnin yöunilla lähdettiin tähän päivään.

Ennustin katastrofia, sain kivan päivän. Pipanainen oli vähän flunssainen, ja koska mua väsytti niin kamalasti, etten jaksanut ajatella sen kuskaamista päiväkotiin saati hakemista, ilmoitin päiväkotiin, että se on loppuviikon kotona parantelemassa tautia. Meille oli tulossa yksi ystävä lapsineen kylään ja olin luvannut lapsille, että teen Runebergin torttuja (kuuluuko se muuten kirjoittaa isolla vai pienellä?). Pipanainen jaksoi mahtavan hyvin leikkiä Poikasen kanssa ja mä sain leivottua. Hatarilla aivoilla yritin muistella, tuleeko taikinasta enemmän vai vähemmän kuin 12 torttua, mitä ohjeessa lukee. Päätin varmuudeksi tehdä tuplamäärän taikinaa. 

Arvaahan sen, sitä tuli ihan valtavasti. Tein 25 isoa ja 12 minitorttua. Sitten kyllästyin lappamaan taikinaa muffinssivuokiin ja mätkäisin loput lasivuokaan. Siitä tuli Runebergin kakku, jonka ajattelin viedä illalla lukupiiriin. Siinä leivoskellessa tuli yhtäkkiä sellainen ikävä tunne, että ihan kuin ystävä olisi joskus sanonut olevansa allerginen mantelille... Tarkistin tekstarilla, kyllä vaan. Suunnitelma B: tehdään myös mustikkapiirakka.

Paistoin tortut (ja kakun), ruokin lapset, tein samalla murotaikinan ja sämpylätaikinan, laitoin petarin päällisen ja pissajutut peseytymään, nukutin Poikasen, annoin Pipanaiselle luvan pelata tietokoneella (harvinaista herkkua meillä), tein mustikkapiirakan valmiiksi, leivoin sämpylät. Puuhailtiin siinä Pipanaisen kanssa kaikenlaista pientä ja jännitin, ehdinkö paistaa sämpylät ennen kuin pitää lähteä hakemaan Isosiskoa eskarista. 

Poikanen nukkui puolitoista tuntia (harvinaisen paljon, tosi yleensä meidän aikataulut menee niin, ettei se edes ehdi nukkua paljon tuntia enempää) ja heräs just sopivasti vähän ennen kun lähdettiin Isosiskoa hakemaan. Puin meille vaatteet päälle ja just ennen lähtöä nostin viimeisen pellin uunista. Vähän vaaleiksi jäivät, mutta ihan kypsiä kumminkin.

Isosiskon haun jälkeen tulivatkin vieraat. Oli kivaa saada jutella ystävän kanssa niitä näitä ja lapsillakin sujui ihan mukavasti, ainakaan eivät riidelleet. Leipomukset oli herkullisia (olin varma, että univajeisena onnistun jotain sössimään oikein huolella).

Vieraiden lähdettyä Mies tuli kotiin ja syötiin. Poikanen ei suostunut syömään mitään, vaan nyhjäsi surkeana mun sylissä. Mietin, että onkohan sille nousemassa kuume. Olin lähdössä lukupiiriin, mutta just kun totesin, et nyt on kyllä pakko mennä, Poikanen oksensi kaaressa koko mahan sisällön olkkarin matolle. Mikä on tietysti se isoin ja hankalin pestävä... 

Enpä sitten lähtenyt minnekään. Poikaselle nousi kuume, ja arvelin, että oksennus varmaan johtui kuumeen noususta. Meillä on Isosisko sellainen, että se oksentaa aina kun sille nousee kuume, joten ehkä Poikanen on samanlainen. Poikanen on ollut ihan ressu. Me nukutaan sen kanssa olkkarin lattialla tämä yö, ettei mene sänky pilalle (varsinkin kun toinen petari on nyt ilman päällistä, eikä sillä edes voi nukkua). Katsotaan, mitä tuleman pitää. Toivottavasti ainakin enemmän unta kuin viime yönä!

Karmeasta väsymyksestä ja oksuista huolimatta meillä oli tosi kiva päivä. Sen Runebergin kakun Mies saa viedä huomenna töihin.