26.3.2016

Talviliikuntapäivä

Niin paljon tapahtuu kaikkea, mistä olisi kiva kertoa ja mitä olisi kiva muistaa myöhemminkin. Kun vaan saisi aikaan laittaa muistoja ylös tänne bloginkin puolelle...


Tässä yksi mukava muisto:

Maaliskuun alussa vietimme meidän perheen ulkoliikuntapäivää mummilassa. Lähdettiin ex tempore mummilaan päiväksi ulkoilemaan. Voihan sitä muuallakin ulkoilla, mutta mummilassa osui olosuhteet ja muonitus kohdilleen :) Aamupäivä meni vietettiin koko perheen voimin pulkkamäessä. Mummilan naapurin pihatie on mitä parhain pulkkamäki. Poikanenkin laski ihan yksin pulkalla, ja osasi jopa vähän ohjata. Siirryttiin vähäksi aikaa vielä Miehen mummolan pihapiiriin laskemaan pienemmästä mäestä. Oli tosi kivaa, meillä kun kotona ei ihan lähellä ole mäenlaskumäkiä.





Ruokailun jälkeen laitettiin Poikanen nukkumaan ja me muut lähdettiin vielä luistelemaan ja hiihtämään. Minäkin luistelin ekaa kertaa sitten lukioaikojen, arvelin, että edellisestä luistelusta oli varmaan 16 vuotta aikaa (lukion ekalla oli meidän ainut pakollinen liikankurssi, enkä muista sen jälkeen luistelleeni). Alkuun vähän hirvitti ja horjutti, mutta pystyssä pysyin ja pääsin sekä eteen- että taaksepäin. Oli tosi kivaa.



Pipanainen väsyi luistelun jälkeen, kävi hiihtämässä kyllä pienen hetken, mutta meinasi mennä itkuksi ja lähdin sen kanssa sitten takaisin mummilaan. Isosisko hiihti vielä isin ja ukin kanssa reilun kilometrin mittaisen lenkin.

Oli oikein onnistunut talviliikuntapäivä. Pitää muistaa ensi talvenakin luistella, jos tilaisuus koittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti