31.7.2019

Viimeiset lomapäivät

Mulla alkaa ensi maanantaina työt. Missään nimessä en haluaisi mennä töihin, mutta eihän sille nyt enää mitään mahda. 

Mulla on ensinnäkin tosi paljon tunteja nyt alkavana lukuvuonna. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa miettiä, et olisko ollut mahdollista olla osittaisella hoitovapaalla tms. Toki mulla työ on sellainen, että en mitään vapaapäiviä kuitenkaan saisi, mutta olisipahan ollut vähemmän tunteja. Keväällä kävin juttelemassa tunneista, ja olin varautunut siihen, että kaikki haluaa tunteja ja mä voin sanoa, että meen minimillä mielelläni. Yllättäen tilanne olikin se, että meillä on yksi opettaja meidän aineryhmässä vähemmän, joten kaikille tulee tunteja paljon. Eli pitkiä päiviä on tiedossa ja se harmittaa.

Olisi ollut ihana saada olla kotona vielä vuosi, koska nyt olisi alkanut se "helppo" vuosi. Siis siinä mielessä, että tuollainen puolitoistavuotias on jo niin iso, että sen kanssa on aika leppoisaa ja helppoa olla, on selkeä päivärytmi, mutta siitä pystyy kuitenkin vähän joustamaan. Lapsen kanssa voi puuhailla ja leikkiä kaikenlaista jne. Jos vertaa siis vauvavuoteen.

Bonari menee hoitoon ihanalle perhepäivähoitajalle meidän naapuriin. Siitä en silleen ole huolissani, mutta kyllä mua silti surettaa, kun pienelle tulee 7 tunnin hoitopäivät. Jos olisi niitä tunteja vähemmän, niin olisi ehkä pystynyt pitämään jonkun päivän lyhyempänä. 

Isommilla lapsilla on paljon harrastuksia ja illat on aika täysiä. En tiedä, miten onnistun hoitamaan työt, kodin hommat, harrastuskuljetukset ja vielä viettämään aikaa lasten kanssa. Niin ja miehen. Ja omakin aika olisi tarpeen. Toki kotihommia tekee mies ja lapsetkin ja miehen kanssa jaetaan harrastuskuskauksia, mutta siltikin. Kun ihan näin kotona ollessa on ollut täystyöllistetty olo ihan ilman töissäkäyntiäkin. 

Kyllä kai se siitä alkaa sitten sujumaan. Mutta nyt ahdistaa. Myös ahdistaa se, että jos meille ei vaikka enempää lapsia tule, niin kotiäitivuodet on nyt mahdollisesti lopullisesti tässä. Oon nauttinut kotona olemisesta paljon, varsinkin näistä kahdesta viimeisimmästä pätkästä (ekojen lasten kanssa sitä arkea vaan eli, eikä osannut ajatella, miten toisenlaista on arki lasten kanssa, kun itse käy töissä).

Että töihinpaluustressiä on ilmassa. Onneksi on vielä pari päivää lomaa jäljellä, ne me vietetään mökillä. Yritän olla ajattelematta töitä.

3.5.2019

Onnellista on

Mä olen viime kuukausina havahtunut siihen, että mun elämä on ihan hirveän hyvää ja onnellista. Joka päivä on niitä hetkiä, kun mä erikseen mietin, miten kiitollinen ja onnellinen olen tästä kaikesta. Näistä lapsista, miehestä, kodista, tästä mahdollisuudesta olla vielä hetki kotona... 

Lapset toki tappelee ihan samaan tahtiin kun aiemminkin ja koti ei ole taikaiskusta muuttunut siistiksi ja sieväksi. Bonarille on tullut liuta uusia hampaita ja jokainen hammas tuntuu tarkoittavat parin viikon rikkinäisiä öitä.Välillä väsyttää, hermot menee, rahat on tiukilla jne. Mutta kaiken sellaisen arjen ärsyttävyyden alla on ihanan onnellinen ja tyytyväinen pohjavire. Tässä on kuitenkin kaikki se, mitä mä elämältä haluan, noin niin kun isossa mittakaavassa. 

Olen tosi kiitollinen siitäkin, että on taas vaihteeksi tällainen syvän onnellisuuden kausi, koska on tässä matkan varrella ollut ihan riittävästi niitäkin kausia, kun ei ole oikein jaksanut olla yhtään mitään tai tuntea kiitollisuutta, tai no ainakaan kovin spontaania sellaista. 

Hirveän haikealta tuntuu kyllä ajatella elokuuta ja töihin paluuta. Poikasella on ensi viikolla eskariin tutustuminen ja Bonarin kanssa pitäisi alkaa naapurin perhepäivähoitajalla kyläillä hoitoon tutustumisen merkeissä. Työn teko sinänsä on kyllä kivaa ja kiinnostavaa, mutta harmittaa luopua tästä leppoisasta arjesta. "Leppoisa" pitäisi olla kyllä lainausmerkeissä, koska aika vauhdikasta tää kyllä on. Mutta kun ajattelen, että elokuussa pitää hoitaa tämä hektinen arki kotitöineen, harrastuskuskauksineen kaikkineen ja siihen sitten vielä oikeat työt päälle, niin en mä sitä erityisen innolla odota. Bonarin hoitoonmeno ei muuten hirveästi ahdista (koska menee ihanalle pph:lle ihan naapuriin), mutta onhan se toki pienelle raskasta sekin, ja mä saan sitten viettää paljon vähemmän aikaa mahtavan muksuni kanssa. 

Mutta sitä ennen aion nauttia täysillä jokaisesta kivasta päivästä kotiäitinä! (Ja vähemmän kivoina päivinä voikin sitten ajatella, että kohta tämä härdelli vaihtuu vähän toisenlaiseen härdelliin...)

13.3.2019

Taas luettavaa

Pitkästä aikaa taas vinkkejä mitä lukea ja mitä ei :) Nämä kirjat on viime vuoden elo-syyskuulta, näinköhän muistan enää, mitä niistä pidin...

Marjut Ollila: Simppeliä sormiruokailua
Bonarin syömisten aloittelu osui kesään ja tämä Simppelin Sormiruokakeittiön Marjutin kirja osui siksi lukulistalle. Hyviä ohjeita oli ja asiallista faktaa sormiruokailusta, joten suosittelisin kyllä niille, kenellä vauvojen ruokailuasiat on pinnalla. 
Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent -Runotytön tarina jatkuu 
Lähtökohtaisesti suhtaudun erittäin skeptisesti siihen, että hyviin kirjoihin kirjoitetaan jatkoja joskus vuosia myöhemmin. En ole vieläkään toipunut siitä, kun lapsena luin Tuulen viemää -jatkoksi kirjoitetun Scarlettin, ja se oli aivan kamala. Tämä Runotyttöjen jatkoksi kirjoitettu Emilia Kent oli siinä mielessä positiivinen yllätys, että kirjassa tosiaan oli samaa henkeä kuin Runotytöissä ja lisäksi se oli myös ihan kiva kirja omana itsenään. Ei hirveän hyvä, mutta kiva ja onnistunut jatko-osa kuitenkin.
Louisa M. Alcott: Pikku naisia, Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat
Tyttökirjafiilis jatkui ja luin myös Pikku naiset jatko-osineen. Nehän nyt oli yhtä herttaisia kuin aiemminkin. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon näissä kirjoissa on uskonnollista asiaa. Aika paljon. Ihania lapsuusmuistojahan näistä tuli mieleen. Se on myös hauska, että näin aikuisena näissä vanhoissa tyttökirjoissa kiinnostaa eniten juuri ne kirjat, jotka lapsena tuntui ehkä vähän tylsiltä. Ja toki kiinnittää muutenkin huomiota ihan eri asioihin.
Jari Sinkkonen & Laura Korhonen: Pulassa lapsen kanssa
Kirjaan on koottu Jari Sinkkosen vastauksia vuosien varrelta Meidän Perhe -lehden (muistaakseni) kysymyspalstalta. Lisäksi oli Laura Korhosen kirjoittama osuus lapsen psyykkisestä kasvusta. Ihan todella hyvä kirja, joka kannattaisi lukea kaikkien, vaikka eivät olisikaan pulassa lasten kanssa!
Lindsey Kelk: Ikuinen morsiusneito
Sieltä hömppäkirjojen tylsemmästä päästä.
Debbie Macomber: Pieni puoti Blossom Streetillä
Leppoisa ja ennalta-arvattava hyvän mielen kirja, jossa kaikille käy erinomaisen hyvin. Sopii sellaisiin hetkiin, kun kaipaa jotain lämminhenkistä luettavaa, eikä mitään raakaa. Eikä myöskään mitään ajatustyötä vaativaa. Kirja kertoo Lydiasta, joka perustaa lankakaupan, ja lankakaupan käsityöpiirissä käyvistä naisista. Kaikilla on tietysti omat ongelmansa, jotka kirjan kuluessa mukavasti ratkeavat. Henkinen viltti, kaakao ja villasukat.
Joyce Maynard: Haavoitettu
Tää oli hyvä! Helen, jonka elämä on palasina, tutustuu Avaan, jonka elämä näyttää täydelliseltä. Naiset ystävystyvät, mutta ystävyys ei sitten lopulta olekaan todellakaan sitä, miltä näyttää tai mitä Helen olisi kaivannut. Ajoittain vähän ahdisti Helenin puolesta, mutta loppujen lopuksi kyllä tykkäsin tosi paljon. 

