9.11.2018

Kirjallisuutta

Anteeksi, kun mä nyt jatkuvasti näitä kirjoja tänne tuppaan. Yritän päästä ajan tasalle näissä, ja haluan listata kaikki tänne, koska itse etsin sitten täältä kirjavinkkejä :D

Helmikuun jälkeen tosin lukemistahti rauhoittui, suorastaan romahti, joten tässä luettuja asioita maalis-heinäkuulta.

Naoki Higashida: Miksi minä hypin
Kovasti ylistetty kirja, jossa autisti kertoo itse kokemusmaailmastaan ja siitä, miksi toimii niin kuin toimii. Mä en kyllä tykännyt. En tiedä, miksi. Ehkä siksi, että en usko, että kaikki autistitkaan kokee asioita samalla tavalla ja tästä tuli sellainen olo, että kaikki kokisi. 
Jasmin Darznik: Iranilainen tytär
Olin lukenut tämän joskus aiemminkin, ja silloin tykkäsin kovasti. Iranilainen tytär kertoo kirjan kirjoittaneen Jasminin äidin (ja isoäidin ja Jasminin itsensä) elämäntarinaa, joka alkaa Iranissa ja päättyy Yhdysvaltoihin. Kirjassa oli kaikenlaisia perus-lähi-itä-romaanin aineksia, löytyi teinimorsianta ja väkivaltaista aviomiestä ja mitä näitä nyt on. Monet Lähi-Idästä kertovat kirjat (oli ne sitten enemmän tai vähemmän tosia) on kuitenkin kirjoitettu paremmin kuin tämä. Tyyli oli vähän pomppiva ja tarina paikoin epäuskottava (ehkä siksi, että henkilöt jäivät kovin pinnallisiksi. Tai jotain). Toisella lukukerralla en siis tykännyt läheskään niin paljon kuin ensimmäisellä. 
Kaari Utrio: Hupsu rakkaus
Samaa herttaista ja kevyttä historiallista hömppää kuin Utrion muutkin viime vuosien kirjat. Tykkäsin kyllä, vaikka rehellisesti sanottuna nyt puolisen vuotta myöhemmin en enää edes muista juonta. (Piti googlettaa se) Mutta siis mä tykkään kovasti Utrion historiallisista rakkausromaaneista. Niissä on kaiken hömpän lisäksi paljon todellista faktaa historiasta ja myös huumoria, vähän silleen piilossa. Ja lisäksi niissä voi luottaa siihen, että pääpari on kunnon ihmisiä! Inhoan sitä, jos päähenkilö on jotenkin tympeä tyyppi.

Ilkka Koivisto: Blogitaivas repeilee
Seurasin Ilkka Koiviston Blogitaivas-blogia aikanaan. Tähän kirjaan oli koottu siitä parhaita paloja. Luin tätä pääsiäisen aikaan, mikä olikin varsin sopiva ajankohta hengelliselle kirjalle :) Ihan rehellisesti sanottuna, tässä on yksi parhaista hengellisistä kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Huumoria ja teräviä oivalluksia riittää. Suosittelen lukemaan myös niiden, jotka eivät ole ihmeemmin hengellisistä asioista kiinnostuneita. Koska tämä on hauska kirja, joka laittaa ajattelemaan. 
Jenni Sarras: Tavarataidot
Jenni Sarras on Arkijärki-blogin kirjoittaja. Olen seurannut Arkijärkeä jo pitkään, ja nyt vihdoin sain kirjan hyppysiini. Mitään suuria ahaa-elämyksiä mulle ei tullut, koska olen tosiaan sitä blogia pitkään seurannut ja koska Jenni nyt ei muutenkaan harrasta mitään suuria ahaa-juttuja, vaan pikemminkin tosiaan pieniä arjen muutoksia ja oivalluksia. Mutta kirja siis oli hyvä. Sellainen kattava perusteos tavaroiden maailmasta ja tavaroiden kanssa pärjäämisestä. Tätä voisi suositella vaikka itsenäistyvälle nuorelle lahjaksi. 
Robert Goolrick: Luotettava vaimo
Hmmm. Kirjoitin tähän ensin, että tosi hyvä kirja, piti otteessaan ja tykkäsin paljon. Sitten otin sen pois ja kirjoitin, että en oikein tykännyt, jotenkin vähän kökösti kirjoitettu ja päähenkilöistä en pitänyt yhtään. Molemmat totta. Tarinasta ei paljoakaan voi paljastaa paljastamatta liikaa, mutta sanotaan nyt sen verran, että pikkukaupungin rikas liikemies on hankkinut itselleen vaimon kirjeitse, ja vaimohan nyt sitten ei olekaan ihan sitä, mitä pinnalta käsin näyttää. Monenlaisia asioita tapahtuu, osa enemmän ja osa vähemmän ennalta-arvattavia. 
L.M.Montgomery: Runotyttö-sarja
Mulla oli kesällä joku nostalgiapuuska ja luin Runotytöt pitkästä aikaa. Tykkäsin ehkä enemmän kuin aiemmin. Runotytöt on mulla jääneet aina vähän Annojen varjoon (molemmat sarjat luin siis siinä 8-9 -vuotiaana ekan kerran ja siitä lähtien päälle parikymppiseksi vähintään kerran vuodessa, eli osaan edelleen niistä pitkiä pätkiä ulkoa), mutta kaipa tässä aikuistuttua on alkanut niitä ymmärtää paremmin. Varsinkin sitä viimeistä kirjaa, joka on aiemmin ollut mun mielestä lähinnä onnellisen lopun odottelua. Kyllä vaan Montgomery on osannut. 

6.11.2018

Uusia taitoja

Meillä alkaa selvästi olla vauvaikä lopuillaan. Bonari oppi pari viikkoa sitten nousemaan tukea vasten ensin istumaan ja sitten seisomaan. Sitten opittiin konttaaminen (vieläkin se välillä ryömii, mutta pääsääntöisesti kulkee konttaamalla) ja tukea pitkin käveleminen. Ensimmäiset neljä hammastakin tuli viikon sisällä. 

Toi käveleminen on mainiota. Bonus tykkää hirveästi kävellä sohvan reunasta tukea ottaen sohvan päästä päähän. Laskeutuminen ei vaan sitten aina onnistu hirveän mallikkaasti, ja usein se toiseen päähän päästyään pitää kaksin käsin sohvan reunasta kiinni ja kiljuu. Että tässä sitä nyt ollaan jumissa, tulkaa joku auttamaan!

Bonarin lempipuuhia nykyään on tyhjentää tavaroita korista (tai sohvalta. Kun se tykkää niin siinä sohvan laidalla seisoskella, niin mä laitan usein sohvalle jotain sen leluja, ja niitä se ihan onnessaan viskoo lattialle siitä). Myös hän on keksinyt, että tavaroita voi laittaa jonnekin, suosikkijemma on sohvan alla. Pyykkikone on hyvä kakkonen ja mun ompelukoneen suojakotelo kolmas. Tiskikone kiinnostaa, ja usein mulla jääkin koneen täyttäminen, kun pieni apuri olisi koko ajan kiipeämässä likaisten tiskien sekaan. Myös takka ja puukorit ovat ihan hirmuisen jänniä paikkoja. Oi pääsisipä joskus oikein kunnolla syömään roskia...

Syömisestä puheen ollen. Bonari on myös hirmu innostunut nyt syömään itse. Tai jos tarkkoja ollaan, niin pureskelemaan itse. Hampailla on niin kiva pureksia ruuasta paloja, jotka voi sitten kätevästi sylkäistä syöttötuolin laidan yli lattialle. Jos sattuu olemaan syötävänä kurkkua tai vesimelonia (suosikit!), niin kuuluu kiva äänikin. Hampaita on valitettavasti myös testattu äidin rintaan. 

Jotenkin tuosta vauvasta on nyt tullut niin kovin puuhakas ja aktiivinen pikku epeli, ettei se oikein edes tunnu vauvalta enää. Onneksi kuitenkin on niitä vauvatus-hetkiäkin välillä, ja onneksi rinnalla vielä viihdytään -vaikka sekin on melkoista puuhastelua toisinaan. On tää aika haikeaa. Mutta samalla ihanaa saada taas seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä, ja riemastuttavaakin, kun toinen on kaikessa ihanuudessaan myös ihan älyttömän hupsu ja koominen.