Synttärijuhlintaa

Tänään juhlittiin Isosiskon 4-vuotispäiviä (varsinainen synttäripäivä on maanantaina). 

Mä en ole mikään suuri leipoja, mutta tykkään leipomisesta kyllä. Nyt bongasin kivan kakun kuvan (Pinterestistä, mistäs muualtakaan) ja ajattelin yrittää samanlaista.

Tässä malli:

 

http://enchantedmommy.com/awesome-3rd-birthday-cake/

Ja kun Isosisko täytti 4 ja kun kaupasta ei löytynyt sopivia karkkeja ja kun en ole maailman paras muotoilemaan kääretorttuja ja kun sitä ja kun tätä, meidän kakku näytti tältä:

 kuva on vähän huono, kun en ottanut kuvaa sillä mielellä, että sitä esittelisin jossain...

Ihan kelvollinen kumminkin. Sisälle laitoin murskattuja mandariineja (purkista) ja kerma+appelsiinituorejuusto -sörsseliä. Sitä samaa on päälläkin. Tein tuon siis kahdesta normaalikokoisesta kääretortusta, jotka tein jo eilen illalla jääkaappiin maustumaan. Tosi nopeaa ja näppärää! Täyte oli niin märkää, että tuli tosi kostea kakku, mutta ei haitannut. Ja oli hyvää!

Kokeilin myös kakkutikkareita. Niidenkin kohdalla meinasi usko loppua. Ensin unohdin suklaakakun 20 ylimääräiseksi minuutiksi uuniin (ei kärventynyt, mutta meni vähän turhankin kovaksi). Sitten CandyMeltsit ei vaan toiminu (tai päällysteestä tuli tosi ruma) ja päällystin osan tummalla suklaalla. Oli vähän hankalaa saada noita tikkuineen mihinkään pystyyn (tyhjä kananmunakenno nurin päin ja telkkarin tai vastaavan pehmikkeenä ollut muovihärpäke osoittautuivat parhaiksi ratkaisuiksi). Ja sitten lopulta musta elintarvikeväri, jonka piti soveltua mm. maalaamiseen, ei soveltunutkaan, vaan jäi ihmeellisiksi pisaroiksi noiden pintaan. Se tosin ei haitannut Isosiskoa ja Pipanaista, joiden tehtävänä oli maalata koristeita valkoisiin kakkutikkareihin. Mutta kaiken sähläyksen jälkeen niistä tuli kumminkin ihan kivoja, ja maku oli kohdallaan!

Ja koska olisi tylsä tehdä juhliin kaikenlaista tuttua ja turvallista, tein myös ekaa kertaa elämässäni suolaisia muffinsseja. Niistäkin tuli kumma kyllä herkullisia, mutta ne kyllä takertuivat tiukasti kiinni muffinssivuokiin. Tosin vika ei välttämättä ollut reseptissä, vaan leipojissa (Isosiskon kanssa yhdessä tehtiin, ja menin jauhojen kanssa laskuissa sekaisin useampaan otteeseen) ja kiireessä (vähän viime tippaan meni niiden teko).

Herkullisia oli! Muuten juhlien kohokohta oli ehdottomasti ukin lahjaksi tekemä keinu, jonka miehet pystyttivät paikoilleen, ja jossa meidän neidit sitten koko loppuillan istuivat keinumassa. Keinua meille on kaivattu! Ja nyt saatiin ihan tosi hieno vieläpä! 

ja pakko myöntää, kokeilin itsekin keinua, ja hyvät vauhdit sai, vaikka lauta oli tietty mulle vähän matalalla... :)

niitä näitä

Olin viime viikonlopun rakkaan ystäväni luona Lappeenrannassa. Puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin... Ja juteltiin. Keskusteltiin. Rupateltiin. Ehdittiin myös syödä hyvin ja käydä Haminassa Lähetysjuhlilla (siellä oli kylmä ja hengellinen anti yhtä vähäistä kuin Lähetysjuhlilla yleensäkin, mutta ihan kivaa muuten). Rukoiltiin, ja musta tuntuu, että mulla on nyt (uskon)elämässä aika isoja prosesseja meneillään. 

Oli kyllä ihana nähdä rakasta ystävää ihan ajan kanssa, autoilla ilman lapsia, syödä ilman lapsia, rukoilla yhdessä, jakaa kaikenlaisia asioita ym.

* * * 

Tänään aamulla oli Isosiskon 4-vuotisneuvola. Tai oikeastaan sen ensimmäinen osa, tänään käytiin terkkarilla ja huomenna lääkäriin. Isosiskoa jännitti kamalasti, eikä se uskaltanut mennä terkkarille yksin, joten mä ja Pipanainen oltiin sit mukana. Kovasti neiti oli taas kasvanut, pituus oli 105cm (vähän keskikäyrän yläpuolella) ja paino 17kg (vähän alakäyrän alapuolella). Näkö ja kuulo oli ok, ja sorminäppäryystehtävät ja sanantunnistamiset ja muut meni oikein mallikkaasti. Puheesta päätettiin, että katsotaan nyt vielä vuosi, kun se on kuitenkin nyt selvästi muuttunut selkeämmäksi ja sujuvammaksi. Piirtäminen oli vähän sitä ja tätä, mutta mun mielestä kyse ei ole siitä, etteikö Isosisko osais piirtää, se vaan on niin julmetun perfektionistinen siinä. Heti, jos joku viiva menee pieleen, niin se suttaa koko homman tai jättää sikseen. Ja sit saatiin lähete fysioterapiaan, kun viivan yli tasajalkaa hyppääminen ei onnistunut, eikä yhdellä jalalla seisominenkaan oikein kunnolla. Isosisko on kyllä karkeamotorisesti tosi kömpelö, että ihan hyvä saada vähän neuvoja joltain ammattilaiselta.

Meillä on muutenkin vähän niin, että Isosiskon kehitys on melkein kaikessa vähän hitaanpuoleista (paitsi sorminäppäryyttä sillä on, se on tosi taitava esim. hamahelmien, saksien ym. kanssa) ja Pipanainen on sit taas melkein joka suhteessa ikätasoaan edellä. No, olenpa ainakin oppinut sen, että sen enempää lapsen aikaista kuin hidastakaan kehitystä ei voi suoraan laskea vanhempien ansioksi tai viaksi. Tiedän olla kehuskelematta omilla kasvattajan taidoillani tai olla lyttäämättä muita, mut toisaalta mun ei myöskään tarvi ajatella, että olisin jotenkin erityisen epäonnistunut (vähän epäonnistuneeksi äidiksi mä varmaan kuitenkin aina tunnen itseni).

Pipanaista harmitti ihan kauheasti se, ettei sitä mitattu, punnittu ym. Se kirkui pää punaisena, kun Isosisko sai päähänsä silmälasit, joissa oli toinen silmä peitetty tai kun Isosiskon päässä oli kuulonmittauskuulokkeet (yritä siinä sitten selvittää, mitä Isosisko kuulee ja mitä ei...) ja meni seisoskelemaan mitan alle. :)

Semmoisia tänne tänään. Mies on taas vaihteeksi reissussa, joten mä täällä leikin yksinhuoltajaa tän ja ens viikon. TYLSÄÄ!

Loma!

Se ois loma nyt! 10 viikkoa lomaa mulla ja lapsilla (tai lapsilla itse asiassa vähän vähemmän, jos niiden hoitopaikka vaihtuu, kun tulee tutustumispäivät sitten). Ja mun elämän eka palkallinen kesäloma. Vähän harmittaa se, että Miehellä on lomaa vaan 2 viikkoa, mutta on se sentään parempi, kuin viime kesäinen 1 yhteinen lomaviikko :) Elokuussa palaankin työpaikalle vakituisena viranhaltijana.

Miehellä on aika paljon työreissuja tässä vielä ennen juhannusta, ja mä olen suunnitellut vähän visiittejä sinne sun tänne. Mummilassa ja mun siskolla olis tarkoitus käydä ihan yökylässä ja vieraita tulla meillekin päin. Isosisko täyttää parin viikon päästä 4, ja juhlintaa on tietysti myös luvassa. Olen ajatellut, että nyt kun mulla on auto käytössä (kotiäitiaikoina ei ollut), niin yritän päästä tapaamaan sellaisia kavereita, joita en ole vähään aikaan (lue: useampaan vuoteen) nähnyt. Ja ensi viikonloppuna onkin jo yksi eniten odottamistani tapaamisista: lähden viikonlopuksi rakkaan ystäväni luo IHAN YKSIN. 

Mökeilläkin olis tarkoitus ehtiä käymään, ja kahdet häät on tiedossa, toiset niistä Virossa. Isosisko on toivonut mökkeilyä ja Muumimaailmaa, saa nähdä, toteutuuko jälkimmäinen. Jotain lastenjuttuja pitää yrittää ehtiä. (vitsit, että ärsyttää, kun on niin vähän yhteistä lomaa! Melkein kaikki viikonloput on jo täynnä puuhaa, ja viikot Mies on töissä) Mitään kunnollista ulkomaanreissua ei olla suunniteltu (en laske tuota Virossa käymistä, kun käydään siellä vaan niissä häissä ja tullaan pois), ei ole oikein aikaa eikä rahaakaan. Ihan riittävästi on tekemistä täällä kotimaassakin.

Toivottavasti olis kivat ilmat :)

* * * 

Pipanaisella oli tällä viikolla 1,5-vuotisneuvola. Muistelin Isosiskon samaista neuvolaa, jossa hän ei suostunut tekemään mitään muuta kuin syömään yhden rusinan. Melkein kaikki kehitys oli vähän jälkijunassa ja koko touhusta jäi aika painajaismainen kuva, kun lapsi vaan huusi ja lääkärikin oli ihan tyhmä (se mm. käski pistää lapsen hoitoon, että se pääsisi ujoudesta eroon!). Tällä kertaa oli vähän eri meininki. Pipanainen teki kaiken, mitä pyydettiin ja oli yhtä aurinkoa koko ajan. Pituuden mittaus vähän harmitti, mutta sydän ja keuhkot saatiin kuunneltua helpolla ym. Pituutta neidillä on 85cm ja painoa 12kg. Kehitys on hyvässä vauhdissa, liikkuu tosi näppärästi, piirtää ja rakentaa torneja, leikkii isojen lasten leikkejä ja puhuu kuin papupata. 

Lääkärikin oli tällä kertaa tosi kiva tyyppi. Oli muuten hassua, kun sekä terkka, että lääkäri oli raskaana. Harmi, etten mä ollut (ainakaan tietääkseni).

Listasin vauvakirjaa varten Pipanaisen sanoja 1,5-vuotiaana:

ihi =isi

äiti

versio omasta nimestä

versio Isosiskon nimestä

mummo

mummi

ukka =ukki

pappa

mimä =minä

mamma = mummilan Manna-koira ja kaikki muutkin koirat (ja kissat, lehmät ym.)

akka = ankka ja muut linnut (lausutaan sellaisella kurkku-k:lla)

pupu

anna

ei

oho

aamem =aamen (potalta noustessa tarkoittaa samaa kuin "valmis")

maami = maali (tulee aina, kun Pipanainen heittää tai potkaisee palloa)

kakka

pihhi =pissi

pappa =vaippa (ja siis myös pappa)

potta

tutti

pipi

pää

uu =suu

miimä =silmä

kukka

kakku

tyttö

pimmi/mimmi =pinni

pukka =purkka (mutta tarkoittaa tässä tapauksessa ksylitolipastilleja)

ite

puuwa =puuro

apu

Aika monta, yli 30. Isosiskolla ei tässä iässä ollut vielä yhtään sanaa... Pipanaisella on selvästi nyt menossa sellainen vaihe, että uusia sanoja tulee ihan jatkuvasti. Joka päivä se sanoo jonkin sanan, mitä en muista sen suusta kuulleeni aiemmin. 

Kauheasti se myös yrittää suoriutua kaikesta itse, mm. pukemisesta, syömisestä, potalla käymisestä ym. Ja uusimpana harrastuksena on harakiri-kiipeily. Tänään Pipanainen mm. yritti kiivetä nojatuolin (korkean) selkänojan yli. Sieltä olis tullut pää edellä alas, jos en olis ehtinyt napata jalasta kiinni. Erilaisia syöksyjä pyritään tekemään myös pöydiltä ja oikeastaan mistä vaan. Toistaiseksi ollaan vältytty kunnon vammoilta, mutta veikkaan, että tuota joudutaan kyllä vielä monet kerrat käyttämään jossain tikattavana, on se sen verran itsepintainen rämäpää. Meidän ihana Pipanainen :)

Minulle oli postia!

No niin, sainpa minäkin vihdoin paketin salaiselta ystävältäni. Täytyy heti alkuun sanoa, että paketin viivästyminen ei ollut salaisen ystävän syy, postileiman mukaan paketti oli viettänyt jokusen päivän jossain matkan varrella...

Mitä siellä paketissa sitten oli? Tässä kuva sisällöstä:

Siellähän oli siis kynsilakkaa, käsirasvaa, suklaata ja kiva kirje :)

Valtavan osuva paketti, kiitos salainen ystäväni! Just ajattelin viikonloppuna, että pitäis ostaa joku hempeä kynsilakka, kun mulla ei ole kuin väritöntä ja valkoista. En lakkaa sormenkynsiä (inhoan sitä, kun lakkaus ei sit ole priimakunnossa ja ei se kovin hyvänä mulla montaa päivää pysy), mutta kesäisin pitää ehdottomasti olla varpaankynsissä lakka. Nyt on! Käsirasva tuli myös tarpeeseen. Mulla kuivuu muutenkin kädet helposti, mut töissä varsinkin. Tämä käsirasva oli vieläpä BodyShopin sellaista käsivoidetta, jolla tuetaan Naisten Pankkia, eli hyväntekeväisyyttä siinä samalla!  Ja suklaahan on aina hyvää. Siitäkin on jo suurin osa mennyt parempiin suihin...

Kiitos vielä salaiselle ystävälleni, tosi nappiin osunut paketti! (luulen tietäväni, kuka on paketin takana, mutta odotetaan ja katsotaan nyt vielä toinen paketti, että osuinko oikeaan...)

ihania naisia.

Täytyy nyt sanoa, kun kehuin, että mun elämässä on ihania miehiä, että on niitä ihania naisiakin.

Mulla on esimerkiksi huippu äiti ja kaksi mitä parhainta pikkusiskoa. Varsinkin siskoista vanhemman kanssa ollaan tosi läheisiä. Meillä on 1,5v ikäeroa, ja ollaan aika lailla aina tehty kaikki yhdessä, on ollut pitkälti samat kaverit ym. Siinä vaiheessa, kun mä muutin kotoa, niin oli ehkä muutama vuosi vähän vähemmän tiivistä, mut sit tultiin samaan aikaan raskaaksi ja vauvat syntyi kolmen viikon välein. Lasten syntymän jälkeen ollaankin oltu tosi paljon yhdessä ja yhteyksissä. Se on varmaan mun läheisin ihminen heti Miehen ja lasten jälkeen.

Pikkusiskon kanssa vertailtiin mahoja helmikuussa 2008 (kovin oli vielä pienet vatsat)

Sit mulla on kaksi ihanaa kälyä, jotka on kyllä kuin pikkusiskoja nekin. Me ollaan Miehen kanssa oltu yhdessä 12 vuotta, joten on tässä ollut aikaa tutustua. Kälysistä vanhempi asuu vielä vähän aikaa Saksassa. Nuorempi kävi meillä just viikko sitten (ja siitä lähtien mun on pitänyt kirjoittaa tänne ja kehua, miten ihania naisia on). Se on kasvanut parin viime vuoden aikana aikuiseksi (ja rakas Lovis, kun luet tätä, niin kyllä, sä olet kasvanut aikuiseksi!) ja sen kanssa voi käydä hienoja keskusteluja (molempien kälyjen kanssa voi). Ne on myös erinomaista hauskanpitoseuraa.

(tähän tekisi mieleni laittaa kuva, jossa vanhempi kälyistä on pyydystänyt viinirypäleen kielikoruunsa. Haluan silti pysyä hyvissä väleissä jatkossakin, joten en laita)

Niin joo, anoppikin on kiva!

Ja ihan mahtavia ystäviäkin on. Mulla on lapsuudenajoilta tietty kaveriporukka, joiden kanssa voidaan välillä olla pitkäänkin näkemättä, mutta silti juttu jatkuu aina luontevasti. Voidaan jutella vakavia ja luottamuksellisia juttuja, pohtia asioitamme ja rukoilla yhdessä, ja sitten taas toisaalta heitellä maailman huonoimpia vitsejä ja nauraa niille kippurassa. Uskon, että ne pysyy mulle läheisinä koko loppu elämän. Ja toinen ihana naisporukka muodostui mun välivuoden aikaan, kun olin Kansanlähetyksen nuorisotiimissä kristillistä nuorisotyötä tekemässä. Niiiiin ihania ja rakkaita!

 

Lapsuudenkavereiden kanssa käytiin muutaman päivän ajelulla jokunen vuosi sitten, kun kukaan ei vielä ollut lisääntynyt.

Sitten on vielä Maailman Paras Raamis. Ollaan kokoonnuttu ehkä 5 tai 6 vuotta, ja porukasta on muodostunut sellainen, missä voi täysin rehellisesti ja avoimesti puhua asioitaan ja olla oma itsensä just niin huonona kuin on, ja tietää, että silti (ja just siksi) mut hyväksytään ja että mun asiat ei lähde sieltä leviämään minnekään. Kahvitellaan, jutellaan, tutkitaan Raamattua ja rukoillaan yhdessä joka toinen viikko ja ne kokoontumiset on miltei poikkeuksetta viikon parhaita hetkiä!

Ei muuta raportoitavaa tällä kertaa :)

töitä töitä töitä

Mä olen ihan puhki. Uuvuksissa. Poikki.

Sinnitellään, koska tässä on tän viikon jälkeen enää kolme viikkoa kesälomaan. Töitä on aivan järjettömän paljon, en oikeastaan edes halua ajatella, kuinka kauheasti. Liikaa kumminkin.

Toisaalta elän varovaisesti toivossa, että syksyllä hommia olisi vähän vähemmän. Nyt näyttää, että vaihtoehdot on joko tasan yhtä paljon töitä tai sitten huomattavasti vähemmän. Toivoisin, että se huomattavasti vähemmän -vaihtoehto toteutuisi, vaikka onhan palkkakin sitten huomattavasti pienempi (kaikkein parasta olisi, jos olis muutama tunti viikossa vähemmän, mut se ei tule toteutumaan. Joko kaikki pysyy tai sit paljon pois). Mutta jos töitä olis vähemmän, niin ne ehtis tehdä kunnolla ja perusteellisesti. Ja ehtis vähän ajatella työnsä kehittämistäkin. Ei olis niin väsynyt, ehtis jotain muutakin kuin töitä, ym. Katsellaan. Pääasiahan nyt kuitenkin on, että mulla on työpaikka, vaikka sit joutuiskin puskemaan töitä taas jaksamisensa rajoilla. Ja siis tykkään töistä ihan valtavasti, nyt ei vaan oikein riitä jaksaminen.

Eilinen työpäivä oli 8-18. Tänään ei oikein ollut motivaatiota raahautua aamulla kahdeksaksi töihin.

(kirjoitan tätä töissä, mikä ehkä jo kertoo jotain)

Virka! Mulla on virka! Ja vähän myös ihanista miehistä.

Heipä hei!

Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoituksen. Olen kauheasti pohdiskellut lasten päivähoitokuvioita, lähinnä miettinyt, että tehtiinkö kauhean väärin, kun menin syksyllä töihin jne. Isosiskolla on hoidossa oleminen ottanut tosi koville, ja Pipanainen nyt vaan oli niin pieni (1v2kk), kun se meni tammikuussa hoitoon. Olen kyllä joka tapauksessa tullut siihen tulokseen, että jos vielä lapsia saadaan (toivottavasti saadaan!), niin en ainakaan alle kaksivuotiaana laita hoitoon. Sitä mieltähän mä olen ollut aikaisemminkin, mutta kyllä nyt tän kokemuksen myötä se ajatus on vaan vahvistunut.

Tää päivähoitoasioiden miettiminen on ehkä liittynyt aika pitkälti siihen, että mietin syksyä, et jos mulla ei olis töitä, niin tekisinkö pätkiä vai jäisinkö kotiin lasten kanssa vai mitä. Mutta se asia ratkesi tuossa pari viikkoa sitten, kun sain kuulla, että mut on valittu virkaan! Saan siis jatkaa tässä samassa hommassa, nyt ihan vakituisena. Tuo mun valitseminen ei ollut etukäteen mitenkään varma homma (mutta en lähde täällä juoruilemaan siitä sen enempää), joten pieni jännitys oli niskassa. Nyt tuntuu tosi hienolta, kun on vakituinen työpaikka! Ihan eri fiilis tehdä töitä, kun tuntuu, että voi sitä omaa hommaansa lähteä kehittämään ja tehdä vähän pidemmän aikavälin suunnitelmia ja tavoitteita. 

Että hymy on ollut herkässä :) Ja viran varmistuttua on tuntunut siltä, että ehkä Pipanaisen varhainen hoitoonmeno ei sittenkään ollut liian suuri uhraus. Virkoja ei ihan joka nurkalla kasva, ainakaan niin, et ois lyhyt työmatka ym., ja tällä työkokemuksellani olisin voinut hyvinkin joutua tekemään pätkätöitä vielä vuosikausia ennen vakipaikan saamista.

* * * 

Kävin Isosiskon kanssa viime viikonloppuna kahdestaan "matkalla". Mentiin junalla mun siskon luo (parin tunnin junamatkailu oli elämys!) ja siellä sitten serkukset leikki keskenään ja käytiin mökilläkin vähän mummoa ja pappaa tapaamassa. Oli tosi kivaa olla Isosiskon kanssa ihan kahdestaan liikkeellä, kun kuitenkin yleensä joutuu kauheasti Pipanaista vahtimaan ja menemään sen ehdoilla. Pitäis yrittää enemmän tehdä juttuja vaan jomman kumman lapsen kanssa, että ne sais ihan omaa aikaa. Tosin nyt perjantaina Mies vei Isosiskon uimaan ja mä olin sit Pipanaisen kanssa naapurissa leikkimässä, ihan kivaa sekin. 

* * * 

Ja tänä viikonloppuna meillä on ollut kauan ja hartaasti odotettu aikuisten viikonloppu. Miehen vanhemmat haki lapset eilen yökylään mummilaan (ja ilmeisesti lapset oli päässeet uimahalliin ja hampurilaisille, Pipanainen eka kertaa molemmissa) ja meille tuli hyvä ystävämme J ja mun pikkuveli E. Viikonlopun pääasiallisena tarkoituksena on ollut pelata lautapelejä (mitä ihan kohtalaisen huolella tehtiinkin. Mä olin eilen voittoisa, tänään enää en), mutta lisäksi ehdittiin syödä paljon ja hyvin, jutella syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, saunoa jne. Ihan huippu viikonloppu! J lähti jo kotiin, E ja Mies tuolla nyt katsoo jääkiekkoa. Mun elämässä on ihania miehiä! Tässä ne tärkeimmät melkeen olikin kerralla koolla (paitsi meidän isä tietty). 

Nyt jaksaa taas hyvällä mielellä uuteen viikkoon (joskin kovin väsyneenä). Onkin aikamoista hullunmyllyä nää viimeiset 4 työviikkoa. Kauheasti tekemistä töissä, pitkiä päiviä, kokouksia ja yksi vanhempainiltakin ja lisäksi Mies on suurimman osan ajasta työreissuissa, eli mun pitää sit sumplia lasten hoito jotenkin niinä päivinä, kun oon töissä iltaan saakka. Rankkaa, mutta kohtahan tässä on kesäloma! Sitä odotellessa... :)

voi yrjö.

Mä en ala. TAAS kipeänä. Minä, oksutaudissa. Oujee.

Just kun olis ollut oikeasti aika tärkeitä hommia töissä. Tai ainahan ne on tärkeitä ja on hankalaa, jos joutuu olemaan pois töistä, mut nyt jäi työkavereiden niskoille ihan liikaa mun töitä. Plus tänään olis ollut kokous, johon oisin kyllä halunnut päästä, kun tykkään kokouksista (tiedän, olen outo).

Ja just, kun Mies on työreissussa. Mikäpä sen parempaa, kuin saada oksutauti, kun on lasten kanssa yksin kotona... Onneksi en ole kotiäitinä, voin sentään viedä lapset hoitoon ja maata 7 tuntia koomassa kotona. Meillä ei ole oikein käynyt hyvä tuuri tänä vuonna noiden Miehen työreissujen kanssa. Ekan se joutui jättämään väliin, kun Isosisko oli vatsataudissa ja Mies jäi sitä hoitamaan. Toinen meni sivu suun, kun Mies ite oli angiinassa (ja kyllä harmitti, kun noista kuitenkin sais ihan kivasti lisää rahaa...). Ja nyt mä sitten olen sairaana, kun Mies on poissa. 

No, olen muistellut tässä vajaan kahden vuoden takaista kertaa, kun Miehen reissun aikaan ensin Isosisko sai noroviruksen ja alkoi voimallisesti oksentaa ruokakaupassa, ja sit seuraavana päivänä oli mun vuoro (paitsi ettei ruokakaupassa, onneksi). Silloin olin vielä kotiäiti ja raskaanakin, ja kaikkea. Että helpommalla nyt kuitenkin pääsee. Oikeastaan nyt alkaa olla jo vähän parempi olo, kun kerran pystyy jo tässä koneellakin istumaan ainakin hetken.

Sinulle on postia.

Taisin mainita jokunen aika sitten, että jospa sairastelut oli tältä keväältä sairasteltu. hah hah. hahhahhahhahhahhahaaa.

Pipanainen tuli kipeäksi, kuume huiteli lähellä neljääkymmentä. Isosiskokin tuli kipeäksi, se oli kyllä vaan päivän sairas. Mäkin tulin kipeäksi. Mulla ei vaan ollut kuumetta ollenkaan, joten sinnittelin ensin viikon töissä karmeassa yskässä ja ääni melkein kokonaan pois (vähän hankalaa puhetyöläiselle), makasin pääsiäisen kauhean kipeänä (varmaan poskiontelotulehdus taijokusellainen, kun oli ihan karmeita päänsärkyjä), ja sitten sinnittelin tän viikon vielä töissä. Nyt alkaa elämä voittaa.

Jännityksessä eletään. Tää mun työ on ollu nyt virkana auki, ja olen sitä tietysti hakenut, mutta kun mulla on vaan kahden aineen pätevyys, niin saapas nähdä, miten käy. Olen aika vahvasti varustautunut siihen, että mulla ei ole syksyllä töitä. No, sitä on nyt turha murehtia.

Muutenkin töissä on nyt kauhea vauhti päällä, kevään koerumba alkaa ja tekemistä on kaikin puolin enemmän kuin ehtisi tehdä. 7 viikkoa kesälomaan. 

Pipanainen on muuttunut jotenkin kauhean isoksi. Ja sillä on Uhma. Vitsit, jossain välissä kun taas ehtii, niin pitäis kirjoittaa noista lapsista. Ne on niin mainioita. 

Mutta tulin nyt vaan kertomaan, että osallistun Sinulle on postia-haasteeseen. Jotain kivaa kevääseen ja alkukesään :)

Marianpäivä

Eilen oli Marianpäivä. Marianpäiväähän vietetään sen muistoksi, kun enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen saavan alkunsa. Tässä Raamatusta, Luukkaan evankeliumista 1:26-56:

Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!" Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Niin enkeli lähti hänen luotaan.

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin.  Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.  Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!"

Silloin Maria sanoi:

-- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta,
Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen
palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua
autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria
tekoja.
Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

  Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa. 

Muistelin eilen omia raskaaksitulemisia. Olen kolme kertaa tullut raskaaksi, ja aina se positiivinen raskaustesti on ollut  tosi iso juttu. Valtavan iloinen ja ihana asia, koska joka kerta lapsi on ollut hartaasti odotettu ja toivottu. Ja tietysti myös jollain tapaa odotettavissa ollut, ei ole ollut mitään ylläripyllärivauvoja meillä. 

Päädyin sitten miettimään, että miltä Mariasta on mahtanut tuntua. Aivan valtava pommi tuo on uutinen on ollut. Jos kerran mullekin raskaaksitulo on ollut tosi iso asia, vaikka se on ollut odotettavissa oleva ja kaivattu asia, mihin ei ole liittynyt mitään yliluonnollista, niin kuin älyttömän iso uutinen on se, että enkeli tulee kertomaan neitsyelle, että se tulee raskaaksi, ja vieläpä synnyttää Jumalan pojan... Puuh. On siinä varmaan sulattelemista ollut, vaikka tietysti Jumala on sitten antanut Marialle myös voiman noinkin iso asia kestää. Jotenkin haluaisin ajatella, tuosta Marian kiitosvirrestä huolimatta, että Maria on vähän myös miettinyt, että voi apua, mitähän Joosef sanoo (no Joosefhan meinasi kaikessa hiljaisuudessa purkaa kihlauksen, kunnes enkeli kävi hänellekin vähän viemässä viestiä), miten mä pärjään pienen vauvan kanssa, mitä jos sillä on koliikki, eihän meillä ole sille edes vaatteita vielä, miten mä osaan sen kasvattaa, rupsahtaako mun rinnat, IIK ÄÄK APUA.

Mutta niin. Omien lasten myötä on tullut varsinkin jouluisin ja näin Marian päivän aikaan ja muutenkin Mariasta tai Jeesuksen lapsuudesta puhuttaessa aina peilattua niitä juttuja omiin kokemuksiin. Siis että millaista on oikeasti ollut synnyttää jossain tallissa, millainen Jeesus on ollut vauvana jne. Jotenkin ne asiat on Raamatussakin tullut läheisemmiksi. Ymmärrän, miksi katolilaisille Maria on niin tärkeä, siihen on helppo (ainakin kaikkien äitien) samaistua. 

Vähän keskeneräisiä ajatuksia nämä vielä, mutta ajattelin, että jos en nyt niitä laita ylös, niin jää taas laittamatta. Ja nyt lopetan ajattelun tältä erää, koska Mies odottaa mua pelaamaan. Meillä on molemmat lapset kipeänä, ja siis jo unten mailla, ja sen sijaan, että kaivaisin laukustani työpaperit ajattelin voittaa yhden erän Mallorcaa :)

voi tauti.

Ollaan viime aikoina sairasteltu. Isosisko sai vatsataudin silloin hiihtolomareissulla. Kaikki yöt ja osa päivistä meni aika pitkälti karseassa vatsakivussa, mutta ei se kuitenkaan oksennellut tms. Ihan kiva reissu oli, Isosisko varsinkin nautti samanikäisen serkkunsa seurasta. Käytiin hiihtoretkellä lasten kanssa (hiihtoikäiset lapset Isosisko ja serkkunsa J hiihtivät suurella hartaudella n. 100m läheiselle parkkikselle, jossa sitten syötiin eväät. Pipanainen matkusti pulkassa ja vauvaserkku D torkkui vaunuissa. Oli elämys!) ym. Mummolassakin oli kivaa, vaikka Isosisko oli siellä tosi kipeä. Mutta enon vanha rattikelkka oli jännä, ja Pipanainen tykkäsi portaista. 

Isosiskon vatsatauti jatkui vaan ja Mies joutui jättämään työreissun sen takia väliin, jäi siis kotiin hoitamaan lasta. Harmitti, kun meni aika iso rahasumma sen takia ohi, mut eihän näille mitään voi. Isosisko joutui sitten lääkärissäkin käymään (alettiin jo epäillä, et on jotain muuta kuin perus-vatsatautia, kun kamalasti vaan särki vatsaa eikä oksentanut tms) ja ihan peräti verikokeissakin, joka oli tietysti kova paikka. Onneksi Mies hoiti ne reissut, se on tuollaisissa niin paljon mua parempi!

Viime viikolla Miehen piti taas olla työreissussa, mutta niin vaan meni sekin sivu suun, tällä kertaa Mies oli nimittäin itse kipeänä. Viikonlopuksi oltiin suunniteltu aikuisten lautapeliviikonloppua, mutta Anoppi tuli oksutautiin, eikä voitu viedä lapsia mummilaan hoitoon. Ihan kiva viikonloppu oli silti, mun veli ja ystävämme J tulivat kylään kuitenkin, ehdittiin pelailla jonkin verran lasten kanssa ja yöllä, ja syödä kauheasti kaikkea hyvää tietysti myös. Eli ihan kivaa oli, vaikka ei mennytkään niin, kuin oltiin suunniteltu. 

Mulla oli ranne kamalan kipeänä viikon verran. Askarreltiin Isosiskon kanssa meille oma lautapeli, mihin piti tietysti myös tehdä pelinappulat. Löysin jemmasta ikivanhaa cernit-massaa, joka ankaran pehmittelyn jälkeen ihan toimi. Pari tuntia pyörittelin cernitistä pelinappuloita, helmiä, nappeja ym (kun halusin saada ne kaikki käytetyksi). Seuraavana päivänä oli sitten ranne kipeä. Jotenkin kummallisesti runsas kirjoittaminen, yhden sängyn putsaaminen ja puleeraaminen (saatiin Pipanalle sänky mun äidin työkaverin ullakolta), pannaritaikinan vatkaaminen, Pipanaisen nosteleminen ja kanniskelu, mutakakun ja valkosuklaa-mustikkakakkujen vatkaaminen ym enimmäkseen vasemmalla kädellä ei auttanut oikeaa kättä paranemaan. Maanantaiaamuna en meinannut pystyä enää ajamaan autoa (tai siis vaihtamaan vaihdetta) ja kirjoittamista oli turha yrittääkään. Luovutin, ja varasin lääkäriajan tälle päivällä. Joku varmaan rukoili mun käden puolesta tai jotain, koska eilisaamuna käsi toimi taas ihan normaalisti, ja peruin sen lääkäriajankin. :)

Oispa kaikki sairastelut ja muut vaivat tältä erää tässä!

nippelitietoja

Sain Pientä elämää-blogista nippelitietohaasteen. Kaikenlaisiin nippelikysymyksiin pitäisi siis nyt vastata.

Lempinumero

Ei kyllä ole. Ei sitten ollenkaan. Paitsi nyt töissä ärsyttää 1 ja 7, kun nykyiset oppilaat on jo oppinu ne uudemmat versiot, missä ykkösessä ei ole väkästä ja seiskassa ei ole poikkiviivaa, ja mä teen kuulemma väärin.

Paras juoma
Vesi. Ihan tuikitavallinen hanavesi. Omenatuoremehu (kotiompuista tuoremehuasemalla puristettu) on myös valtavan hyvää, mutta sitä harvoin saa. En oikein ole juomaihmisiä.

Facebook vai Twitter
Facebook. Twitteriinkin joskus muutama vuosi sitten tilin tein, mutta en edes muista, milloin olisin siellä viimeksi käynyt saati päivittänyt.

Intohimoni
äh. Intohimo on niin voimakas sana. Hyppään tän ohi.

Lahjojen antaminen vai saaminen
Antaminen. On niitä ihan kiva saadakin, mut paljon kivempaa on, jos sattuu keksimään just sopivan lahjan jollekin ihanalle ihmiselle :)

Mieleisin kuvio tai muoto

Voi hyvää päivää, pitäisikö ihmisellä olla joku lempikuviokin? Suorakulmainen kolmio. Vaikkapa. Kun tykkään Pythagoraan lauseesta :)

Paras päivä viikossa
No riippuu ihan viikosta. Ei sentään elämä ole niin kaavamaista, että etukäteen tietäisi, mikä päivä on paras. Keskimäärin ehkä sunnuntait. Tässä työjaksossa myös torstait on erittäin jees. Ja perjantait, jolloin on lyhyt päivä.

Lempikukka
Luonnonkukista kielo ja lemmikki. Kukkapenkissä tykkään lumikelloista ja tulppaaneista. Tulppaanit on kyllä parhaita ehkä kaikista.

Noniin, se siitä. En tällä(kään) kertaa jaa eteenpäin kenellekään, sorgen.

Oho.

Oho, unohdin listasta ehkä Pipanaisen käytetyimmän sanan: "oho". Se on kyllä kauhean monikäyttöinen, voi vaikka heittää lautasellisen puuroa lattialle ja todeta hämmästyneellä äänellä "oho".  :)

lasten juttuja taas.

"Äiti, sinä olet minun kaheli!"

(Isosisko ei osaa sanoa v:tä ja korvaa sen h:lla, eikä ärrää)

"Minusta tulee isona äiti. Pipanaisesta tulee Isosisko. Äidistä tulee mummo. Mummosta tulee ukki!"

"Äiti, minä en yletä syödä lunta katolta"

"Äiti, mitä posenttia on muussissa?"
"Tuota noin, siinä on 90% perunaa, 7% maitoa ja 3% margariinia. Ja ripaus suolaa"
"Mutta äiti, mitä posenttia on ipaus?"

"Isillä iso masu, äitillä iso masu, Pipanalla iso masu. Minäkin haluan ison pömppömasun!"
"Kuule, sulla on oikein suloinen kolmevuotiaan masu. Se on just hyvä noin."
"Eikä ole, minäkin haluan ison pömppömasun!"
"No mutta, ei kai äidinkään maha nyt niin kauhean iso ole..."
"ON SE!"

Isosisko on oppinut taivuttamaan sanoja, mutta aika usein ne menee vielä vähän väärin.
"Me ei nousemme" tai "minuni lelu" ja "minä näkin"

Musta on suloista, miten Pipanaisella on ihan samoja kirjanlukemistoimintoja kuin Isosiskolla saman ikäisenä. Esim. yhdessä kotitöistä kertovassa kirjassa sanotaan "Alma silittää", ja molemmat tytöt on siinä kohdassa silittäny päätään (vaikka Alma kyllä silittää vaatteita). Muita vastaavia on, jos kirjoissa tanssitaan, rukoillaan, vilkutetaan, soudetaan, ärjytään tai tömistellään.

Pipanaisen aktiivinen sanavarasto käsittää tällä hetkellä (1v 3kk) ainakin.
puuwa =puuro
äiti
mamma = manna (joka on mummilan koira, mut Pipanainen kutsuu kaikkia eläviä koiria mammaksi)
puppo = puppe (kaikki kirjoissa esiintyvät koirat)
aamem = aamen
k'kka = kakka, ankka
ihi = isi
nna = anna
Isosiskollekin sillä on oma sanansa, mutta en osaa kirjoittaa sitä :)

päivähoidosta ja hammashoidosta

Ohhoh, on taas niin pitkä aika edellisesta tekstistä, etten tiedä, mistä aloittaisin. 

Lapset aloittivat päivähoidon. Perhepäivähoitajalla, mikä on tietysti tavallaan tosi hyvä juttu, koska saavat olla yhdessä, ei ole iso ryhmä jne. En nyt ala tässä sen enempää asiasta avautumaan, mutta ei me kovin ihan riemusta olla hypitty tuon hoitopaikan kanssa. Mutta ihan mukavasti on hoito lähtenyt käyntiin molemmilla lapsilla, ja ihan hyvin ne tuntuu hoidossa viihtyvän, eli sikäli ei huolta eikä hätää.

Varahoidossakin lapset ehtivät jo muutaman päivän olla läheisessä päiväkodissa, ja voi että se oli kiva paikka! Jännitin kauheasti, et miten lapset siellä pärjää, kun ovat eri ryhmissä ja kaikkea, mutta hyvin meni. Pipanainen oli ollut vähän sylilapsi (no, senhän ymmärtää), mutta kuulemma oli sujunut ihan mukavasti. Isosisko oli heti löytänyt kavereita, ja oli ihan täydessä touhussa muiden kanssa leikkimässä, kun sitä hoidosta hain. Se oli tosi ihana yllätys, kun se on ollut niin arka ja aika huono sosiaalisissa jutuissa. 

Pipanaisen yöt meni kyllä hoidon aloituksen myötä ihan hulinaksi. Ja se hulina jäi päälle, joten meillä valvotaan useimpina öinä parisen tuntia, joskus vaan valvoskellen, joskus huudon kanssa. Kuinka väsyttävää! Väsymystä lisää se, että Isosiskon pitää nukkua päiväunet hoidossa, joten sehän jaksaa sitten illalla kupata parhaimmillaan yhteentoista. Mulla soi kello aamulla kuudelta, joten siitä voi laskea, kuinka paljon jää aikaa nukkumiseen. Ja omaa aikaa tai Miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ei ole käytännössä ollenkaan. Odotan kauhulla ensi viikkoa ja sitä seuraavaa, kun Mies on työreissuilla ja olen lasten kanssa yksin kotona.

Vaikka toi hoidon aloitus on molemmilta lapsilta sujunut paremmin, kuin uskalsin toivoa, niin kyllä mulla on silti vahvistunut se ajatus, että jos joskus saadaan lisää lapsia, niin en halua niitä näin pieninä laittaa hoitoon (Pipanainen oli siis 1v2kk hoidon alkaessa). Ja Isosiskon haluisin päiväkotiin! No, näillä nyt mennään.

Tällä viikolla on kuitenkin LOMA! Tulikin tosi tarpeeseen. Olen huomenna lähdössä lasten kanssa kolmen tunnin ajomatkan päähän mun siskon luo kyläilemään, siitä jatketaan sit viikonlopuksi mummolaan. Lapset kun ei kovin hyvin nuku reissussa, niin veikkaanpa, että loman jälkeen olo on vähintään yhtä väsynyt kuin ennen lomaa :) Mutta ihana nähdä siskon perhettä, ja tuntuu tosi ihanalta Isosiskon puolesta tää reissu, kun se on kovasti ikävöinyt itsensä ikäistä serkkupoikaa, jota aikaisemmin nähtiin aika useasti. 

Ja jos joku on jaksanut lukea näin loppuun saakka, niin vielä valitusta hammaslääkäreistä. Mulla on aikanaan ollut isot oikomishoidot, enkä ole silti koskaan mitenkään pelännyt hammaslääkäriin menemistä. Nyt pelkään. Multa lohkesi takahampaasta kuukausi sitten iso pala pois. Sain  silloin "ensimmäisen vapaan kiireajan" tälle päivälle. Musta tekee hankalan potilaan se, että mulla on pieni suu, enkä pysty sitä pitämään kunnolla auki, kun multa meinaa leuka loksahtaa sijoiltaan. Tänään otti hammaslääkäriä selvästi vähän aivoon joko se, että mä olen hankala potilas ja vielä hankala hammas hajalla, tai sitten tunaroiva hammashoitaja (ehkä se oli vain aloittelija, mutta se oli kyllä oikeasti vähän pihalla), mutta selvästi sitä joka tapauksessa otti aivoon. Yritin siinä pinnistellä, mut lopulta kuitenkin melkein lähti leuka sijoiltaan (piti käsin laittaa suu kiinni), ja siinä vaiheessa lääkärikin lopulta sanoi, että äläpä avaakaan suuta kovin auki... Se ei millään meinannut saada sitä hammasta paikattua, kun oli niin hankalassa paikassa ja pieni suu jnejne. En tiedä, kuka meistä kolmesta oli helpottunein, kun homma lopulta oli hoidettu. 

Mutta saatiin se paikka tosiaan laitettua. Nyt mulla on sit koko vasen puoli suusta ihan älyttömän kipeä. En muista, että olisin koskaan ottanut hammassärkyyn särkylääkettä (paitsi viisaudenhampaiden tullessa), mutta nyt otin. Toivottavasti tää johtuis vaan siitä, että on ien kipeänä puudutuspiikittämisestä tms. Jotenkin huvittavaa, että mulla oli kuukauden verran hajonnut hammas, jota ei särkenyt tippaakaan, mutta kun se saatiin korjattua, niin johan alkoi särkeä... Tästä on hyvä jatkaa. Njoo, sanotaan nyt vielä se, että ei mun vastapuhjennut hammaslääkärikammo kuitenkaan tuosta lääkäristä johdu, vaan tosiaan siitä, etten kunnolla pysty pitämään suuta auki, jos haluan vielä saada sen kiinni.

Eiköhän siinä ollut tärkeimmät. Tästä on hyvä jatkaa unten maille.