23.10.2014

HELSIKIN. MATKA. NO. 1

Minä ja Mies siivottiin viime viikolla meidän autotalli/varasto. Meillä on siis yhden auton talli ja sen yhteydessä pieni varasto (kylmiä tiloja molemmat), joihin on melkoisesti kertynyt tavaraa. Varaston hyllyt on täynnä vaatelaatikoita. Meillä ei ole sisällä laisinkaan vaatehuonetta, ja muutenkin säilytystilat vaatteille tosi vähäiset, joten esim. kaikki ulkovaatteet (jotka siis ei ole sillä hetkellä käytössä) säilytetään varastossa, ja sitten siellä on tietysti laatikkokaupalla lastenvaatteita tulossa ja menossa (tulossa Isosiskolle, Isosiskolta pieneksi jääneet Pipanasta odottavat, tulossa Poikaselle, rakkaimpia Poikaselta ja Pipanaiselta jääneitä, mahdollista numero nelosta odottavia...) . Autotallin puolella on polkupyörät, sukset, muutamia huonekaluja, sekalaisia laatikoita (enimmäkseen mun lapsuusmuistoja) yms. 

Muutettiin tähän nykyiseen kotiin 5 vuotta sitten, ja nyt ekaa kertaa muuton jälkeen siivottiin oikein kunnolla autotalli ja varasto. Tavaraa lähti uusille omistajille (lähinnä edellisten asukkaiden jälkeensä jättämää roinaa), ja roskiinkin melkoisesti. Esim. mun vanhoja koulukirjoja en katsonut enää tarpeelliseksi säästää, paitsi aapisen pelastin Isosiskoa varten. Mutta kyllä sinne jäikin, mun lapsuus/nuoruusmuistoja vielä kuusi pientä pahvilaatikollista. Osassa niitä ihan kunnon tavaraa, jonka lapset saa jossain vaiheessa käyttöönsä, osassa vihkoja ja muita muistoja. 

Kävin siis ne laatikotkin kaikki läpi. Yhdessä vihossa oli tarinoita, joita olin 6-vuotiaana kirjoittanut. Voi minkä kirjailijan maailma minussa menettikään! :)

Tässä nämä kirjallisuuden helmet kaikille luettavaksi. Ensimmäisenä tarina, joka oli otsikoitu HELSIKIN. MATKA. NO. 1.


Mua viehättää, että olen kuusivuotiaana käyttänyt tarinassa sanoja "rientää" ja "aamiainen", jotka ei taatusti kuuluneet silloin (eivätkä kuulu kyllä nytkään) mun päivittäiseen sanavarastoon. Harmi, että kirjoitusinto on loppunut kesken, eikä jälkipolville ole näin ollen säilynyt tiedoksi, mitä Helsikissä mahdettiin tehdä :)

Seuraavassa tarinassa on luvassa jännittävä paljastus!


 Sitten vielä yksi pieni runoelma. Huomatkaa, että tässä vaiheessa olen jo ymmärtänyt, ettei jokaisen sanan jälkeen tarvitse laittaa pistettä.

 
Eihän tällaisia aarteita voi heittää pois. Siellä se vihko on edelleen, pahvilaatikossa autotallissa. :)

4 kommenttia:

  1. Ihania! Ja toi vihreänaamainen (zombie? :D) läpikuultava neito viimeisessä kuvassa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ajan saatossa alkanut paistaa seuraavan sivun piirros läpi :) Siinä ei harmi kyllä ollut tekstiä, jotta neitosen vihreä naama olisi saanut selityksen :)

      Poista
  2. No ei noita todellakaan voi heittää. Aarteita! Mulla ei taida olla tallessa ihan noin vanhoja, mutta luulenpa lukion ainekirjoituksen tuotoksistakin riittävän riemua joskus jälkipolville... :)

    VastaaPoista