26.9.2016

Sananen väsymyksestä

Meillä meni 7 vuotta jotakuinkin putkeen niin, että perheessä oli valvova lapsi. Enkä tarkoita tällä satunnaisia yöheräilyjä, vaan meillähän lapset ovat toden teolla valvoneet. Ensin n. 1-vuotiaaksi on nukuttu olemattoman pienissä pätkissä kerrallaan ja siitä päälle kaksivuotiaaksi onkin sitten valvottu jotakuinkin joka yö kaksi tuntia aamuyöstä. Yleisin valvomisaika oli klo 2-4 tai klo 3-5. Yksi kun oppi nukkumaan, niin olikin jo seuraava tuloillaan. Isosiskon ja Pipanaisen väliin taisi jäädä pari kuukautta parempaa nukkumisaikaa (mutta Pipanaisen odotuksen loppuaika taas oli sellaista, että mähän sitten valvoin vihlovan lantioni kanssa ihan itsekseni harva se yö), kun taas Pipanainen oppi nukkumaan edes vähän paremmin kolme viikkoa ennen Poikasen syntymää. 

Oon valvomisista niin moneen kertaan avautunut, ettei varmaan enää tarvi. Eiköhän jokainen jo ymmärrä, että rankkaa oli. Vähän liiankin rankkaa, jälkikäteen on moneen kertaan harmittanut, etten osannut kertoa, miten loppu ja puhki olin aina ajoittain.

Poikasen jokaöiset valvoskelut jäivät pois viime vuoden alkukesästä. Mä kuvittelin, että kun saan ainakin useimpina öinä nukkua, niin musta tulee virkeä ja aikaansaava. Ihmettelin, että miksi ei, kun kuitenkin vaan väsytti. Syytin ensin kesää (valoisalla tulee valvottua) ja sitten rankkaa syksyä (viime syksy oli kyllä kaikessa rankkuudessaan ihan omaa luokkaansa) ja sitten liian vauhdikasta kevättä ja sitten taas kesää... Viime kevään koomasta noustua totesin, että ei tää näin voi jatkua.

Sitten mä hoksasin, että en mä oikeastaan edes tiedä, miltä tuntuu olla silleen "normaalin väsynyt". Kun on 7 vuotta mennyt enemmän tai vähemmän jaksamisen rajamailla ja isolta osin yliväsyneenä, niin aika hyvin on päässyt unohtumaan, miltä tuntuu olla vähän väsynyt tai tavallisen väsynyt. Saati että ymmärtäisi reagoida siihen tavalliseen väsymykseen tai ihan peräti ennaltaehkäistä. Olin niin tottunut yliväsyneenä painamaan vaan eteenpäin, ettei tullut mieleen, ettei se ole ihan hyvä juttu.

Joten nyt mä olen harjoitellut. Olen harjoitellut huomaamaan, että olen väsynyt. Että huomaisin sen ennen kuin tulen hirveän kiukkuiseksi ja huudan lapsille. Että huomaisin sen ennen kuin pää räjähtää, elämä tuntuu liian raskaalta elettäväksi tai tavallinen arki liian painavalta.

Olen harjoitellut reagoimaan väsymykseen. Olen pakottanut itseni ajoissa nukkumaan, vaikka on ollut sellainen olo, että vielähän tässä voisi jotain tehdä (seuraavana projektina varmaan olisi päästä jatkuvasta suorittamisesta eroon). Oon sanonut Miehelle, että nyt mun on mentävä nukkumaan. Olen yrittänyt viikonloppuinakin muistaa, että lapset heräävät aamulla aikaisin, joten munkaan ei kannata kukkua kauhean myöhään. 

Olen yrittänyt ennaltaehkäistä väsymistä. Menemällä riittävän aikaisin nukkumaan, vaikka vähän itsestä tuntuisi, että vielä jaksaisi. Iso juttu on ollut se, että olen yrittänyt karsia viikonloppumenoja. Olen huomannut, että jos ollaan viikonloppu jossain reissussa (siis ihan vaikka vaan mummolassa), niin seuraava viikko on tosi rankka. Lapset kiukuttelee ja riitelee paljon ja itselläkin on hermot kireällä. Siispä pyritään nyt siihen, että ei ainakaan joka viikonlopulle olisi menoja. Meillä on ollut usein aika paljon viikonloppupuuhia, kun mielellään käytäis molemmissa mummoloissa ja mun siskolla. Mutta nyt on vaan pakko todeta, että ei pysty. 

Muutenkin olen yrittänyt olla tarkkana ajankäytön kanssa. Etten haalisi liikaa tekemistä itselleni, vaikka hirveästi tekisi mieli. Etten edes kuvittelisi, että ehdin tehdä sen ja tän ja tuon ja sitten väsähtäisi jo ajatuksesta. 

On tässä opettelemista. Sekä väsymyksen tunnistamisessa että sen kanssa toimimisessa ja ennaltaehkäisemisessä. Mutta pikkuhiljaa. Ja kyllähän joskus tietysti saakin väsyttää, mutta kun nyt oppisin huomaamaan sen, että nyt mä oon väsynyt. Ajoissa.

8.9.2016

Loppukesän lukuvinkit

Mainitsin taannoin, että olin keväällä ja vielä alkukesästäkin niin uuvuksissa, etten jaksanut edes lukea (siis kirjoja). Heinäkuussa alkoi uupumus taittua ja lukeminenkin maistua. Tässä lukuvinkkejä heinä-elokuulta. Tällä kertaa taitaakin olla enimmäkseen lukuvinkkejä, eikä "älä lue näitä"-vinkkejä :) Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja listaltani (kirjaan siis ylös lukuvinkkejä mm. blogeista ja naistenlehdistä ja aina ajoittain jaksan etsiä niitä kirjastosta, nyt tyhjensin listaa oikein urakalla ja kannoin heinäkuussa kymmenkunta kirjaa kotiin) ja sen huomaa, hyviä ovat olleet. Tässä siis samoja vinkkejä muillekin.

Marie Kondo: KonMari -siivouksen elämänmullistava taika
Tästä tekisi mieli kirjoittaa ajatuksia auki enemmänkin, mutta sanotaan nyt tässä yhteydessä vaan, että oli hyvin nopealukuinen kirja (luin yhdessä illassa -enkä valvonut myöhään!) ja vähemmän hörhö kuin mitä olin saanut etukäteen käsityksen.

Sarah Waters: Parempaa väkeä
Pidin ja en pitänyt. Jos nyt ylipäätään on mahdollista, että kirja samalla pitää otteessaan ja on tylsä, niin tässä oli sellainen. Hyvin kirjoitettu, mutta itse tarinasta en ihmeemmin pitänyt enkä päähenkilöistäkään.

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
Tämän juonen melkein arvasi jo takakannesta, mutta kirja oli silti ihan kiva ja sydämellinen kesälukeminen. Suosittelen sellaisiin hetkiin, kun ei halua kuormittaa itseään raadollisella maailmalla, vaan uppoutuu mieluummin johonkin leppoisaan ja mukavaan kirjaan. Tuli hyvä mieli.

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme
Tässä on taas kirja, josta ei uskalla sanoa paljoakaan, ettei koko juttu mene pilalle. Olin lukenut vuosia sitten saman kirjailijan Jane Austen lukupiirin, ja vaikka sekin oli ihan ok, niin sen pohjalta vähän ihmettelin, miksi tätä Olimme ihan suunniltamme -kirjaa nyt niin hehkutettiin paikassa jos toisessakin. Mutta nyt sen luettuani sanon, että lukekaa tekin. Harva kirja yllättää näin hyvin! Mä olen aika hyvä arvaamaan juonenkäänteet, mutta tämä yllätti. Ja tykkäsin tarinastakin, vaikka nyt kun sen on kerran lukenut, niin toista kertaa ei ehkä tarvitse.

Roberto Casati & Achille C. Varzi: Ylittämättömiä yksinkertaisuuksia
Lukekaa! Lukekaa tämä! Älkää pelästykö, vaikka se löytyy filosofian hyllystä, vaan etsikää se sieltä käsiinne ja uppoutukaa pohtimaan elämän, kielen ja arjen erikoisuuksia, lainalaisuuksia, loogisuuksia ja epäloogisuuksia. Tai sitten voitte vaihtoehtoisesti vaan nauttia vähän erilaisista novelleista. Mutta lukekaa!

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Tai itseasiassa yhteisnidos Kuninkaan Annasta ja Kökarin Annasta. Tykkäsin. Ei Jään veroinen (mutta Jää on kyllä yksi vaikuttavimmista kirjoista, mitä olen lukenut), mutta hyvä. Ehdottomasti suosittelen.

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
Olen viime vuosina aina silloin tällöin törmännyt käsitteeseen Mitfordin tytöt, ja kun en mielestäni googlaamalla löytänyt tarpeeksi tietoa heistä, niin etsin käsiini tämän Mitfordin tytöistä kirjoitetun yhteiselämäkerran. Jos et vielä tiedä, ketä olivat Mitfordin tytöt, niin luepa tämä. Ja jos tiedät, niin luepa tämä. Oli niin tai näin, niin tässä on taas kerran yksi kirja, joka ehdottomasti kannattaa lukea!

Jerome K. Jerome: Kolme miestä veneessä
Kohtalaisen hauskuuttava, ajoittain tylsä, mutta silti ihan viihdyttävä teos 1800-luvulta. Aika lyhyt, mutta pidempää ei olisi jaksanut. Vaikka kokonaisuus ei varsinaisesti vakuuttanut, niin kirjassa oli muutamia niin helmiä kohtia, että suosittelen tätä silti. Ei tämän lukemiseen kauaa mene. Bonuksena voit lukiessasi arvuutella, minkä kohdan mä monistin itselleni talteen päivänavauksessa luettavaksi :D