Laskin, et mulla on töissä opeteltavana suunnilleen 130 nimeä. Osaan jo yli puolet. Töissä on ollut kivaa, hurjan rankkaa ja pientä ammatti-identiteettikriisiäkin on ollut ilmassa. Mutta tykkään. Huomaa olleensa 2,5 vuotta poissa, kun kaikki oppilaat on uusia, ei enää oikein itse muista miten on asioita aiemmin opettanut ja ihan tavallinen työnteko tuntuu vaan hirmuisen väsyttävältä. Plus että tietysti sain hoidettavakseni samat ylimääräishommat kuin aiemmin, vaikka olin vähän toivonut pääseväni niistä eroon.
Isosiskolla alkoi koulu. On tykännyt koulusta ja iltapäiväkerhosta kovasti. 2,5km koulumatkaan neiti saa kotiin päin tullessa tuhrautumaan parhaimmillaan puolitoista tuntia, kouluun päin menee 45min. Hän ottaa nämä asiat hyvin rauhallisesti. Äidillä meinaa mennä hermot lapsen aamutoimien vierestä katsomisessa. Kesken pukemisen kun voi tulla mieleen järjestellä vaikka ponnareita puolisen tuntia. Mitähän siitä sitten tulee, kun mulla ens jaksossa on kahdeksan aamuja ja Isosisko joutuu hoitamaan aamuhommansa itsenäisesti. Nythän mulla alkaa opetus joka päivä yhdeksältä, joten oon voinut pienemmät hoitoon vietyäni kipaista vielä kotona katsomassa, että Isosisko on saanut aamutoimet hoidettua (tai siis että ei ole saanut) ja joinain aamuina se on saanut kyydin osalle koulumatkasta.
A-äännettä ovat harjoitelleet lukemaan. Matematiikkaakin on ollut, ja liikuntaa. Toki lukujärjestyksessä on myös ympäristötietoa, uskontoa, musiikkia, kuvista ja käsitöitä, mutta ilmeisesti osa niistä alkaa vasta ensi viikolla. Vanhempainiltakin oli jo, ja huomenna mulla on vanhempainvartti, vaikka vähän itsekin hämmästelen, et mitä juteltavaa tässä kahdessa viikossa on ehtinyt tulla... Huomennahan se nähdään :)
Pipanainen on tykännyt hirmu paljon olla hoidossa. Ainut hankaluus näin vanhemmat näkökulmasta on se, että kun Pipanainen (joka jätti päiväunet pois yli 2 vuotta sitten) nukkuu hoidossa päikkärit, niin illallahan se sitten jaksaa kupata kymmeneen tai ylikin. Muut lapset simahtaisi siinä 7-8 paikkeilla (Isosisko jo seiskalta, Poikanen kahdeksan jälkeen). Ja kun Pipanainen valvoo kymmeneen, niin kyllä on vaikea saada se kiskottua aamulla seitsemän tienoilla sängystä. Kauheaa kiukkuilua ja itkemistä on aamu. Ja varmasti on päiväuniaikaan väsynyt tyttö, varsinkin kun unta haetaan yli tunti. Siinähän se kierre sitten on valmis... Isosiskon kanssa meillä oli aikanaa tosi rankkaa nää nukkumisjutut, oikeastaan koko sen vuoden, mitä se ehti olla päivähoidossa ennen Poikasen syntymää. Tuntui, että koko elämä pyöri yhden nukkumisten ympärillä. Toivottavasti Pipanaiselle syntyisi jonkinlainen parempi rytmi.
Poikaselle ensimmäinen kunnon hoitoviikko oli rankka. Ei olisi millään halunnut mennä, tuntui tietysti päivät pitkältä ilman äitiä. Aamulla kun sanoin, että mennään päiväkotiin, se lähti karkuun. Sitten sain väkisin pukea kengät karjuvalle ja kiemurtelevalle lapselle, kantaa sen väkisin autoon, kuunnella huutoa koko automatkan, kantaa sen väkisin sisään ja käsipesujen ym rutiinien jälkeen lykätä sen yhä täyttä kurkkua huutavana hoitajan syliin, ettei se karkaisi mun perään. Kyllä tuntui pahalta! Mutta onneksi viime viikko meni jo paremmin. Pieniä ikäväitkuja vaan tirautteli ja oli sitä mieltä, että päiväkodissa on kivaa.
Näin ne uudet rutiinit alkaa muodostua. Nää pari ekaa viikkoa on kyllä menny silleen, että kun mä tulen töistä puhkiuupuneena, niin haen pienet hoidosta ja ootellaan Isosisko ip-kerhosta, ja sitten meillä on kotona uupunut äiti ja kolme väsynyttä lasta. Pinna kireällä ollaan kaikki, lapset riitelee ja äiti rähisee. Hirveän kivaa. Mutta jospa alkaisi pikkuhiljaa helpottaa, kun kaikki totutaan uudenlaiseen arkeen. Niin toivon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti