Kahdestaan.

Meillä on Miehen kanssa parin viikon päästä 10-vuotishääpäivä. Koska Poikasta ei voi vielä jättää yhtä yötä pidemmäksi aikaa muiden hoiviin (se on siis kerran tätä aiemmin ollut yhden yön meistä molemmista erossa, joten siksi yksi yö. Ja kyllä mä myös pidän hyvänä sitä "yksi yö per ikävuosi" -sääntöä, vaikka toki se riippuu tosi paljon lapsesta ja hoitopaikasta), niin mitään isompaa reissua ei voitu suunnitella. Mietittiin, josko mentäis Viroon, mut ei se sitten tuntunut kivalta ajatukselta tällä kertaa. Mä olen vannoutunut kotimaan matkailija, mun mielestä Suomesta löytyy nähtävää, ihan mistä vaan, kun on oikealla asenteella liikkeellä.

Mä halusin Bengtskärin majakalle, joten me päädyttiin Hankoon. Ei käyty majakalla (sää oli huono, en mä sit halunnutkaan sinne palelemaan ja kastumaan, ja lisäksi oltais oltu liian myöhään tänään kotona). Sen sijaan syötiin hyvin (ei kuvia ruoasta, musta olis ollut vähän tyylitöntä kaivaa siinä kymmenvuotishääpäiväjuhla-aterialla kameraa esiin. Mutta ruoka oli hyvää. Erinomaista) ja otettiin kahdenkeskinen vuorokautemme leppoisasti oman ajan kannalta. Enimmäkseen tehtiin sitä, mitä kolmen pienen lapsen vanhemmat nyt tekee, jos ne pääsee kahdestaan hotelliin*. Sattumoisin ei kuvia siitäkään.

Mutta jotain kuviakin tuli otettua.

Hangossa oli paljon veneitä. Oli veneitä...

...ja veneitä.

Tämä näytti mun mielestä sellaiselta, jolla Aku Ankka voisi lähteä purjehtimaan. Sori vaan veneen omistaja, on se varmasti oikeasti ihan hieno ja merikelpoinen.

 Mies kuvasi itseään kiinnostavia kohteita... **

 ... samoin mä kuvasin itseäni kiinnostavia kohteita. ***

Hassua, miten kivaa onkaan matkustaa autossa, kun on hyvää seuraa, eväitä ja TYHJÄ TAKAPENKKI!

Useamman tunnin automatkoilla ehdin myös neuloa.

Yksi syy Bengtskärin jäämiseen "ensi kertaan" oli se, että Mies (rakastaa raunioita) halusi ehdottomasti nähdä Raaseporin linnanrauniot. MÄ en kutsuisi melkein kokonaista linnaa raunioiksi, mutta ehkä "rauniot" on jotain raaseporilaista vaatimattomuutta.

Hyvät ihmiset, jos ikinä olette tunteneet pienintäkään viehätystä vanhoja rakennelmia kohtaan, menkää käymään Raaseporin linnanraunioilla. Mielellään opastetulla kierroksella, sillä se opastus oli tosi hyvä! Ja linna itsessään kiva, siellä pääsi itsekseenkin kuljeskelemaan. Mä olen kurkkinut noista ihan ylimmistäkin ikkunoista :)

Ja myös muistanut olevani korkeanpaikankammoinen, kiivettyäni tuonne vasemmassa ylänurkassa näkyvälle tasanteelle. Korkeella oli. 

Tähän päättyy kuvallinen raporttimme tänään. Sanottakoon nyt vielä lopuksi, että meillä oli oikeasti tosi kiva hääpäivämatka. Nautittiin toisistamme, olemisesta, hyvästä ruoasta ja ah niistä linnanraunioista (livetutut ovat varmaan kyllästymiseen saakka kuulleet meidän oikeasta häämatkasta Roomaan, voi sitä ihanien raunioiden määrää...). Ja siitä, että voitiin tehdä kaikki ilman lapsia. Niin ihania kuin muksut onkin, niin toisinaan on ihan virkistävää nukkua ilman että tarvii valvoa pari tuntia yöllä lasta hyssyttämässä, syödä kaikessa rauhassa ilman, että syöttää ketään, kävellä veden lähellä ilman, että kukaan on vaarassa hukkua, matkustaa autossa ilman takapenkin vaatimuksia... Lapsilla oli ollut kivaa mummilassa (Isosisko ja Pipanainen toivoivat seuraavan ilman vanhempia mummilassa -yökyläilyn kestävän "SATA PÄIVÄÄ!!"). Poikanen veti tuossa nukkumaan käydessä tunnin mittaisen iltakitinän, joka parhaina hetkinä yltyi kunnon raivariksi, joten ilmeisesti hän kuitenkin oli havainnut äidin poissaolon.

