Tammi-helmikuussa luettuja

Tammi-helmikuu meni isolta osin kliinisen psykologian tenttiin lukiessa, mutta jonkun verran olen nähtävästi kuitenkin saanut tenttikirjojen ohella muutakin luetuksi.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja oli loistokirja. Jatko-osat ovat olleet vanhan vitsin lämmittelyä. Plaah.

Carols Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi

Mahdottoman hyvä! Ei Carol Shields varmaan ole koskaan mitään huonoa kirjoittanutkaan, mutta tämä oli taas yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kuiva kausi on kirjeromaani, jossa työsyistä väliaikaisesti erillään asuva aviopari pitävät yhteyttä kirjeitse. Carol Shields ja Blanche Howard ovat kirjoittaneet kirjan yhdessä niin, että toinen on kirjoittanut naisen, toinen miehen kirjeet (en enää muista kumpi kumman). Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea!

Rose Kennedy: On aika muistella

Iän kaiken kesti lukea Rose Kennedyn (JFK:n äiti) muistelmat. Paikka paikoin hyvin kiinnostava, kunhan jaksoi myös äärettömän puuduttavat jaksot siitä, miten erinomainen kasvattaja Rose Kennedy oli, ja miten ihana oli parisuhde ja perhe ja kaikki muukin suunnilleen täydellistä. Runsaasti omakehua ja asioiden kaunistelemista, mutta myös kiinnostava katsaus rikkaaseen elämäntyyliin ja tietynlaiseen elämänasenteeseen. Kannattaa lukea, ainakin jos olet sellainen lukija, joka osaa hyppiä puuduttavien kohtien yli... (Mä olen huono siinä, joten tän parissa vierähti monta kuukautta, kun luin aina välillä jotain muuta)

Hilary Boyd: Torstaisin puistossa

Tylsä ja ennalta-arvattava.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Tätä olen monessa lehdessä ja blogissa kuullut kehuttavan. Ei ollut turhia kehuja lainkaan, oli kyllä tosi hyvä kirja. Tarina kertoo miehestä, joka on nuoruudessa joutunut yllättäen erotetuksi ystäväporukastaan ja aikuisena alkaa ottaa selvää, miksi joutui porukan ulkopuolelle.

Jo Baker: Longbournin talossa -palvelijoiden Ylpeys ja ennakkoluulo

Mä en oikein innostu näistä "tehtiin varjotarina kuuluisasta romaanista"-tyyppisistä kirjoista. Ajattelin kuitenkin, että ehkä ei pitäisi antaa ennakkoluuloille valtaa ja lainasin tän kirjastosta. Tarina oli jotakuinkin niin tylsä ja huonosti kirjoitettu, kuin pelkäsinkin. Mutta tulipahan mieleen, että voisi olla taas aika katsoa (se ainut ja oikea 6-osainen) Ylpeys ja ennakkoluulo, edellisestä kerrasta on varmaan jo yli vuosi. Hömppärakkauskirjojen ja Jane Austenin ystäville tää voisi ehkä sopia. En tykännyt.
 

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Sama tuttu tarina kuin Kaari Utrion muissa romaaneissa. Ei ihan yltänyt viimeaikaisten Utrioiden tasolle, ja olisi kiva, jos joskus tarinoissa olisi jotain vähän erilaista. Mutta ihan kivaa päännollauslukemista oli silti.

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Ihastuttavan absurdi ja satiirinen kirja erikoisesta arkkitehdistä ja hänen perheestään. Tykkäsin todella paljon. Lukekaa tämä!

Synttäriherkut

Poikaselle ei vielä pidetty kaverisynttäreitä, mutta sukulaisia ja kummeja tuli synttärisankaria juhlimaan yllättäen ihan iso joukko (lapsilla kun noita mummoja riittää. Elossa on tällä hetkellä 6 mummoa ja ukki ja pappa).

Jotta itsekin muistaisin vielä myöhemmin, niin tässä kuvia tarjoiluista:

Suolaisena tarjottavana oli tällä kertaa savulohesta tehtyä Kalastaja-Eemelin piirakkaa. Tässä on mukavan erilainen pohja. Ennen paistamista pohja tuntuu löysältä kaurapuurolta, mutta ihan kunnon pohja siitä kumminkin tulee :) Täytteenä on lohta (meillä oli tällä kertaa joululta yli jäänyttä savulohta pakastimesta), tomaattia, kananmunaa, mausteita ja juustoa. Voin laittaa tarkemman reseptin jakoon, jos joku innostuu. Tää on ollut yksi sekä mun että Miehen suosikkipiirakoista jo vuosikausia.

Toisena suolaisena oli kinkkupiirakkaa. Tämän idean olen poiminut yhdeltä rakkaalta ystävältä. Mä en tykkää piirakoista, joihin tulee munamaito, joten ilahduin, kun löysin oikeasti tosi herkullisen kinkkupiirakan ilman munamaitoa. Tarkkaa ohjetta mulla ei tähän ole olemassa, mutta jotain suuntaa antavaa: pohjana oli peruspiirakkataikina, josta osan jauhoista korvasin kaurahiutaleilla. Esipaistoin pohjaa vähän, ja sitten päälle oikein ohut sipaisu dijon-sinappia, silputtua voileipäkinkkua, silputtua paprikaa, suolakurkkukuutioita ja runsaasti juustoa ja uuniin siksi aikaa, kunnes näyttää valmiilta. Tosi hyvää!

 

Juhlat osui Runebergin päivän tienoille, joten tehtiin Runebergin torttuja. Lasten koristelemina tietysti.

Sävelsin omasta päästä triplasuklaakakun, johon sain käytettyä joululta jääneet ylijäämäsuklaat. Tässä suurin piirtein -ohje siihenkin. Mä tein kaksi kakkua kerralla, ja suklaata heitin mitä sattuu, joten nää mitat on tosiaan aika suurpiirteisiä.

Pohja:
3/4 pötköä dominokeksejä
pari ruokalusikallista voisulaa

Täyte:
2dl kermaa
250g rahkaa tai pehmeää rahkaa
3 liivatelehteä
50-100g tummaa suklaata
100g valkosuklaata
100g Fazerin sinistä
(suklaita saattaisi riittää vähempikin määrä)
tilkka vettä
sokeria

Murskaa keksit ja lisää voisulaa sen verran, että keksimurut kostuvat. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma ja vatkaa sitten rahka sekaan. Jaa seos kolmeen osaan. Sulata suklaat (erikseen). Lisää ensimmäiseen osaan kermarahkaa sulatettu tumma suklaa, tarvittaessa sokeria ja pieneen kiehuvaan vesitilkkaan liuotettu yksi liivatelehti. Lusikoi seos vuokaan. Lisää toiseen osaan kermarahkaa sulatettu valkosuklaa, tarvittaessa sokeria ja toinen liuotettu liivatelehti. Lusikoi edellisen kerroksen päälle. Lisää kolmanteen osaan sulatettu Fazerin sininen, tarvittaessa sokeria ja kolmas liuotettu liivatelehti. Lusikoi päällimmäiseksi kerrokseksi ja vie kylmään jähmettymään. Ennen tarjoilua koristelin kakun vielä pienellä määrällä sulaa suklaata ja joululta yli jääneillä konvehdeilla.

Luulen, että suklaan määrä riittäisi jähmettämään kakun ilman liivatettakin, mutta laitoin nyt kumminkin sitä varmuudeksi vähän. Suklaan määrääkin voisi säätää suuntaan tai toiseen, tää oli nyt tosiaan tämmöinen päästä vedetty kakku. Mutta todella hyvää oli, ja todella tuhtia! Ei kyllä isoa palaa tarvinnut. Teen taatusti toistekin. Niin ja oli parasta pari päivää jääkaapissa muhittuaan.

Kakuksi meidän autointoilija toivoi tietysti autokakkua. Ajattelin päästä kakkuasiassa helpolla, ja tein ison kuorma-auton. Tää oli tosi pikaisesti tehty (kuten kuvistakin voi päätellä), mutta ajoi asiansa. Kakku oli järkyttävän iso, koska mä en osaa tehdä pieniä muotokakkuja :D Mies vei sitten loput työkavereilleen.

Välissä oli mansikka-raparperisosetta ja mansikkahilloa, sekä kermaa. Päällystin kakun kermalla, kun en jaksanut alkaa minkään massojen kanssa säätämään tällä kertaa. Renkaina on dominokeksit, ja ikkunat ja ovet on maalattu mustalla elintarvikevärillä (joo kannattaa tosiaan maalata kermaa... not). Etuvalot keltaisista pallerokarkeista ja takavalot kettukarkeista. Kuormana hullu määrä karkkia.

Lisäksi meillä oli kuorma-autokeksejä ja lapsia varten naposteltavaksi kaapista löytyneitä keksejä ja karkkeja, meidän muksut kun on aika huonoja syömään kakkuja tai suolaisia piirakoita. Nää tarjottavat oli selkeästi enemmän aikuisten makuun, kun vieraat oli aikuisia. Niin ja kun nää nyt oli tämmöiset "joululta jäi yli, niin leivoin niistä tämmöisen"-teemaiset synttärit, niin kaivoin pakastimesta myös jouluksi tehdyn appelsiini-suklaakakun. Siitä lapsetkin tykkäs tosi paljon.

Kolmevuotias

Meidän nuorimmainen täytti kaksi viikkoa sitten kolme vuotta. Edelleen totuttelen ajatukseen, että meidän kuopus tosiaan on kolme. Koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, aina aiemmin kolmevuotissynttäreiden sankarilla on ollut pikkusisarus.

Kolmevuotias Poikanen on ihan mahtava. Se on hirmu kohtelias ("ei kiitos potalle!"), hassuttelija, pelleilijä, suukottaja, notkea, äidin poika, päiväkodinkin mielestä poikkeuksellisen hyvä laulamaan (tämä ei ole siis vain äidin puolueellinen mielipide). Poikanen on myös tosi rasittava. Sen lempisana on "ei", se ei halua totella, sillä on valikoiva kuulo, se tekee tahallaan kaikenlaista hölmöä kokeillakseen, suuttuuko äiti. Poikanen tykkää pelata hedelmätarhapeliä, laittaa pyykit koneeseen ja koneen päälle, katsoa Ryhmä Hauta, sylitellä, käydä päiväkodissa, riehua sängyllä, leikkiä autoilla ja junaradalla, vetää pulkkaa, laskea mäkeä, tehdä palapelejä ja leipoa. Poikanen ei tykkää säännöistä, pukemisesta eikä siitä, jos äiti vie suihkuun (isi saa viedä). Poikanen on alkanut syödä isoja määriä, mutta on vielä kaikkien painokäyrien alapuolella. Lempiruokia on nykyään melkein kaikki, ainakin kaikki, missä on perunaa, makaronia ja riisiä, ja mielellään niiden päällä raejuustoa. Mitään makkaraa tai nakkia Poikanen ei tosin suostu syömään. Kun Poikanen innostuu, se esittää koiraa, ja kun on hämmentynyt tai kaipaa syliä, esittää kissaa.

Ja sen ajatuksenjuoksu! Se leikki koiraa ja nuoli oikeasti mun housuja. Pyysin, että se nuolisi niitä vaan leikisti. 

"Niin. Muuten se menee rikki. Sitten sattuu. Sitten kopsahtaa leuka lattiaan. Sitten tulee paha mieli. Sitten äiti suuttuu. Sitten äiti suuttuu tosi kovasti. Sitten me mennään kaikki eteiseen leikkimään autoilla!"

Selvä.

Poikanen on toisinaan ujo, toisinaan hullun rohkea. Sillä on myös ihana vähän pikkuvanha tyyli jutella ja kysellä ihmisiltä asioita. "Mitäs sinä oikein puuhailet?" on yksi Poikasen vakiokysymyksistä. Mummolassa olin sen kanssa pulkkailemassa (ts. Poikanen veti pulkkaa ja mä kävelin vieressä), kun se näki kauempana jonkun naisen lapioimassa lunta pihalla.

"Äiti, mikäs tuo on?" 

Ja sitten kohdalla se pysähtyi ihmettelemään sitä naista ja kysyi:

"Mitäs ihmettä sinä oikein puuhailet siellä?"

Nainen vastasi ihan ystävällisesti, että lapioin tässä lunta.

"Minkäs takia sinä sitä lunta siinä oikein lapioit?"

Ja tätä on ehkä vähän nolo tunnustaa, mutta se osaa käyttää siskonsa puhelinta. Ei nyt tietenkään osaa soittaa sillä, mutta osaa pelata sieltä löytyvää piereskelevä kissa -peliä. 

Meidän ihana ihana, hassu, rasittava ja suloinen pikkuveli Poikanen. On se niin rakas.

 Siellä sitä mennään.

Loppuvuoden lukemiset.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Syksyllä jäi kyllä lukemiset harvinaisen vähiin. Marraskuussa en lukenut yhtään kirjaa loppuun saakka (lueskelin kyllä silloin tällöin Rose Kennedyn elämäkertaa, mutta se on edelleen kesken). Todella poikkeuksellista! Viime vuonna luin kuitenkin ainakin 56 kirjaa, ihan kaikkia en varmaan ole kirjannut ylös.

Tässä siis loka-joulukuun luetut:

Saku Tuominen: Luova järkevyys

Oikein oivaltava (ja helppolukuinen!) kirja luovuudesta. Suosittelen lukaisemaan!

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi

Niin perushömppää, että on vaikea enää edes muistaa, mitä tässä tapahtui. Jos oikein muistan, ei erityisen sykähdyttävä ja jotenkin kökösti suomennettu kirja, mutta lukihan tuon.

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni

Olin vähän pettynyt tähän. En mä nyt koskaan mitään suuria lukuelämyksiä näiltä hömppäkirjoilta odota, mutta tää oli oikeasti aika tylsä. Kirjan paras kohta on tässä:

Leena Paasio: Melkein äiti
Kirjan aiheena oli äitipuolena oleminen ja lapsettomuus. Ihan ok, mutta tarina tuntui vähän kuluneelta. Ihan kuin olisin jokseenkin saman tarinan lukenut jo aiemminkin. Arvelin ensin, että olisin lukenut tän kirjan jo aiemmin, mutta tämähän oli aika uusi. Ehkä joku muu vaan kirjoittaa samalla tyylillä ja on osunut samankaltainen aihe... Joka tapauksessa, ihan kiva kirja, mutta kertalukeminen riittää.

Graeme Simsion: Vaimotesti
Vielä lisää hömppää. Mutta ai että kun tämä oli hyvä! Jos yhtään tykkäätte Rillit huurussa -sarjan Sheldonista, niin lukekaa Vaimotesti! Olihan tämä tietysti ihan absurdi ja joiltain kohdin vähän huonokin, mutta tykkäsin silti tosi paljon. Päähenkilö oli kaikessa outoudessaan tosi symppis.

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä
Olisi ehkä ollut fiksumpaa jättää tää lukematta ja käyttää siihen kulunut aika jotenkin paremmin. Toisaalta, luin tän yhtenä yönä, kun kaipasin täysin aivotonta romantiikkaa. Ennalta-arvattava ja epäuskottava tarina ja ihan hölmöt päähenkilöt, mutta jos sellaiset pikkuseikat ei haittaa, niin lukekaa toki. Sopii paremmin kuin hyvin sellaiseen hetkeen, kun haluaa lukea jotain epäuskottavaa seksillä höystettyä rakkaustarinaa :D

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Tää on nyt pelkkää valitusta, mutta en mä nyt tästäkään ollut kovin vaikuttunut. Kirja oli kyllä vetävä ja hyvä lukea, mutta jotenkin ei vaan mua ihmeellisemmin sykähdyttänyt. Suosittelen kuitenkin tsekkaamaan tän joskus kirjastossa, josko olisi sinun makuusi. Hyvin kirjoitettu, tarina ei vaan ollut ihan mua.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Alkuun epäilin, että tää on tylsä perus chick lit, mutta sitten kuitenkin tykästyin. Tykkäsin tästä enemmän kuin aiemmin lukemastani Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -kirjasta (sekin oli kyllä hyvä). Olihan tämäkin varsin ennalta-arvattavaa kevytkirjallisuutta, mutta loppuratkaisu pelasti paljon (ei ollut silkkaa kliseetä se). 

Vuodenvaihde

Kas niin vaihtui vuosi.

Me vietettiin vuodenvaihdetta mun vanhemmilla. Sinne äiti ja isä näppärästi majoitti meidän perheen, siskon perheen ja veljen vaimoineen, yhteensä 12 yövierasta. Arvannette, että kuudesta lapsesta lähti paljon ääntä, touhua riitti, riitojakin saatiin aikaan, yhdelle iski vatsatauti (joka ymmärrettiin vatsataudiksi vasta myöhemmin kun lisää poruukkaa alkoi sairastua), lystiä riitti ja oli kerrassaan hirveän mukavaa. Kaupungin lapsiperheille suunnattu ilotulitus oli hieno, päästiin siskon ja kälyn kanssa karkaamaan pariksi tunniksi ostoksille, lasten nukahdettua ehdittiin pelailla lautapelejä, lapset ei kumma kyllä heränneet kamalan kovaäänisiin pommeihin, sain otettua uudenvuodenkuvan. Isommat lapset kävi luistelemassa pariin otteeseen, käytiin lammen jäällä kävelemässä ja tekemässä lumikuvia, syötiin lapsilta salaa karkkia. Mummo järjesti lapsille aarteenetsinnän, jossa palkintona jokaiselle oli kirja ja vetskariin ripustettava pieni led-lamppu (näkyvät pimeässä). Oikein onnistunut mummolareissu kaikin puolin.

 

ilotulitus oli hieno

Mummolasta lähdettiin Miehen siskonpojan kastajaisiin. Kivat pirskeet oli, vaikka itsellä alkoi kolmen päivän mummolapuuhat jo verottaa jaksamista. Kotona lauantai-iltana päätettiinkin Miehen kanssa ottaa rennosti. Mies lähti kaverille viettämään iltaa ja mun suunnitelmiin kuului suklaa, telkkari ja neule. 

Toteutus ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Mies kyllä vietti iltaa kaverilla ja mä kotona. Täällä vaan alkoi Poikanen oksentaa oikein perinpohjaisen huolellisesti: siinä touhussa meni sänky, patja, petivaatteet, lapsi ym ym. Jokusen tunnin siinä pesin lasta, putsasin paikkoja, pesin patjaa, tungin kamppeita pesukoneeseen, järjestin lapselle puhtaan nukkumapaikan (vuorasin meidän sängyn kylpypyyhkeillä uusien oksujen varalta ja lapsi sinne nukkumaan, kun sen sängystä oli patja pesussa), rauhoittelin Pipanaista, jota pelotti nukkua yksin, siivosin uudet oksut meidän sängystä (ja vaihdoin itselleni jo illan kolmannen yöpuvun) jne. Kun sitten lopulta sain Miehen kiinni ja pyysin sitä tulemaan kotiin (koska yksin nukkumista pelkäävä Pipanainen ei uskaltanut nukkua, ja oksentamisesta virkistynyt Poikanen ei halunnut nukkua, ja koska arvelin, että yöstä saattaa tulla puuhakas), alkoihin tilanne olla jo ohi. Miestä vähän ketutti, kun sen kotiin tullessa alkoi olla jo jokseenkin rauhallista. Elämä on.

Pipanainen teki lammen jäälle lumisydämen

Onneksi toistaiseksi ainakaan ei ole muita tautisia ja Poikasenkin tauti oli parissa tunnissa sairastettu. Siskon perheessä oli tosiaan yhdellä lapsista ollut vatsa löysällä, mutta kun se ei ollut hänen tapauksessaan mitenkään poikkeuksellista, niin hölmöt ei ymmärretty, että se tosiaan oli vatsatauti, vaan mentiin sinne kastajaisiinkin. Toivottavasti ei tartutettu ketään!

Tänään oli eka työpäivä, koulupäivä ja päiväkotipäivä loman jälkeen. Motivaatio nollassa niin mulla kuin oppilaillakin. Pipanainen ja Poikanen tosin menivät innosta hihkuen päiväkotiin, että kai sitten ihan hyvä, että loma loppui.

Poikanen teki lammen jäälle lumienkeleitä noin parikymmentä.

Vuosi 2015 oli ensimmäiseltä puoliskoltaan melko leppoisa vuosi. Toinen puolisko oli rankka, haastava ja väsyttävä. Ihan riittävän pitkä vuosi oli.

 Isosiskon tekemästä lumiukon naamasta ei nyt ole kuvaa, mutta mä tein tämmöisen naaman. Painajaisnaama.

Katsotaan, mitä vuosi 2016 tuo tullessaan. Mitään uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt, mutta kyllähän sitä pitäisi yrittää saada näitä elämäntapoja rukattua (esim. iltapalaksi syödä jotain ei-makeaa ja alkaa taas edes joskus liikkua edes vähän). Oikeastaan ainut "lupaus" on yritys vähentää kaikenlaisia sitoumuksia ja projekteja. Olen ollut niin väsynyt ja stressaantunut, ja häiritsee, kun lähes joka viikonloppu on jotain ja viikoillekin kasaantuu yhtä ja toista. Ei ole kovin hienosti alkanut - lupauduin ensi sunnuntaiksi pitämään pyhäkoulua. Toisaalta samassa yhteydessä sanoin, etten pysty sitoutumaan siihen enempää, tämä yksi kerta tällä erää, kun olivat pulassa. Että sentään se.

Kun osaisi stressata vähemmän ja nukkua enemmän, herkutella vähemmän ja liikkua enemmän, tehdä muka-pakollisia juttuja vähemmän ja puuhata lasten kanssa enemmän. Siinä olisi tavoitetta tälle vuodelle. Jos jonkin pienen muutoksen saisi aikaan...

Hyvää uutta vuotta sinulle!

Normijoulu

Voisin sanoa, että normijoulu oli.

Aatonaattona saatiin muka kaikki hyvissä ajoin valmiiksi (lue: siivousasiat), mutta sitten kuitenkin häslättiin yhtä ja toista (lue: ruoka-asioita) pitkälle iltaan. Kuusenkoristelusta tuli taas kerran hermoja repivä operaatio, joka vuosi tulee. Lapsista on kamalan vaikeaa odottaa, että kuusi saadaan suoraan, tähti ja valot kiinnitettyä ym. ennen kuin tulee lasten vuoro ripustaa koristeet. Isosisko kävi niin kierroksilla, että se oli pakko kädestä pitäen viedä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Pipanainen oli väsynyt ja makasi pöydän alla kaikessa rauhassa odottamassa. Poikanen ymmärsi ekaa kertaa, miten koristeet ripustetaan, ja kasasi noin kymmenen palloa samaan oksaan, ennen kuin Mies ohjeisti ripustamaan vähän muuallekin. Koristeltua se saatiin ja yhtä ruma on kuin aina kolmenvärisine köynnöksineen ja sekalaisine koristeineen (mä tykkäisin vähän harmonisemmasta värimaailmasta, mutta olen meidän perheessä ainoa sen suunnan kannattaja).

Kuusenkoristelu- ja kinkunpaisto-tohinassa savukalat unohtui savustimeen kahdeksi tunniksi. Ihan syötävää oli, mutta vähän liian suolaista mun makuun. Pakastimessa oli onneksi ylimääräinen kala, Mies savusti sitten senkin. 

Aatto meni tutulla kaavalla. Saunottiin, lapset katsoi telkkaria, aikuiset laittoi ruokaa. Taloudessa ei ollut yhtään kokonaista mantelia, joten joulupuuroon laitettiin cashew-pähkinä (pikkuveljellä oli kuulemma ollut sama ratkaisu pulmaan), joka tosin ei osunut kenenkään lautaselle. Mies ja Poikanen ehti ottaa päivätorkut ennen kirkkoa. Kirkkoon tuli kiire, vaihteeksi. Poikanen osasi tänä vuonna istua ihmeellisen nätisti koko puolen tunnin hartauden.

Saatiin jouluvieraat (Miehen vanhemmat ja mun pikkuveli) meille. Laitettiin ruokaa kauan ja hartaasti. Syötiin kauan ja hartaasti (ja liikaa). Jossain välissä Mies kävi naapurissa joulupukkina. Oli se meilläkin, mutta eipä se lapsia ihmeemmin kiinnostanut. Isosisko ei pysynyt pöksyissään, kun se oli niin innoissaan lahjoista. Hyppi ja poukkoili ympäriinsä, hermostuttavaa. 

Lapset sai liikaa lahjoja, mutta onneksi kivoja. Tällä kertaa tosin oli omakin vika, kun tyhjensin joulun alla lahjakaappiin kertyneitä lahjoja lapsille (mitä niitä nyt sielläkään jemmaamaan) ja sitten Mies kävi vielä lautapelikaupassa, lopputuloksena oli 3 pakettia per lapsi ja vielä pari yhteistä. Pitää varmaan ensi vuonna laittaa joku rajoite sekä itselle että isovanhemmille... Me saatiin onneksi Miehen kanssa sopiva määrä lahjoja (toisiltamme, molempien vanhemmilta ja Miehen siskolta ja mä sain yhdeltä ystävältä) ja nekin oli kaikki oikein mukavia. 

Ainut, mikä vähän harmitti, oli Poikasen saama parkkitalo. Annettiin sen tieltä edellinen (mun serkun entinen, jo vähän risa) lasten serkulle, mutta nyt tää uusi jäi kyllä sille entiselle kakkoseksi, vaikka se risa olikin. Tää on kyllä vähän tukevampi, mutta auttamattoman pieni ja hankala. Piti oikein etsiä, että mitkä autot on tarpeeksi pieniä että mahtuu parkkitaloon. No, onpahan nyt sitten lasten serkuilla hyvä parkkitalo :D

Joulupäivä meni löhötessä omalla porukalla. Tapanina kävi mun vanhemmat ja toinen mun pikkusiskoista miehensä kanssa. Oli kivaa, kun oli vieraita. Ja nyt ollaan sitten pari päivää joulun jälkeenkin vielä syöty jouluruokia, napsittu herkkuja ja mietitty, että pitäiskö tässä nyt ihan ryhdistäytyä ja pestä vaikka pyykkiä... Lapset alkaa olla aika rasittavia, mutta onneksi luvassa on mummolareissu, niin saavat vähän puuhaa. Mä kuvittelin, että teen joululomalla yhtä ja toista, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Edes käsitöitä en ole oikein ehtinyt, kun kaikki aika on mennyt joko lasten kanssa puuhaamiseen (tietysti kiva, että on siihen ollut oikeasti kunnolla aikaa) tai niiden riitojen selvittelyyn (aina välillä on käynyt mielessä, että onneksi viikon päästä pääsee töihin). 

Semmoista.

Joulu tulee kuin tuleekin.

Joulu alkaa olla jo lähellä. Meidän jouluvalmistelutkin ovat ihan kohtalaisella mallilla. Miehellä ja pienemmillä lapsilla alkoi jo joululoma, minä ja esikoinen oltiin töissä ja koulussa vielä tänään ja huomenna on sitten joulujuhlat. 

Lahjat on hankittu ja paketoitu. Kummien lahjat on askarreltu, päiväkotitätien ja opettajan ym. muistamiset askarreltu ja saajilleen toimitettu. Kummien ja päiväkotitätien muistamiseen en kauheasti jaksanut tänä vuonna panostaa, aika helpolla mentiin. Kummien lahjoista en vielä hiisku, päiväkotitädeille ja opettajille tehtiin suklaalusikoita. Siis sellaisia, millä voi sekoittaa kahvia ja saada sitten suklaanmakuisen kahvin. Lapset tykkäsivät tosi paljon näitä tehdä. Isommille mä vaan sulatin suklaan, pienimmälle laitoin suklaata valmiiksi lusikoihin, ja hän sitten hoiti koristelun.

Koristeissa enemmän on enemmän.

Korttien askartelun ulkoistin tänä vuonna tytöille. 50 lumiukkokorttia syntyi useammassa erässä. Aina välillä askarteluun jaksettiin panostaa enemmän, välillä vähemmän. Ne pienemmällä panostuksella syntyneet lumiukot olivat mm. kuollut lumiukko, vesirokkoinen lumiukko... Joukossa oli onneksi oikein onnistuneitakin kortteja, ja lopulta kaikki olivat lähettämiskelpoisia -olkoonkin, että lähetin ne omituisimmat sellaisille vanhemmille sukulaisille, jotka on sitä liikuttuneempia, mitä omituisempi rötkellys kortissa komeilee. 

 

 Kolme kyklooppi-lumiukkoa

 

Piparit on leivottu, piparkakkutalo leivottu ja koristeltu (lasten toimesta tietysti). Tytöt alkaa olla jo oikein taitavia piparinleipojia, Poikanen on oikein taitava piparitaikinansyöjä :D

 

Pipareiden koristelussakin enemmän on enemmän

Siivottukin on. Tosin siivoilua riittää vielä, mulle kun joulutunnelman tärkein luoja on siisti koti. En siis siivoa siksi, että kokisin sen pakoksi, vaan siksi, että se tuo mulle joulun. Tosin välillä tuntuu, että sotkua syntyy nopeammin kuin ehdin sitä siivota. 

Pipanaisen piirtämä "vihainen tyttö" voisi olla myös "äiti siivouspäivänä"

Kinkku on ostettu, joulukakut leivottu, tänään käytiin iso kauppareissu. Kuusi haettiin koko perheen voimin eilen mummilan metsästä (kahdella autolla, takaisin kotiin ajaessa mulla oli kyydissä kuusi ja Miehellä lapset), missä kuusenhakijat, eli Mies, Isosisko ja ukki, olivat nähneet myös ihka aitoja kuusivarkaita. 

Huomisten joulujuhlien jälkeen alkaa joululoma. Meille tulee vielä joulunalusvieraaksi Isosiskon kummisetä. Viimeiset joulua edeltävät päivät olisi tarkoitus siivoilla ja valmistella joulua, josko saatais joulukoristeet paikalleen jne. Odotan jo aatonaaton iltaa, joka on melkeinpä mun lempparihetki joulussa: koti on siisti, kaikki joulun asiat vielä edessä, hetki omaa aikaa fiilistelyyn ja suklaansyöntiin.

Lasten ja Miehen mielestä myös kuusenkoristeissa enemmän on enemmän. Olen luovuttanut.

Kuva viime joululta.

Aattona meillä on tänä vuonna sekalainen seurue: oman perheen lisäksi Miehen vanhemmat ja mun veli tulee aattoaterialle. Veljen vaimo on aattoillan töissä, niin kutsuttiin hänet sitten meille aattoa viettämään. Mun vanhemmat käy tapanina.

Eiköhän tästä ihan kiva joulu saada aikaan. 

Harmittaa.

"Äiti minua harmittaa."
"No voi, mikä sua harmittaa?"
"Minua sattuu päähän."
"Oletko sä kopauttanut sen johonkin?"
"Minua sattuu leukaan."
"Oletko sä lyönyt leukasi johonkin?"
"Minua sattuu nenään."
"No mikäs sua nyt nenäänkin sattuu?"
"Äiti laittoi siihen porkkanan."

?????

Tästä syystä 2-vuotias ei saa todistaa oikeudessa.

Ei mulla muuta.

Aina ei vaan jaksa

Mä olen tänä syksynä ollut väsynyt. En erityisen unenpuute-väsynyt (jos vertaa edelliseen seitsemään vuoteen, kun meillä on lähes koko ajan ollut joku yövalvoja-lapsi), mutta uupunut. Ei ole riittänyt energiaa eikä kiinnostusta yhtään mihinkään ei-pakolliseen.

On ollut rankka syksy. Töihin paluu oli aika rankkaa (yrittäkääpä ottaa hetkessä haltuun 130 teini-ikäistä), työrytmiin tottuminen ja kaikki työasiat. Isosiskon koulun aloitus toi omat kuvionsa. Toisenlaiseksi muuttunut arki on vienyt voimia, ollaan oltu myös ahkerasti flunssassa, ja kotona on ollut monin tavoin hankalaa, sekä parisuhteessa että lasten kanssa.

Olen menettänyt monet yöunet yhdestä jos toisestakin syystä, milloin valvonut miettimässä työasioita, milloin lasten kasvatusta, parisuhdetta tai vaikka vaan keskeneräisiä käsitöitä. Mä en tarvi kummoistakaan stressin aihetta, kun jo menee unet. Mieskin on ollut paljon poissa, esim. marraskuussa kolme viikkoa työreissuilla, joten aika yksin olen usein saanut tätä kuviota taas pyörittää. Viikonloppuihin on jotenkin kasautunut kaikenlaista, ja viikolla olen saanut rampata lasten kanssa yhden jos toisenkin neuvolassa/hammaslääkärissä/vasu-keskustelussa jne.

En koe tätä oikeaksi paikaksi sen enempää meidän hankaluuksia tilittää, mutta aika rajoilla on oman jaksamisen kanssa menty. Nyt pikkuhiljaa näyttää ehkä vähän paremmalta.

Ensinnäkin olen saanut nukkua. Kun Mies tuli viimeiseltä reissultaan, niin se on hoitanut lasten yöt yhtä lukuunottamatta. Tosin mähän olen valvonut ensin pari tuntia murehtimassa milloin mitäkin asiaa, mutta sentään siitä eteenpäin yhtäjaksoisesti aamukuuteen. Töissä on muutama raskaanpuoleinen asia järjestynyt yllättävän kivuttomasti, ja nyt kun koulua on enää pari viikkoa ennen joululomaa, jaksaa jo ihan silkalla loman odotuksella painaa viimeiset kiireiset viikot. Parisuhdettakin ollaan saatu vähän paremmalle tolalle. 

Olen myös päättänyt yrittää olla haalimatta mitään ylimääräistä. Olen huomannut, että jos olen yhtään väsynyt, niin stressaan ihan hölmöistä asioista, niin kuin nyt vaikka siitä, että saanko jonkun käsityöhaasteen työn ajoissa valmiiksi. Parempi, että pysyttelen nyt kaukana kaikesta (kivasta, mutta mahdollisesti stressaavasta), erilaisista projekteista ja yritän olla kasaamatta tekemisiä ja menemisiä, niitä "pakollisiakin" on ihan tarpeeksi.

Nyt oli ihana, kun saatiin olla tämä viikonloppu Miehen kanssa ihan kahdestaan. Meillä on tapana, että lapset ovat itsenäisyyspäivän aikaan mummilassa ja me tehdään kahdestaan joulusiivousta. Ihan kauheasti ei jaksettu tällä kertaa siivota, mutta sentään sellaiset hankalaa-tai-mahdotonta-hoitaa-lasten-kanssa -asiat (lastenhuoneen lelujen perkaus, saunan ja kylppärin pesu, uunin pesu, ruokakaapin ja jääkaapin pesu) ja vähän pieniä juttuja lisäksi. Siivoilua tärkeämpää oli yhdessä oleminen ja rentoutuminen: käytiin joululahjaostoksilla ja ravintolassa syömässä, katsottiin elokuvaa, saunottiin kahdestaan, nukuttiin aamulla pitkään ja mä luin pitkästä aikaa (koko marraskuun aikana en jaksanut lukea yhtään kirjaa) aamulla sängyssä melkein puolille päivin. 

En ollut tajunnutkaan miten tarpeeseen tämä viikonloppu tuli. Mieskin sanoi, että ihan kuin olisi viikon lomalla ollut. Yhteinen aika on ollut tosi vähissä, joten oli ihana saada olla vaan kahdestaan. Ja mäkin pystyin olemaan ajattelematta työasioita tai muuta.

Lapset haettiin iltapäivällä mummilasta. Tytöt nukkuivat autossa, eikä illalla väsyttänyt, joten annettiin lasten katsoa linnan juhlia ihan suorana lähetyksenä (yleensä olen nauhottanut niille sen kohdan, kun mun vanhemmat siellä vilahtaa). Mummon ja papan näkeminen telkkarissa oli Poikasen mielestä niin hämmentävää, että se laittoi silmät tiukasti kiinni ja halasi mua. Onneksi se jännä hetki meni nopeasti ohi :D

Oli ihana ja rentouttava viikonloppu, mistä kiitos Miehen vanhemmille. Jokohan kohta alkais munkin kadonnut joulumieli löytyä, ja saisin intoa jouluvalmisteluihin. :)

Feta-pinaattiboston ja muita leipomuksia.

Pipanaisen 5-vuotissynttäreitä juhlittiin asianmukaisin menoin sekä kavereiden että sukulaisten kesken. Kaverisynttäreille en kummemmin leiponut, koska olen todennut, että niissä juhlissa kauppansa tekee kuitenkin kaupan herkut: keksit, karkit, popparit jne.

Kakun kuitenkin tein. Pipanaisen toiveesta siitä tuli leppäkerttu. Mä en ole kovin kummoinen kakuntekijä, eikä mulla ole ihmeemmin siihen edes kiinnostusta. Mutta tämmöiset simppelit jutut onnistuu. 

Jos jotakuta kiinnostaa, niin näin sen tein: pohjana on kaksi pellin kokoista kääretorttupohjaa (tein 7 munan taikinan ja jaoin kahtia). Täytteeksi tein mansikkatäytteen. 

Superhelppo mansikkatäyte:

2dl kermaa 

250g purkillinen pehmeää rahkaa

puolisen pussia vaniljakastikejauhetta tekemään täytteestä tiukempaa (Kinuskikissalta muistaakseni bongattu vinkki)

1-1,5 litraa pakastemansikoita (palasina)

pari lusikallista mansikkahilloa.

Vatkaa kerma, sekoita joukkoon rahka, vaniljakastikejauhe ja mansikkahillo. Sulata pakastemansikat ja valuta  niistä mehu pois (ota talteen). Sekoita mansikat muun täytteen sekaan. Siinä se.

Mansikkamehun käytin kakkupohjien kostutukseen. Kakun pitää mun mielestä olla kunnolla kostutettu, muuten sitä ei voi syödä. Usein teen tosi märkiä kakkuja, mutta nyt tein vähän tiukemman tuosta täytteestä, jotta kakku pysyy varmasti muodossaan.

Kasasin kakun puolipyöreään kulhoon (vartalo-osa) ja pienempään kulhoon (pää). Muistakaa vuorata kulho ensin kelmulla, niin lähtee kakku sitten suosiolla irti... Kasasin kakun päivää ennen juhlia, niin se ehti muhia. Eli ihan vaan kerroksittain kakkupohjaa ja täytettä. Noista kakkupohjista jäi aika paljon rippeitä yli, eli vähemmälläkin olisi pärjännyt. Myös täytettä oli ihan reilusti.

Seuraavana päivänä sitten kumosin vadille ensin vartalon ja sitten pään. Päästä otin pienen suikaleen pois ennen kumoamista, jotta se asettui paremmin kiinni vartaloon. Päälle ohut kerros kermaa ja sitten marsipaanit. Meillä ei taida kukaan oikein tykätä sokerimassan mausta, joten marsipaanilla päällystän mieluummin. Silmän valkoiset osat on dominokeksin sisusta, oli muuten vaikea saada se sisus ehjänä irti! Täplät painoin pullonkorkilla, jotta tuli tasakokoiset. Tuntosarvien sisällä on cocktail-tikku, niin pysyvät varmasti paikallaan.

Ihan kiva leppis tuli melko vähällä vaivalla. Ja herkullinenkin se oli.

Sukulaissynttäreille leivoin sitten myös omena-toskapiirakkaa (aivan tajuttoman hyvää!) ja feta-pinaattibostonkakkuja (aivan tajuttoman hyvää!). Bostonkakkujen resepti tässä:

Feta-pinaattiboston

2,5dl sämpylätaikina, maitoon tehty (siis tarkennuksena, ei 2,5dl taikinaa, vaan nesteen määrä taikinassa 2,5dl)

1 ps pakastepinaattia

1 keskikokoinen sipuli

1 valkosipulinkynsi

mustapippuria

200g fetajuustoa

pieni pussi musta-, puna- tai sinileimaraastetta

Tee sämpylätaikina, kuten muutenkin tekisit, mutta käytä nesteenä 2,5dl sinistä maitoa. Mä laitoin jauhoiksi tällä kertaa osittain vehnä-, osittain sämpyläjauhoja. Myös ruisjauhot tai esim. murusteltu nokkonen toimii taikinassa hyvin. Lorauta öljyä runsaalla kädellä, niin tulee pehmeämpi kakku.

Sillä välin, kun sämpylätaikina kohoaa, valmista täyte. Sulata pakastepinaatti mikrossa ja kaada varovasti enimmät vedet pois. Silppua valkosipuli ja sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota hetki paistinpannulla. Lisää pinaatti ja paista hetki, kunnes neste on haihtunut. Mausta mustapippurilla. Pilko fetajuusto pieniksi paloiksi.

Kauli taikina ohuehkoksi levyksi. Levitä päälle pinaattipöperö, ripottele melko tiuhaan fetapaloja ja lopuksi päälle vähän juustoraastetta. Kääri rullalle ja leikkaa n. 5-7cm paksuiksi paloiksi. Asettele palat öljyttyyn (irtopohja)kakkuvuokaan, ei kovin tiiviisti, jotta jää kohoamisvaraa. 

Anna kohota. Ennen paistamista ripottele vielä päälle juustoraastetta. Paista 225 asteessa (tai vähän alle, riippuen uunistasi), vähän keskitason alapuolella. Tämä jää helposti pohjasta pehmeäksi.

Sitten vaan vuoasta irti ja tarjolle. Mulla ei sattumoisin ole siitä vaiheesta kuvaa, oli jo vähän juhlahäslinkiä :D

Tämä on parasta melko tuoreena, mutta yllättävän hyvin säilyy parikin päivää pehmeänä. Mä kokeilin tällä kertaa tehdä yhden kakun rengasvuokaan, mutta se lähti tosi huonosti irti. Ihan sympaattisen näköinen siitäkin kyllä tuli.

Muita täytevaihtoehtoja kannattaa kokeilla, esim. aurinkokuivattu tomaatti + feta on hyvää, ja kinkku+aurajuusto, tai oikeastaan aurajuuston kanssa varmaan melkein mikä vaan voisi toimia... :)

Ihana Pipanainen

Meidän Pipanainen täytti eilen 5 vuotta.

5-vuotias Pipanainen on hurjan fiksu, kaunis, taitava ja ihana (ai miten niin äiti kirjoittaa tätä?). 

Pipanainen oppi alkuviikosta lukemaan, muutama päivä ennen 5-vuotissynttäreitä. Ei olla todellakaan sitä taitoa harjoiteltu (mä olisin ehkä toivonut, että olisi vielä ollut oppimatta, lukemista kun ei taitona voi rajata vain lapsille sopiviin asioihin), mutta onhan se Isosiskon taannoisia lukemisharjoituksia seurannut. 

Pipanainen on useimmiten hyvällä tuulella, tykkää puuhailla niin itsekseen kuin porukassakin, on monen kivan lapsen kaveri. Päiväkodissa kirjasivat LeNe-papereihin joka kohtaan, että "ok" tai "ikätasoa edellä". Pipanainen tykkää askarrella, piirrellä, leikkiä (varsinkin kotia, legoilla, poneilla) ja kuunnella satuja.

Huonona päivänä Pipanainen riitelee aamusta iltaan Isosiskon kanssa, kiukuttelee, ei osaa pukea, kitisee ja napisee pikkuasioista. Niitäkin päiviä on, varsinkin jos väsyttää. 

Epäonnistuminen ottaa Pipanaisella koville. Siinä ei paljon auta, vaikka äiti yrittäisi lohduttaa, ettei 5-vuotiaan tarvitse vielä osata lukea sujuvasti tai piirtää ihan oikean näköistä ponia. Omat vaatimukset on joskus niin kovat. 

Pipanainen on meidän perheen prinsessa. Fanittaa täysillä Frozenin Annaa ja Elsaa (vaikka itse leffan näki vasta toissapäivänä ekaa kertaa), pukeutuu mekkoon aina kun mahdollista, oli onnensa kukkuloilla kun sai synttärilahjaksi keijunsiivet ja Elsa-tiaran. Mitä enemmän pinkkiä, kimallusta ja röyhelöitä, sitä tyytyväisempi lapsi on Pipanainen.

Pipanaisesta tulee isona ballerina. Siis tietysti sen lisäksi, että tulee äiti ja prinsessa. 

Nyt jo Pipanainen on ihana auringonsäde, temperamenttinen tinttaralla, huolehtiva isosisko, reipas pikkusisko ja hassujen kysymysten esittäjä.

Lasten suusta

Poikanen on siinä ihanassa iässä, kun juttua tulee ja sen kanssa voi jo oikein hyvin keskustella, mutta kuitenkin välillä puhutaan ihan höpöjä ja käytetään omia sanoja.

Esimerkiksi ruokapöydässä hän usein tilaa "salaatinketsuppia". Siis salaatinkastiketta. Ja muutamia muita helmiä:

"Äiti, en yletä keksimiseen!" kun keksit oli siirretty nuoren miehen ulottumattomiin.

"Kävittekö te tänään päiväkodissa metsäretkellä?"

"Oo. Nähtiin kananoita!" (=kanoja)

"Äiti! Anna minä sekoan!" kun hän halusi sekoittaa mureketaikinaa.

Välillä erikseen.

Oli keskeneräinen luonnos jäänyt roikkumaan. Erilainen viikonloppu ei ollut viime viikonloppuna, vaan pari viikkoa sitten.

Meillä oli erilainen viikonloppu.

Ja kiva viikonloppu, vaikka lähtökohdat eivät ehkä olleet kummoiset. Mä olin koko viikon ollut flunssassa ja ääni niin pois, että jouduin olemaan töistäkin poissa pari päivää. Tytötkin oli vähän nuhaisia ja Isosisko muutenkin nuutunut.

Mies lähti Poikasen kanssa kahdestaan vanhemmilleen viikonlopuksi. Poikanen ei ole tainnut kuin kerran aiemmin olla ilman siskoja missään yökylässä. Vaikka olihan sillä siis nyt isi siellä mukana, mutta isi lähinnä metsästi ja Poikanen vietti aikaa mummin kanssa. Kivasti oli kuulemma mennyt.

Mä olin ensin yhden yönseudun tyttöjen kanssa kolmestaan kotona. Tytöt otti ilon irti pikkuveljen poissaolosta ja kaikki pikkulegot levitettiin pitkin olohuoneen lattiaa. Yöksi Isosisko pääsi Pipanaisen seuraksi lastenhuoneeseen (tällä ehdotuksella pelasin itselleni tilaisuuden nukkua omassa sängyssä ilman, että joku hiipii yöllä viereen kun pelottaa nukkua yksin). Sipinä ja supina tietysti oli kova, ja puoli kymmenen aikoihin kävin lopulta sanomassa, että jos eivät hiljene, niin sitten Isosisko menee takaisin omaan sänkyyn. 

Lauantaina sitten vietiin Pipanainen kummitätinsä luo yökylään. Pipanainen oli hirmu innoissaan ja tohkeissaan. Mua jännitti, kun ei Pipanainenkaan ole koskaan ollut ihan yksin yökylässä, kun aina ovat Isosiskon kanssa olleet yhdessä. 

Minä ja Isosisko jatkettiin matkaa kahdestaan junalla yhteen lähikaupungeista. Nyt oli siis Isosiskon vuoro päästä äidin kanssa kahdestaan pienelle reissulle. Mulla oli taas kaikenlaisia suunnitelmia, mutta koska oli kylmä ja oltiin molemmat flunssaisia eikä hirveän innostuneita kävelemisestä, niin karsittiin niitä suunnitelmia jonkin verran. Isosiskon toive oli käydä lelukaupassa, joten tallusteltiin kauppakeskukseen. Isosisko sai ostaa omilla rahoilla jotain, ja päätyi ostamaan muutaman pikku eläimen lisää kokoelmaansa. Kuljeskeltiin vähän kaupoissa, ostettiin pienet tuliaiset sisaruksille, vähän herkkuja hotellilla syötäväksi, käytiin parissa vaatekaupassa, ihmeteltiin Isosiskon uutukaista lukutaitoa ja mentiin syömään Raxiin (Isosiskolla on nykyään vähän hankaluuksia syömisen kanssa, mutta tuolla sekin sai jotain alas -siis yllättävän hyvin tilanteeseen nähden). 

Molempia alkoi väsyttää (mä olin valvonut jo monta yötä yskimässä tuntikausia ja Isosiskolla meni edellisiltana myöhään), joten päätettiin painua hotellista nauttimaan. Hotelli-ilta meni herkkuja syödessä (etupäässä mä), telkkaria katsellessa (molemmat), neuloessa (mä), väritellessä (Isosisko, joka sai pienen värityskirjan hotellista hotellipuuhaksi) ja jutellessa niitä näitä. Oli oikein kiva olla vaan Isosiskon kanssa kahdestaan. Ei jaksettu lopulta käydä edes saunassa.

Hyvin nukutti. Aamulla nautittiin hotelliaamupalasta (Isosiskokin söi! JEs!) ja mahdollisuudesta katsoa telkkarista lastenohjelmia sängyssä. Junailtiin takaisin kotiin päin. Pipanainen oli kummitätinsä kanssa meitä junalta vastassa. Vietettiin vielä yhteistä aikaa Pipanaisen ja sen kummitädin kanssa, syötiin yhdessä ja mentiin yhdessä messuun iltapäivällä.

Pipanaisella oli ollut tosi kivaa yökylässä. Olivat askarrelleen, piirrelleet, leikkineet, lukeneet, leiponeet ja vaikka mitä. Äitiä ei ollut tullut ikävä (se ikävä iski sitten kesken pyhäkoulun) ja hyvin oli nukuttanut. Mukavaa, että oli noin hyvä kokemus!

 Häitäkin oli kummitädin kanssa suunniteltu

Syyskuun kirjasato

Syyskuussa luin:

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Monessa lehdessä on tätä kehuttu, mutta täytyy sanoa, että ei ollut kyllä mun kirja ollenkaan. Joissain kohdissa pidin kirjailijan käyttämistä sanonnoista yms, mutta kokonaisuutena en pitänyt. En ole inhorealismin ystäviä (ja siksi esim. kovasti kehutun David Nichollsin kirjoista en ole kummoisemmin pitänyt yhdestäkään), en löytänyt yhtymäkohtia omaan elämääni, eikä kirja vetänyt mukanaan. Loppuratkaisu oli muistaakseni kyllä hyvä.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Mukavan erilainen romaani. Kirjan idea oli "mitä jos". Samaa tarinaa kerrottiin moneen kertaan erilaisina versioina. Tykkäsin tosi paljon, vaikka kirja oli niin pitkä ja niitä eri versioita niin monta, että lopussa aloin jo mennä sekaisin, mitä päähenkilön aiemmassa elämässä oli käsillä olevassa tarinassa tapahtunut. Mutta ehdottomasti suosittelen, oli kiva erilainen lähestymistapa ja tarinakin vetävä.

Anitta Kaitajärvi: Hillankukkanyrkki

Arvostan sitä, että kirjassa haluttiin tuoda esiin Lapin sotaa ja inkeriläisten pakkosiirtoja Neuvostoliittoon. Kirjana tämä ei kuitenkaan ollut mun mielestä kovin kummoinen. Ei erityisen hyvin kirjoitettu tarina, liikaa päähenkilöitä ja päätähuimaavan epäuskottava juoni, mutta ihan sympaattinen kirja jollain tapaa. Luulin omakustanteeksi.

Alice Munro: Kerjäläistyttö

Alice Munro on yksi mun suosikkikirjailijoista, mutta Kerjäläistyttö ei kyllä ollut erityisen hyvä. Ei huonokaan (onkohan Alice Munro julkaissut mitään huonoa?), mutta vähän tylsä.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Samaisen kirjailijan Hyvä aviomies oli musta ihan ok, enkä suurta lukuelämystä tältä odottanut. Mustat valkeat valheet ylitti kuitenkin odotukset. Kirja oli hyvin kirjoitettu, ajoittain varsin humoristinen, laittoi ajattelemaan, käsitteli tärkeitä aiheita ja olipa vielä uudenlainen rikostarinakin. Imaisi mukaansa ja luinkin melkein yhdeltä istumalta (myös siksi, että lainan eräpäivä oli tulossa vastaan). Suosittelen ehdottomasti!

Absurdi ajatuksenjuoksu

Mä rakastan lasten kanssa elämisen absurdiutta (hyvää absurdiutta, en niitä hetkiä, kun saadaan täysin käsittämätön raivari jostain, jota toinen on ehkä saattanut ajatella tms). Keskustelut lasten kanssa on usein ihan mahtavia.

Pipanainen: "Äiti minä haluaisin meille lemmikiksi kanin."

Minä: "Mä tiedän kulta, mutta meille ei tule mitään lemmikkiä."

Pipanainen: "Kani olis kiva, ja sitten kun me kyllästyttäis hoitamaan sitä niin me voitais syödä se."

Poikanen alkoi laulaa: "änis ittuu maassa, kokkuen, kokkuen, jänönen, jänönen, ei yttään yppele, yppää pois, yppää pois, YPPÄÄ POIS!"

Pipanainen lauloi (kovaa) koko matkan päiväkodista kotiin. Muutama sata metriä ennen kotia takapenkiltä kuului: "äiti voisitko laittaa musiikkia, ettei mun tarttis koko ajan laulaa!"

Poikanen lauloi: "iipikää, iipikää! Iipikää, iipikää!"
minä: "Onko toi joku oikea laulu? Missä laulussa hiivitään?"
Pipanainen lauloi: "Hiipikää, hiipikää, kissan ohi hiljaa, ettei kissa herää..."
minä: "Ihan uusi laulu mulle, ootteko te laulanu tota päiväkodissa?"
Pipanainen: "ei, mä keksin se nyt."

Ja vielä Pipanaiselta: "äiti, mä laitan valot pois! Mä haluan säästää sähköä, niin että sitä riittää teille isin kanssa vielä sitten kun te ootte vanhoja!"