11.7.2013

Muistoa kunnioittaen

Viime viikkoisella Viron reissulla päättyi minun ja rahapussini yhteinen taival. Ostin rahapussini viidellä markalla (viiden markan kaupasta) kesällä 1997. Hyvin palvellut rahapussi pääsi nyt rahapussien taivaaseen (roskikseen, mulla kun on tapana käyttää tavarat loppuun asti) kun sain vihdoinkin aikaiseksi ostaa uuden.

Täytyy tosin myöntää, ettei edellinen ihan loppuun kulutettu ollut, suurin osa rahoista pysyi vielä sisällä. Uudesta rahapussista maksoin 20 euroa, joten sen on paras kestää äidiltä tyttärelle!

Entisen rahapussini muistoksi ja muun muassa tästä käsilaukkupostauksesta inspiroituneena (ja jotta olisin pysynyt hereillä matkan satamasta kotiin) kirjasin ylös ja otin ihan valokuvatkin kaikesta, mitä lompakosta löytyi. (pahoitteluni kuvista, ne on tosiaan napsittu etupenkillä 120km/h tuntivauhdissa samalla kun viihdytin lapsia ja ojentelin niille vesipulloja ym. Mut huom, en ajanut!)

Jos joku vielä hämmästelee, miten paljon kampetta naiset saa mahtumaan käsilaukkuunsa, niin eipä tarvi tämän jälkeen hämmästellä. Näin paljon voi roinaa olla keskikokoisessa rahapussissa:


2 takuukuittia (toi kuva menee itsepäisesti aina poikittain. outoa)
6 tavallista kuittia
laivamatkan matkustajakortit (minä+lapset)
rahaa seteleinä 265€ (oli reissussa aika paljon käteistä mukana)

 kolikoita 29,62€


passikuvakotelossa meidän perheen jäsenten kuvat
toisessa passikuvakotelossa ylimääräisiä passikuvia minusta ja tytöistä
pienessä paperipussissa valokuvia kavereista (kouluajalta, arvioisin, että vuosilta 1999-2001)
postimerkki 0,60€
citymarketin kenkäpassi (voimassa)
pääsylippu Viru&KGB -museoon


kaksi pankkikorttia (toista käytän)
neljä kela-korttia (minä ja lapset)
ajokortti
s ja plussa
oaj:n jäsenkortti
kirjastokortti
halicard
kanta-asiakaskortteja seuraaviin: lindex, anton&nina, kappahl (en tiennytkään, että mulla on sellainen),  suomalainen kirjakauppa (+ sinne pokkaripassi), esprit
(kotona on vielä varmaan kymmenen kanta-asiakaskorttia, kun kaikki ei mahdu rahapussiin, uuteenkaan)


alennuskuponkin Lindexille (mennyt vanhaksi vuonna 2011)
Jeesus-kuva (mistähän tää on peräisin??)
taas yhdet tyttöjen valokuvat (päiväkotikuvat tällä kertaa)
Poikasen ylijääneet passikuvat
kaksi markka-aikaista postimerkkiä

pieni pussillinen suolaa (häämatkalta Roomasta, yhdeksän vuoden takaa)
Hesburgerin alekuponki (vuodelta 2005)
kampaamon ajanvarauslaput vuodelta 2001 ja 2002
isän tilinumero
leffalippu (Gosford Park 1.7.2002)
muistilappu, milloin voin noutaa ajokortin (vuodelta 2003)
pari italialaista postimerkkiä
5 käyntikorttia (vuosilta 2002-2008, yksikään ei enää voimassa)
ruokalippu Kansanlähetyksen tapahtumiin (vuoden 2002-2003 tietymiltä luultavasti)
näöntarkastuksen ajanvaraus (entiselle kotipaikkakunnalle, eli ainakin 10 vuotta vanha)
Suomenlinnan lauttalippu (en oo käyny sielläkään yli kymmeneen vuoteen)
Arvokortti henkivakuutus Joh. 3:16 (jostain teini-iästä)
vielä yksi passikuva (minusta, n. 12 vuoden takaa)

Nyt epäilyttää, että ostinko liian pienen rahapussin, kun se tuli melkein täyteen, vaikka heitin (uskokaa tai älkää) tästäkin läjästä aika ison osan menemään.

Ollaan uuden rahapussin kanssa jo ihan sinut. Onnistuisinkohan olemaan keräämättä sitä ihan näin täyteen... :)

3 kommenttia:

  1. Mä lakkasin käyttämästä rahapussia, kun en enää selvinnyt kaikesta siitä määrästä lippulappusia ja kortteja, mitkä sinne aina joutui. Nyt mulla on metallinen kortisto, johon mahtuu kuusi korttia. Koska siihen ei mahdu kaikki olemassa olevat, eikä yhtään käteistä, on matkassa usein myös pussukka, jossa on vain yksi tasku. Eli kaikki on samassa taskussa; kortisto, loput kortit, setelit, kolikot ja kuitit. Kätevää. (Tai sitten ei.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kesti monta vuotta tää rahapussin uusiminen, kun en tiennyt, millaisen haluisin. Nyt sit totesin vaan, et jonkinlainen sen on oltava ja ostin suunnilleen ekan, mikä vastaan tuli. :)

      Poista
  2. hi hi, toi Jeesuskuva oli parhain :D

    VastaaPoista