Viimeiset lomapäivät

Mulla alkaa ensi maanantaina työt. Missään nimessä en haluaisi mennä töihin, mutta eihän sille nyt enää mitään mahda. 

Mulla on ensinnäkin tosi paljon tunteja nyt alkavana lukuvuonna. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa miettiä, et olisko ollut mahdollista olla osittaisella hoitovapaalla tms. Toki mulla työ on sellainen, että en mitään vapaapäiviä kuitenkaan saisi, mutta olisipahan ollut vähemmän tunteja. Keväällä kävin juttelemassa tunneista, ja olin varautunut siihen, että kaikki haluaa tunteja ja mä voin sanoa, että meen minimillä mielelläni. Yllättäen tilanne olikin se, että meillä on yksi opettaja meidän aineryhmässä vähemmän, joten kaikille tulee tunteja paljon. Eli pitkiä päiviä on tiedossa ja se harmittaa.

Olisi ollut ihana saada olla kotona vielä vuosi, koska nyt olisi alkanut se "helppo" vuosi. Siis siinä mielessä, että tuollainen puolitoistavuotias on jo niin iso, että sen kanssa on aika leppoisaa ja helppoa olla, on selkeä päivärytmi, mutta siitä pystyy kuitenkin vähän joustamaan. Lapsen kanssa voi puuhailla ja leikkiä kaikenlaista jne. Jos vertaa siis vauvavuoteen.

Bonari menee hoitoon ihanalle perhepäivähoitajalle meidän naapuriin. Siitä en silleen ole huolissani, mutta kyllä mua silti surettaa, kun pienelle tulee 7 tunnin hoitopäivät. Jos olisi niitä tunteja vähemmän, niin olisi ehkä pystynyt pitämään jonkun päivän lyhyempänä. 

Isommilla lapsilla on paljon harrastuksia ja illat on aika täysiä. En tiedä, miten onnistun hoitamaan työt, kodin hommat, harrastuskuljetukset ja vielä viettämään aikaa lasten kanssa. Niin ja miehen. Ja omakin aika olisi tarpeen. Toki kotihommia tekee mies ja lapsetkin ja miehen kanssa jaetaan harrastuskuskauksia, mutta siltikin. Kun ihan näin kotona ollessa on ollut täystyöllistetty olo ihan ilman töissäkäyntiäkin. 

Kyllä kai se siitä alkaa sitten sujumaan. Mutta nyt ahdistaa. Myös ahdistaa se, että jos meille ei vaikka enempää lapsia tule, niin kotiäitivuodet on nyt mahdollisesti lopullisesti tässä. Oon nauttinut kotona olemisesta paljon, varsinkin näistä kahdesta viimeisimmästä pätkästä (ekojen lasten kanssa sitä arkea vaan eli, eikä osannut ajatella, miten toisenlaista on arki lasten kanssa, kun itse käy töissä).

Että töihinpaluustressiä on ilmassa. Onneksi on vielä pari päivää lomaa jäljellä, ne me vietetään mökillä. Yritän olla ajattelematta töitä.

Onnellista on

Mä olen viime kuukausina havahtunut siihen, että mun elämä on ihan hirveän hyvää ja onnellista. Joka päivä on niitä hetkiä, kun mä erikseen mietin, miten kiitollinen ja onnellinen olen tästä kaikesta. Näistä lapsista, miehestä, kodista, tästä mahdollisuudesta olla vielä hetki kotona... 

Lapset toki tappelee ihan samaan tahtiin kun aiemminkin ja koti ei ole taikaiskusta muuttunut siistiksi ja sieväksi. Bonarille on tullut liuta uusia hampaita ja jokainen hammas tuntuu tarkoittavat parin viikon rikkinäisiä öitä.Välillä väsyttää, hermot menee, rahat on tiukilla jne. Mutta kaiken sellaisen arjen ärsyttävyyden alla on ihanan onnellinen ja tyytyväinen pohjavire. Tässä on kuitenkin kaikki se, mitä mä elämältä haluan, noin niin kun isossa mittakaavassa. 

Olen tosi kiitollinen siitäkin, että on taas vaihteeksi tällainen syvän onnellisuuden kausi, koska on tässä matkan varrella ollut ihan riittävästi niitäkin kausia, kun ei ole oikein jaksanut olla yhtään mitään tai tuntea kiitollisuutta, tai no ainakaan kovin spontaania sellaista. 

Hirveän haikealta tuntuu kyllä ajatella elokuuta ja töihin paluuta. Poikasella on ensi viikolla eskariin tutustuminen ja Bonarin kanssa pitäisi alkaa naapurin perhepäivähoitajalla kyläillä hoitoon tutustumisen merkeissä. Työn teko sinänsä on kyllä kivaa ja kiinnostavaa, mutta harmittaa luopua tästä leppoisasta arjesta. "Leppoisa" pitäisi olla kyllä lainausmerkeissä, koska aika vauhdikasta tää kyllä on. Mutta kun ajattelen, että elokuussa pitää hoitaa tämä hektinen arki kotitöineen, harrastuskuskauksineen kaikkineen ja siihen sitten vielä oikeat työt päälle, niin en mä sitä erityisen innolla odota. Bonarin hoitoonmeno ei muuten hirveästi ahdista (koska menee ihanalle pph:lle ihan naapuriin), mutta onhan se toki pienelle raskasta sekin, ja mä saan sitten viettää paljon vähemmän aikaa mahtavan muksuni kanssa. 

Mutta sitä ennen aion nauttia täysillä jokaisesta kivasta päivästä kotiäitinä! (Ja vähemmän kivoina päivinä voikin sitten ajatella, että kohta tämä härdelli vaihtuu vähän toisenlaiseen härdelliin...)

Taas luettavaa

Pitkästä aikaa taas vinkkejä mitä lukea ja mitä ei :) Nämä kirjat on viime vuoden elo-syyskuulta, näinköhän muistan enää, mitä niistä pidin...

Marjut Ollila: Simppeliä sormiruokailua

Bonarin syömisten aloittelu osui kesään ja tämä Simppelin Sormiruokakeittiön Marjutin kirja osui siksi lukulistalle. Hyviä ohjeita oli ja asiallista faktaa sormiruokailusta, joten suosittelisin kyllä niille, kenellä vauvojen ruokailuasiat on pinnalla. 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent -Runotytön tarina jatkuu 

Lähtökohtaisesti suhtaudun erittäin skeptisesti siihen, että hyviin kirjoihin kirjoitetaan jatkoja joskus vuosia myöhemmin. En ole vieläkään toipunut siitä, kun lapsena luin Tuulen viemää -jatkoksi kirjoitetun Scarlettin, ja se oli aivan kamala. Tämä Runotyttöjen jatkoksi kirjoitettu Emilia Kent oli siinä mielessä positiivinen yllätys, että kirjassa tosiaan oli samaa henkeä kuin Runotytöissä ja lisäksi se oli myös ihan kiva kirja omana itsenään. Ei hirveän hyvä, mutta kiva ja onnistunut jatko-osa kuitenkin.

Louisa M. Alcott: Pikku naisia, Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat

Tyttökirjafiilis jatkui ja luin myös Pikku naiset jatko-osineen. Nehän nyt oli yhtä herttaisia kuin aiemminkin. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon näissä kirjoissa on uskonnollista asiaa. Aika paljon. Ihania lapsuusmuistojahan näistä tuli mieleen. Se on myös hauska, että näin aikuisena näissä vanhoissa tyttökirjoissa kiinnostaa eniten juuri ne kirjat, jotka lapsena tuntui ehkä vähän tylsiltä. Ja toki kiinnittää muutenkin huomiota ihan eri asioihin.

Jari Sinkkonen & Laura Korhonen: Pulassa lapsen kanssa

Kirjaan on koottu Jari Sinkkosen vastauksia vuosien varrelta Meidän Perhe -lehden (muistaakseni) kysymyspalstalta. Lisäksi oli Laura Korhosen kirjoittama osuus lapsen psyykkisestä kasvusta. Ihan todella hyvä kirja, joka kannattaisi lukea kaikkien, vaikka eivät olisikaan pulassa lasten kanssa!

Lindsey Kelk: Ikuinen morsiusneito

Sieltä hömppäkirjojen tylsemmästä päästä.

Debbie Macomber: Pieni puoti Blossom Streetillä

Leppoisa ja ennalta-arvattava hyvän mielen kirja, jossa kaikille käy erinomaisen hyvin. Sopii sellaisiin hetkiin, kun kaipaa jotain lämminhenkistä luettavaa, eikä mitään raakaa. Eikä myöskään mitään ajatustyötä vaativaa. Kirja kertoo Lydiasta, joka perustaa lankakaupan, ja lankakaupan käsityöpiirissä käyvistä naisista. Kaikilla on tietysti omat ongelmansa, jotka kirjan kuluessa mukavasti ratkeavat. Henkinen viltti, kaakao ja villasukat.

Joyce Maynard: Haavoitettu

Tää oli hyvä! Helen, jonka elämä on palasina, tutustuu Avaan, jonka elämä näyttää täydelliseltä. Naiset ystävystyvät, mutta ystävyys ei sitten lopulta olekaan todellakaan sitä, miltä näyttää tai mitä Helen olisi kaivannut. Ajoittain vähän ahdisti Helenin puolesta, mutta loppujen lopuksi kyllä tykkäsin tosi paljon. 

Hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä

Tää äitiys on kyllä jännää vuoristorataa.

Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään. Musta tuntuu, että oon taas hiljalleen nousemassa jostain totaalisen uupumuksen suosta, mutta ajoittain väsyttää ja ahdistaakin aivan tolkuttomasti. Viime perjantaina oli oikein sellainen katastrofi-ilta. Oltiin kaikki väsyneitä, lapset pelleili ja riiteli iltapalalla, pienimmäinen paiskoi puurot pitkin seiniä ja keittiötä jne. Kaiken huippuna sitten Isosisko linnottautui vessaan ja lopulta kävi ilmi, että sillä tulee nenästä verta ihan solkenaan. Nenäverenvuoto ei ole meidän lapsilla mikään juttu, ja Isosiskonkin kyllä pitäisi osata sen kanssa toimia. Nyt se oli kumminkin onnistunut sotkemaan sekä itsensä että vessan ihan veriseksi. Siinä sitten vielä parin keskimmäisen kiukuttelut, ja lopulta mä soitin sählytreeneistä palailemassa olleelle Miehelle, että missä oot, mä häivyn nyt. Sen verran oli tolkkua vielä, että selitin lapsille, et mä lähden kävelylle yksin, palaan kyllä, olen väsynyt ja tarvin nyt jäähyä. Menin ulos odottamaan et Mies ajaa pihaan ja lähdin puolen tunnin kävelylle. Kotiin palattua oli parempi mieli ja kotona oli rauha maassa sekä vessa ja keittiö siivottu. 

Tuntuu et ehkä Mieskin paremmin tajusi, että mä ihan oikeasti välillä olen jaksamiseni rajoilla. 

Toisaalta sitten taas tää on ihan maailman parasta, enkä vaihtaisi mihinkään. Bonari, joka on jo reilun kuukauden kävellyt sellaista paria kolmea askelta, keksi viikko sitten, että käveleminenhän onkin kiva tapa edetä. Kätevääkin, niin voi rakasta lusikkaa ja kaikkea muuta kanniskella mukana. Ihan muutamassa päivässä vaihtoi täysin konttaajasta täysin kävelijäksi. Kynnystenkin yli mennään ihan vakaasti. Toki se kulkeminen on vielä hidasta ja huojuvaa, mutta tosi hyvin pysyy pystyssä. Se on niin käsittämättömän söpö, kun se täällä taapertaa ympäriinsä.

Niin ja lusikka. Lusikka. Monesti pienillä lapsilla on unilelu, riepu tai muu, joka on maailman tärkein ja kulkee aina mukana. No meidän lapsella on lusikka. Tavallinen pikkulusikka, joka kulkee mukana leikeissä, autossa, päiväunilla, imetyksessä, kylvyssä... Lusikkahan on ihan hirveän kätevä lelu, koska se on helppo pestä ja jos se häviää, niin uutta vaan hakemaan lusikkalaatikosta (onneksi ei ole tärkeää olla esim. joku tietty kuvio lusikassa). Ja sehän on erinomaisen käteen sopiva ja sillä on mukava hämmentää, paukuttaa ja lusikoida kaikenlaista. 

"Ruuanlaitto" eli kaikenlaisten kuppien ja kattiloiden täyttäminen erilaisilla esineillä ja lusikalla hämmentäminen onkin yksi Bonarin tämän hetken suosikkileikeistä. Lusikkaa toki käytetään myös syömiseen, ja Bonus on tosi taitava syömään lusikalla. Se pitkään käytti lusikkaa ruokapöydässä vaan tavaran paiskomiseen pitkin pöytää, mutta sitten kun älysi laittaa lusikan suuhun, niin se onkin mennyt sinne varsin näppärästi, ja esim. sitä lapsille tyypillistä, että lusikka kääntyy väärin päin matkalla suuhun, ei käy oikeastaan ollenkaan. Eilen Bonus söi jopa jogurttia itse.

juuh. Kyllä meillä onneksi on pääsääntöisesti niitä kivoja päiviä ja hetkiä, ja nyt kun mulla on jotenkin pirteämpi olo (Bonus on myös nukkunut öitään paremmin ja herää yleensä enää kolmesti yössä), on ollut kiva, kun on jaksanut paremmin ulkoilla ja puuhata kaikenlaista. 

Nyt Mies on taas tän ja ensi viikon työreissussa.

Bonus täytti vuoden

Meidän Bonus, ihana hassukka pikkuinen Bonari, täytti eilen vuoden.

Vuoden vanhana Bonus on 77 cm pitkä ja painaa 9,6kg. Bonus osaa jo seistä ilman tukea, mutta ei vielä kävele itse. Bonus kävelee mielellään työntäen jotain edessään (jakkaraa tai taaperokärryä), mutta ei pidä siitä, jos joku kävelyttää. Kiipeäminen on myös varsin hyvin hallussa. Bonuksen lempparileikkejä on autoilla ajaminen (osaa jo päristellä, enkä tiedä, kuka sen on hänelle opettanut. Poikanen leikkii autoilla ihan hiljaa, mutta luulen, että isommat sisarukset ovat opettaneet pärinän), pallon heittely (mielellään toisen ihmisen kanssa), piilosleikki, riehuminen, "ruokaleikki" (= hämmentää jollain ruokailuvälineellä kuppia ja on sitten syövinään) ym. Bonari tykkää kovasti siitä, että hänelle luetaan yksinkertaisia kuvakirjoja, joista lemppari on VROOM, jossa Bonus odottaa käsi valmiina sitä kohtaa, missä vilkutetaan. Vilkuttaminen on yksi Bonuksen suosikkitempuista muutenkin. Aina, jos sanotaan heihei tai hyvää yötä tai pyydetään Bonusta vilkuttamaan, hän vilkuttaa (toisinaan pienen harkinnan jälkeen) ja varmistaa, että huomattiinhan tämä loistosuoritus nyt varmasti.

Bonus rakastaa musiikkia, ja aina kun jostain kuuluu musiikkia, alkaa myös tanssi. Oikein keskittyneesti Bonus hytkyy musiikin tahdissa. Kotitöissä Bonus auttaa mielellään. Tiskikoneen tyhjennys on ihan ykköspuuhaa, ja Bonus tietää, kun tiskikoneessa on puhtaat astiat (kone on raollaan) ja pyytää tyhjentämään. Siinä saa aikuinen tyhjentäjä olla sukkela, jos haluaa, että kaikki astiat eivät päädy lattialle ja Bonarin leikkeihin. Valitettavasti Bonus mielellään tyhjentäisi myös likaiset asiat, joten tiskikonetta täytetään meillä pääosin silloin, kun Bonus nukkuu (hän siis myös tunnistaa sen äänen, mikä tulee, kun tiskikone avataan, ja on salamana paikalla). 

Pyykkihommissa Bonari on myös mielellään mukana. Niin likaisten kuin puhtaidenkin pyykkien mättäminen koneeseen ja koneesta pois on ihan hirmuisen kivaa. Toki sinne koneeseen voi mättää kaikenlaista muutakin tavaraa, ei se niin tarkkaa ole. Myös oman vaatelaatikon uudelleenjärjestely on palkitsevaa. Toisin kuin kaikki vanhemmat sisaruksensa aikoinaan, Bonus ei pelkää imurin ääntä, vaan päin vastoin pitää siitä erityisen paljon. Imurin mukana on kiva kontata, imurin tehoa mukava säätää (meidän imuri on vähän liiankin tehokas, joten kun Bonus säätää tehot täysille, en saa imuria matosta irti...), imurointi on super kivaa! Muita Bonuksen kodinhoidollisia puuhia ovat kirjahyllyn ja kaappien/laatikoiden tyhjentäminen ja roskien kerääminen (syöminen).

Bonus ei vielä puhu sellaisia sanoja, jotka me muut ymmärrettäisiin, mutta on kyllä kova poika juttelemaan omalla kielellään, kun sille päälle sattuu. Hän tykkää myös laulaa, tai oikeammin hyräillä. Bonus syö osittain omia ruokia, osittain samoja muun perheen kanssa. Lemppariruokia ovat kaurapuuro, keitetyn kananmunan valkuainen, rusinat, maissinaksut,ja pahvin makuiset suolattomat ja sokerittomat murot. Niin ja klementiinin siivut, joista Bonari imeskelee sisukset pois ja heittää kuoret lattialle. Bonuksella on kuusi hammasta, joten ruoan pureskeleminen ei ole erityisen helppoa. Bonus on kiinnostunut lusikasta, mutta ruokapöydässä lusikka ei mene suuhun, vaan sillä tyhjennetään astia pöydälle. Joten käytännössä Bonusta syötetään tai sitten syö itse sormin.

Bonus nukkuu öisin enimmäkseen vieressä ja heräilee parin tunnin välein. Päiväunet ovat kovin vaihtelevat, yleensä puolesta tunnista puoleentoista. Mieluiten Bonus nukahtaa rinnalle, ja meillä onkin pian edessä kovat ajat, kun opetetaan lapsonen nukahtamaan ihan omaan sänkyyn... Imetys on meille Bonuksen kanssa muutenkin vielä tärkeää, joten ei olla sitä lopettamassa. Ulkona Bonus viihtyy pulkassa ja rattaissa, mutta ei lumihangessa.

Bonus on nauravainen, ihana pieni hassuttelija ja hymypoika, väsyneenä, tylsistyneenä ja nälkäisenä melkoinen kitisijä, pieni draamakuninkaan alku (jos ei saa omaa tahtoaan läpi tai hommat menee pieleen), sylittelijä, ihana mussukka. Vähän ujostelee vieraita ja suhtautuu varauksella, mutta fanittaa yli kaiken isoja sisaruksia. Etenkin Pipanainen ja Bonus on läheisiä, ja Pipanainen kelpaa hyvin lohduttajaksi siinä missä äiti tai isikin. Bonus on mielellään isompien leikeissä mukana omalla tavallaan. Oma perhe on Bonarille tärkeä ja aina, kun joku perheenjäsen tulee kotiin, loistaa pienillä kasvoilla onnellinen hymy ja kädet ojentuvat tulijaa kohti: ota syliin!

Kirjallisuutta

Anteeksi, kun mä nyt jatkuvasti näitä kirjoja tänne tuppaan. Yritän päästä ajan tasalle näissä, ja haluan listata kaikki tänne, koska itse etsin sitten täältä kirjavinkkejä :D

Helmikuun jälkeen tosin lukemistahti rauhoittui, suorastaan romahti, joten tässä luettuja asioita maalis-heinäkuulta.

Naoki Higashida: Miksi minä hypin

Kovasti ylistetty kirja, jossa autisti kertoo itse kokemusmaailmastaan ja siitä, miksi toimii niin kuin toimii. Mä en kyllä tykännyt. En tiedä, miksi. Ehkä siksi, että en usko, että kaikki autistitkaan kokee asioita samalla tavalla ja tästä tuli sellainen olo, että kaikki kokisi. 

Jasmin Darznik: Iranilainen tytär

Olin lukenut tämän joskus aiemminkin, ja silloin tykkäsin kovasti. Iranilainen tytär kertoo kirjan kirjoittaneen Jasminin äidin (ja isoäidin ja Jasminin itsensä) elämäntarinaa, joka alkaa Iranissa ja päättyy Yhdysvaltoihin. Kirjassa oli kaikenlaisia perus-lähi-itä-romaanin aineksia, löytyi teinimorsianta ja väkivaltaista aviomiestä ja mitä näitä nyt on. Monet Lähi-Idästä kertovat kirjat (oli ne sitten enemmän tai vähemmän tosia) on kuitenkin kirjoitettu paremmin kuin tämä. Tyyli oli vähän pomppiva ja tarina paikoin epäuskottava (ehkä siksi, että henkilöt jäivät kovin pinnallisiksi. Tai jotain). Toisella lukukerralla en siis tykännyt läheskään niin paljon kuin ensimmäisellä. 

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Samaa herttaista ja kevyttä historiallista hömppää kuin Utrion muutkin viime vuosien kirjat. Tykkäsin kyllä, vaikka rehellisesti sanottuna nyt puolisen vuotta myöhemmin en enää edes muista juonta. (Piti googlettaa se) Mutta siis mä tykkään kovasti Utrion historiallisista rakkausromaaneista. Niissä on kaiken hömpän lisäksi paljon todellista faktaa historiasta ja myös huumoria, vähän silleen piilossa. Ja lisäksi niissä voi luottaa siihen, että pääpari on kunnon ihmisiä! Inhoan sitä, jos päähenkilö on jotenkin tympeä tyyppi.

Ilkka Koivisto: Blogitaivas repeilee

Seurasin Ilkka Koiviston Blogitaivas-blogia aikanaan. Tähän kirjaan oli koottu siitä parhaita paloja. Luin tätä pääsiäisen aikaan, mikä olikin varsin sopiva ajankohta hengelliselle kirjalle :) Ihan rehellisesti sanottuna, tässä on yksi parhaista hengellisistä kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Huumoria ja teräviä oivalluksia riittää. Suosittelen lukemaan myös niiden, jotka eivät ole ihmeemmin hengellisistä asioista kiinnostuneita. Koska tämä on hauska kirja, joka laittaa ajattelemaan. 

Jenni Sarras: Tavarataidot

Jenni Sarras on Arkijärki-blogin kirjoittaja. Olen seurannut Arkijärkeä jo pitkään, ja nyt vihdoin sain kirjan hyppysiini. Mitään suuria ahaa-elämyksiä mulle ei tullut, koska olen tosiaan sitä blogia pitkään seurannut ja koska Jenni nyt ei muutenkaan harrasta mitään suuria ahaa-juttuja, vaan pikemminkin tosiaan pieniä arjen muutoksia ja oivalluksia. Mutta kirja siis oli hyvä. Sellainen kattava perusteos tavaroiden maailmasta ja tavaroiden kanssa pärjäämisestä. Tätä voisi suositella vaikka itsenäistyvälle nuorelle lahjaksi. 

Robert Goolrick: Luotettava vaimo

Hmmm. Kirjoitin tähän ensin, että tosi hyvä kirja, piti otteessaan ja tykkäsin paljon. Sitten otin sen pois ja kirjoitin, että en oikein tykännyt, jotenkin vähän kökösti kirjoitettu ja päähenkilöistä en pitänyt yhtään. Molemmat totta. Tarinasta ei paljoakaan voi paljastaa paljastamatta liikaa, mutta sanotaan nyt sen verran, että pikkukaupungin rikas liikemies on hankkinut itselleen vaimon kirjeitse, ja vaimohan nyt sitten ei olekaan ihan sitä, mitä pinnalta käsin näyttää. Monenlaisia asioita tapahtuu, osa enemmän ja osa vähemmän ennalta-arvattavia. 

L.M.Montgomery: Runotyttö-sarja

Mulla oli kesällä joku nostalgiapuuska ja luin Runotytöt pitkästä aikaa. Tykkäsin ehkä enemmän kuin aiemmin. Runotytöt on mulla jääneet aina vähän Annojen varjoon (molemmat sarjat luin siis siinä 8-9 -vuotiaana ekan kerran ja siitä lähtien päälle parikymppiseksi vähintään kerran vuodessa, eli osaan edelleen niistä pitkiä pätkiä ulkoa), mutta kaipa tässä aikuistuttua on alkanut niitä ymmärtää paremmin. Varsinkin sitä viimeistä kirjaa, joka on aiemmin ollut mun mielestä lähinnä onnellisen lopun odottelua. Kyllä vaan Montgomery on osannut. 

Uusia taitoja

Meillä alkaa selvästi olla vauvaikä lopuillaan. Bonari oppi pari viikkoa sitten nousemaan tukea vasten ensin istumaan ja sitten seisomaan. Sitten opittiin konttaaminen (vieläkin se välillä ryömii, mutta pääsääntöisesti kulkee konttaamalla) ja tukea pitkin käveleminen. Ensimmäiset neljä hammastakin tuli viikon sisällä. 

Toi käveleminen on mainiota. Bonus tykkää hirveästi kävellä sohvan reunasta tukea ottaen sohvan päästä päähän. Laskeutuminen ei vaan sitten aina onnistu hirveän mallikkaasti, ja usein se toiseen päähän päästyään pitää kaksin käsin sohvan reunasta kiinni ja kiljuu. Että tässä sitä nyt ollaan jumissa, tulkaa joku auttamaan!

Bonarin lempipuuhia nykyään on tyhjentää tavaroita korista (tai sohvalta. Kun se tykkää niin siinä sohvan laidalla seisoskella, niin mä laitan usein sohvalle jotain sen leluja, ja niitä se ihan onnessaan viskoo lattialle siitä). Myös hän on keksinyt, että tavaroita voi laittaa jonnekin, suosikkijemma on sohvan alla. Pyykkikone on hyvä kakkonen ja mun ompelukoneen suojakotelo kolmas. Tiskikone kiinnostaa, ja usein mulla jääkin koneen täyttäminen, kun pieni apuri olisi koko ajan kiipeämässä likaisten tiskien sekaan. Myös takka ja puukorit ovat ihan hirmuisen jänniä paikkoja. Oi pääsisipä joskus oikein kunnolla syömään roskia...

