Pipanainen 4 vuotta

"Arvaa mitä äiti, me saatiin tehdä päiväkodissa itse satu! Ja siinä oli rinsenssa ja rinssi ja NE RAKASTUI!!!"
"Voi sepä suloista. Mitä sitten kävi, menikö ne naimisiin?"
"Ei, ne meni Hoploppiin."

On jo varmaan tullut edellisten postausten myötä selväksi, että meidän Pipanainen täytti 4 vuotta. Varsinainen syntymäpäivä oli perjantaina.

Tänään käytiin neuvolassa. Urheasti Pipanainen meni terkkarin ja opiskelijan kanssa tekemään tehtäviä, vaikka jännitti mennä yksin. Hyvin meni. Terkkarin sanoin Pipanainen on "yksi taitavimmista neljävuotiaista, jota olen koskaan tavannut". Myös näkö, kuulo ja sen sellaiset oli erinomaisessa kunnossa. Rokotus saatiin annettua (eikä edes itkettänyt, oho) ja muutenkin meni mukavasti.

Pipanainen oli itse sitä mieltä, että kaikki muu oli tosi helppoa, paitsi se, kun piti seistä suorana kun mitattiin.

"Onko näissä kaikissa margariinipurkeissa ollut ensin hilloa?"
"Ööö, ei. Kyllä niihin laitetaan tehtaalla suoraan margariinia. Kuinka niin?"
"No kun tuossa purkissa lukee HILLO."
"Hm, siinä lukee HYLA. Mutta hyvin sä kyllä hoksasit, niissä on samoja kirjaimia."

Äiti saa kai vähän kehuskella? Pipanainen on kyllä tosi taitava, ikätasoaan edellä melkein joka asiassa. Se on hyvä puhumaan (siis sanavarasto on laaja ja osaa monimutkaisia lauseita yms) ja harjoittaa kyllä tätä taitoa ahkerasti :) Monenlainen liikkuminen sujuu, niin kiipeileminen kuin tanssiminenkin. Hienomotoriikassa meidän pieni askartelija on tosi näppärä, osaa leikata tarkasti viivaa pitkin pieniäkin kuvioita, piirtää ja kirjoittaa jo aika hyvin. Ja sosiaaliset taidot on hyvät, Pipanaisella on paljon kavereita jne. Pipanainen osaa laskea yhteenlaskuja jo aika hyvin ja vähän tapailee lukemista.

Meillä kun on ollut Isosiskon kanssa kaikenlaista sen kehityksen hitauteen liittyen, niin kyllä äidin sydäntä lämmittää erityisesti, kun neuvolassa kehutaan poikkeuksellisen taitavaksi joka osa-alueella :)

"Äiti, onko oikeasti olemassa pinkkejä karvaisia poneja?"
"Ai ihan oikeita, eläviä poneja?"
"Niin."
"No ei niitä kyllä ole."
"Onko sitten keltaisia tai punaisia? Minä haluaisin sellaisen meidän takapihalle, niin että minä voisin hoitaa sitä ja se olisi minun lemmikkini."
"Eipä ole keltaisia eikä punaisiakaan. Taitaa kaikki ponit olla valkoisia, harmaita, mustia tai eri värisiä ruskeita. Eikä me oikein voida ottaa ponia, koska meillä ei ole sellaiselle tilaa, eikä me osattaisi sitä hoitaakaan."
"No otetaan sitten koira! Tai kissa! Tai hiiri! Tai leopardi!"
jne jne. 

Pipanaisella on vilkas mielikuvitus. Mitä uskomattomimpia tarinoita kuullaan meillä päivittäin. Mielikuvitus näkyy myös Pipanaisen saamissa ideoissa. Muutama päivä sitten saavuin paikalle juuri ajoissa, kun Pipanainen aikoi hypätä Isosiskon parvisängystä sateenvarjon avulla alas... Pipanainen tykkää myös laulaa. Mielellään omia lauluja, mutta tarvittaessa laulaa oikein hyvin myös tuttuja lastenlauluja. Pipanainen on temperamenttinen tyttö, joka nostaa äläkän, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Itku ja nauru on Pipanaisella herkässä, mutta onneksi meillä useammin nauretaan kuin itketään. Pipanainen haluaisi osata kaiken, mitä Isosiskokin, ja toisinaan turhautuu, kun ei pysty samaan. Sitten heitellään saksia pitkin pöytää, kun harmittaa niin kovasti olla pienempi. Pipanainen leikkii mielellään kotileikkiä, päiväkotia tai muita roolileikkejä, askartelee tai piirtelee. Pipanainen tykkää muskarista, mutta aikoo lopettaa vesipeuhun. Ulkoilu on Pipanaisesta useimmiten tylsää, paitsi jos pihalla on naapurin tyttö, jonka kanssa Pipanainen on parhaat kaverit. Pipanaiselle iskee välillä (tai aika useinkin) varsinkin ulkovaatteita pukiessa lapsetus, ja hän haluaisi äidin apua. Mutta jos pihalle on kiire (ts. ikkunasta on nähty, että naapurin tyttö on ulkona), Pipanainen pukeutuu kyllä sujuvasti ihan itse.

Pipanainen on toisaalta jo iso, osaa kaikenlaista ja on hirmu taitava ja itsenäinenkin toimissaan. Toisaalta taas vielä ihan pieni, haluaa ja tarvii paljon syliä, ja ajatus kulkee vielä monessa asiassa pienen lapsen latuja.

Se on niin ihana. Meidän oma isänpäivän ihme, pikku Pipanainen. Ei kun tietysti keskikokoinen Pipanainen, tästä neiti itse on tarkka.

Juteltiin tyttöjen kanssa tuttujen ihmisten ammateista. Isosisko aika hyvin tiesi, mitä lähipiirin ihmiset tekee työkseen. Sit tuli puheeksi, että pappa on pappi. Isosisko tiesi, että papit on kirkossa ja että ne kastaa, vihkii ja hautaa ihmisiä. Pipanainen ei halunnut jäädä huonommaksi:
"Minä tiedän! Minä tiedän, mitä pappi tekee!"
"No mitä?"
"Se tulee!"
"Hm, siis miten niin tulee?"
"Se tulee huoneeseen!"

"Äiti, minä muutin tänne! Tämä on minun kotini ja minun maalaushuoneeni!"

(tän tarkempia kuvia Pipanaisesta ei ole edelleenkään luvassa)