Tautipäivitys

Meillä oli lauantaina mun äidin 60-vuotisjuhlat. Äiti ei halunnut isoja juhlia, ja oli kutsunut oman perheen lisäksi "vain" sisaruksensa lapsineen. "Vain" lainausmerkeissä siksi, että vaikka osa mun serkuista ei päässyt tulemaan, niin oli meitä kuitenkin muistaakseni 35. Oli kivat juhlat.

Me jäätiin juhlien jälkeen vielä yöksi mummolaan. Sekin oli ihan kiva, lapset ehti vähän viettää aikaa mummon ja papan kanssa, eikä tarvinnut ajaa niin paljon yhtenä päivänä. 

Nyt meillä on Pipanainen kuumeessa. Ehdin eilen olla tunnin verran töissä, kun eskarista soitettiin, että Pipanaisella on noussut kuume. Tämän aamun lukema oli 38,5 ja samoissa pyörittiin eilenkin. Kovasti toivotaan, että paranee pian. Eskarissa olisi nimittäin perjantaina karkkipäivä ja lauantaina olisi Pipanaisella kaverin HopLop-synttärit, molemmat kovasti odotettuja juttuja. 

Mua on jo pari viikkoa vaivannut toispuoleinen päänsärky/korvasärky. Kävin eilen lääkärissä, kun epäilin korvatulehdusta (mulla ei ole koskaan ollut korvatulehdusta, joten en tiedä, miltä se tuntuu). Lääkäri katsoi korviin ja totesi: "ei ole korvatulehdus. Saattaa olla joku muu tulehdus. Syö paljon Buranaa." Sitten se arveli, että vika voisi olla mun leukanivelissä. Kuulemma sellainenkin voi olla, kuin leukaniveltulehdus. 

Ei mulla ollut tullut mieleen, että ongelma voisi olla leuoissa, kun oireet oli ihan saman tuntuisia kuin poskiontelotulehduksessa, paitsi että tää tukkoisuuden tunne, särky ym. oli oikeassa ohimossa ja korvassa. Mutta mistäs sitä tietää, voihan se olla leuoissakin. Mä myös puren hampaita yhteen nukkuessa, että varmaan siitäkin voi aiheutua. 

Lääkäri halusi vähän kokeilla, miltä mun leukanivelet tuntuu. Se "ihan vähän" painoi niitä. Sen pikku kokeilun jälkeen on kyllä ollut leuat tosi kipeänä. Mullahan on leukanivelet ihan tohjona jo valmiiksi, et en tiiä, onko tuollainen pikku runnominen niille enää kovin hyvä. No, tässä sitä nyt ollaan. 

Lojutaan Pipanaisen kanssa sohvalla. Pipanainen katsoo telkkaria ja on kipeä. Mä kuvittelin tekeväni vähän töitä/opiskeluja. Tai siis, aion tehdä. Kohta aloitan. Ihan varmasti. Kohta.

Vielä lisää kirjoja

No niin, tässä nyt sitten listattuna tammi-helmikuun luetut.

Marian Keyes: Enkelit

Perushömppäkirja. Pisteitä loppuratkaisusta.

Jude Deveraux: Suloisia valheita

Plaah. 

Kate Atkinson: Ihmiskrokettia

Mä en oikein tykännyt. Tarina liikkui kyllä kiehtovasti siellä täällä, toden ja epätoden välillä. Parasta oli kuitenkin kirjan lopussa ohje, miten ihmiskrokettia pelataan. Sitä aion joskus kokeilla, jos koolla on tarpeeksi ihmisiä.

Helen Garner: Vierashuone

Kertomus ystävyydestä ja syövästä. Ihan ok, mutta oli lukenut tästä niin monta ylistävää arviota, että odotin enemmän. 

Jaana Taponen: Väärä varustus

Univajeen aiheuttamaan hömpännälkään ihan kelpo lääke. Olen itse asiassa lukenut tämän joskus aiemminkin. Kepeä ja leppoisa kirja, jonka voi unohtaa luettuaan.

Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys

Tästä kirjoitin enemmänkin täällä. Näin jälkikäteen sanoisin, että yleisfiilikseksi jäi, että oli KonMari-huumassa kirjoitettu vähän esikuvaansa kehnompi teos, mutta edelleen suosittelen niille, jotka ovat sormi suussa tavaroidensa kanssa.

Pitkä lista kirjoja

Kirjojen listaaminen tänne blogin puolelle on jäänyt. Nyt onkin marras-helmikuulta niin pitkä lista kirjoja (sekä hyviä, että huonoja), että jaan listan muutamaan osaan. Tässä marras-joulukuun luetut:

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Tästä tykkäsin todella paljon! Tarina kertoi pienessä kaupungissa asustavan tytön ja hänen äitinsä tarinan. Sopivan vähäeleinen (mutta ei missään nimessä eleetön) tyyli toimi ja tarina piti tiukasti otteessaan. Suosittelen.

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Tarinan lähtökohta oli kiinnostava: nainen saa luettavakseen kirjan, joka kertoo hänen elämässään tapahtuneista asioista. Sellaisista, joista kenenkään ei pitäisi tietää. Kirja oli kyllä hyvä ja tarinakin toimi (ja vaikka kuvittelin arvaavani tapahtumat, arvasin väärin), mutta jokin puuttui. Suureksi suosikiksi ei noussut, mutta kyllä tämäkin lukea kannattaa.

Riikka Happo: "Minä sinua vaan" -Elli-Enkelin matka

Blogiteksteistä ja väliin lisätyistä kommenteista koottu kirja, joka kertoi sydäntäsärkevän tarina vauvasta, jonka tiedettiin kuolevan joko jo ennen syntymää tai ainakin pian syntymän jälkeen. Ei missään nimessä kirjallinen mestariteos, mutta rehellinen kokemus raskaasta aiheesta. En suosittele lukemaan, jos olet kovin herkästi ahdistuvaa tyyppiä, sinulla on vauva tai olet raskaana. Muussa tapauksessa suosittelen: näinkin elämässä voi käydä.

Mikaela Strömberg: Sophie

Kirja piirsi kiinnostavan kuvan pietarilaissyntyisen, mutta Suomeen päätyneen Sophie von Behsen elämästä. Tarina oli tosi (ja niiltäkin osin, kun kirjailija joutui arvailemaan, hän sen rehellisesti kertoi) ja kiehtova, mutta erityisen kiehtovaa oli kirjoitustyyli. Tuli ihan sellainen olo, kuin olisin kuuntelemassa asiansa osaavan ja siitä innostuneen taitavan luennoitsijan luentoa. Sellainen mukavan jutusteleva ja mukaansatempaavasti kirjoitettu kirja. Vähän turhan sukkelasti tarina joissain kohti eteni, mutta toisaalta ehkä tyyli olisi kärsinyt, jos tarinaa olisi venytetty pidemmäksi. Suosittelen ehdottomasti tätäkin!

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945

Jos et ole jo täysin kyllästynyt kuvauksiin toisesta maailmansodasta, niin Astrid Lindgrenhän osasi tunnetusti kirjoittaa, myös päiväkirjoissaan. Ihan kiinnostava kuvaus ruotsalaisesta näkökulmasta. 

Mulla on yhden kaapin alahyllyllä kasa omasta kirjahyllystä poistettuja kirjoja, jotka olen ajatellut lukea vielä kerran. Jouluna päätin, että nyt alan vajentaa sitä kasaa. Siksi loput joulukuussa luetut (ja seuraavassa postauksessa vielä tammikuussa luettuja) ovat olleet mielestäni vähän vähemmän hyviä -onhan niiden poistamiseen ollut syy :)

Jude Deveraux: Tie unelmiin

Nuorena luin paljon Deverauxin kirjoja, kaipa ne vastasivat johonkin romantiikankaipuuseen. Nyt tää oli oikeastaan ihan vaan tylsä ja epäuskottava. Ihan hyvä oli lukea vielä kerran ja todeta, että olen kasvanut näistä ohi.

Victoria Clayton: Karannut morsian

Ei huonointa mahdollista hömppää ollenkaan. Kepeä ja hupsu kirja, mutta olen lukenut tämän jo sen verran monta kertaa, ettei enää tarvitse. Suosittelisin tätä sellaiseksi aivottomaksi flunssa- tai lomalukemiseksi.

Catherine Marshall: Julie I ja Julie II

Marshallin kirjat, Juliet ja myös Christiet, tekivät muhun teini-ikäisenä vaikutuksen ja tykkäsin niistä hirveästi. Nämäkin olivat säästössä, että mun tytöt saa sitten aikanaan lukea. Nyt päätin, että antaa olla. Ne oikeasti parhaat nuortenkirjat on säästössä vieläkin, mutta näistä maltoin luopua. En tiedä, vetoaisivatko enää nykynuorisoon. Kolmenkympin ohittaneeseen eivät enää vetoa. Sinänsä ihan kiinnostava tarina nuoren tytön kasvusta.

 

Sunnuntaiaamun tajunnanvirta

Kirjoitan tätä sängyllä läppärin kanssa. Mies makoilee vieressä lukemassa Asterixia Isosiskon kanssa. Nuoremmat leikkivät lastenhuoneessa (sovussa! Ainakin toistaiseksi).

Pipanaisella on kolme asiaa, mitä hän haluaisi saada: napapaita, yöpöytä ja meikkejä. Juteltiin eilisiltana saunan jälkeen pitkään näistä toiveista. Yöpöydän lupasin lapselle sitten, kun (toivottavasti kesällä) saa oman huoneen. Nykyiseen lastenhuoneeseen yöpöytä sängyn viereen ei vaan mitenkään järkevästi istu. Autotallissa on kyllä kaksikin yöpöytää odottamassa. Napapaitakin järjestynee kesän tullen. Meikkejä en aio kuusivuotiaalle vielä ostaa (ja keskusteltiin siitäkin, että niitä ei sitten myöskään keltään lainailla, ei edes äidiltä, siskolta tai parhaalta kaverilta), enkä vielä seitsemänvuotiaallekaan, vaikka Pipanainen oli sitä mieltä, että se olisi hyvä ikä alkaa meikkailla. Mutta seuraavan kerran, kun eteen osuu punainen huulirasva tai lapsille sopiva huulikiilto, niin Pipanainen saa meikkinsä, jota voi sitten joskus kokeilla. Onneksi oli itse sitä mieltä, että hän vaan haluaisi joskus leikissä käyttää huulipunaa. 

(Sivukommentti: Pipanaisella oli vähän jotain lasten meikkejä, joita isomummonsa oli vahingossa sille ostanut. Kerran se aikoi lähteä melkoisen meikattuna kauppaan, ja kun mä pyysin ne meikit poistamaan, niin pillastui mulle niin, että heitti koko meikkiarsenaalina kiukuspäissään roskiin. En pitänyt sitä päätöstä yhtään pahana.)

Onneksi on sentään kynsilakat, joita mä annan lapsenkin käyttää. Sellaista hennon vaaleanpunaista tai muuta. Isosisko sai synttärilahjaksi kimaltavia minikynsilakkoja, jotka ovat olleet Pipanaisen suuressa suosiossa. Tänään lakattiin kynnet. Poikanen siinä katseli ja mietti, onko erikseen miesten kynsilakkoja vai ei. Lopputulema oli se, että Poikasellakin on nyt kimaltavat kynnet. Sellaista se on kasvaa isosiskojen kanssa. Muistan itsekin nuorempana lakanneeni pikkuveljen kynsiä :)

Viime viikolla oli talviloma. Mies oli töissä, joten oltiin enimmäkseen kotona. Yhden vapaapäivän Mies onnistui järkkäämään, ja silloin tehtiin koko perheen retki Helsinkiin (junalla! Vaikka se on hullun kallista. Autolla kulkeminen olisi maksanut ainakin 50€ vähemmän pysäköintimaksuista huolimatta) ja käytiin Luonnontieteellisessä museossa. Tykättiin kaikki tosi paljon. Viikonloppuna oltiin koko perheen voimin Ryttylässä perheleirillä. Oli taas ihan super leiri. Lapset tykkäsivät hirmu paljon omista ohjelmistaan. Meille aikuisille oli Saara Kinnusen vetämä isän ja äidin kurssi. Mulla ei ollu hirveän vastaanottavainen olotila, mutta todella hyvä kurssi se oli, ja paljon jäi pohdittavaa ja sulateltavaa. 

Monta viikkoa on ollut melkoista myrskyä mielessä. Pyörittelen päässäni isoja asioita, eikä oikein tahdo saada nukuttua. Tai no, nyt on muutaman yön saanut nukkuneeksi. Ystävien kanssa keskustelu ja rukous on auttanut. 

Ja talviloma kirkasti yhden asian: kaikkein eniten mä haluisin pystyä olemaan kotona lasten kanssa. Mua ahdistaa se, miten paljon työ (josta mä tykkään kyllä tosi paljon) vie mun aikaa, energiaa ja ajatuksia. Haluaisin antaa lapsille parastani. Nyt usein tuntuu, että lapsille ja Miehelle jää vaan rippeet. Kotiin jääminen nyt ei kuitenkaan ole mitenkään realistinen vaihtoehto (paitsi jos...), joten tässä voikin seuraavaksi alkaa joko ahdistua siitä, tai miettiä, mitä tälle oikein voisi tehdä (voiko mitään?).