Syömisestä puheen ollen. Bonari on myös hirmu innostunut nyt syömään itse. Tai jos tarkkoja ollaan, niin pureskelemaan itse. Hampailla on niin kiva pureksia ruuasta paloja, jotka voi sitten kätevästi sylkäistä syöttötuolin laidan yli lattialle. Jos sattuu olemaan syötävänä kurkkua tai vesimelonia (suosikit!), niin kuuluu kiva äänikin. Hampaita on valitettavasti myös testattu äidin rintaan. 

Jotenkin tuosta vauvasta on nyt tullut niin kovin puuhakas ja aktiivinen pikku epeli, ettei se oikein edes tunnu vauvalta enää. Onneksi kuitenkin on niitä vauvatus-hetkiäkin välillä, ja onneksi rinnalla vielä viihdytään -vaikka sekin on melkoista puuhastelua toisinaan. On tää aika haikeaa. Mutta samalla ihanaa saada taas seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä, ja riemastuttavaakin, kun toinen on kaikessa ihanuudessaan myös ihan älyttömän hupsu ja koominen.

Lukuvinkkejä taas

Helmikuussa luin älyttömän paljon! Vauva hengaili rinnalla tuntitolkulla ja mä luin aika monta kirjaa kännykästä e-kirjoina. Luin mä kyllä 7 ihan oikeaakin kirjaa. Missäköhän välissä? Imettäessä varmaan. Tässä näitä nyt tulee:

Alan Bradley: Piirakan maku makea

Bradleyn Flavia de Luce -salapoliisiromaaneja on moni kehunut, mutta mä en rehellisesti sanottuna tykännyt yhtään. Tylsä juoni, huonolla tavalla epäuskottavat henkilöt ja jotenkin sekava kerronta. Ekan puolikkaan kirjasta odottelin, että milloin tää muuttuu paremmaksi, toisen puolikkaan mietin, viitsinkö lukea loppuun, ja jälkikäteen harmitti, että käytin aikaani moiseen.

Tom Standage: Kuusi lasillista historiaa

Mun vanhemmat suosittelivat tätä mulle, eivätkä turhaan! Kirjassa on ensinnäkin mahtava idea: maailmanhistoriaa käydään läpi kulloinkin pinnalla olleiden juomien pohjalta. Jokaisen juoman kohdalla tarjolla on viihdyttävästi kirjoitettuna runsaasti faktoja sekä kyseisestä juomasta että sen vaikutuksesta maailmanhistoriaan. Erityisesti pidin siitä, miten kirjassa yhdisteltiin pieniä faktoja ja toisaalta isoja maailman tapahtumia. Yksi parhaista koskaan lukemistani tietokirjoista, suosittelen!

Enni Mustonen: Lapinvuokko, Jääleinikki ja Kultarikko

Taattua Mustosta, mukavasti kirjoitettu sarja yhden suvun naisten kohtaloista. Kivaa ja leppoisaa luettavaa.

Jessie Burton: Nukkekaappi

Tää oli taas sellainen, mistä en ihmeemmin tykännyt. Takakansi lupasi paljon: nuori Petronella menee naimisiin arvoituksellisen miehen kanssa ja saa häälahjaksi nukkekaapin, johon tuntematon henkilö alkaa lähetellä tavaroita ja nukkeja, jotka ovat suoraan Petronellan kodista ja elämästä. Oli kirjassa hetkensä, ja se oli kyllä hyvin kirjoitettu (enkä arvannut loppuratkaisua!), mutta en pitänyt oikein kenestäkään henkilöstä enkä juonestakaan, ja mä haluaisin aina tykätä edes jostain kirjan henkilöstä. Se nukkekaappikin jäi lopulta vähän sivuosaan.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa -Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Toinen tietokirja, jota ei ole turhaan ylistetty. Paljon paljon tietoa Kiinan yhden lapsen politiikasta, kiinalaisten henkilökohtaisten tarinoiden kautta kerrottuna. Samaan aikaan järkytti ja hämmästytti (osa jutuista oli niin päättömiä, ettei voi käsittää, miten jossain todella on ollut ja osin varmaan edelleen on sellaista), mutta kuitenkin oli silleen sympaattisella otteella kirjoitettu, ettei tullut sellainen olo, että mässäillään kurjuudella tai naureskellaan toisten yläpuolelta. Ihan todella suosittelen!

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Vanhoja satuja kirjoitettu uusiksi aikuisille. Ei iskenyt yhtään. Onneksi oli lyhyt.

Tarja-Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan: Arkiesineiden ihmeellinen historia

Ehkä siksi, että olin vähän aiemmin lukenut tuon Standagen loistavan opuksen, tää tuntui tylsältä pintaraapaisulta. Olisin kaivannut syvällistä otetta ja kunnon faktoja, mutta tää oli kuin joku ala-asteen historiankirja. Vähän jäi sellainen olo, että tulipahan luettua, mutta mitään uutta en oppinut. (Samasta aihepiiristä kertoo Bill Brysonin Sisään! -Lyhyt historia lähes kaikesta kotona, joka on muuten aivan mahdottoman hyvä kirja)

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Ihana kertomus! Tarina kertoo matematiikan professorista, joka on menettänyt muistinsa, ja hänen uudesta taloudenhoitajastaan sekä tämän pojasta. Vaikka kirjassa itsessään ei tapahdu paljon, se kuitenkin imaisee mukaansa. Henkilöt ovat sympaattisia ja koko kirjasta huokuu lämpö, lähimmäisenrakkaus ja toivo. Oikeasti ihana kirja, onneksi tämä on kirjoitettu ja suomennettu!

Virpi Hämeen-Anttila: Perijät

Mukava perus-romaani, jossa heti tietää, kenestä tulee asiaankuuluvasti pari ja suunnilleen mitä reittiä asiassa edetään. Kiva kirja oli, sopisi hyvin vaikka mökkilukemiseksi, tai jouluna suklaan kanssa mussutettavaksi. Tykkäsin.

kirjavinkkejä

Taas näitä ikivanhoja lukuvinkkejä, tämän kertaiset on viime tammikuussa luettuja.

Timo Leppänen: Merkilliset nimet

Tarinoita meille kaikille tuttujen (tai vähemmän tuttujen) yritysten ja tuotteiden nimien takaa. Osa oli enemmän ja osa vähemmän kiinnostavia. Itse en aiemmin tiennyt, että "mono" on alunperin ollut Monosen Kenkätehtaan (vai oliko se kenkäkaupan? No joka tapauksessa) hiihtokenkä ja vasta myöhemmin yleistynyt tarkoittamaan kaikkia suksiin kiinnitettäviä kenkiä, monoja siis.

Rita Emmett: Kaikki paikallaan -rojun taltuttajan käsikirja

Perusteos siitä, mitä tehdä, kun kotona on liikaa tavaraa, eikä niiden kanssa oikein tahdo pärjätä. 

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

Tämän luin muuten synnärillä! Varsin viihdyttäviä tarinoita siitä, miten keski-ikäinen (tai ainakin keski-ikää lähestyvä) sinkku matkustelee, on matkustellut tai aikoo matkustella. Joukossa oli muutama helmi, ja loputkin luki ihan mielellään.

Emile Zola: Naisten paratiisi

Tykkäsin tähän kirjaan löyhästi perustuvasta telkkarisarjasta (tai ainakin sen ensimmäisestä kaudesta) kovasti. Siinä mielessä kirja oli ehkä vähän pettymys. Oli se kyllä tosi kiinnostava ja hauska huomata, miten markkinoinnin ja mainonnan lainalaisuudet ja psykologia, joiden olen ajatellut olevan aika tuore juttu, ovat olleet jo kauan aikaa sitten tuttuja. Tarina ei ollut kummoinenkaan, mutta liiketoiminnan kuvaus teki kirjasta riittävän kiinnostavan, että sen jaksoi lukea. 

Alix Rickloff: Nanreath Hallin salaisuudet

Mulla tuli tästä kovasti mieleen Kate Morton. Hyvin saman tyyppinen kirja oli: kirjassa liikuskellaan kahdessa ajassa ja sukusalaisuuksia selvitellään, tapahtumapaikkana tietysti vanha kartano... Mukava kirja lukea ja kivaa pakoa arjesta (mulla taisi olla pakoa tuskaisista imetyshetkistä), että siinä mielessä voin suositella. 

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarja (jonka aika mones osa tämä on) on ehdottoman hyvä! Siis ihan todella! Vähän mietin, ennen kuin tämän luin, että käyköhän nyt niin, että hyvää sarjaa jatketaan turhaan liiankin pitkälle, mutta kyllä vaan tämäkin oli hyvä. Sarjassa on tosiaan edetty jo alkuperäisen päähenkilön Iidan tyttären Kirstin elämää seuraamaan. Samaan tapaan kuin aiemmissakin sarjan kirjoissa, sivurooleissa vilahtelee kuuluisuuksia. Tunnelma on lämmin, päähenkilöt mukavan todentuntuisia, juonikin hyvä ja kaiken kaikkiaan kirjasta jää mukava olo. Suosittelen!

Kahdestaan

Mä olen Poikasen kanssa yksin kotona. Mies ja kaksi keskimmäistä lasta on mummilassa (hirvenmetsästys alkoi, niin siksi) ja Isosisko on seurakunnan leirillä. Ihan kiva olisi ollut Poikasenkin kanssa mennä mummilaan, mutta jonkun (eli mun) piti viedä Isosisko leirille ja hakea se sieltä huomenna. 

Kyllä on kuulkaa tylsää olla kotona yhden lapsen kanssa vaan. Varsinkin, kun se yksi on Poikanen. Onhan se ihana ja söpö ja kaikkea, mutta tylsää sen kanssa kahdestaan tuppaa silti olemaan. Tai ehkä pikemminkin niin, että nyt kun sen kanssa on kahdestaan, niin huomaa, miten paljon iloa on siitä, kun lapsia on monta, ja niillä on seuraa toisistaan. Vauvakin viihtyy isompien kanssa, isompien puuhia katsellessa. Nyt mä oon joutunut ottamaan sen vessaankin mukaani, kun sillä on sellainen vaihe, että se saa kamalan hepulin jos äiti poistuu näkyvistä (paitsi jos on sisarukset tai isi siinä). 

Toki tavallaan on ollut hurjan leppoisa päivä, kun ei ole tarvinnut kenenkään riitoja selvittää, ruokaa laittaa (mulle ja Poikaselle oli lämmityksiä valmiina), eikä nyt ylipäätään mitään siitä, mitä isompien kanssa pitää. Ja oon syönyt ihan liikaa herkkuja. Poikanen ei osaa vielä paheksua tai vaatia samaa itselleen :D

Pakko myöntää, että kyllä mä kovasti odotan sitä, että saisin olla yksin kotona. Ihan vaikka vaan muutaman tunnin. Tai no ihana olisi saada olla yötäkin, mutta sitä saan varmaan vielä aika kauan odottaa. Tänään Poikanen on nukkunut päikkäreitäkin tosi huonosti, joten ollaan sitten vietetty tosi tiiviisti aikaa yhdessä...

Ensi viikolla on syysloma. Mies on poissa (ja seuraavankin viikon), mutta onneksi mun äiti sai pari päivää vapaata töistä, joten mä meen lasten kanssa sinne. Ensin mietin, että jos veisin vaan isommat mummolaan, mutta kivempaa meidänkin on Poikasen kanssa olla siellä.

Bonus 8kk

Bonari ihanainen on onnistunut kasvamaan jo kahdeksankuiseksi. Samaan aikaan on iso ja pieni vauva meillä. Paljon on opittu uusia juttuja. Liikkuminen kehittyy ja juuri muutama päivä sitten Bonus oppi ryömimään. Ihan kuin pieni hylkeenpoikanen edetään nyt varsin määrätietoisesti kohti kiinnostavia kohteita. Aiemmin Bonus on liikkunut kierimällä ja akselinsa ympäri pyörimällä, ja vaikka sillä tavalla pääsee näppärästi huoneen laidalta toiselle, niin se on ollut kuitenkin aika päämäärätöntä liikkumista; on menty minne sattuu ja katsottu, että ai jaa, tänne päädyin. Nyt on ihan eri meininkin touhussa, kun pääsee just sinne, minne haluaa. Isoveljen junaradan kimppuun esimerkiksi.

Bonuksella on paljon tullut sellaista aloitteellista leikkiä. Piilosta varsinkin (kuten kaikki vauvat) leikkii mielellään ja monin tavoin. Huvittavin on ehkä se, kun Bonus katsoo toiseen suuntaan ja mun pitää sitten ihmetellä, että missä meidän Bonus oikein on... :D Hänellä on myös sellainen käsitys, että sänky on piiloleikkiä varten. Sehän on ihanaa, kun äiti laittaa sänkyyn ja Bonari voi vetää peiton pään yli ja leikkiä piilosta! Sitä ei yhtään ymmärretä, että sinne sänkyyn voisi nukahtaa

Omia vitsejä ja temppuja Bonarilla on, joista lempparein on suukottelu. Suu ammollaan tähdätään iso märkä pusu äidin (tai isin tai sisarusten) poskelle ja sen jälkeen varmistellaan, että huomasihan äiti nyt varmasti, oli hieno temppu! Bonus tykkäisi myös kovasti seistä, mutta tasapainosta ei ole kyllä vielä tietoakaan. Mutta ihanaa on, kun joskus äiti tai isi tukee seisomassa, se on niin kivaa, että naurattaa ihan ääneen.

Itse syöminenkin on aavistuksen vähemmän sotkuista kuin aiemmin ja pinsettiote alkaa pikkuhiljaa löytyä. Yöt sen sijaan ovat menneet huonompaan suuntaan. Alkukesästä oli vielä huono yö, jos Bonus heräsi kolme neljä kertaa. Nykyään sellainen on hyvä yö. Päiväunia nukkuu tosi vaihtelevasti, usein ekat unet on puolitoista tuntia, mutta ei aina 

--- jaa, ei tänään. Äitiä huudellaan, joten mä menen

Mitä lukisin seuraavaksi?

Eli lisää kirjavinkkejä :)

Colm Tóibin: Nora Webster

60-luvun Irlantiin sijoittuvassa tarinassa neljän lapsen äiti Nora jää leskeksi ja alkaa rakennella elämäänsä uusiksi. Kirjan tyylistä tuli mulle kovasti mieleen Alice Munro ja ehkä myös Carol Shields, jotka on mun suosikkikirjailijoita, joten luonnollisesti tykkäsin tästäkin kovasti. Varsin vakavahenkinen ja rauhallinen kirja. 

Elina Alasentie: Joka kodin raivausopas

Semmoinen perusteos tavaraan hukkuville ihmisille. Mä koen, etten saanut tästä juuri mitään uutta tai oivallusta, mutta voisin suositella tavaran kanssa tuskaileville tai vaikka omaan kotiin muuttavalle nuorelle. 

Mike Pohjola: 1827

Huima tarina siitä, kuka sytyttikään Turun palon ja miksi. Tykästyin kirjaan alussa kovastikin, mutta jotenkin mun mielestä kerronta vähän lässähti loppua kohti, tai ehkä vaan meni liikaa överiksi. Mutta perusidea on mahtava: kehitellä huikeaa tarinaa siitä, miten Turun palo olisi voinut saada alkunsa. 

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Nykyajassa nuori nainen Maia, joka on lapsena adoptoitu, alkaa selvittää historiaansa. Menneisyydessä liikutaan 20-luvun Rio de Janeirossa, jossa rakkaus roihuaa, onnettomasti tietysti. Vähän siinä rajoilla, että oliko tylsä vai sopivan höttöinen. Luin tämän joulun välipäivinä, kun lapset olivat mummolassa ja itsellä oli aikaa maata sohvalla syömässä suklaata ja lukemassa höttöromaania tietäen, että kohta syntyy vauva ja tällaisia hetkiä ei ole pitkiin pitkiin aikoihin. Siihen tilanteeseen sopi oikein hyvin. 

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Moriartyn Mustat valkeat valheet on yksi parhaita hömppäkirjoja, mitä olen koskaan lukenut (tai no en tiedä, voidaanko se lukea hömpäksi. Ehkä). Siihen verrattuna Nainen joka unohti oli pettymys. Mutta jos ei vertaisi, niin ihan ok kirja oli, ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan päähenkilö Alice menettää muistinsa lyötyään päänsä, ja kuvittelee olevansa kymmenisen vuotta nuorempi kuin todellisuudessa on. Muistinmenetyksistä on kirjoitettu paljon, ja siinä suhteessa tämä kirja oli kyllä hyvä. Ihan sydäntä särki, kun Alice ei muistanut omia lapsiaan. Ja tietysti siinä sitten setvittiin parisuhdetta ja kaikenlaista. Tosiaan, ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka ei Mustien valkeiden valheiden tasolle ylläkään.

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Täysin toisenlaista kirjallisuutta. Nordberg kertoo Afganistanissa "yleisestä" (en tiedä, kuinka yleistä tuo sitten todellisuudessa on) perinteestä, jossa tyttö voidaan kasvattaa poikana. Kirjassa on paljon tositarinoita ja myös ilmiön pohdintaa kannalta jos toiseltakin. Todellakin suosittelen, oli kiinnostava ja pisti pohtimaan naisen arvoa yms!

Neljäs

Multa kysyttiin, mitä eroa on ensimmäisen ja neljännen lapsen saamisella. Vastasin, että ensimmäinen lapsi on koko lähipiirin mielestä ihmeellinen, neljäs on ihmeellinen enää oman perheen mielestä. Että ekan lapsen kun saat, niin kaikkia kiinnostaa, mutta neljäs lapsi on muille lähinnä ilmoitusasia.

Olisin voinut vastata, että neljännen kanssa on paljon helpompaa: itse osaa ottaa monessa asiassa rennommin, osaa nauttia eri lailla vauva-ajasta, tietää, että hankalatkin ajat on vaan vaiheita, ja vauvalla on monta viihdyttäjää. On myös kiva tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja huomata pieniä vihjeitä: oho, se nostaa takapuolta tuolleen, kohta lähdetään konttaamaan!

Olisin voinut vastata, että neljännen kanssa on hankalampaa: kun on ne kolme muutakin, joille pitäisi riittää aikaa ja huomiota, ja aina kun saat vauvan nukkumaan, tulee joku isommista sen herättämään. Riittämättömyyden tunteet nousee joka lapsen myötä uusiin korkeuksiin.

Oikeastaan olisi pitänyt vastata, että ihan yhtä lailla sen neljännen kanssa on välillä sormi suussa ja avuton olo, kun toisella on paha olla, eikä itse voi tehdä asialle mitään. Että se, että on jo neljäs lapsi, ei hiukkaakaan vähennä sen lapsen ihmeellisyyttä ja erityisyyttä, ihan samalla tavalla sitä haltioituu jokaisesta hymystä ja jokaisesta uudesta opitusta asiasta. Että se on joka kerta yhtä uskomatonta, miten mahdottoman ihana, rasittava, suloinen ja lumoava se vauva on. Ja että joka kerta sitä rakastaa niin paljon, ettei sitä oikein itsekään ymmärrä, miten jotain voi niin hirveän paljon rakastaa.

Kirjavinkkejä pitkästä aikaa

Pitkästä pitkästä aikaa kirjavinkkejä, nämä kirjatkin on viime vuoden puolella luettuja...

Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Tuttua ja taattua Kate Mortonia: kevyehkö, pitkä romaani, jossa kerronta liikkuu kahdessa ajassa ja suurta salaisuutta pikku hiljaa keritään auki. Alkuun tämä oli vähän tylsä, mutta kyllä se siitä loppua kohden hiukan parani, eikä sanottavammin haitannut, vaikka taas arvasin sen suuren salaisuuden hyvissä ajoin. Kesälomat taitaa useimmilta olla tältä vuodelta jo ohi, mutta tämä kirja sopisi hyvin kesälomalle riippumatossa luettavaksi. 

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Jojo Moyes (ja muuten myös Cecelia Ahern) kirjoittaa mun mielestä kivaa chick litiä, kevyen pinnan alla muhii ajateltavaa. Tämä kirja oli kyllä hyvä. Juoni oli melko perus, ja kuten asiaan kuuluu, takatekstistä jo tietää, kenestä tulee pari: rikas Ed ja köyhä Jess päätyvät erinäisten sattumien seurauksena Jessin lapset ja koira mukanaan ajelemaan pitkin Englantia. Hömppäjuonen lisäksi, tai oikeastaan sen sijasta, kirjan parasta antia olivat Jessin lapset. 

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Taas kuljeteltiin tarinaa kahdessa ajassa. Nykyhetkessä Jake (nainen) on lammasfarmari, jonka lampaita joku tai jokin alkaa tappaa. Menneisyydessä käydään läpi Jaken aiempia vaiheita. Tätä kirjaa oli useammassakin paikassa suositeltu, mutta muhun ei vedonnut yhtään. Osin siksi, etten ole raakuuksien ystävä, osin siksi, että se oli mun mielestä myös jotenkin sekavasti kirjoitettu

Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä

Taasen taattua Ahernia: kevyttä, mutta pinnan alla muhii. Kirjan päähenkilö Sabrina löytää isänsä marmorikuulakokoelman ja alkaa etsiä siitä puuttuvia kuulia. Siinä sitten samalla tulee selvitettyä isän menneisyys ja omakin elämä. Tykkäsin tästä tosi paljon, ja erityiset pisteet siitä, että takakannen perusteella ei arvannut loppuratkaisua :)

Laura Honkasalo: Nuukaillen

Vinkkejä nuukailuun ja säästeliääseen elämään. Vaikka joukossa oli joitain hyviä oivalluksia ja käyttökelpoisia vinkkejä, niin ei tämä minua kyllä ihmeemmin vakuuttanut. 

Kiva viikonloppu

Kylläpä oli kiva viikonloppu!

Mies lähti perjantaina mökille kalastelemaan ja olemaan itsekseen. Mulla oli lauantaina synttärit, ja kun Poikasen mielestä ehdottomasti syntymäpäivänä pitää olla syntymäpäiväjuhlat, niin pidettiin lasten kanssa keskenämme juhlat. Leivoin suklaakinuskipiirakkaa ja syötiin herkkuja. Äiti ja mun mummo soittivat onnittelupuhelut ja perinteiseen tapaan päivittelivät, miten vanhaksi mä olen jo käynyt. Kaipa se on niin, että jälkipolvissa sen ajankulun huomaa, ja mä kun vielä olen sisarus- ja serkussarjan vanhin, niin mun vanhenemisessa erityisesti. Mies ei tapojensa mukaan muistanut sen enemmän syntymäpäivää kuin ikääkään. Mainitsin sille, että pidettiin juhlat lasten kanssa, niin se hoksas syntymäpäivän. Laittoi illalla viestin, että laita kuva 36-vuotiaasta ja mä vastasin, et ei pysty, kun täytin vasta 35 :D :D

Illalla lupasin lapsille, että saavat nukkua yönsä jossain muualla kuin sängyssä. Poikanen oli jo monta päivää toivonut, että saisi nukkua sisälle rakennetussa majassa, ja nyt kun Mies oli sopivasti poissa, niin annoin luvan. Mies suhtautuu kaikkeen tuollaiseen vähän nihkeästi (Pipanainen sanoikin, että jos oltais isiltä kysytty, niin se olisi sanonut, että joo, mutta joskus toiste) ja mä taas ajattelen monesta asiasta, että mikäs siinä, ilmaista hupia ja kivoja kokemuksia. Miehen oli tarkoitus tulla lauantaina jo kotiin, mutta kun se kuuli tästä majaideasta, niin päätti jäädä toiseksikin yöksi mökille. 

Tein Poikaselle majan kahdesta patjasta. Molemmat tytötkin halusivat sinne yöksi, ja lopulta kaikki kolme tosiaan ahtautuivat majaan nukkumaan. Arvaahan sen, että kuuma ja ahdas siellä oli, eikä mennyt kauaakaan, kun tytöt jo vaihtoivat maisemaa. Poikanen siellä sitten nukkui melkein aamuun asti. 

Tänään annoin lapsille luvan leipoa ihan mitä tykkäävät. Siinä on toinen juttu, jota ne on pitkään toivoneet, mutta mies paheksuu semmoista. Sovittiin, että saavat leipoa omasta päästä, kunhan tekevät pienistä määristä, eikä tahallaan sotketa. Ihan antaumuksella puuhastelivat ja saivat aikaan kaksi pientä piirakkaa. Tosin rehellisesti sanottuna (ja tämä oli myös leipojien itsensä mielipide) toinen on aika lailla syömäkelvoton ja toinenkaan ei ole yhtään hyvää. Sellaisia kovia, tiiviitä ja mauttomia kakkusia. Mutta saivatpahan kokeilla.

Kävin koko lapsilauman kanssa kirkossa. Yllätyksekseni kaikki meni tosi hyvin! Isosisko uskaltautui ekaa kertaa junnuraamikseen ja Poikanen rohkaistui Pipanaisen kanssa pyhäkouluun. Tytöt kävivät myös ekaa kertaa ihan oikealla ehtoollisella (monta kertaa ovat meinanneet, mutta sitten ei ole kuitenkaan tuntunut, että olisivat halunneet). Bonus oli tosi tyytyväinen ja hyvällä tuulella koko ajan, katseli muita kirkkovieraita ja kivaa oli. Kirkkokahveilla oli hyvät pullat. Ensi viikolla pääsenkin yksin messuun, kun mulla on kanttorivuoro siellä.

Illalla pääsin vielä yksin kuoroon, kun Mies oli tullut jo kotiin. Oli ihana päästä hetkeksi omiin oloihin, kun olen viime aikoina ollut tosi tiiviisti lasten kanssa! Aloiteltiin jo joululaulujen laulamista. On kyllä niin ihana ohjelmisto tulossa syksyksi, että! Oikein jo odotan joulukonserttia. 

Nyt väsyttää. Onkohan se tää ikä? ;) No ei vaan, väsyttää, kun ei ole ollut juuri lepohetkiä ja yötkin menneet vähän liian vähillä unilla.