Meillä oli ihan mukava vuodenvaihde. Mun veli oli meillä, ni oli Miehellä raketinampumisseuraa. Vaikka ei niitä raketteja niin kauheasti ollut. Ammuttiin muutamia lasten kanssa alkuillasta. Pipanainen tykkäsi (vaikka mua harmitti, kun en ollut tajunnut laittaa sille kuulosuojaimia, kun siellä olikin pari aika kovaäänistä), mutta se oli muuten niin väsynyt, ettei oikein olisi jaksanut katsoa. Isosisko oli tosi tohkeissaan. Se olis halunnut mennä sytyttämään raketteja (ylläri, ei saanut lupaa) ja sit aina uuden raketin tullessa se hyppi ja pomppi ympäriinsä. "Minä kykkää aketista niin paalon, minä yppii, pomppii, uoksee ähän!"
Lapset kävi suht normaaliin aikaan nukkumaan. Miehet meni puolen yön aikaan ampumaan loput raketit, ja mun teki mieli mennä myös katsomaan takapihalle. Päätin sit ottaa itkuhälyttimen mukaan, ni kuulen, jos jompi kumpi lapsista herää. Paha kyllä, itkuhälytin ei jostain syystä toiminut. Niinpä mä sitten katsoin raketteja terassilta ja kävin n. minuutin välein takaovella kuuntelemassa, itketäänkö sisällä. Vähän kärsi vuodenvaihtumiselämys. Ja lapset nukkuivat kuin tukit, vaikka pauketta oli vähintäänkin riittävästi (oltiin me kuitenkin laitettu rullaverhot alas, ettei valoja näkynyt).
No, seuraavana aamuna Mies sitten ihmetteli, että miksi ihmeessä itkuhälyttimen vastaanotin on kiinni pistorasiassa. Silloin vasta hoksasin, että mulla oli ollut se lähetinosa mukana, ja olin laittanut vastaanottimen (volyymit täysillä, tietty) lattialle Pipanaisen sängyn viereen. Olin tietysti ottanut mukaani sen osan, joka yleensäkin on aina ulkona!
Eli Pipanainen oli ulkoa muutenkin kuuluvien rakettien äänien lisäksi saanut kuunnella n. puolen metrin päästä itkuhälyttimestä täydellä voimalla rakettien pauketta ja aina välillä mun "ei tää itkuhälytin toimi! Miksi tää ei toimi??" -huutoja. JA NUKKUNUT KOKO AJAN.
Sitten toiseen juttuun. Isosisko näki eilisaamuna painajaista hattivateista. Hattivatit on tähän asti ollut vähän jännittävä, mutta erittäin suosittu juttu, esim. piparkakkutalo oli tänä vuonna hattivattien mökki ja yhdessä vaiheessa Isosisko halusi pukeutua hattivatiksi (siis valkoisiin vaatteisiin). Mutta nyt hän näki unta, että hattivatteja tuli vaatehuoneen (Isosiskon huoneesta on ovi vaatehuoneeseen, joka ei kylläkään ole huone, vaan iso komero, jossa on tavallinen ovi) ovesta ja ilmeisesti ne jotenkin oli käyny Isosiskon kimppuun.
Koko päivänä Isosisko ei uskaltanut mennä yksin omaan huoneeseensa. Juteltiin pitkään siitä, miten hattivatit on vaan satua jne, mutta eihän se tietenkään Isosiskoa vakuuttanut. Hattivatteja voi tulla vaatehuoneen ovesta, kun kerran Isosisko näki sellaista untakin. Lupasin, että tehdään yhdessä vaatehuoneen oveen hattivatinpelotin. Sitten Isosisko kertoi, että jos hattivatit tulee, niin ne voi hätistää heiluttamalla keppiä, joten hän sai luvan ottaa suksisauvan sängyn viereen yöksi (se oli isoin puhdas keppi, joka sillä hetkellä tuli mieleen). Ehdotin, että iltarukouksessa rukoiltais, ettei Isosiskon tarvi pelätä hattivatteja, mutta se oli kuulemma huono idea. Illalla kasattiin aikamoinen röykkiö tavaraa vaatehuoneen oven eteen esteeksi ja mä menin Isosiskon huoneeseen nukkumaan. Tosin Isosisko vannotti, että äiti ei sitten saa nukahtaa, vaan pitää koko yö istua ja katsoa vaatehuoneen ovea. Ei saa katsoa muualle! Vähän itku silmässä Isosisko peitteli kaikki Barbapapansa peiton alle ("yhää yötä, kaikki minun lapseni") ja meni sitten itsekin peiton alle piiloon niin, ettei edes tukkaa näkynyt. Mutta nukahti ihan minuutissa ja nukkui sikeästi aamuun saakka, että ilmeisesti painajaisia ei viime yönä tullut.
Tänään hattivatit on ollu selvästi mukavallakin tavalla jännä juttu (ollaan kyllä Miehen kanssa vältelty niistä puhumista, jos aihe vaikka vähitellen vaipuisi unholaan), mutta oman huoneen ovi on silti pitänyt pitää kiinni, jos siellä vaikka onkin hattivatteja. Illalla selvittiin vähemmillä turvatoimilla kuin eilen, mutta mä aion mennä silti Isosiskon lattialle yöksi, jos sattuu yöllä pelottamaan.
Että hyvää yötä nyt vaan tältä hattivattientorjujalta!
