Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään. Musta tuntuu, että oon taas hiljalleen nousemassa jostain totaalisen uupumuksen suosta, mutta ajoittain väsyttää ja ahdistaakin aivan tolkuttomasti. Viime perjantaina oli oikein sellainen katastrofi-ilta. Oltiin kaikki väsyneitä, lapset pelleili ja riiteli iltapalalla, pienimmäinen paiskoi puurot pitkin seiniä ja keittiötä jne. Kaiken huippuna sitten Isosisko linnottautui vessaan ja lopulta kävi ilmi, että sillä tulee nenästä verta ihan solkenaan. Nenäverenvuoto ei ole meidän lapsilla mikään juttu, ja Isosiskonkin kyllä pitäisi osata sen kanssa toimia. Nyt se oli kumminkin onnistunut sotkemaan sekä itsensä että vessan ihan veriseksi. Siinä sitten vielä parin keskimmäisen kiukuttelut, ja lopulta mä soitin sählytreeneistä palailemassa olleelle Miehelle, että missä oot, mä häivyn nyt. Sen verran oli tolkkua vielä, että selitin lapsille, et mä lähden kävelylle yksin, palaan kyllä, olen väsynyt ja tarvin nyt jäähyä. Menin ulos odottamaan et Mies ajaa pihaan ja lähdin puolen tunnin kävelylle. Kotiin palattua oli parempi mieli ja kotona oli rauha maassa sekä vessa ja keittiö siivottu.
Tuntuu et ehkä Mieskin paremmin tajusi, että mä ihan oikeasti välillä olen jaksamiseni rajoilla.
Toisaalta sitten taas tää on ihan maailman parasta, enkä vaihtaisi mihinkään. Bonari, joka on jo reilun kuukauden kävellyt sellaista paria kolmea askelta, keksi viikko sitten, että käveleminenhän onkin kiva tapa edetä. Kätevääkin, niin voi rakasta lusikkaa ja kaikkea muuta kanniskella mukana. Ihan muutamassa päivässä vaihtoi täysin konttaajasta täysin kävelijäksi. Kynnystenkin yli mennään ihan vakaasti. Toki se kulkeminen on vielä hidasta ja huojuvaa, mutta tosi hyvin pysyy pystyssä. Se on niin käsittämättömän söpö, kun se täällä taapertaa ympäriinsä.
Niin ja lusikka. Lusikka. Monesti pienillä lapsilla on unilelu, riepu tai muu, joka on maailman tärkein ja kulkee aina mukana. No meidän lapsella on lusikka. Tavallinen pikkulusikka, joka kulkee mukana leikeissä, autossa, päiväunilla, imetyksessä, kylvyssä... Lusikkahan on ihan hirveän kätevä lelu, koska se on helppo pestä ja jos se häviää, niin uutta vaan hakemaan lusikkalaatikosta (onneksi ei ole tärkeää olla esim. joku tietty kuvio lusikassa). Ja sehän on erinomaisen käteen sopiva ja sillä on mukava hämmentää, paukuttaa ja lusikoida kaikenlaista.
"Ruuanlaitto" eli kaikenlaisten kuppien ja kattiloiden täyttäminen erilaisilla esineillä ja lusikalla hämmentäminen onkin yksi Bonarin tämän hetken suosikkileikeistä. Lusikkaa toki käytetään myös syömiseen, ja Bonus on tosi taitava syömään lusikalla. Se pitkään käytti lusikkaa ruokapöydässä vaan tavaran paiskomiseen pitkin pöytää, mutta sitten kun älysi laittaa lusikan suuhun, niin se onkin mennyt sinne varsin näppärästi, ja esim. sitä lapsille tyypillistä, että lusikka kääntyy väärin päin matkalla suuhun, ei käy oikeastaan ollenkaan. Eilen Bonus söi jopa jogurttia itse.
juuh. Kyllä meillä onneksi on pääsääntöisesti niitä kivoja päiviä ja hetkiä, ja nyt kun mulla on jotenkin pirteämpi olo (Bonus on myös nukkunut öitään paremmin ja herää yleensä enää kolmesti yössä), on ollut kiva, kun on jaksanut paremmin ulkoilla ja puuhata kaikenlaista.
Nyt Mies on taas tän ja ensi viikon työreissussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti