30.6.2013

Jämäjälkiruoka ;)

Mies ja tytöt sekä Miehen vanhemmat kävivät tänään poimimassa mansikoita. Reilu parikymmentä litraa mansikoita on nyt pakastimessa. Poimimiseen meni aikaa, mutta pakastamiseen ei. Mä pakastan marjat aina äidiltä oppimallani suurperhemetodilla, eli marjat kerätään jo valmiiksi ilman kantoja ja kotona vaan veitsellä suoraan ämpärissä vedellään ne palasiksi. Osa marjoista jää tietysti isommiksi ja osa on melkein soseena, mutta eipä tuo haittaa, harvemmin teen pakastemarjoista mitään, missä niiden kuuluisi näyttää nätiltä (eikä ne itse asiassa sulaneena näytä nätiltä kumminkaan). 

Tein sitten "ihan vaatimattoman jämäjälkkärin". Tai no. Mulla oli pakastimessa Isosiskon synttäreiltä yli jäänyt tumma täytekakkupohja (pieni), jääkaapissa juhannukselta yli jäänyt rahkapurkki ja toissapäivänä vanhaksi mennyt kerma sekä tyttöjen eiliseltä iltapalalta jääneitä mustikoita ja mansikoita (ne siis pakastimesta). Kaapissa oli myös pieleen mennyt pavlovapohja, sellainen, joka jämähti kiinni leivinpaperiin. 

Ei muuta kuin jämiä yhdistelemään. Tein siis pienen täytekakun, väliin mansikkahilloa, marjoja ja kermarahkaa. Päälle kermarahkaa, tuoreita mansikoita kokonaisena ja reilusti murusteltua marenkia. Tuli muuten hyvää! Kuka väittää, että tähteistä ei saa herkullista?


Isovanhemmat vei tytöt mukanaan mummilaan. Siellä saavat olla tiistaihin, ellei sitten satu ikävä iskemään sitä ennen. Nyt on kotona oudon hiljaista ja rauhallista. Saapas nähdä, mitä kaikkea tässä ehtii tehdä, kun on vaan yksi lapsi hoidettavana. 

Ensi viikolla olisi tiedossa myös matkailua mummojen kanssa, mökkeilyä ja siskonpojan synttärit. Ei tuu tylsää.

1 kommentti:

  1. Herkullisen näköistä!
    Nauti vielä hetki kun saat olla vain yhden kanssa.

    VastaaPoista