Virka! Mulla on virka! Ja vähän myös ihanista miehistä.

Heipä hei!

Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoituksen. Olen kauheasti pohdiskellut lasten päivähoitokuvioita, lähinnä miettinyt, että tehtiinkö kauhean väärin, kun menin syksyllä töihin jne. Isosiskolla on hoidossa oleminen ottanut tosi koville, ja Pipanainen nyt vaan oli niin pieni (1v2kk), kun se meni tammikuussa hoitoon. Olen kyllä joka tapauksessa tullut siihen tulokseen, että jos vielä lapsia saadaan (toivottavasti saadaan!), niin en ainakaan alle kaksivuotiaana laita hoitoon. Sitä mieltähän mä olen ollut aikaisemminkin, mutta kyllä nyt tän kokemuksen myötä se ajatus on vaan vahvistunut.

Tää päivähoitoasioiden miettiminen on ehkä liittynyt aika pitkälti siihen, että mietin syksyä, et jos mulla ei olis töitä, niin tekisinkö pätkiä vai jäisinkö kotiin lasten kanssa vai mitä. Mutta se asia ratkesi tuossa pari viikkoa sitten, kun sain kuulla, että mut on valittu virkaan! Saan siis jatkaa tässä samassa hommassa, nyt ihan vakituisena. Tuo mun valitseminen ei ollut etukäteen mitenkään varma homma (mutta en lähde täällä juoruilemaan siitä sen enempää), joten pieni jännitys oli niskassa. Nyt tuntuu tosi hienolta, kun on vakituinen työpaikka! Ihan eri fiilis tehdä töitä, kun tuntuu, että voi sitä omaa hommaansa lähteä kehittämään ja tehdä vähän pidemmän aikavälin suunnitelmia ja tavoitteita. 

Että hymy on ollut herkässä :) Ja viran varmistuttua on tuntunut siltä, että ehkä Pipanaisen varhainen hoitoonmeno ei sittenkään ollut liian suuri uhraus. Virkoja ei ihan joka nurkalla kasva, ainakaan niin, et ois lyhyt työmatka ym., ja tällä työkokemuksellani olisin voinut hyvinkin joutua tekemään pätkätöitä vielä vuosikausia ennen vakipaikan saamista.

* * * 

Kävin Isosiskon kanssa viime viikonloppuna kahdestaan "matkalla". Mentiin junalla mun siskon luo (parin tunnin junamatkailu oli elämys!) ja siellä sitten serkukset leikki keskenään ja käytiin mökilläkin vähän mummoa ja pappaa tapaamassa. Oli tosi kivaa olla Isosiskon kanssa ihan kahdestaan liikkeellä, kun kuitenkin yleensä joutuu kauheasti Pipanaista vahtimaan ja menemään sen ehdoilla. Pitäis yrittää enemmän tehdä juttuja vaan jomman kumman lapsen kanssa, että ne sais ihan omaa aikaa. Tosin nyt perjantaina Mies vei Isosiskon uimaan ja mä olin sit Pipanaisen kanssa naapurissa leikkimässä, ihan kivaa sekin. 

* * * 

Ja tänä viikonloppuna meillä on ollut kauan ja hartaasti odotettu aikuisten viikonloppu. Miehen vanhemmat haki lapset eilen yökylään mummilaan (ja ilmeisesti lapset oli päässeet uimahalliin ja hampurilaisille, Pipanainen eka kertaa molemmissa) ja meille tuli hyvä ystävämme J ja mun pikkuveli E. Viikonlopun pääasiallisena tarkoituksena on ollut pelata lautapelejä (mitä ihan kohtalaisen huolella tehtiinkin. Mä olin eilen voittoisa, tänään enää en), mutta lisäksi ehdittiin syödä paljon ja hyvin, jutella syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, saunoa jne. Ihan huippu viikonloppu! J lähti jo kotiin, E ja Mies tuolla nyt katsoo jääkiekkoa. Mun elämässä on ihania miehiä! Tässä ne tärkeimmät melkeen olikin kerralla koolla (paitsi meidän isä tietty). 

Nyt jaksaa taas hyvällä mielellä uuteen viikkoon (joskin kovin väsyneenä). Onkin aikamoista hullunmyllyä nää viimeiset 4 työviikkoa. Kauheasti tekemistä töissä, pitkiä päiviä, kokouksia ja yksi vanhempainiltakin ja lisäksi Mies on suurimman osan ajasta työreissuissa, eli mun pitää sit sumplia lasten hoito jotenkin niinä päivinä, kun oon töissä iltaan saakka. Rankkaa, mutta kohtahan tässä on kesäloma! Sitä odotellessa... :)

voi yrjö.

Mä en ala. TAAS kipeänä. Minä, oksutaudissa. Oujee.

Just kun olis ollut oikeasti aika tärkeitä hommia töissä. Tai ainahan ne on tärkeitä ja on hankalaa, jos joutuu olemaan pois töistä, mut nyt jäi työkavereiden niskoille ihan liikaa mun töitä. Plus tänään olis ollut kokous, johon oisin kyllä halunnut päästä, kun tykkään kokouksista (tiedän, olen outo).

Ja just, kun Mies on työreissussa. Mikäpä sen parempaa, kuin saada oksutauti, kun on lasten kanssa yksin kotona... Onneksi en ole kotiäitinä, voin sentään viedä lapset hoitoon ja maata 7 tuntia koomassa kotona. Meillä ei ole oikein käynyt hyvä tuuri tänä vuonna noiden Miehen työreissujen kanssa. Ekan se joutui jättämään väliin, kun Isosisko oli vatsataudissa ja Mies jäi sitä hoitamaan. Toinen meni sivu suun, kun Mies ite oli angiinassa (ja kyllä harmitti, kun noista kuitenkin sais ihan kivasti lisää rahaa...). Ja nyt mä sitten olen sairaana, kun Mies on poissa. 

No, olen muistellut tässä vajaan kahden vuoden takaista kertaa, kun Miehen reissun aikaan ensin Isosisko sai noroviruksen ja alkoi voimallisesti oksentaa ruokakaupassa, ja sit seuraavana päivänä oli mun vuoro (paitsi ettei ruokakaupassa, onneksi). Silloin olin vielä kotiäiti ja raskaanakin, ja kaikkea. Että helpommalla nyt kuitenkin pääsee. Oikeastaan nyt alkaa olla jo vähän parempi olo, kun kerran pystyy jo tässä koneellakin istumaan ainakin hetken.

Sinulle on postia.

Taisin mainita jokunen aika sitten, että jospa sairastelut oli tältä keväältä sairasteltu. hah hah. hahhahhahhahhahhahaaa.

Pipanainen tuli kipeäksi, kuume huiteli lähellä neljääkymmentä. Isosiskokin tuli kipeäksi, se oli kyllä vaan päivän sairas. Mäkin tulin kipeäksi. Mulla ei vaan ollut kuumetta ollenkaan, joten sinnittelin ensin viikon töissä karmeassa yskässä ja ääni melkein kokonaan pois (vähän hankalaa puhetyöläiselle), makasin pääsiäisen kauhean kipeänä (varmaan poskiontelotulehdus taijokusellainen, kun oli ihan karmeita päänsärkyjä), ja sitten sinnittelin tän viikon vielä töissä. Nyt alkaa elämä voittaa.

Jännityksessä eletään. Tää mun työ on ollu nyt virkana auki, ja olen sitä tietysti hakenut, mutta kun mulla on vaan kahden aineen pätevyys, niin saapas nähdä, miten käy. Olen aika vahvasti varustautunut siihen, että mulla ei ole syksyllä töitä. No, sitä on nyt turha murehtia.

Muutenkin töissä on nyt kauhea vauhti päällä, kevään koerumba alkaa ja tekemistä on kaikin puolin enemmän kuin ehtisi tehdä. 7 viikkoa kesälomaan. 

Pipanainen on muuttunut jotenkin kauhean isoksi. Ja sillä on Uhma. Vitsit, jossain välissä kun taas ehtii, niin pitäis kirjoittaa noista lapsista. Ne on niin mainioita. 

Mutta tulin nyt vaan kertomaan, että osallistun Sinulle on postia-haasteeseen. Jotain kivaa kevääseen ja alkukesään :)

Marianpäivä

Eilen oli Marianpäivä. Marianpäiväähän vietetään sen muistoksi, kun enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen saavan alkunsa. Tässä Raamatusta, Luukkaan evankeliumista 1:26-56:

Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!" Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Niin enkeli lähti hänen luotaan.

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin.  Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.  Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!"

Silloin Maria sanoi:

-- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta,
Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen
palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua
autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria
tekoja.
Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

  Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa. 

Muistelin eilen omia raskaaksitulemisia. Olen kolme kertaa tullut raskaaksi, ja aina se positiivinen raskaustesti on ollut  tosi iso juttu. Valtavan iloinen ja ihana asia, koska joka kerta lapsi on ollut hartaasti odotettu ja toivottu. Ja tietysti myös jollain tapaa odotettavissa ollut, ei ole ollut mitään ylläripyllärivauvoja meillä. 

Päädyin sitten miettimään, että miltä Mariasta on mahtanut tuntua. Aivan valtava pommi tuo on uutinen on ollut. Jos kerran mullekin raskaaksitulo on ollut tosi iso asia, vaikka se on ollut odotettavissa oleva ja kaivattu asia, mihin ei ole liittynyt mitään yliluonnollista, niin kuin älyttömän iso uutinen on se, että enkeli tulee kertomaan neitsyelle, että se tulee raskaaksi, ja vieläpä synnyttää Jumalan pojan... Puuh. On siinä varmaan sulattelemista ollut, vaikka tietysti Jumala on sitten antanut Marialle myös voiman noinkin iso asia kestää. Jotenkin haluaisin ajatella, tuosta Marian kiitosvirrestä huolimatta, että Maria on vähän myös miettinyt, että voi apua, mitähän Joosef sanoo (no Joosefhan meinasi kaikessa hiljaisuudessa purkaa kihlauksen, kunnes enkeli kävi hänellekin vähän viemässä viestiä), miten mä pärjään pienen vauvan kanssa, mitä jos sillä on koliikki, eihän meillä ole sille edes vaatteita vielä, miten mä osaan sen kasvattaa, rupsahtaako mun rinnat, IIK ÄÄK APUA.

Mutta niin. Omien lasten myötä on tullut varsinkin jouluisin ja näin Marian päivän aikaan ja muutenkin Mariasta tai Jeesuksen lapsuudesta puhuttaessa aina peilattua niitä juttuja omiin kokemuksiin. Siis että millaista on oikeasti ollut synnyttää jossain tallissa, millainen Jeesus on ollut vauvana jne. Jotenkin ne asiat on Raamatussakin tullut läheisemmiksi. Ymmärrän, miksi katolilaisille Maria on niin tärkeä, siihen on helppo (ainakin kaikkien äitien) samaistua. 

Vähän keskeneräisiä ajatuksia nämä vielä, mutta ajattelin, että jos en nyt niitä laita ylös, niin jää taas laittamatta. Ja nyt lopetan ajattelun tältä erää, koska Mies odottaa mua pelaamaan. Meillä on molemmat lapset kipeänä, ja siis jo unten mailla, ja sen sijaan, että kaivaisin laukustani työpaperit ajattelin voittaa yhden erän Mallorcaa :)

voi tauti.

Ollaan viime aikoina sairasteltu. Isosisko sai vatsataudin silloin hiihtolomareissulla. Kaikki yöt ja osa päivistä meni aika pitkälti karseassa vatsakivussa, mutta ei se kuitenkaan oksennellut tms. Ihan kiva reissu oli, Isosisko varsinkin nautti samanikäisen serkkunsa seurasta. Käytiin hiihtoretkellä lasten kanssa (hiihtoikäiset lapset Isosisko ja serkkunsa J hiihtivät suurella hartaudella n. 100m läheiselle parkkikselle, jossa sitten syötiin eväät. Pipanainen matkusti pulkassa ja vauvaserkku D torkkui vaunuissa. Oli elämys!) ym. Mummolassakin oli kivaa, vaikka Isosisko oli siellä tosi kipeä. Mutta enon vanha rattikelkka oli jännä, ja Pipanainen tykkäsi portaista. 

Isosiskon vatsatauti jatkui vaan ja Mies joutui jättämään työreissun sen takia väliin, jäi siis kotiin hoitamaan lasta. Harmitti, kun meni aika iso rahasumma sen takia ohi, mut eihän näille mitään voi. Isosisko joutui sitten lääkärissäkin käymään (alettiin jo epäillä, et on jotain muuta kuin perus-vatsatautia, kun kamalasti vaan särki vatsaa eikä oksentanut tms) ja ihan peräti verikokeissakin, joka oli tietysti kova paikka. Onneksi Mies hoiti ne reissut, se on tuollaisissa niin paljon mua parempi!

Viime viikolla Miehen piti taas olla työreissussa, mutta niin vaan meni sekin sivu suun, tällä kertaa Mies oli nimittäin itse kipeänä. Viikonlopuksi oltiin suunniteltu aikuisten lautapeliviikonloppua, mutta Anoppi tuli oksutautiin, eikä voitu viedä lapsia mummilaan hoitoon. Ihan kiva viikonloppu oli silti, mun veli ja ystävämme J tulivat kylään kuitenkin, ehdittiin pelailla jonkin verran lasten kanssa ja yöllä, ja syödä kauheasti kaikkea hyvää tietysti myös. Eli ihan kivaa oli, vaikka ei mennytkään niin, kuin oltiin suunniteltu. 

Mulla oli ranne kamalan kipeänä viikon verran. Askarreltiin Isosiskon kanssa meille oma lautapeli, mihin piti tietysti myös tehdä pelinappulat. Löysin jemmasta ikivanhaa cernit-massaa, joka ankaran pehmittelyn jälkeen ihan toimi. Pari tuntia pyörittelin cernitistä pelinappuloita, helmiä, nappeja ym (kun halusin saada ne kaikki käytetyksi). Seuraavana päivänä oli sitten ranne kipeä. Jotenkin kummallisesti runsas kirjoittaminen, yhden sängyn putsaaminen ja puleeraaminen (saatiin Pipanalle sänky mun äidin työkaverin ullakolta), pannaritaikinan vatkaaminen, Pipanaisen nosteleminen ja kanniskelu, mutakakun ja valkosuklaa-mustikkakakkujen vatkaaminen ym enimmäkseen vasemmalla kädellä ei auttanut oikeaa kättä paranemaan. Maanantaiaamuna en meinannut pystyä enää ajamaan autoa (tai siis vaihtamaan vaihdetta) ja kirjoittamista oli turha yrittääkään. Luovutin, ja varasin lääkäriajan tälle päivällä. Joku varmaan rukoili mun käden puolesta tai jotain, koska eilisaamuna käsi toimi taas ihan normaalisti, ja peruin sen lääkäriajankin. :)

Oispa kaikki sairastelut ja muut vaivat tältä erää tässä!

nippelitietoja

Sain Pientä elämää-blogista nippelitietohaasteen. Kaikenlaisiin nippelikysymyksiin pitäisi siis nyt vastata.

Lempinumero

Ei kyllä ole. Ei sitten ollenkaan. Paitsi nyt töissä ärsyttää 1 ja 7, kun nykyiset oppilaat on jo oppinu ne uudemmat versiot, missä ykkösessä ei ole väkästä ja seiskassa ei ole poikkiviivaa, ja mä teen kuulemma väärin.

Paras juoma
Vesi. Ihan tuikitavallinen hanavesi. Omenatuoremehu (kotiompuista tuoremehuasemalla puristettu) on myös valtavan hyvää, mutta sitä harvoin saa. En oikein ole juomaihmisiä.

Facebook vai Twitter
Facebook. Twitteriinkin joskus muutama vuosi sitten tilin tein, mutta en edes muista, milloin olisin siellä viimeksi käynyt saati päivittänyt.

Intohimoni
äh. Intohimo on niin voimakas sana. Hyppään tän ohi.

Lahjojen antaminen vai saaminen
Antaminen. On niitä ihan kiva saadakin, mut paljon kivempaa on, jos sattuu keksimään just sopivan lahjan jollekin ihanalle ihmiselle :)

Mieleisin kuvio tai muoto

Voi hyvää päivää, pitäisikö ihmisellä olla joku lempikuviokin? Suorakulmainen kolmio. Vaikkapa. Kun tykkään Pythagoraan lauseesta :)

Paras päivä viikossa
No riippuu ihan viikosta. Ei sentään elämä ole niin kaavamaista, että etukäteen tietäisi, mikä päivä on paras. Keskimäärin ehkä sunnuntait. Tässä työjaksossa myös torstait on erittäin jees. Ja perjantait, jolloin on lyhyt päivä.

Lempikukka
Luonnonkukista kielo ja lemmikki. Kukkapenkissä tykkään lumikelloista ja tulppaaneista. Tulppaanit on kyllä parhaita ehkä kaikista.

Noniin, se siitä. En tällä(kään) kertaa jaa eteenpäin kenellekään, sorgen.

Oho.

Oho, unohdin listasta ehkä Pipanaisen käytetyimmän sanan: "oho". Se on kyllä kauhean monikäyttöinen, voi vaikka heittää lautasellisen puuroa lattialle ja todeta hämmästyneellä äänellä "oho".  :)

lasten juttuja taas.

"Äiti, sinä olet minun kaheli!"

(Isosisko ei osaa sanoa v:tä ja korvaa sen h:lla, eikä ärrää)

"Minusta tulee isona äiti. Pipanaisesta tulee Isosisko. Äidistä tulee mummo. Mummosta tulee ukki!"

"Äiti, minä en yletä syödä lunta katolta"

"Äiti, mitä posenttia on muussissa?"
"Tuota noin, siinä on 90% perunaa, 7% maitoa ja 3% margariinia. Ja ripaus suolaa"
"Mutta äiti, mitä posenttia on ipaus?"

"Isillä iso masu, äitillä iso masu, Pipanalla iso masu. Minäkin haluan ison pömppömasun!"
"Kuule, sulla on oikein suloinen kolmevuotiaan masu. Se on just hyvä noin."
"Eikä ole, minäkin haluan ison pömppömasun!"
"No mutta, ei kai äidinkään maha nyt niin kauhean iso ole..."
"ON SE!"

Isosisko on oppinut taivuttamaan sanoja, mutta aika usein ne menee vielä vähän väärin.
"Me ei nousemme" tai "minuni lelu" ja "minä näkin"

Musta on suloista, miten Pipanaisella on ihan samoja kirjanlukemistoimintoja kuin Isosiskolla saman ikäisenä. Esim. yhdessä kotitöistä kertovassa kirjassa sanotaan "Alma silittää", ja molemmat tytöt on siinä kohdassa silittäny päätään (vaikka Alma kyllä silittää vaatteita). Muita vastaavia on, jos kirjoissa tanssitaan, rukoillaan, vilkutetaan, soudetaan, ärjytään tai tömistellään.

Pipanaisen aktiivinen sanavarasto käsittää tällä hetkellä (1v 3kk) ainakin.
puuwa =puuro
äiti
mamma = manna (joka on mummilan koira, mut Pipanainen kutsuu kaikkia eläviä koiria mammaksi)
puppo = puppe (kaikki kirjoissa esiintyvät koirat)
aamem = aamen
k'kka = kakka, ankka
ihi = isi
nna = anna
Isosiskollekin sillä on oma sanansa, mutta en osaa kirjoittaa sitä :)

päivähoidosta ja hammashoidosta

Ohhoh, on taas niin pitkä aika edellisesta tekstistä, etten tiedä, mistä aloittaisin. 

Lapset aloittivat päivähoidon. Perhepäivähoitajalla, mikä on tietysti tavallaan tosi hyvä juttu, koska saavat olla yhdessä, ei ole iso ryhmä jne. En nyt ala tässä sen enempää asiasta avautumaan, mutta ei me kovin ihan riemusta olla hypitty tuon hoitopaikan kanssa. Mutta ihan mukavasti on hoito lähtenyt käyntiin molemmilla lapsilla, ja ihan hyvin ne tuntuu hoidossa viihtyvän, eli sikäli ei huolta eikä hätää.

Varahoidossakin lapset ehtivät jo muutaman päivän olla läheisessä päiväkodissa, ja voi että se oli kiva paikka! Jännitin kauheasti, et miten lapset siellä pärjää, kun ovat eri ryhmissä ja kaikkea, mutta hyvin meni. Pipanainen oli ollut vähän sylilapsi (no, senhän ymmärtää), mutta kuulemma oli sujunut ihan mukavasti. Isosisko oli heti löytänyt kavereita, ja oli ihan täydessä touhussa muiden kanssa leikkimässä, kun sitä hoidosta hain. Se oli tosi ihana yllätys, kun se on ollut niin arka ja aika huono sosiaalisissa jutuissa. 

Pipanaisen yöt meni kyllä hoidon aloituksen myötä ihan hulinaksi. Ja se hulina jäi päälle, joten meillä valvotaan useimpina öinä parisen tuntia, joskus vaan valvoskellen, joskus huudon kanssa. Kuinka väsyttävää! Väsymystä lisää se, että Isosiskon pitää nukkua päiväunet hoidossa, joten sehän jaksaa sitten illalla kupata parhaimmillaan yhteentoista. Mulla soi kello aamulla kuudelta, joten siitä voi laskea, kuinka paljon jää aikaa nukkumiseen. Ja omaa aikaa tai Miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ei ole käytännössä ollenkaan. Odotan kauhulla ensi viikkoa ja sitä seuraavaa, kun Mies on työreissuilla ja olen lasten kanssa yksin kotona.

Vaikka toi hoidon aloitus on molemmilta lapsilta sujunut paremmin, kuin uskalsin toivoa, niin kyllä mulla on silti vahvistunut se ajatus, että jos joskus saadaan lisää lapsia, niin en halua niitä näin pieninä laittaa hoitoon (Pipanainen oli siis 1v2kk hoidon alkaessa). Ja Isosiskon haluisin päiväkotiin! No, näillä nyt mennään.

Tällä viikolla on kuitenkin LOMA! Tulikin tosi tarpeeseen. Olen huomenna lähdössä lasten kanssa kolmen tunnin ajomatkan päähän mun siskon luo kyläilemään, siitä jatketaan sit viikonlopuksi mummolaan. Lapset kun ei kovin hyvin nuku reissussa, niin veikkaanpa, että loman jälkeen olo on vähintään yhtä väsynyt kuin ennen lomaa :) Mutta ihana nähdä siskon perhettä, ja tuntuu tosi ihanalta Isosiskon puolesta tää reissu, kun se on kovasti ikävöinyt itsensä ikäistä serkkupoikaa, jota aikaisemmin nähtiin aika useasti. 

Ja jos joku on jaksanut lukea näin loppuun saakka, niin vielä valitusta hammaslääkäreistä. Mulla on aikanaan ollut isot oikomishoidot, enkä ole silti koskaan mitenkään pelännyt hammaslääkäriin menemistä. Nyt pelkään. Multa lohkesi takahampaasta kuukausi sitten iso pala pois. Sain  silloin "ensimmäisen vapaan kiireajan" tälle päivälle. Musta tekee hankalan potilaan se, että mulla on pieni suu, enkä pysty sitä pitämään kunnolla auki, kun multa meinaa leuka loksahtaa sijoiltaan. Tänään otti hammaslääkäriä selvästi vähän aivoon joko se, että mä olen hankala potilas ja vielä hankala hammas hajalla, tai sitten tunaroiva hammashoitaja (ehkä se oli vain aloittelija, mutta se oli kyllä oikeasti vähän pihalla), mutta selvästi sitä joka tapauksessa otti aivoon. Yritin siinä pinnistellä, mut lopulta kuitenkin melkein lähti leuka sijoiltaan (piti käsin laittaa suu kiinni), ja siinä vaiheessa lääkärikin lopulta sanoi, että äläpä avaakaan suuta kovin auki... Se ei millään meinannut saada sitä hammasta paikattua, kun oli niin hankalassa paikassa ja pieni suu jnejne. En tiedä, kuka meistä kolmesta oli helpottunein, kun homma lopulta oli hoidettu. 

Mutta saatiin se paikka tosiaan laitettua. Nyt mulla on sit koko vasen puoli suusta ihan älyttömän kipeä. En muista, että olisin koskaan ottanut hammassärkyyn särkylääkettä (paitsi viisaudenhampaiden tullessa), mutta nyt otin. Toivottavasti tää johtuis vaan siitä, että on ien kipeänä puudutuspiikittämisestä tms. Jotenkin huvittavaa, että mulla oli kuukauden verran hajonnut hammas, jota ei särkenyt tippaakaan, mutta kun se saatiin korjattua, niin johan alkoi särkeä... Tästä on hyvä jatkaa. Njoo, sanotaan nyt vielä se, että ei mun vastapuhjennut hammaslääkärikammo kuitenkaan tuosta lääkäristä johdu, vaan tosiaan siitä, etten kunnolla pysty pitämään suuta auki, jos haluan vielä saada sen kiinni.

Eiköhän siinä ollut tärkeimmät. Tästä on hyvä jatkaa unten maille.

hyvää loppuvuotta kaikille!

Meillä oli ihan mukava vuodenvaihde. Mun veli oli meillä, ni oli Miehellä raketinampumisseuraa. Vaikka ei niitä raketteja niin kauheasti ollut. Ammuttiin muutamia lasten kanssa alkuillasta. Pipanainen tykkäsi (vaikka mua harmitti, kun en ollut tajunnut laittaa sille kuulosuojaimia, kun siellä olikin pari aika kovaäänistä), mutta se oli muuten niin väsynyt, ettei oikein olisi jaksanut katsoa. Isosisko oli tosi tohkeissaan. Se olis halunnut mennä sytyttämään raketteja (ylläri, ei saanut lupaa) ja sit aina uuden raketin tullessa se hyppi ja pomppi ympäriinsä. "Minä kykkää aketista niin paalon, minä yppii, pomppii, uoksee ähän!"

Lapset kävi suht normaaliin aikaan nukkumaan. Miehet meni puolen yön aikaan ampumaan loput raketit, ja mun teki mieli mennä myös katsomaan takapihalle. Päätin sit ottaa itkuhälyttimen mukaan, ni kuulen, jos jompi kumpi lapsista herää. Paha kyllä, itkuhälytin ei jostain syystä toiminut. Niinpä mä sitten katsoin raketteja terassilta ja kävin n. minuutin välein takaovella kuuntelemassa, itketäänkö sisällä. Vähän kärsi vuodenvaihtumiselämys. Ja lapset nukkuivat kuin tukit, vaikka pauketta oli vähintäänkin riittävästi (oltiin me kuitenkin laitettu rullaverhot alas, ettei valoja näkynyt).

No, seuraavana aamuna Mies sitten ihmetteli, että miksi ihmeessä itkuhälyttimen vastaanotin on kiinni pistorasiassa. Silloin vasta hoksasin, että mulla oli ollut se lähetinosa mukana, ja olin laittanut vastaanottimen (volyymit täysillä, tietty) lattialle Pipanaisen sängyn viereen. Olin tietysti ottanut mukaani sen osan, joka yleensäkin on aina ulkona! 

Eli Pipanainen oli ulkoa muutenkin kuuluvien rakettien äänien lisäksi saanut kuunnella n. puolen metrin päästä itkuhälyttimestä täydellä voimalla rakettien pauketta ja aina välillä mun "ei tää itkuhälytin toimi! Miksi tää ei toimi??" -huutoja. JA NUKKUNUT KOKO AJAN. 

Sitten toiseen juttuun. Isosisko näki eilisaamuna painajaista hattivateista. Hattivatit on tähän asti ollut vähän jännittävä, mutta erittäin suosittu juttu, esim. piparkakkutalo oli tänä vuonna hattivattien mökki ja yhdessä vaiheessa Isosisko halusi pukeutua hattivatiksi (siis valkoisiin vaatteisiin). Mutta nyt hän näki unta, että hattivatteja tuli vaatehuoneen (Isosiskon huoneesta on ovi vaatehuoneeseen, joka ei kylläkään ole huone, vaan iso komero, jossa on tavallinen ovi) ovesta ja ilmeisesti ne jotenkin oli käyny Isosiskon kimppuun. 

Koko päivänä Isosisko ei uskaltanut mennä yksin omaan huoneeseensa. Juteltiin pitkään siitä, miten hattivatit on vaan satua jne, mutta eihän se tietenkään Isosiskoa vakuuttanut. Hattivatteja voi tulla vaatehuoneen ovesta, kun kerran Isosisko näki sellaista untakin. Lupasin, että tehdään yhdessä vaatehuoneen oveen hattivatinpelotin. Sitten Isosisko kertoi, että jos hattivatit tulee, niin ne voi hätistää heiluttamalla keppiä, joten hän sai luvan ottaa suksisauvan sängyn viereen yöksi (se oli isoin puhdas keppi, joka sillä hetkellä tuli mieleen). Ehdotin, että iltarukouksessa rukoiltais, ettei Isosiskon tarvi pelätä hattivatteja, mutta se oli kuulemma huono idea. Illalla kasattiin aikamoinen röykkiö tavaraa vaatehuoneen oven eteen esteeksi ja mä menin Isosiskon huoneeseen nukkumaan. Tosin Isosisko vannotti, että äiti ei sitten saa nukahtaa, vaan pitää koko yö istua ja katsoa vaatehuoneen ovea. Ei saa katsoa muualle! Vähän itku silmässä Isosisko peitteli kaikki Barbapapansa peiton alle ("yhää yötä, kaikki minun lapseni") ja meni sitten itsekin peiton alle piiloon niin, ettei edes tukkaa näkynyt. Mutta nukahti ihan minuutissa ja nukkui sikeästi aamuun saakka, että ilmeisesti painajaisia ei viime yönä tullut.

Tänään hattivatit on ollu selvästi mukavallakin tavalla jännä juttu (ollaan kyllä Miehen kanssa vältelty niistä puhumista, jos aihe vaikka vähitellen vaipuisi unholaan), mutta oman huoneen ovi on silti pitänyt pitää kiinni, jos siellä vaikka onkin hattivatteja. Illalla selvittiin vähemmillä turvatoimilla kuin eilen, mutta mä aion mennä silti Isosiskon lattialle yöksi, jos sattuu yöllä pelottamaan.

Että hyvää yötä nyt vaan tältä hattivattientorjujalta!

vauvansiemeniä

Eilen Isosiskon kanssa käytiin mielenkiintoisia saunakeskusteluja. Mua mm. valistettiin siitä, miten lapset saa alkunsa. Sehän tapahtuu niin, että ostetaan kaupasta vauvan siemeniä. Sitten yksi siemen laitetaan napaan, josta se menee mahaan ja alkaa siellä kasvaa vauvaksi.

Me ei olla vauvojen tulemisesta varsinaisesti mitään Isosiskon kanssa juteltu, eikä se ole kysellyt, että mistä se vauva on äidin tai tädin tai milloin kenenkin mahaan tullut. Mutta kaipa se on ollu korva tarkkana, kun on itse tällaiseen lopputulokseen päätynyt.

Isosisko toivoi, että me ostettais vauvansiemeniä, ja laitettais niitä äidin, isin ja Isosiskon mahaan, jotta me saatais kolme uutta Pipana-vauvaa. Isosisko toivois meille kauheasti uutta vauvaa, ja on ihan hirmu onnellinen, kun saa vaikka pientä vauvaserkkuaan pitää sylissä. Kaikista parasta olis kuulemma se, että uusi vauva kasvais Isosiskon mahassa. Vastasin nyt kuitenkin, että ei meille just nyt kyllä ole tulossa vauvaa (tiedoksi myös sitä epäileville! Tiedotan kyllä sitten, jos joskus tulevaisuudessa tulee asian tiimoilta jotain tiedotettavaa), ja sitten jos joskus tulee, niin se kasvaa äidin mahassa. Kerroin, että vauvoja ei voi kasvaa miesten mahoissa, mutta Isosisko oli sitkeästi sitä mieltä, että isin mahassa olis oikein hyvin tilaa pienelle vauvalle. Kerroin myös, että Isosiskon pitää ensin kasvaa aikuiseksi ja mennä naimisiin jonkun miehen kanssa (joo, vähän yksioikoinen näkemys tänä sateenkaariperheiden ja avoliittojen aikana, mutta se ei nyt ollut jutun pääpointti), ennen kuin sen masussa alkaa kasvaa oma vauva. Isosisko arveli, että hän menee kuitenkin mieluiten äidin kanssa naimisiin.

Lisäksi mainittakoon, että ollaan tehty jouluruoista loppua. Tänään ja eilenkin on ollu leipäpäivä. Kaikkia sekalaisia jouluruokia vaan leivän päälle, ja hyvä tulee. Mun tän vuotisia suosikkeja on mäti-smetana-punasipuli paahtoleivällä, suolasienet ja kinkku ruisleivällä ja savulohi-kylmäsavulohi-muna-suolasienet sekaleivällä. Namnam. Parasta heti jouluaterian jälkeen :)

joulua

Miehen aatonaaton "pikku ajelu" suuntautui Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta hän kävi noutamassa toisen pikkusiskonsa joulunviettoon (kälynen asuu Saksassa, eikä oltu viime kevään jälkeen nähty). Miehen vanhemmat eivät tästä mitään tienneet. Anoppi ja appi ja se toinen pikkusisko (joka tiesi isosiskonsa saapumisesta) saapuivat meille aattoa viettämään. Pyysin appivanhempia olkkariin "katsomaan kuusta", ja molemmat tähyilivät eteisen puolelta, että mikäs tuossa on vikana. Mutta kyllä oli ilmeet näkemisen arvoisia, kun he huomasivatkin se varsinaisen katsottavan sohvalla istumassa :) 

Oikein kunnon jouluyllätys.

Muutenkin meni aatto ihan kivasti. Paikallinen jouluhartaus oli kyllä ihan turha (ja mä sentään yleensä puolustan jumalanpalveluksia, eli se tosiaan oli erityisen onneton), mutta eipä se joulun onnistuminen onneksi siitä ole kiinni. Ruokaa tuli syötyä vähän liikaakin (kun se oli niin hyvää!) ja lahjojakin oli aika keko. Suurin osa paketeista oli kuitenkin onneksi ihan tarpeellisia tai sitten muuten vaan kivoja. Lapset sai mm. junaradan osia ja duploja, muutamia vaatteita, barbapapa-juttuja (kovasti pinnalla molemmilla), muutaman soittimen (kovasti pinnalla kaikki musisoiminen ja tanssi myös molemmilla) ja Isosisko sai sukset. Ja mun sisko oli ommellut molemmille tytöille ihan mielettömän ihanat essut.

Miehen vanhemmat ja siskot lähti illalla. Me saatiin lapset nukkumaan kymmenen jälkeen vasta, mutta jaksettiin sitten vielä syödä juustoja ja pelailla uutta lautapeliä. Meni myöhään, ja tänään on kyllä ollut tosi väsy olo...

joulua.

hoh, nyt saa joulu tulla.

Hattivattien mökki (siis tämän vuoden pipariaikaansaannos) nököttää yltä päältä karkein koristeltuna pianon päällä. Isosisko vastasi koristelusta, äiti kasaamisesta. Vähän harmittaa, kun tein hienon kolmiulotteisen kuusen mökin pihaan, ja Isosisko onneton meni syömään puolet latvasta. No, nyt jälkikäteen ajateltuna, syötäväksihän se oli tarkoitettukin...

Koti on huomattavasti tavallista siistimpi, joka on mulle se suurin joulun tuoja. Onpa tässä muutama päivä (mulla oli tiistaina viimeinen työpäivä ennen joululomaa) siivoiltukin, ihan leppoisalla meiningillä tosin. Eli on ehditty myös Isosiskon kanssa rakentaa legoista Nooan arkkeja (Nooan arkki on kova juttu meillä nykyään!) ja Pipanaisen kanssa hassutella ja hupsutella. 

Piparihiiri (Pipanainen) ja Piparimörkö (Isosisko, joka ihan itse julisti olevansa mieluummin Piparimörkö kuin -hiiri) ovat unilla ja mä olen viimeisten joulusiivousten sijaan istuskellut kohta kaksi tuntia koneella. Mies lähti pienelle jouluajelulle, ja odottelen kohta sitä kotiin. Ihanaa olla vaan siistissä kodissa, ihan yksikseen. Meinasin lämmittää glögiä (sitä jäi vähän yli, kun tehtiin jo huomisen jälkiruoaksi glögipäärynöitä), mut en jaksanutkaan. Söin vaan vähän iltapalaa (joka sekin meinasi tulla ulos, nykyään on aina syömisen jälkeen epämääräisen etova olo. Kivaa, huomista jouluateriaa ajatellen...)

Tehtiin joulukarkeista sekoitus, karkkeja oli ämpärillinen. Siis 10 litraa. Ilman suklaarasioita. Hmm, aika paljon. Mutta onpa tulossa pari ylimääräistä syöjääkin (Miehen vanhemmat ja pikkusisko tulevat meille)

Ruokaa on pienen kylän tarpeiksi, laitettiin ulkoeteinen jääkaapiksi, että mahtuu. Namnam. (kunhan nyt vaan pystyisin syömään, mieli kyllä tekis)

Huomenna laitan jouluevankeliumin (sellainen yksinkertaisuudessaan äärettömän hieno, ihan valkoisesta paperista tehty seimiasetelmahommeli) olkkarin ikkunaan, koska tänään en enää jaksa. Koristellaan kuusi. Ja aamulla vaihdetaan lakanat, että pääsee aattoiltana puhtaisiin lakanoihin. Jotain olin vielä ajatellut siivota, mutta en viitsikään. Ihan riittävän siistiltä näyttää nytkin.

Odotan huomista. Isosiskoa, joka osaa jo ottaa joulusta ilon irti, ja Pipanaista, jolle tämä on eka joulu, josta se jotain ymmärtää. Viime vuonna meillä oli kuukauden ikäinen pötkylä, nyt on jo iso puuhakas tyttö.

Olen onnellinen.

Yksivuotias taapero

Meidän Pipanainen täytti kolme viikkoa sitten vuoden.

Huikeassa yhden vuoden iässä Pipanainen

- osaa kävellä jo ihan sujuvasti

- on pelottavan innostunut kiipeilemisestä. Osaa kiivetä, mutta ei osaa vielä tulla turvallisesti alas...

- puhuu muutamia sanoja, jotka tulevat ja menevät. Soutaminen on nyt unohtunut, tällä hetkellä sanavarastossa on "ätä" (=äiti) ja "eetattaa" (=ei haittaa)

- on useimmiten nauravainen ilopilleri

- herää vielä öisin kerran yöpalalle ja usein muutaman kerran muuten vaan

- osaa todellakin ilmaista oman tahtonsa. Ruokapöydässä vaaditaan kovaan ääneen raejuustoa (ja Pipanainen myös tarkasti näyttää, mihin kohtaa pöydällä raejuustokeko pitää sijoittaa, jotta hänen on se hyvä syödä) ja Isosiskon kanssa tuppaa tulemaan tappelua aiheesta kuin aiheesta

- nukkuu pääsääntöisesti yhdet päiväunet, yleensä jotain tunnin ja kahden tunnin välillä

- on jo 79cm pitkä ja painaa 10kg

- tykkää piirtämisestä

- syö itse sormin ja lusikalla, jos lusikkaan on laitettu ruokaa valmiiksi. Osaa juoda itse nokkamukista.

- rakastaa oleilla ilman vaatteita. Riisuminen on varmin tapa saada Pipanainen hyvälle tuulelle.

Kauheita tuommoiset osaamislistat, mut laitoinpa nyt kuitenkin, lähinnä itselleni muistiin. Pipanaisen synttäreitä juhlittiin huolella ensin mun vanhempien kanssa ja sitten toisena päivänä mun sisarusten (perheineen), Miehen siskon, vanhempien ja mummojen kera. Niin, ja kälyn poikakaverin, joka on virallisesti Anopin suosikki, Maailman Paras Vävy :) Etukäteen en kauheasti jaksanut valmistella synttäreitä (mun sisko teki kakunkin), enpä mä ole oikein mitään aikoihin jaksanut, mut ihan kivat juhlat tuli silti.

Yksivuotispäivänään Pipanainen sai kolme rokotusta ja asianmukaiset reaktiot kuumeineen kaikkineen. Se oli ihan parka ressukka, mut onneksi kuume meni yhdessä illassa ohi. Nyt ollaan sitten viimeiset pari viikkoa oltu itse kukin enemmän tai vähemmän flunssaisia, Pipanainen meistä eniten. Jospa oltais sit jouluna terveenä!

lisää Isosiskon juttuja

- Isosisko, mitä sanotaan, kun noustaan pöydästä?
- VALMIS!

- Isosisko, muistatko mitä piti sanoa kun noustaan pöydästä?
- AAMEN!

Isosiskon versio syntiinlankeemuksesta:
- Kääme sanoo: maistaa vähän. Umala kieltää, kääme sanoo: maistaa vaan.
- No mitä sitten kävi? Maistoiko Eeva ja Aatami?
- Yksi keeta (tätä havainnollistetaan sormella). Yksi keeta maistaa vaan, yksi keeta ei tuhmuutta!
- Oliko se Jumalan mielestä tuhmasti tehty? Suuttuiko Jumala sitten?
- Ooo. Umala uuttuu, Umala sanoo: mene heti omaan uoneeseen!

- Äiti pikkusti kaava kätessä, minä myös pikkusti kaava kätessä. Isi kätessä kaavaa ISO MÄÄRÄ! 

-Minä oon ollu tosi nätisti!

- No niin olet.

- Kohta minä olla ei-nätisti!

- Äiti, ei mee töihin. Äiti, mene ukkumaan. Ulkona kohasti pinee, ei nähnä mennä töihin.

Jotenkin en uskonut, että töissä tykättäis, kun ilmottaisin, et meen takas nukkumaan koska lapsi käski, ja ulkona oli pimeää...

Isosisko luetteli sormien nimiä: "peekalo, etuoomi, kekkioomi, mitätön, pikkuilli"

Ja muurahaiset on "muukalaisia" :)