5.3.2019

Hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä

Tää äitiys on kyllä jännää vuoristorataa.

Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään. Musta tuntuu, että oon taas hiljalleen nousemassa jostain totaalisen uupumuksen suosta, mutta ajoittain väsyttää ja ahdistaakin aivan tolkuttomasti. Viime perjantaina oli oikein sellainen katastrofi-ilta. Oltiin kaikki väsyneitä, lapset pelleili ja riiteli iltapalalla, pienimmäinen paiskoi puurot pitkin seiniä ja keittiötä jne. Kaiken huippuna sitten Isosisko linnottautui vessaan ja lopulta kävi ilmi, että sillä tulee nenästä verta ihan solkenaan. Nenäverenvuoto ei ole meidän lapsilla mikään juttu, ja Isosiskonkin kyllä pitäisi osata sen kanssa toimia. Nyt se oli kumminkin onnistunut sotkemaan sekä itsensä että vessan ihan veriseksi. Siinä sitten vielä parin keskimmäisen kiukuttelut, ja lopulta mä soitin sählytreeneistä palailemassa olleelle Miehelle, että missä oot, mä häivyn nyt. Sen verran oli tolkkua vielä, että selitin lapsille, et mä lähden kävelylle yksin, palaan kyllä, olen väsynyt ja tarvin nyt jäähyä. Menin ulos odottamaan et Mies ajaa pihaan ja lähdin puolen tunnin kävelylle. Kotiin palattua oli parempi mieli ja kotona oli rauha maassa sekä vessa ja keittiö siivottu. 

Tuntuu et ehkä Mieskin paremmin tajusi, että mä ihan oikeasti välillä olen jaksamiseni rajoilla. 

Toisaalta sitten taas tää on ihan maailman parasta, enkä vaihtaisi mihinkään. Bonari, joka on jo reilun kuukauden kävellyt sellaista paria kolmea askelta, keksi viikko sitten, että käveleminenhän onkin kiva tapa edetä. Kätevääkin, niin voi rakasta lusikkaa ja kaikkea muuta kanniskella mukana. Ihan muutamassa päivässä vaihtoi täysin konttaajasta täysin kävelijäksi. Kynnystenkin yli mennään ihan vakaasti. Toki se kulkeminen on vielä hidasta ja huojuvaa, mutta tosi hyvin pysyy pystyssä. Se on niin käsittämättömän söpö, kun se täällä taapertaa ympäriinsä.

Niin ja lusikka. Lusikka. Monesti pienillä lapsilla on unilelu, riepu tai muu, joka on maailman tärkein ja kulkee aina mukana. No meidän lapsella on lusikka. Tavallinen pikkulusikka, joka kulkee mukana leikeissä, autossa, päiväunilla, imetyksessä, kylvyssä... Lusikkahan on ihan hirveän kätevä lelu, koska se on helppo pestä ja jos se häviää, niin uutta vaan hakemaan lusikkalaatikosta (onneksi ei ole tärkeää olla esim. joku tietty kuvio lusikassa). Ja sehän on erinomaisen käteen sopiva ja sillä on mukava hämmentää, paukuttaa ja lusikoida kaikenlaista. 

"Ruuanlaitto" eli kaikenlaisten kuppien ja kattiloiden täyttäminen erilaisilla esineillä ja lusikalla hämmentäminen onkin yksi Bonarin tämän hetken suosikkileikeistä. Lusikkaa toki käytetään myös syömiseen, ja Bonus on tosi taitava syömään lusikalla. Se pitkään käytti lusikkaa ruokapöydässä vaan tavaran paiskomiseen pitkin pöytää, mutta sitten kun älysi laittaa lusikan suuhun, niin se onkin mennyt sinne varsin näppärästi, ja esim. sitä lapsille tyypillistä, että lusikka kääntyy väärin päin matkalla suuhun, ei käy oikeastaan ollenkaan. Eilen Bonus söi jopa jogurttia itse.

juuh. Kyllä meillä onneksi on pääsääntöisesti niitä kivoja päiviä ja hetkiä, ja nyt kun mulla on jotenkin pirteämpi olo (Bonus on myös nukkunut öitään paremmin ja herää yleensä enää kolmesti yössä), on ollut kiva, kun on jaksanut paremmin ulkoilla ja puuhata kaikenlaista. 

Nyt Mies on taas tän ja ensi viikon työreissussa.

12.1.2019

Bonus täytti vuoden

Meidän Bonus, ihana hassukka pikkuinen Bonari, täytti eilen vuoden.

Vuoden vanhana Bonus on 77 cm pitkä ja painaa 9,6kg. Bonus osaa jo seistä ilman tukea, mutta ei vielä kävele itse. Bonus kävelee mielellään työntäen jotain edessään (jakkaraa tai taaperokärryä), mutta ei pidä siitä, jos joku kävelyttää. Kiipeäminen on myös varsin hyvin hallussa. Bonuksen lempparileikkejä on autoilla ajaminen (osaa jo päristellä, enkä tiedä, kuka sen on hänelle opettanut. Poikanen leikkii autoilla ihan hiljaa, mutta luulen, että isommat sisarukset ovat opettaneet pärinän), pallon heittely (mielellään toisen ihmisen kanssa), piilosleikki, riehuminen, "ruokaleikki" (= hämmentää jollain ruokailuvälineellä kuppia ja on sitten syövinään) ym. Bonari tykkää kovasti siitä, että hänelle luetaan yksinkertaisia kuvakirjoja, joista lemppari on VROOM, jossa Bonus odottaa käsi valmiina sitä kohtaa, missä vilkutetaan. Vilkuttaminen on yksi Bonuksen suosikkitempuista muutenkin. Aina, jos sanotaan heihei tai hyvää yötä tai pyydetään Bonusta vilkuttamaan, hän vilkuttaa (toisinaan pienen harkinnan jälkeen) ja varmistaa, että huomattiinhan tämä loistosuoritus nyt varmasti.

Bonus rakastaa musiikkia, ja aina kun jostain kuuluu musiikkia, alkaa myös tanssi. Oikein keskittyneesti Bonus hytkyy musiikin tahdissa. Kotitöissä Bonus auttaa mielellään. Tiskikoneen tyhjennys on ihan ykköspuuhaa, ja Bonus tietää, kun tiskikoneessa on puhtaat astiat (kone on raollaan) ja pyytää tyhjentämään. Siinä saa aikuinen tyhjentäjä olla sukkela, jos haluaa, että kaikki astiat eivät päädy lattialle ja Bonarin leikkeihin. Valitettavasti Bonus mielellään tyhjentäisi myös likaiset asiat, joten tiskikonetta täytetään meillä pääosin silloin, kun Bonus nukkuu (hän siis myös tunnistaa sen äänen, mikä tulee, kun tiskikone avataan, ja on salamana paikalla). 

Pyykkihommissa Bonari on myös mielellään mukana. Niin likaisten kuin puhtaidenkin pyykkien mättäminen koneeseen ja koneesta pois on ihan hirmuisen kivaa. Toki sinne koneeseen voi mättää kaikenlaista muutakin tavaraa, ei se niin tarkkaa ole. Myös oman vaatelaatikon uudelleenjärjestely on palkitsevaa. Toisin kuin kaikki vanhemmat sisaruksensa aikoinaan, Bonus ei pelkää imurin ääntä, vaan päin vastoin pitää siitä erityisen paljon. Imurin mukana on kiva kontata, imurin tehoa mukava säätää (meidän imuri on vähän liiankin tehokas, joten kun Bonus säätää tehot täysille, en saa imuria matosta irti...), imurointi on super kivaa! Muita Bonuksen kodinhoidollisia puuhia ovat kirjahyllyn ja kaappien/laatikoiden tyhjentäminen ja roskien kerääminen (syöminen).

Bonus ei vielä puhu sellaisia sanoja, jotka me muut ymmärrettäisiin, mutta on kyllä kova poika juttelemaan omalla kielellään, kun sille päälle sattuu. Hän tykkää myös laulaa, tai oikeammin hyräillä. Bonus syö osittain omia ruokia, osittain samoja muun perheen kanssa. Lemppariruokia ovat kaurapuuro, keitetyn kananmunan valkuainen, rusinat, maissinaksut,ja pahvin makuiset suolattomat ja sokerittomat murot. Niin ja klementiinin siivut, joista Bonari imeskelee sisukset pois ja heittää kuoret lattialle. Bonuksella on kuusi hammasta, joten ruoan pureskeleminen ei ole erityisen helppoa. Bonus on kiinnostunut lusikasta, mutta ruokapöydässä lusikka ei mene suuhun, vaan sillä tyhjennetään astia pöydälle. Joten käytännössä Bonusta syötetään tai sitten syö itse sormin.

Bonus nukkuu öisin enimmäkseen vieressä ja heräilee parin tunnin välein. Päiväunet ovat kovin vaihtelevat, yleensä puolesta tunnista puoleentoista. Mieluiten Bonus nukahtaa rinnalle, ja meillä onkin pian edessä kovat ajat, kun opetetaan lapsonen nukahtamaan ihan omaan sänkyyn... Imetys on meille Bonuksen kanssa muutenkin vielä tärkeää, joten ei olla sitä lopettamassa. Ulkona Bonus viihtyy pulkassa ja rattaissa, mutta ei lumihangessa.

Bonus on nauravainen, ihana pieni hassuttelija ja hymypoika, väsyneenä, tylsistyneenä ja nälkäisenä melkoinen kitisijä, pieni draamakuninkaan alku (jos ei saa omaa tahtoaan läpi tai hommat menee pieleen), sylittelijä, ihana mussukka. Vähän ujostelee vieraita ja suhtautuu varauksella, mutta fanittaa yli kaiken isoja sisaruksia. Etenkin Pipanainen ja Bonus on läheisiä, ja Pipanainen kelpaa hyvin lohduttajaksi siinä missä äiti tai isikin. Bonus on mielellään isompien leikeissä mukana omalla tavallaan. Oma perhe on Bonarille tärkeä ja aina, kun joku perheenjäsen tulee kotiin, loistaa pienillä kasvoilla onnellinen hymy ja kädet ojentuvat tulijaa kohti: ota syliin!