Rakas ystävä tyttöystävänsä kanssa tuli kylään. Syötiin, pelailtiin, saunottiin jne. Lapset saivat ekstra-aikuishuomiota. Tutustuttiin toinen toisiimme (oltiin siis tämä tyttöystävä kerran aiemmin tavattu, eikä vielä kunnolla tunnettu). Käytiin messussa.
* * *
Tänään kävin papa-kokeessa (miksi sekin nyt pitää täällä kertoa?) ja mietin, että on kyllä ankea työ silläkin hoitajalla, se koko päivän otti vaan papa-seulontoja. Neljä tunnissa. Toivottavasti sen ei tarvi tehdä sitä joka päivä, käy varmaan vähän tylsäksi!
* * *
Hankin Miehelle vähän lisää joululahjoja. Me ollaan maltillisen lahjapolitiikan kannalla, mä varsinkaan en tykkää, jos jouluna tulee talouteen kamala kasa roinaa. Lapsille hankitaan muutama lahja per nenä (ne saa lahjoja kuitenkin myös isovanhemmilta ja kummeilta), ja oon esim. mun sisarusten kanssa sopinut, että lahjat ostetaan vain kummilapsille. Me aikuiset saadaan vanhemmiltamme ja appivanhemmiltamme, ja sit parilta aikuiselta ystävältä paketit.
Mutta sitten Miehen kanssa me jotenkin toistemme kohdalla aina seotaan. Vaikka sovitaan, että ei osteta kasapäin paketteja, ja vaikka on muka vaikea keksiä toiselle lahjaa, niin sit niitä ideoita alkaa ennen joulua pulpahdella, ja pakettikasa kasvaa. Yleensä meillä on lopulta joku kolme lahjaa toisillemme (mun mielestä yksi riittäis ihan hyvin), mutta tänä jouluna mulla lähti tää lahjahomma ihan lapasesta. Olin jo ostanut sille ihan kivat lahjat, kun tuli mieleen kaikkea, mitä se tarvii (kaikkea tylsää, mitä Mies ei vaan saa ite hommattua, tyyliin sukkia...), ja nyt jouduin vähän yhdistelemään paketteja, ja silti niitä on viisi. VIISI. Voi hyvää päivää...
* * *
Mulla on viime päivinä ollu ihan ihmeellistä emotionaalista vuoristorataa taas tää elämä. Itkeskelen ihan ihme jutuille (lähinnä liikutusitkua), välillä oon niin onnellinen, että tuntuu kuin leijuisin maan pinnan yläpuolella. Sit jossain kohdissa ahdistaa ihan satasella, vaikka en ihan ymmärrä, että miksi. Messussa alkoi saarnan aikana ahdistaa kauheasti, ja mietin jo et meenkö jonnekin portaikkoon hengittelemään, mutta en sit menny. (Saarnassa itsessään ei ollu mitään ahdistavaa, vaan se tunne tuli kyllä jostain ulkopuolelta)
Musta tuntuu, että mun elämässä tapahtuu jotain (hengellistä), tai on tapahtumaisillaan, mutta en saa siitä kiinni. Hämmentävää, mutta kuitenkin mulla on kaiken vuoristoradan ja hämmennyksen keskellä rauha siitä, että just nyt mun ei tarvikaan ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti