Tän postauksen otsikko oli alun perin "mitä mietin tänään", mutta tää on ollut julkaisematta nyt viime viikon torstaista, joten otsikkoa piti vähän muuttaa :) Vähän keskeneräinen ajatuskulku on ehkä vieläkin, mutta menköön nyt.
Mulla oli viime viikolla raamisvuoro meillä. Koti oli (kuten tavallista) kaameassa kaaoksessa, ja vaikka raamislaisia varten ei tarvi mitenkään ihmeesti putsata ja puleerata, niin ajattelin, että on se nyt kumminkin kohteliasta, että mahtuu johonkin istumaan, eikä kauheasti tarvi varoa, mihin astuu... Poikasen päiväunet meni pyllylleen ja tytöt kikkaili kaikenlaista, eikä mulla meinannut aika riittää. Kiukutti, kun kotona on sottaista, enkä ehdi siivota.
Sitten tulin ajatelleeksi, mitä päinvastainen tilanne voisi tarkoittaa. Siisti koti ja aikaa siivota sitä voisi hyvinkin tarkoittaa sitä, että mulla ei olisi näitä rakkaita lapsia kotia sotkemassa ja aikaa viemässä.
Yhtäkkiä olin suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla ei ole aikaa siivota ja että koti on sotkuinen.
Mietin enemmänkin kiitollisuutta. Että miten monesta asiasta voisi olla harmistumisen sijaan kiitollinen, kun osaisi katsoa sitä asiaa oikeasta suunnasta. Eihän se ole kuin asennekysymys! Raamatussa kehotetaan useampaankin kertaan kiittämään kaikesta*, joten ehkä mun tosiaan olisi syytä ottaa siitä oppia.
Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö saisi harmistua tai surra tai vihastua tai muita ikäviä tunteita. Mutta kunhan nyt alkajaisiksi yrittäisi muistaa olla enemmän kiitollinen. Opettelisi sellaisen kiitollisen elämänasenteen. Koska siihen mulla todellakin on syytä!
* Ainakin Ef. 5:20 "kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä" ja 1. Tess. 5:16-18 "Iloitkaa aina. Rukoiltaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä Kristuksen Jeesuksen omilta." tulee näin äkkiseltään mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti