Ikkunaremontti

Meillä oli tänään ikkunaremonttipäivä.

En olisi ikinä uskonut, että se on niin nopea ja helppo homma.

Puoli kahdeksalta tuli remppamiehet (2kpl) hommiin. Olin just saanut itselleni ja lapsille vaatteet päälle, ja aloin siinä sitten kiireellä laitella sänkyjä siihen malliin, että pääsevät hommiin. Lapset onneksi katsoivat telkkaria ja pysyivät siis aloillaan, kun miehet aloittivat kantamalla kaikki ikkunat sisään oikeisiin huoneisiin. 

Mun serkku tuli (onneksi!!) meille avuksi. Se olikin hyvä, koska tosiaan sisällä joka huoneessa oli ikkuna odottamassa, ei todellakaan olis voinut lasten (tai varsinkaan Poikasen) kanssa olla sisätiloissa. Joten aamupäivä vietettiin pihalla, onneksi oli nätti ilma. Serkku vahti lapsia ja mä sit tein sisällä ruokaa.

Hullun nopeasti se ikkunoiden vaihto kävi. Kaksi tuntia meni siihen, että otettiin vanhat ikkunat pois ja laitettiin uudet paikalleen. Enemmän aikaa meni sitten tiivistämiseen, listoitukseen ja jälkien siivoukseen niin sisältä kuin ulkoakin. Mutta kaiken kaikkiaan kuudessa tunnissa koko homma oli paketissa, ja miehet sentään pitivät jonkinlaiset ruokatauonkin. 

Haettiin Isosisko eskarista kävellen (ja oli niin lämmin, että pitkähihaisessa puserossa tuli melkein kuuma!) ja kun tultiin kotiin, miehet jo olivat lähtöpuuhissa. Yllättävän vähän jäi sotkua siivottavaksi. Olin suojannut kirjahyllyt ym. lakanoilla, jotka tietysti meni pesuun. Lattian imuroin (vaikka ei paljon ollutkaan sotkua) ja moppasin, sen verran tuntui pölyiseltä. Tosiaan remppamiehet itse lakaisivat lattian ennen lähtöä -sen verran perusteellisesti, että ottivat meidän lattiaharjan ja rikkalapion mukaansa. En tiiä, pitäiskö mun kehdata huomenna soittaa, että kaivataan meidän harjaa, vai meenkö vaan suosiolla ostamaan uuden...

Ihana serkku vielä viihdytti lapsia niin, että sain tosiaan rauhassa lattiankin mopattua. Illalla vielä vähän järjestelin tavaroita paikalleen ym pientä. Jotain jäi vähän huomiselle.

Lapsetkin olivat niin väsyneitä (Pipanainen puuhakkaasta päivästä, Poikanen varmaan myös siksi, että sen päiväunet jäi kymmenen minuutin rattaissa torkkumiseen), että kaksi nuorinta oli unessa jo puoli kahdeksalta. Äitikin on väsynyt, ja menee tästä kohta nukkumaan.

Mut kyllä on hienot uudet ikkunat. Tykkään!

Yh-kuukauden toinen päivä

Olin ajatellut tyhjentää tänään kompostin. Sitten tuli mieleen, että ei ehkä ole ihan suotavaa ilmaantua päiväkodin kevätjuhlaan kompostintuoksuisena, joten jätin odottamaan tulevaisuutta. Ilma oli ihana ja puuhailtiin lasten kanssa pihalla niitä näitä. Mä siirsin tomaatintaimia ämpäreihin, mutta ämpärit loppuivat (taas!) kesken, joten muutama jäi vielä siirtämättä. 

Pipanaisella oli tosiaan päiväkodin kevätjuhla. Oli kiva juhla ja hyvin meni. Pipanainen esiintyi hienosti, vaikka välillä vähän hametta nostellessa pikkuhousut vilkkui, sormi eksyi nenään ja haukotti. Ihana oli myös seurata toisen ryhmän pikkuisten touhuja, noi alle 3-vuotiaat on niin hellyttäviä esiintyjiä!

Isosisko otti valokuvia (mäkin pari, jotta olisi ainakin joku kuva, jossa näkyy päät jne). Poikanen jaksoi yllättävän hyvin. Melkein koko ohjelman se katsoi ihan onnessaan (vetosi selvästi 2-vuotiaaseen ne lastelaulut), ja lopusta selvittiin mun kännykän avulla (olen jo monessa tiukassa paikassa ollut kiitollinen siitä, että tuli hommattua älypuhelin). Juhlan jälkeen tarjottiin eskimot, ja Poikanenkin onnistui syömään omansa melkein ilman sotkuja. 

Meillä oli tosi kiva päivä kaiken kaikkiaan. Iltatoimetkin meni ok. Lasten nukahdettua leivoin ylihuomiseen raamikseen mutakakun ja valmistelin vielä vähän huomista ikkunaremppaa (ts. raivasin loput tavarat pois ikkunoiden edestä ja suojasin kirjahyllyt lakanoilla). 

Mitä mutakakkuun tulee, mulla on ollut jo jonkin aikaa sellainen tunne, että meidän uuni ei paista kovin hyvin. Nyt tein tosiaan ylihuomista raamista silmälläpitäen mutakakkua, ja sen paistaminen kun on tarkkaa puuhaa, niin ajattelin lykätä uuniin lämpömittarin. Oikeassa olin aavistuksineni, siinä vaiheessa kun uuni näytti 200 astetta, lämpömittari näytti 122.

Lisäsin tietysti uuniin lämpöä, kunnes se oli oikeasti 200. Ja nyt se mutakakku onneton sitten paistui liian kypsäksi (joudunkohan syömään sen nyt itse ja tekemään raamikseen uuden?)

Tänään.

Tänään oli mukava päivä.

Ikkunat tuli. Mies oli puhelimessa sanonut kuljetushenkilölle (nainen), että kannattaa peruuttaa pihaan, koska meidän pihassa on vaikea pumppukärryillä mitään liikuttaa (hiekkapiha, ja viettää ylöspäin kohta taloa). Kuljetushenkilö tietysti parkkeerasi autonsa tienviereen, hilasi ensimmäisen ikkunalavan sieltä alas ja totesi, että tämähän ei tästä mihinkään liiku... No, mä menin työntämään ja saatiin kahden naisen voimin ikkunat pihan puolelle, ei tarvinnut tielle jättää. Iltapäivästä asti on satanut ja mua jännittää, et pitääkö mun pressuviritelmät ikkunat tarpeeksi kuivina. 

Käänsin kasvimaan. Isosisko katseli vierestä ja arveli, että isi osaa varmaan paremmin. Kauhean kannustavaa, varsinkin kun mä hoidin sen homman mielestäni oikein hyvin. No, onhan Miehellä enemmän voimaa ja vipuvartta, joten kyllä se varmaan siltä paremmin sujuukin.

Tytöt tiskasivat kaikki leikkiastiat (siivoilin aamupäivällä lastenhuoneen hyllyjä ja totesin leikkiastiat pölyisiksi). Tiskatuksi tulivat, ja siinä ohessa kastui kaksi tuolia, lasten vaatteet ja lattia. Hyvää harjoittelua tytöille.

Mä sain hoideltua joitain jonkin aikaa odotelleita pikku hommia, lapset puuhasteli mukavasti niitä näitä, Poikanenkin teki vähemmän tihutöitä kuin yleensä ja mieli oli ihan hyvä kaikilla enimmän aikaa. Poikasen nukuttamiseen meni alle tunti (yleensä Mies nukuttaa sen vartissa, mulle se temppuilee parhaimmillaan puolitoista tuntia). Kohta menen nukkumaan, tulevan yön nukkumismahdollisuuksista kun ei oikein tiedä. 

Öitä!

Ei tehdä mitään -viikonloppu

Kylläpä on ollut kiva viikonloppu.

Perjantaina lähdin lasten kanssa pian Isosiskon eskarin loputtua lähikaupunkiin. Mies tuli töistä sinne, ja käytiin ostoksilla. Tarvittavien tavaroiden lista oli pitkä: lasten juhlakengistä multaan, ruokaostoksiin ja pariin pressuun. Läheskään kaikkea tarvittavaa ei löytynyt, eikä ehdittykään ostaa, mutta onneksi kuitenkin ostoslista lyheni jonkun verran. 

Ruokailulle ei jäänyt pitkälti aikaa ennen Isosiskon uintia, joten päädyttiin pizzabuffaan (koska viereiseen Heseen oli liian pitkä jono). Nälkä lähti, se nyt ehkä oli perimmäinen tarkoituskin. Poikanen nautti täysin siemauksin lihapullista, pitsanreunoista ja maidosta ja muisteli vielä illallakin, miten "issa mmaa, issa NAM!" (= pitsa kuumaa, pitsa nam).

Mä vein Isosiskon uimaan, mies pienemmät kotiin. Olin edellisenä yönä saanut nukkua 3,5 tuntia, joten puolen tunnin istuskelu uimahallin yläkerrassa puolihorroksessa oli ihan tervetullut katkos muuten kovin touhukkaaseen päivään.

Eilinen meni kotoisissa puuhissa. Mies kävi vielä lähikaupungissa ostamassa multaa, joka edellisellä reissulla jäi ostamatta (mä en lähde kolmen lapsen kanssa multaostoksille!) ja puutarhakeinun (päätin viimein, mitä haluan hankkia 30-vuotissynttärilahjaksi melkein kaksi vuotta sitten saamillani rahoilla), tosin puutarhakeinu kasataan vasta sitten joskus tulevaisuudessa paremmalla ajalla, kunhan keksin, mihin kohtaan pihalla sen haluan :)

Siivottiin, syötiin muikkuja ja perunamuussia, keräsin kevään ekan satsin nokkosia kuivumaan, lapset leikki pihalla, illalla vähän yhteistä aikaa Miehen kanssa. Kiva tavallinen kotipäivä ilman mitään ihmeellistä. Sama meno on jatkunut tänään.

Mä tykkään hirmuisesti tällaisista kotiviikonlopuista, kun ei tapahdu mitään, ei ole mitään menoja, ei käy vieraita, ollaan vaan ja tehdään kotihommia. Toisaalta tykätään kyllä vieraistakin ja tykätään myös kyläillä yms, eli ehkä senkin takia tämmöiset "perusviikonloput" on meillä kovin harvinaisia. Näin äkkipäätä muistelemalla sanoisin, että edellinen ohjelmaton ja vieraaton viikonloppu on ollut yli kuukausi sitten, ja seuraava aikaisintaan joskus juhannuksen jälkeen, joskin veikkaan, että kesällä ei malteta viikonloppuja kauheasti kotona viettää. Toki me arkena ollaan enimmäkseen kotosalla, ja kun lasten kesäloma alkaa kahden viikon päästä, niin varsinkin sitten tavallisia kotipäiviä on kyllästymiseen asti. Mutta onhan se eri, kun on Mieskin kotona.

Huomenna Mies lähteekin sitten neljäksi viikoksi reissuun. Huomenna tulee myös kolme lavallista ikkunoita pihaan, keskiviikkona sitten niitä pitäisi alkaa saada paikalleen. Haastava kuukausi on aluillaan, katsotaan, miten tästä selvitään... Tänään pitäisi vielä ottaa verhotankoja pois ja siirrellä muutamia painavampia huonekaluja, mitä en saa tiistaina yksin siirrettyä. Valmistellaan siis jo ikkunaremppaa, mun hommaksi jää sitten tiistaina suojata piano, telkkari, kirjahyllyt ym, siirtää vähän sänkyjä ja muita huonekaluja, mitä on ikkunoiden edessä. Ja tietysti sitten remontin ajan pitää lapset pois tieltä, sekä jälkikäteen pestä lattiat ja siivota mitä nyt muuten siivottavaa on. Olisi saanut tulla tuo remontti vähän parempaan aikaan, mutta toivotaan nyt sentään, ettei sataisi!

edit: Kivan viikonlopun vähemmän kiva loppu: Poikanen piirsi (siis naarmutti) kivellä molempien autojen konepeltiin ja kylkiin hirmuiset syheröt, kun Mies oli hetken siihen selin jomman kumman tytön pyörää laittaessa. Tosi raivostuttavaa, noiden kuntoon maalaaminen maksaa taatusti paljon, ja sillekin rahalle olisi mieluisampaakin käyttöä... Yritän ajatella positiivisesti, että onneksi oli sentään omat autot, ja jospa Mieskin nyt uskoisi, että Poikasta ei saa jättää hetkeksikään vahtimatta, kun se kulkee tihutyöstä toiseen. Mutta harmittaa tosiaan ihan vietävästi, ja että vielä molemmat autot! Lapset tappeli koko illan, meille tuli vähän kiire saada remonttivalmistelut tehtyä ja autoepisodin johdosta pinna oli kireällä itse kullakin. Tästä on hyvä jatkaa lastenhuoneeseen nukkumaan ensi yöksi...

Helatorstai

Torstaina oli helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Helatorstai on mulle jännä päivä, se on pyhä (ja merkityksellinen sellainen), mutta toisaalta se ei kuitenkaan tunnu varsinaiselta pyhäpäivältä. Jostain syystä helatorstaista on tullut mulle sellainen ihmeellinen lauantain (jonka miellän kotityöpäiväksi) ja sunnuntaina (lepopäivä, pyhäpäivä, kivojen puuhien päivä) sekamuoto. Päivä, jolloin on sopivasti aikaa tehdä joku ekstraprojekti pois alta, mutta toisaalta jolloin tekee mieli vähän rauhoittua, ja myös syventyä hengelliseen puoleen.

Tänä vuonna helatorstain ohjelmaan kuului meidän perheellä seurakunnan perhemessu. Messun yhteydessä oli tulevien koululaisten koulutielle siunaaminen. Olikin oikein kivasti toteutettu perhekirkko tällä(kin) kertaa, ainakin lasten näkökulmasta (itse kaipaisin näihin perhekirkkoihin, kuten muuhunkin kotiseurakunnan toimintaan enemmän ja selkeämpää hengellistä antia). Lapset saivat istuttaa kehäkukan siemenet ruukkuihin ja ottaa ne mukaansa, rukouspuusta sai poimia mukaansa rukouksen ym. toiminnallista puuhaa oli pitkin matkaa. Se oli tietysti kiva, koska varsinkaan pienemmät (esim. meidän Poikanen) ei kauheasti jaksa kuunnella. 

Koulutielle siunaaminen oli Isosiskolle tärkeä ja jännäkin hetki. Kaikki tulevat koululaiset kutsuttiin alttarin ääreen, jossa siunaamassa oli oman aikuisen lisäksi pappi ja lapsityönohjaaja. Ketään kummeista tai isovanhemmista tyttö ei halunnut siunaamaan pyytää, vaan valinta kohdistui äitiin :) Täytyy kyllä myöntää, että äidilläkin oli tippa linssissä siinä alttarin äärellä, en vaan voi käsittää, että mun eka vauva on jo niin iso, että se menee syksyllä kouluun!

Kirkon jälkeen oli pihalla tarjolla grillimakkaraa ja muurinpohjalettuja. Hyvää oli :) Ilma oli sen verran kylmä ja tuulinen, ettei tehnyt mieli istuskella maassa, joten me mentiin kirkkoon sisälle syömään. Tuntuu kivalta, että nykyään kirkko kaikessa pyhyydessään ei ole enää niin koskematon, etteikö siellä takarivissä voisi lapset popsia hyvällä halulla makkaraa ja lettua. 

Ruokailun jälkeen olisi ollut vielä Wilson Kirwan tarinankerrontatuokio, mutta meidän perhe suuntasi sitä ennen jo kotiin. Poikasen päikkäriaika oli ollut ja mennyt, eivätkä tytötkään oikein ehkä olisi enää jaksaneet. Katsottiin parhaaksi lähteä siinä vaiheessa, kun kaikilla oli vielä kivaa.

Loppupäivän puuhastelin niitä näitä, kuten lauantain ja sunnuntain sekamuotopäivään sopii. Vähän kotitöitä, vähän käsitöitä ja muita omia juttuja. Oli kyllä kiva päivä, ja katkaisi sopivasti useamman päivän kurja fiilis -putken. 

Rautatiemuseo ja äitienpäivä

Onpas taas ollut vilskettä ja vipinää. Mun siskonperhe oli meillä torstaista sunnuntaihin kylässä. Vauhtia riitti, kun talossa touhusi 6 lasta, ikähaarukalla 1-6 vuotta. Kyllä täytyy sanoa, että serkut on iso rikkaus! Ja sisarukset, vielä näin aikuisiälläkin :)

Tosin täytyy myöntää, että olen mä kiitollinen myös siitä, että vaan puolet noista on meidän. Olen usein miettinyt, että jos oltais vaikka oikein hedelmällisiä lestadiolaisia, niin noi kaikki vois hyvinkin olla meidän lapsia (6v kaksoset, sit 4v, 3v, 2v, 1v). Olis kyllä rankkaa!

Joka tapauksessa, oli kivaa. Käytiin koko joukolla lauantaina Hyvinkäällä Rautatiemuseossa ja sitä ennen syömässä. Poikasen päiväuniaika oli jo ohi siinä vaiheessa (eikä lapsi siis ollut nukkunut autossa, toisin kuin kuviteltiin), kun päädyttiin Hyvinkään Rossoon, ja oli kyllä melkoista hulinaa ruokailu, mutta saatiin kumminkin syötyä, eikä tällä kertaa kukaan uhannut kaataa pöytää :)

Rautatiemuseo oli kiva. Me aikuiset ja isommat lapsista ihasteltiin valtavia vanhoja vetureita, pienempien mielestä parasta taisi olla pienoisrautatie, jota ainakin Poikanen olisi voinut ihailla varmaan tunnin. "TUUT-TUUT!!! Nuna tulee!!!" kuului joka kerta kun pieni juna huristi katselijan ohi :) Samoin aikuisista oli kiinnostavaa lukea rautateiden historiasta, kun taas jälkikasvun mielestä junaraiteita pitkin juoksemisessa oli yllättävän paljon hohtoa. 

Tiesittekö muuten, mistä Suomen talouden alamäki, nuorison rappio ja luultavasti kaikki muutkin ongelmat johtuu? Tietysti rautateistä! Nimittäin jo vuonna 1857 J.G. von Bonsdorff tiesi, että 

"Rautatiet ovat sopimattomia kansan tavoille ja luonteelle. Kuljetusten luonnoton nopeus on tarpeetonta ja kansamme luonteelle aivan soveltumatonta ... niinmuodoin tulisi tästä rautatiestä köyhän maamme häviön alku, lukuunottamatta sitä, että suomalainen vakavuus, rehellisyys ja vähääntyytyväisyys, jotka ovat kansallisuutemme pääpiirteet ja josta, syystä kyllä, voimme ylpeillä, luultavasti rautateiden vaikutuksesta kärsivät, kenties häviävät maasta."

Nii että. Joka tapauksessa, me tykättiin Rautatiemuseosta.

Sunnuntaina oli äitienpäivä. Meillä ei ole ollut Miehellä tapana ihmeemmin panostaa äitienpäivään (paitsi viime vuonna), mutta päiväkodissa ja eskarissa oli tietysti askarreltu äitienpäiväyllätykset. Pipanainen malttoi tuskin odottaa, että sain paketin avattua, kun se jo iloisena ilmoitti, että "äiti siinä on vettä ja SUOLIA!!!" 

Kaikeksi onneksi purkista ei löytynyt suolenpätkiä, vaan päiväkodissa oli äideille tehty jalkakylpysuolaa. Isosisko oli eskarissa askarrellut avainkaulanauhan. Mies laittoi lounaaksi cannelloneja (nam!) ja itse tein mustikkakukkoa, koska se nyt sattui olemaan herkku, jota mun eniten teki mieli :)

Hullu syömispäivä siis oli. Kiva sellainen. Iltapäivällä sain vielä vähän ompeluaikaa, kun Mies ulkoilutti lapsia. 

Mulla olisi asiaa vielä vaikka kuinka, mutta selän takana käy sellainen vinkuna, että paras lopettaa. Ehtisiköhän jo tänä iltana jatkaa... :)

Huhtikuussa luin.

Kauhean vähiin on käynyt lukuaika! Aiemmin luin aina Poikasta nukuttaessa ja vielä itse nukkumaan käydessä. Nyt Poikanen nukkuu tyttöjen kanssa lastenhuoneessa pimeässä (tai on siellä yövalo, mutta sen valossa ei näe lukea) ja kun itsekin nukun joka toisen yön siellä, niin kyllä on lukuaika vähentynyt roimasti! Harmi. Pitää etsiä joku toinen sopiva rako, tai palata vanhoihin hyviin aikoihin, kun luin iltaisin peiton alla taskulampun valossa...

Joka tapauksessa, huhtikuussa tuli luetuksi vain muutama kirja. Tässä niistä.

Marketta Myyrä: Janevit -tehtävä Bulgariassa

Tositarina Bulgariassa rautaesiripun takana lähetystyötä tehneestä parista. Mun mielestä aika huonosti kirjoitettu, ei siis mikään kirjallinen mestariteos. Mutta jos lähetystyö (varsinkin salainen sellainen) tai Bulgaria kiinnostaa, niin mikä ettei kannattaisi lukeakin.

Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon

Älyttömän hyvä! Omaelämänkerrallinen kirja, joka kertoo nuoren juutalaistytön piileskelystä juutalaisvainojen aikaan. Suosittelen todella, tämä oli tainnut voittaa jonkun kirjallisuuspalkinnonkin Saksassa. Oli kiinnostava tarina, ja vähemmän raaka kuin esim. monet keskitysleirikuvaukset. Mua kosketti se, miten rankkaa ja monimutkaista piilossa eläminen oli, ja mitä kaikkea nuori Marie joutui kokemaan. Toisaalta kosketti sekin, miten moni oli valmis ottamaan riskin ja piilottamaan kotiinsa tuiki tuntemattoman ihmisen.

Maija Kitunen: Päiväkirja rintamalta

Sodissa lottana toimineen Maija Kitusen sota-ajan päiväkirja, jonka ymmärtääkseni hänen omat lapsensa olivat äidin kuoltua halunneet julkaista. Jos ihan hirveästi on kiinnostunut sota-ajasta tai lotista, niin sitten ehkä kannattaa lukea tämä. Muuten se oli niin kuin päiväkirjat on, juoneton, sekava, kehnosti kirjoitettu, pomppiva.

Timo Jantunen & Rauno Haapaniemi: Iloa kouluun -avaimia kouluviihtyvyyteen
Nyt kun ei ollut enää tenttiin lukemisia (pitäisi kylläkin aloittaa seuraava kurssi lähiaikoina), niin sain luetuksi tämän pitkään vuoroaan odottaneen opuksen. Kirjassa pohdittiin tosiaan, mitä kouluviihtyvyydelle voisi/pitäisi tehdä. Ihan ok luettava koulusta ja opettamisesta kiinnostuneille, näkökulma oli selvästi ala-asteelle, mutta kyllä tämä jokusen ajatuksen herätti näin yläasteopenkin näkövinkkelistä.

Kaksisataa munkkia.

Vappu.

Meillä oli jo perinteeksi muodostuneet vappujuhlat (ollaan järjestetty niitä vuodesta 2010 alkaen, sitä ennen juhlittiin vain muutaman ystävän kanssa). Vieraita oli tänä vuonna 17 aikuista ja pari lasta, sekä tietysti meidän oma väki. 

Simaa tehtiin kolme ämpärillistä, munkkeja leivoin 200 (kyllä, luit oikein. Kaksisataa. Tykkään tehdä aika pieniä munkkeja, ja nämä kaksisataa tuli siis kahden maitolitran suuruisesta taikinasta), leivontaan meni 4,5 tuntia. Lihaa ja makkaroita grillattiin useampi kilo, salaattia ei mennyt ihan ämpärillistä, kasviksia grillattiin myös aika reilu määrä, leipiä leivoin tosin vain kaksi (surkean vähän verrattuna kahteensataan munkkiin...) ja sitten oli tietysti jos jonkinlaista lisäkettä tarjolla.

Ruoka maistui, kivaa oli, touhua riitti. Tykkäsin.

Muutama vieras jäi vielä yöksi ja olikin tosi kiva pitkästä pitkästä aikaa kälyn kanssa jutella oikein kunnolla ensin saunassa ja sitten vielä saunan jälkeen. Meidän parantaessa maailmaa (hah) miehet pelasivat jotain bändipeliä xboxilla. Oujee. 

Yöunet jäi aika vähäisiksi. Tänään onkin ollut väsy päivä, mutta torjuin väsymystä siivoamalla meidän liinavaatekomeron (jota tosin talon piirustuksissa kutsutaan suureellisesti vaatehuoneeksi). Oma hommansa siinä oli, mutta tuli hyvä mieli, kun sain paljon aikaan, ja kun sain sieltä poistettua taas aika paljon tavaraa. 

Huomenna sitten laulupuuhia.

Haasteita tiedossa

Viikolla varmistui, että Mies on touko-kesäkuussa melkein kuukauden työreissuilla. Kaksi pitkää reissua, välissä kahden päivän tauko Sen nykyiseen työtehtävään ei noita reissuja virallisesti kuulu, mutta sitä oli pyydetty jonkun muun tilalle. Luvassa olisi nyt siis mulla sitten kuukauden mittainen yh-pätkä.

Yksi ystävä kuvaili joskus tuntojaan ennen synnytystä sanoen, että "ajatukset seilaa kauhun ja mahtavuuden välillä". Mulla on ollut vähän sama olo. 

Kauhu on ehkä liian voimakas sana. Mutta kyllä mua jännittää. Uskon, että meillä menee lasten kanssa ihan mukavasti ja arki on nykyään niin helppoa, että se rullaa omillaan, jos ei kukaan tule kipeäksi. Mutta heti jos joku lapsista on kipeänä, niin alan kyllä kaivata toista aikuista. Jos itse olen kipeänä, niin varsinkin alan kaivata toista aikuista.

Nyt on tietysti helpompaa, kun Poikanen nukkuu lastenhuoneessa. Mäkin voin sitten nukkua siellä, eikä tarvi rampata yöllä huoneesta toiseen (lastenhuone on tietysti vielä eri päässä taloa kuin meidän makkari) tai kuulostella toisella korvalla lastenhuoneen ääniä. Pääsen myös helposti käymään suihkussa, kun lapset nukkuu (se oli aiemmin käytännön pulma). 

Mulle raskainta yksinolemisessa ei ole arjen pyöritys sinänsä (senhän mä hoidan jo nyt yksin), eikä yksinäisyys (siihenkin on jo totuttu). Mutta kaipaisin kyllä toista aikuista jakamaan kasvatusvastuuta, ja oma väsyminen pelottaa myös. Kasvatusvastuulla tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että kun lapset on tapelleet koko päivän, niin voisi sanoa Miehelle, että mee sä nyt selvittämään tämä kahdessadas riita. Onhan Mies reissuillakin puhelimen päässä, tekstiviestit kulkee ja välillä pääsee puhelimeenkin. Et jos joku isompi pulma on lasten kanssa, niin voi neuvotella. Mutta just tuollaisissa arkipäivän tilanteissa olisi kiva, kun vastuu ei olisi koko ajan yksin mun.

Väsymys tosiaan kanssa jännittää. Meillä on Poikasen yöt olleet tosi vaihtelevia, välillä se nukkuu jopa koko yön melkein yhtä kyytiä heräillen vaan pariin otteeseen tarkistamaan, että äiti tai isi nukkuu patjalla vieressä. Välillä on sitten taas valvottu oikein pitkän kaavan mukaan. Nyt kun tiedän, että ei ole mahdollisuutta mun nukkua univelkoja pois moneen viikkoon, niin jännittää vähän, millaisia öitä on edessä. Musta tulee väsyneenä kamalan lyhytpinnainen ja kiukkuinen. Toivottavasti saatais nukkua!

Mutta sitten toisaalta olen iloinen tästä mahdollisuudesta. Rahallisesti se tietysti on huippu juttu, kun Mies tienaa ylimääräistä (reissupäivistä maksetaan siis lisä palkan päälle). Raha tulee totisesti tarpeeseen. Mutta kyllä mä olen myös vähän innoissani tästä muutenkin. 

Mulle nämä Miehen työreissut on samalla raskaita ja samalla voimaannuttavia. On mahtavaa huomata, että mä oikeasti pärjään yksin lasten kanssa ja meillä on jopa kivaa. Sen jälkeen, kun opin pyytämään minimin sijasta maksimia mulla on itsellänikin ollut erilainen asenne yh-viikkoihin. Sen sijaan, että vaan panikoisin ja miettisin, miten me selvitään, oon oppinut ottamaan nämä yksinolot haasteena, josta aion selvitä mitä parhaiten!

Ja onhan se niin, että vaikka kuinka moni on kolmen pienen lapsen yksinhuoltaja ihan pysyvästi, miksi mä en pärjäisi yhtä vaivaista kuukautta!

Tiedotusasiaa

Blogilistan olemassaolo lakkaa 1.6. Blogilista sivuilla asiasta on tällainen tiedote:

TIEDOTE: Blogilista.fi-palvelu lopettaa toimintansa maanantaina 1.6.2015. Tämän jälkeen palveluun ei ole enää pääsyä.
Blogilista.fi listaa suomalaisia blogeja RSS-syötteiden avulla. Yksittäiset blogit ja niiden kirjoitukset sijaitsevat käyttäjien hallinnoimilla blogialustoilla (esim. Blogger, Wordpress jne.). Blogilista.fi:n lakkauttaminen ei siten vaikuta yksittäisten blogien olemassaoloon.
Kiitos kaikille käyttäjille kuluneista vuosista ja antoisia bloggaushetkiä!
Blogilistan ylläpito 

Nyt kipin kapin ne muutamat teistä, jotka seurailee tätä blogia juurikin Blogilista kautta, vaihtakaapa seuraamistapaa. Blogia voi seurata näppärästi vaikkapa liittymällä lukijaksi tuolta sivupalkista tai sitten esimerkiksi Bloglovinin kautta. Tästä linkistä pääset klikkaamaan itsesi seuraajaksi Bloglovinissa.  

Mulla itselläni on Blogilistan kautta seurannassa tällä hetkellä 37 sellaista blogia, joita aion seurata jatkossakin (varmaan kymmenisen kappaletta käytännössä lopettaneita blogeja lisäksi). Saattaapi hetki mennä, kun siirrän niiden seurannan Blogloviniin... 

Epäonnen juustokakku ja muita leipomuksia.

Minä, kuten moni muukin bloggaaja, sain Hopottajien kautta kokeiltavakseni kaksi pakettia Myllyn Parhaan uutuutta, pyöreää suklaataikinaa. Kyseessä on siis pyöreän mallinen suklainen valmistaikina, jota voi käyttää vaikkapa piirakan pohjaksi tai kekseihin.

Ajattelin kokeilla, toimisiko taikina uunissa paistetun suklaajuustokakun pohjana. Otin täytteen ohjeen jostain valmiista suklaajuustokakun ohjeesta (olen onneksi jo unohtanut, mistä). Lopputulos oli karmea. Pohjassa ei tosin ollut mitään vikaa, se oli kakun paras osa. Mutta täyte oli kauheaa mössöä, eikä edes kovin hyvän makuista. Onneksi Mies ja mun veli (ja pari muuta apuria) ystävällisesti tuhosi sen epäonnen kakun remonttieväinään :)

Toisen taikinan kanssa ajattelin pelata varman päälle, että tulisi jotain julkaisukelpoista blogiinkin. Lapset sai tehdä siitä siis keksejä. Ajattelin, että ihan pelkästään palleroiden muovailu on tylsää, joten kaivelin kaapeista vähän jotain piristettä. Lapset sai siis painella kekseihinsä valkosuklaapaloja, nonparelleja ja rusinoita.

Tarkoitus oli ottaa prosessista vähän tunnelmakuvia, mutta sattumoisin se jäi, kun Poikasen suurimpana intressinä tässä leipomisasiassa oli syödä mahdollisimman paljon taikinaa. Valokuvaamisen sijasta toimin siis jonkinlaisena järjestyspoliisina :D

Mutta otin sentään kuvan valmiista kekseistä! Valkosuklaan loput sulatin mikrossa ja valuteltin ne muutaman keksin päälle. Siinä lasten taidonnäytteitä :)

Ihan hyviä oli. Sanoisin, että maistui aika lailla kaupan kekseiltä. Eli ei yhtä hyviä kuin itse tehdystä taikinasta, mutta ihan hyviä, ja oli mukavan helppo ja nopea homma lasten kanssa vähän puuhastella.  Tosi makeita nää keksit kyllä oli (valkosuklaalla saattoi myös olla osuutta asiaan...), ehkä vähän turhankin makeita mun makuun. Mutta sehän on makuasia, ja kuvittelisin, että piirakan pohjana tuo taikina toimii paremmin kuin kekseinä.

Taikinasta täytyy vielä sanoa, että oli yllättävän hyvää raakana. Siinä on seassa pieniä suklaapaloja, ja ihan yllätyin, että oli niinkin hyvää. Mä aion tehdä jatkossakin taikinani itse, mutta voin kyllä suositella tätä niille, ketkä tykkää joskus valmistaikinoita käyttää.

Herkkuvälipala. Naapurilta saatiin maapähkinävoikeksejä. Nekin oli hyviä. Ja enemmän itse tehtyjä kuin nää meidän. :)

Isojen poikien sänky

Poikasen eka yö isojen poikien sängyssä (sellainen jatkettava sänky, taitaa olla oikeasti kuitenkin aika pienten poikien peti) meni hyvin. Oli heräillyt jokusen kerran (kuten tavallista), kurkistanut et isi on lähellä ja jatkanut unia. Mahtavaa!

Mä en saanut unta ennen puolta yötä ja sit kuudelta Isosisko herätti. Mutta sen välin nukuin kyllä ihan hyvin :)

Nyt Mies on poikien iltaa viettämässä ja viikolla herää niin aikaisin, että mä nyt sit nukun lastenhuoneessa ensi viikonloppuun asti. Saa nähdä, mitä Poikanen tykkää, kun äiti on siinä sängyn vierellä, mutta ei ota kylkeen kiinni.

Vaikka onkin haikeaa, niin oikeasti on kyllä myös mahtavaa, että saadaan Poikanen lastenhuoneeseen nukkumaan. Ensinnäkin vaikka musta on ihanaa nukkua lapsi lähellä, niin en erityisesti rakasta Poikasen tapaa nyhtää mun hiuksia unta hakiessa (nyhtää se omiaankin, ja onkin jo päälaelta kalju). Toisekseen, kun Poikanen ei nuku enää meidän huoneessa, on mahdollista käydä suihkussa kun lapset on nukkumassa. (Meillä on siis kylppäri makuuhuoneen seinän takana, ja Poikanen makkarissa nukkuessaan herää suihkun ääneen.) Se helpottaa elämää etenkin silloin kun Mies on yötä poissa. Tähän asti on ollut vähän hankalaa sumplia, et missä välissä pääsen suihkuun jos oon yksin lasten kanssa kotona. 

Ja onhan sitä toki muitakin hyviä puolia. Voi hoitaa iltatoimet halutessaan kylppärissä tai käydä keskellä yötä vessassa. Voi vaihtaa illalla yöpuvun makkarissa, ja ylipäätään ei tarvi nukkumaan käydessä varoa kovasti lapsen herättämistä. Kun Mies on poissa, mä voin mennä lastenhuoneeseen nukkumaan, ja saan helpommin hoidettua kaikkien lasten yökikkailut, kun ei tarvi rampata huoneesta toiseen.

Vaikka tietysti nyt lapset sabotoi entistä enemmän toistensa unia... Mutta ehkä Poikanenkin ajan kanssa muuttuu vähän vähemmän herkkäuniseksi.

Ja sekin hyvä puoli vielä, että kun saadaan pinnasänky (toivottavasti väliaikaisesti) pois makuuhuoneen nurkasta, niin sinne mahtuu Miehen kitarat, eikä niitä tarvi enää säilyttää Isosiskon huoneen nurkassa, jossa Poikasella on tapana paukuttaa niitä nukkekodin ovella.

Tänään.

Olipas touhukas päivä.

Siivosin. Uskomaton sotku täällä olikin, kun pari päivää miehet olivat vaan maalanneet (ja valmista tuli! Ja lopputulos on just mitä halusinkin!) ja olkkarin ja keittiön kamppeet kuljeteltu sinne tänne, plus vähän muutakin sekamelskaa. Siivottavaa on sen verran (ja tänään siivoaminen käsitti mm. kaappien järjestelyjä), että huomenna ohjelma on jokseenkin sama.

Äänestin. Monta hyvää ehdokasta olisi ollut, mutta valinta oli silti helppo. 

Isosisko oksensi. Ihan yhtäkkiä yllättäen lounaan jälkeen. Ihmetteli itsekin, kun ei tuntenut oloaan yhtään kipeäksi. Vähän varmuudeksi makoili, mutta ei vaikuttanut kipeältä, ruokaakin maistelin ja sisällä pysyi. Jännä.

Kävin läpi lasten kevätvaatteet. Ilahduin tosi paljon, kun huomasin, että takkeja/haalareita/housuja ei tarvi kenellekään lapsista ostaa. Viimesyksyiset mahtuu osittain ja jokaiselle oli "uusi" (siis kyseiselle lapselle uusi, kaikki oli kyllä käytettyjä) isompikin vaatekerta odottamassa (no, Pipanaiselle enemmänkin kuin yksi). Lenkkarit ostettiin eilen kaikille muksuille, ja verkkareita pitää kyllä hankkia, vaikka sitten lähempänä kesää.

Samalla järjestin uusiksi eteisen hyllyn. Aiemmin mulla oli tyttöjen asusteen lajiteltu kahteen laatikkoon, toiseen päässä ja kaulassa pidettävät jutut, toiseen käsiin ja jalkoihin kuuluvat. Noilla kun on aika paljon esim. sormikkaita, rukkasia, pipoja ja kaulureita, jotka ei ole varsinaisesti kummankaan, ja mahtuvat molemmille. Nyt vähän muutin systeemiä, siitä ehkä enemmän lähipäivinä toisen blogin puolella, jos kiinnostaa.

Laitettiin Poikanen nukkumaan lastenhuoneeseen. Miehen ehdotuksesta. Onneksi en tiennyt viime yönä sen olevan viimeinen yö, kun Poikanen vakituisesti nukkuu mun vieressä (varmasti se tulee nukkumaan jatkossakin, mutta tavoite olisi, ettei kuitenkaan se olisi se vakituinen nukkumapaikka). Vähän on orpo olo käydä kohta yksin nukkumaan. Ja haikeaa tietysti, että nyt nuorinkin on jo noin iso... Jatkossa siis taas luvassa rikkinäisiä öitä, sillä vaikka minä tai Mies nukkuu nyt lastenhuoneen lattialla jonkin aikaa, niin veikkaanpa, että Poikasen yöelämä kipuaa taas uuden sängyn myötä uudelle tasolle. Sänky on toki tuttu, siinä on nukuttu päiväunia jo jonkin aikaa.

Pääsiäistä ja remonttisuunnitelmia.

Onpa ollut mukava pääsiäinen (tähän asti). Ajeltiin perjantaina heti aamusta parin tunnin matka mun vanhemmille, jossa oli myös toisen siskon perhe ja veli vaimoineen. Oli melkoisesti hässäkkää, kun paikalla oli parhaimmillaan 6 lasta ja 9 aikuista. Siskon perhe lähti illalla pois, olisikin ollut aikamoinen säätäminen saada kaikille nukkumapaikat...

Lapset leikki ja touhusi innoissaan serkkujen kanssa ja kun kerran melkein koko joukolla oltiin koolla (toinen sisko miehensä kanssa puuttui joukosta), niin rakennettiin ruokailutilaan pitkä pöytä, jotta mahduttiin kaikki saman pöydän ääreen ja juhlittiin pääsiäistä vähän etukäteen. Järjestettiin perinteinen (taitaa olla ihan meidän perheen oma perinne) pääsiäisongintakin jo perjantaina, jotta siskonlapsetkin pääsi osallistumaan.

Eilinen meni mukavan perusmummolapuuhailun merkeissä. Tänään juhlittiin pääsiäistä vähän lisää. Aamulla lapset sai etsiä piilotetut pääsiäismunat (myös aikuisille oli piilotettu, mutta lapset sai etsiä nekin). Minä, Pipanainen ja mun isä käytiin kirkossa. Ruoaksi oli särää, ja säräperinteen vastaisesti myös kaikenlaista lisäkettä (särä on hyvää, mutta mä varsinkin kaipaan aina ruoalla jotain tuoretta kasvista). Ruoan päälle nautittiin tietysti juustoja ja varsinaiseksi jälkkäriksi pääsiäispashaa. Pidettiin tunnin tauko ja syötiin vielä pikkuveljen 25-vuotispäivän kunniaksi täytekakku.

Paluumatkalla pysähdittin Miehen vanhemmilla, sopivasti ruoka-aikaan tietysti :) Anoppi oli kokannut kyyttöä, mikä olikin hyvää. Ei vaan ollut aamupäiväisen särä-juusto-pasha-täytekakku -urakan jälkeen ruokahalu ihan kohdillaan :D

Huomenna taitaa meillä jäädä pääsiäisen juhlinta vähän sivuosaan. Mies keksi nimittäin, että voisi ensi viikolla maalata loput huoneet (ts. olkkari, keittiö, kodinhoitohuone), ja kun kerran Mies oma-alotteisesti moista ehdottaa, niin mä toki kannatan lämpimästi! Miehellä on ensi viikolla lomaa, joten nyt on hyvä aika maalailuun. Jotta tässä urakassa ei kestäisi ihan yhtä kauan kuin edellisessä pintaremontissa (1,2,3,4,5), ja koska sekä keittiö että olkkari on läpikulkuhuoneita, ja niistä on melko mahdotonta pitää lapsia poissa (ainakaan molemmista, koska pakkohan niiden on makkariin ja kylppäriin jotenkin päästä), päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että mä lähden lasten kanssa tiistaina pariksi päiväksi mun siskolle (vastahan me viikko sitten siellä oltiin) ja Mies remppaa kotona. Mun veli lupasi tulla kahdeksi päiväksi auttamaan, ja siitä on epäilemättä enemmän hyötyä kuin musta ja lapsista olisi :D

Huomenna siis ruohomunien syömisen ohessa olisi tarkoitus valmistella maalaamista. Keittiöstä pitää tyhjentää yksi hyllykkö, joka saa samalla lähtötuomion, kiikuttaa kasvit jonnekin, poistaa ikkunalauta, irrotella seinältä kello yms pientä. Olkkarista tyhjentää pianonpäällinen ja yksi kaappi, jota ei saa täytenä siirrettyä. Kodinhoitohuoneesta pitäisi maalata (jos sen ylipäätään pääsee maalaamaan, siellä taitaa olla vähän ylläreitä) myös katto, koska kyseinen huone on nykyään kattoa myöten ikävän sininen, joten se pitäisi tyhjentää kokonaan (MINNE???). Jos ennätetään, niin seinät pitäisi myös pestä... Katsotaan, mitä saadaan huomenna aikaan, ja mistä Mies saa jatkaa tiistaina. Toivottavasti ne ehtis mun veljen kanssa saada mahdollisimman paljon valmiiksi ennen kuin tullaan lasten kanssa kotiin!

ps. Poikasen nimitykset mummolle ja papalle on nykyään "ammu" ja "appa" :D Se on nyt erityisen innoissaan ihmisten nimistä, ja yrittää lausua niitä parhaansa mukaan. Aika jännittäviä versioita ollaan kuultu.

Maaliskuussa luettu

Tosi vähän tuli luettua maaliskuussa! Kahden pitkän tenttikirjan parissa meni melkein koko kuukausi ja kun Poikanen on taas nukkunut huonosti, usein illalla ei jaksanut enää tarttua kirjaan. Tässä siis maaliskuun luetut.

Raitanen, Hänninen, Pajunen, Suutama (toim): Geropsykologia -vanhenemisen ja vanhuuden psykologia 

Erinomaisen pitkä ja tylsä geropsykologian tenttikirja. Onnistuin kahlaamaan sen alusta loppuun. Hyvä minä!

Marion Brasch: Ja nyt hiljaisuus

Omaelämänkerrallinen kertomus elämästä DDR:ssä. Ihan kiinnostavat lähtökohdat: perheen vanhemmat olivat natsien vainoja paenneita juutalaisia, isä oli jossain vaiheessa ruvennut kommunistiksi ja perhe muuttanut DDR:ään. Isä oli kommunistipuolueen johtohahmoja. Perheen kolmesta pojasta tuli kirjailijoita, näyttelijöitä ym, jotka kritisoivat rankasti kommunistista järjestelmää, yksi loikkasi länteen. Pikkusisko Marion kertoo elämänsä ja perheensä tarinaa. Sinänsä kiinnostava tarina oli ajoittaina aika puuduttavasti kirjoitettu, ja mulla kesti pitkään tän lukemisessa. Kannatti lukea kuitenkin.

Mary Ann Shaffers & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Puoleen väliin kirjaa ajattelin, että nyt on käsissä yksi viehättävimmistä kirjoista, mitä tiedän.  Tykkäsin kirjoitustavasta ja hiukan koomisista hahmoista. Loppua kohden kirja vähän lässähti ja muuttui liian ennalta-arvattavaksi, mutta suosittelen silti ehdottomasti lukemaan tämän! Oli taas sellainen hyvän mielen kirja, vaikka vakavia aiheita sivusikin.

Ian Stuart-Hamilton: The Psychology of Ageing

Toinen geropsykologian tenttikirja. Aivan loistavasti kirjoitettu, erityisesti tykkäsin kirjoittajan tavasta lisäillä sulkuihin omia välihuomautuksia. Esim. "Certainly there is no tv channel dedicated to older people (though there are tens of channels specifically for children and a certain kind of lobotomised young adult male)." Oli kiva tenttikirja :)

Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä: Pirkko Luoma Papua-Uudessa-Guineassa

Luen mielelläni kuvauksia lähetystyöntekijöiden kokemuksista. Tämä oli ihan mukava luettava jo senkin takia, että mun kummitäti on miehensä kanssa tehnyt elämäntyönsä Papua-Uudessa-Guineassa raamatunkäännös- ja lukutaitotyössä, joten tietysti lukiessa mietin, että niillä on varmasti ollut jotain samankaltaisia kokemuksia. Mutta oli muutenkin kiinnostava, suosittelen.