Oli kivaa. Anoppi totesi mun kiitoksiin, että "ihan koska vaan uudestaan". Ajattelin, että jos vaikka huomenna... :) No ei vaan, mutta kyllä me Miehen kanssa vähän alettiin jo miettiä seuraavaa kahdenkeskistä vuorokautta. Niin ja täähän oli eka kahdenkeskinen vuorokausi Miehen kanssa sitten Poikasen syntymän, tuli ihan tarpeeseen ja oli hyväksi :)

* hyvin on nukuttu, kiitos kysymästä.

** Oikeasti se otti valokuvia kun lokki kyttäsi mun jätskiä.

*** Rakas Käly, jos luet tämän: mene Hankoon.

Kävelyllä

Meidän Poikanen se alkoi kävellä.

Ekat askeleet otettiin 1v 3kk iässä (tai oliskohan se ollut virallisesti vielä 1v2kk). Muutama vahingossa horjuen otettu askel, jonka jälkeen lapsi itsekin oli ihmeissään, että mitäs mä nyt tulin tehneeksi. Sitten yhtenä päivänä se tuplasi taitonsa; kahden askeleen sijaan menikin neljä.

Muutama viikko sitten Poikanen alkoi tosissaan yrittää kävelemistä, ja just vähän ennen 1v4kk ikää se yhtäkkiä hoksasi kaksi asiaa: a) mähän osaan kävellä! ja b) käveleminen on kivaa!

Joten sen jälkeen on sitten kävelty. Ensin viikon verran sellaista tuolin luota toisen luo, kiireesti, ettei kaadu, jes! pysyin pystyssä! Ja sitten pikkuhiljaa paremmin. Nyt viimeisen viikon ajan Poikanen on pysynyt jo tosi hyvin pystyssä, näppärästi päästään pienten esteidenkin yli ja voidaan muuttaa suuntaa kesken matkan. Vielä se käveleminen on sellaista keskittymistä vaativaa ja hassun näköistä (vähän kuin se tanssisi, sitä on ihana katsoa!) ja mielellään Poikanen myös pitää aikuista kädestä kiinni (sen se on hoksannut vasta ihan äskettäin. Aiemmin se ei tykännyt kävelyttämisestä oikeastaan ollenkaan). Mutta kyllä nyt kuluneen viikon aikana on konttaaminen jäänyt melkeinpä kokonaan, kävellen mennään joka paikkaan (ulkona joskus vielä konttaa). 

Hauska, miten se niin yhtäkkiä kävelemisen hoksasi. Vähän kai keskimääräistä myöhemmin, mutta sitten kun oppi, niin oppi nopeasti. Alun harjoittelun jälkeen konttaajasta kävelijäksi muutos meni parissa viikossa. Ja ihana, miten suloinen se on kävellessään.

Ja miten se on iso poika jo! Kävelee. Ja imetyskin me lopetettiin 1v4kk iässä. Meni ihan kivuttomasti, lapsi ei ole rintaa kaivannut (ei se varmaan edes hoksannut, että se illan ainut imetyskerta jäi pois) ja äidinkin haikeus asian äärellä on pysynyt aisoissa (vähän säälitti lopettaa, kun Poikanen oli aina niin innoissaan, kun iltaisin kysyin, että haluisko se maitoa. Mutta tilanne nyt vähän oli sellainen, että lopettaminen oli melkein pakko, lääkesyistä. Joten onneksi meni helposti).

Kuusivuotias Isosisko.

Niin se edellisessä postauksessa vaivannut vatsa(?)tauti tuli ja meni. Perjantaiaamuna oltiin jo Isosiskon kanssa molemmat ihan entisellämme ja valmiina leipomaan. Mulla nyt tietysti oli vähän hutera olo, kun oli edellisen päivän ollut kokonaan syömättä. Anoppi tuli siivousavuksi ja mä leivoin suunnilleen koko päivän.

 Kun mummi on paikalla, myös tytöistä on kiva siivota

Suurin osa vieraista uskalsi tulla juhlimaan, ja oikeastaan niiden, jotka peruivat, olikin varsin järkevä perua tulonsa. Lapsiperhe (tietäen lasten -sekä meidän että muiden- käsihygienian tason, ja sen, miten mukavaa vatsatauti on lapsiperheessä, ei mekään oltais vastaavassa tilanteessa lähdetty juhliin) ja isomummot (joille tauti voisi olla tosi paha juttu) jättivät tulematta, mutta isovanhempia, kummeja ja mun sisaruksia kävi Isosiskoa juhlimassa. Kivaa oli, leipomukset oli hyviä, vieraat kivoja ja lahjojakin Isosisko sai. Kolmelle päivälle riitti juhlijoita (tänäänkin piti tulla, mutta se peruuntui), ja nyt on kyllä taas itsellä sellainen olo, että on ihan riittävästi juhlittu. Ainakaan toistaiseksi ei kukaan ole kertonut saaneensa tautia.

Maanantaina oli Isosiskolla neuvola. Pituutta oli 119cm ja painoa 20kg. Kaikki hommat oli hyvin hallussa, kirjaimista r vielä puuttuu ja karkeamotoriikassa on edelleen jäljessä ikätasoa, mutta ei mitään isompaa huolta. Isosisko oli ihan tohkeissaan neuvolasta, tykkäsi siellä olla ja tehdä tehtäviä, ja rokotuskin oli sen mielestä ihan pikkujuttu, jota ei viitsinyt edes itkeä.

Tänään oli se varsinainen syntymäpäivä. Tänään ei tosin muuten enää Isosiskoa juhlittu, mutta sai meiltä vanhemmilta paketin ja toivoi välipalalla herkuiksi keksejä, karkkia, popkornia ja muroja. Murot tuli mukaan siksi, kun en suostunut niitä antamaan aamupalaksi, mutta lupasin, että voidaan herkutella välipalalla Isosiskon toivomilla herkuilla.

Ihan tavallisia kotipäiviä ollaan vietetty eilen ja tänään. Sellaista perusolemista. Eilen satoi lunta, tänään oli vähän parempi sää ja oltiin jonkin aikaa ulkosallakin. Pionit kukkii ja köynnösruusussa on paljon nuppuja. Ja siis onhan tuolla kaikenlaisia muitakin kukkia kukassa, mutta noi on mun lempparit. Lapsena inhosin pioneja, mutta tähän muutettua huomasin, että tykkäänkin niistä tosi paljon. Meillä on noita vaaleanpunaisia pioneja ja sitten muutama valkoinen. Ruusupensaita meillä on vaikka muille jakaa, mutta en kovin monesta niistä pidä. Köynnösruusu on ihana, ja mua harmitti ihan kauheasti vuosi sitten keväällä, kun luulin sen kuolleen. Mutta sitten se alkoikin puskea kovasti uutta versoa (joka ei viime kesänä vielä kukkinut), ja nyt on nuppuja mooonta. Ihana!

Terveisiä sieltä sun täältä.

Terveisiä sairastuvalta! Ja terveisiä Ruotsista! Niin ja terveisiä Linnanmäeltä!

Mennäänpä kuitenkin aikajärjestyksessä. Me oltiin mun siskon perheen kanssa risteilyllä Tukholmassa. Matkaseurue koostui neljästä aikuisesta ja kuudesta lapsesta, iältään 5v, 5v, 3v, 2v, 1v ja 2kk. Vipinää siis riitti. Mut matka meni kaikin puolin tosi kivasti. Ruotsissa käytiin Skansenilla (ekaa kertaa ikinä, noloa myöntää) ja se oli kyllä ihan kiva. Kaikkea ei ehditty nähdä, mutta paljon vanhanaikaisia taloja, villieläimiä ym. Silti mulle jäi sellainen olo, että ehkä noi meidän muksut ei kuitenkaan olleet optimaalisimmassa skansen-iässä, ne kaipais enemmän konkreettista tekemistä kuin katselemista. Hetki leikkipaikalla taisikin olla niille Skansenin paras juttu. Mutta siis oli se ihan hyvä ja kiva, tykättiin. Laivalla olemiset meni mukavasti. Isosisko uskalsi nukkua yläsängyssä, Pipanainen onneksi ei, koska se putosi taas sängystä. Laivan leikkihuone ja muumit oli tietysti meidän tyttöjen mielestä ihan huippuja. Mulle ja mun siskolle taisi jäädä pienimuotoinen kaipuu päästä risteilylle aikuisporukassa. Tietäähän sen, mitä lasten kanssa matkustus on :)

Eilen katseltiin säätiedotusta ja todettiin, että koska loppuviikolle on luvattu sadetta, on paras pitää Lintsi-päivä heti risteilyreissun jälkeen. Mies vei aamulla meidän toisen auton huoltoon ja jatkettiin siitä sitten Linnanmäelle. Kivaa oli, tytöt uskalsivat jo aika moneen laitteeseen ilman aikuistakin, ja Poikanenkin pääsi tällä kertaa munajunaan (se oli kyllä hyvin jännittävää, jopa vähän pelottavaa, vaikka äidin sylissä istuikin). Ihan niissä ilmaislaitteissa vaan käytiin, ja hyvin riitti tekemistä koko siksi viideksi tunniksi, joka meillä oli aikaa olla. Meillä oli omia eväitä mukana, joten reissu tuli erinomaisen edulliseksi :)

Isosisko vähän oli jostain laitteista sitä mieltä, että ne oli liian lällyjä. Molempien tyttöjen suosikeiksi nousi merirosvolaiva, pallokaruselli (lasten versio perinteisestä mustekalasta) ja törmäilyautot. Mulle noissa lasten laitteissa on ihan tarpeeksi pyöritystä (ja mun pitää lasten kanssa niissä käydä, kun Mies on niin iso), joten jos Isosisko ensi kesänä kaipaa jotain hurjempaa, niin saa kyllä lähteä jonkun urheamman aikuisen kanssa matkaan. Oli kiva, kun Pipanainenkin nyt ylitti maagisen metrin rajan, eikä tarvinnut sen katsella vierestä isomman menoa. Poikanenkin jaksoi hyvin, vaikka sen osalta päivä meni enimmäkseen rattaissa istuskellen ja eväitä syöden.

Yöllä mä sitten heräsin omituiseen oloon ja ihmettelin, että miten vieläkin keinuttaa. No, ei tästä keinutuksesta voi kyllä Linnanmäkeä syyttää. Siskonpoika oli vatsataudissa just ennen risteilyä, joten sieltä varmaan tauti saatiin. Tänään meillä on siis sairasteltu. Mulla on ollut karsean oksettava olo ja pyörryttää. En ole oksentanut, mutta en mä vuorokauteen pystynyt syömään mitään. Iltapäivästä nousi kuume. Isosisko on samoin ollut taudissa, se oksensi kerran ja tietysti meidän sänkyyn...Samoin sisko ja sen mies on kipeinä. No, onneksi on ollut Mies kotona ja hoitanut lapset. Siskonpojalla tää oli vuorokauden tauti, toivottavasti meilläkin. Isosisko alkaa kyllä olla jo tolpillaan :)

Pyöräilysaavutus.

En muista, olenko täällä kertonut Isosiskon vaikeuksista oppia polkupyöräilyä. En nyt jaksa siitä isommin kirjoittaa, mutta mainittakoon, että hankalaa on. Tänään oli tosi iso etappi sillä saralla, kun Isosisko pyöräili mun (ja Pipanaisen ja Poikasen, mut Poikanen oli rattaissa ja Pipanainen osan matkasta käveli, osan seisoi seisomalaudalla) kanssa lähikaupalle, jonne on siis meiltä joka 1,5-2km. Pyöräily kauppaan, muumitikkareiden osto (palkinnoksi tästä urotyöstä) ja pyöräily takaisin kotiin vei puolitoista tuntia. 

Kova homma oli, itketti pariin otteeseen (hiekkatiellä ja mäessä), mutta monet pelottavat kohdat (alamäet, ylämäet, viiva tiessä, kuhmura tiessä, hiekkaa tiellä, mutka, risteys, mitä näitä nyt on...) mentiin jo ilman itkuja vain pienellä jännityksellä. Hitaasti, totta kai.

Mullakin oli puuhaa, kun sen lisäksi, että työnsin rattaita myös aika ison osan ajasta pidin Isosiskosta kiinni (alamäet ja hiekkatie) tai työnsin sitä selästä (ylämäet). Mutta selvittiin! Mullakaan ei menny hermot ollenkaan! Jes!

 

Ei liity pyöräilyyn, mutta oli niin kiva kuva. Poikanen leikki aamulla pitkän tovin paistinpannussa.

Ps. Tää on tän blogin puolella mun kahdessadas julkaistu teksti. Saako juhlia? 

Isosiskon 6-vuotissynttäreiden ekat juhlat

Meillä juhlittiin tänään Isosiskon 6-vuotissynttäreitä kavereiden kesken. Varsinaiseen päiväänhän on vielä parisen viikkoa, mutta haluttiin pitää juhlat jo nyt, kun kaikki eivät vielä ole kesälomilla. Kahdeksasta kutsutusta 6 pääsikin paikalle, mikä oli tosi kiva.

En tiiä, miksi monet ottavat lastenjuhlista kauheat paineet. Mä en ota. Isommat paineet mulla on aikuisten juhlista. Lapset tykkää karkeista, kekseistä ja popkornista, joten ison osan tarjottavista voi ostaa kaupasta. Ne ei syynää, onko vessa pesty just tänään vai toissapäivänä, joten mäkin pikasiivouksen ja pikaimuroinnin lisäksi putsasin vaan eteisen kunnolla (vähän pintakiiltoa lapsosiaan juhlimaan tuovia vanhempia varten, tiedättehän). Eikä ne mitään ihmeempää ohjelmaakaan tarvi, niille riittää keskenään riehuminen, varsinkin jos on hyvä sää ja iso piha (onneksi tänään oli. Hyvä sää siis, piha meillä on ihan jokapäiväisesti).

Kaupan herkkujen lisäksi tarjottiin täytekakku, kakkutikkareita ja suolaisena (siltä varalta, että joku ei ole ehtinyt syödä ennen juhlintaa) pikkunakkeja ja lihapullia cocktail-tikuissa, kasvisten kera. Kakkua ei juurikaan mennyt (ei lasten juhlissa taida ikinä mennä), mutta muuten herkut tekivät kiitettävästi kauppansa. Ihan super-hyvin käyttäytyvää joukkoa olivat. Meillä oli Miehen kanssa työnjako niin, että Mies hoiti Poikasen ja mä juhlat. Vähän mietin, et miten saan 8 muksua pysymään aisoissa, mutta nehän oli kuin jostain hyvän käytöksen kirjasta konsanaan. Ruokapöydässä varsinkin istuivat nätisti ja odottivat vuoroaan ja osasivat nätisti pyytää lisää. Hyvin ne on päiväkodissa koulutettu ;)

Isosisko oli tohinoissaan suunnitellut juhlia jo vaikka kuinka kauan, ja kakustakin oli suunnitelma valmiina jo ajat sitten. Piti saada koiranulkoilutuskakku. Mä olin jo tehnyt suunnitelman (melko kunnianhimoisen sellaisen taitoni huomioonottaen), kun selvisi, että kakussa pitää olla mies ulkoiluttamassa koiraa sisällä, mies on pallon päällä ja alla on värivalot. Onneksi Isosisko piirsi mulle havainnekuvan, muuten en olisi osannut.

Sain myös lisäohjeistusta: hahmojen pitää olla mustia ja värivalot tehdään karkeista. Isosisko arveli, että olis paras tehdä hahmot piparkakkumuoteilla, koska muuten mä en välttämättä osaa.

Tällainen siitä sitten tuli, kuulemma just sellainen kuin Isosisko halusikin:

 

Ylettömän herkuttelun lisäksi meillä ei ollut juurikaan ohjelmaa. Kerroin lapsille pienen tarinan, miten Isosisko-prinsessan haltijatarkummi oli hölmöyksissään kaatanut korin, jossa oli vieraille tarkoitetut yllätyspaketit, ja ne oli nyt levällään pitkin taloa. Lapset saivat sitten etsiä pienet pussukat, joissa oli karkkia ja tarroja. Niin ja sitten meillä oli perinteistäkin perinteisempi aasinhäntä-leikki (hyvin pikaisesti valmistellulla) koiralla, kaikki saivat kokeilla ja saivat hyvästä yrityksestä palkinnoksi mun askartelemat kaulakorut (vierasjoukon ainut poika ei saanut kaulakorua, sai avaimenperän). Mutta sitten vaan annoin lasten painaa pihalla ja kivaa niillä tuntui olevan. 

Niiiin helpot ja hyvät pirskeet! Isosisko oli tosi onnellinen juhlistaan, joten äiti on myös :)

Valmis!

Päivä 14.

Huithapelin tehtäväksi annettiin viimeisten pienten yksityiskohtien maalaaminen vesiväripensselillä.
"Heeeei, miksi täällä ei ole teippauksia?"
"No en mä ajatellut, että kukaan nyt TUOLLAISEEN paikkaan saa maalia sohittua."

Milloin remontin voidaan sanoa olevan valmis? Kun kaikki maalattava on maalattu ja paikoillaan? Kun kaikki sotkutkin on siivottu (mukaan lukien rapsutettu lattiasta kaikki ne maalitahrat, joita ei tuoreeltaan huomattu. Helpompi olisi ollut vetää suosiolla tuo muovimattokin valkoiseksi)? Vai vasta sitten, kun naulakot on ruuvattu, valokuvakehykset aseteltu ja kaikki huonekalut paikoillaan?

En tiedä virallista "valmiin" määritelmää, mutta sanon, että meidän remontti on tältä erää VALMIS.

Ja hyvä tuli!

(oon alkanut Miehelle vähän puhua, että jos ensi kevään sijaan maalattais tuo keittiö jo vaikka syksyllä...)